Lue keskustelun säännöt.
Miksei kukaan kertonut että vauva-aika on tätä!
18.11.2009 |
Paita 1. päällä, aamupesulla pissat/puklut päälle. Paita 2. päälle, poistoon aamuruoan jälkeen, päällä soseet ja puklut. Paita 3. päälle, poistoon vaipanvaihdoin jälkeen, kakkaa päällä. Jne.
Laahustan kotona virttyneissä vaatteissa kun ei ole mitään mieltä ehostautua kun samantien on paskasena vaatteet. Tukkaa jos saa pestyä joka toinen päivä niin juhlaa. Meikannut en ole sitten ristiäisten.
Oma itse on kadonnut täysin. Ennen minulla oli näkemyksiä. Ennen minulla oli itsetuntoa ja aikaa ja kiinnostusta lukea vaikkapa uudesta kirjasta ja pohtia kenelle se sopisi lahjaksi. En ole enää nainen, ihminen tai mitään. Kone paskasissa vaatteissa.
Ja sitten tulee taas yö ja miljoonat herätykset ja parkumiset. Tissit rikki ja kauhtunut yöasu maitoläikissä.
Jos viesti on sekava niin johtuu ihan vaan siitä, että olen ihan sekaisin.
Ja ajatella, että vielä puolisen vuotta sitten olin arvostetussa työssä ja vaativissa esimiestehtävissä. Edustushommia. Huoh.
Kommentit (110)
Tajusin juuri, etten taidakaan paljonkaan poiketa massasta.
Katsoin taannoin kuvia, jotka on otettu synnärillä. Siinä mulla on kulmakarvat niin kohdillaan kuin vain lapsettomalla ihmisellä voi olla. Siis mammalomallahan (ennen vauvan syntymää) olin käynyt nypityttämässä ne perinteisesti 2 viikon välein ja värjäyttänyt samalla. Synnytystä edeltävänä päivänä oli sattunut olemaan kosmetologikäynti.
Lapsen syntymän jälkeen en olekaan käynyt kosmetologilla. Havahduin juuri siihen, että taidan näyttää aivan huuhkajalta.
Ehkä joskus tänä talvena, vaikka ennen joulua, käyn kosmetologilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muistan tuon saman järkytyksen kokeneeni esikoisen vauva-aikana kuin ap. Esikoinen oli koliikkivauva, silloinen mies paskiainen joka ei auttanut missään. Muistan haaveilleeni, että pääsisin edes joskus kahvilaan rauhassa juomaan cappuccinoa - koska sitä elämäni oli siihen asti ollut.
Nyt meillä on uusperheeseen tulossa viides lapsi (kaikkia en siis ole synnyttänyt itse), ja puolison kanssa on jo puhuttu siitä, että onpahan taas vuosi väsymystä ja virttyneisyyttä edessä. Asetan tavoitteekseni meikata sen aikana kerran, omiin häihini. :)
Noin 11 kk vanhana se esikoinenkin alkoi vihdoin nukkua n. 4 tunnin yöunia ja huusi päivisin vähemmän. Kakkosesta muistan olleeni "hengissä" jo 8 kk tietämillä. Noi on lopulta lyhyitä aikoja, ja se oma elämä tulee sitten taas takaisin.
Ja yrititkö sanoa "saamattomia"? Vai mikä on "saaton"? Nuo huokailut ovat kommentteina jo niin raivostuttavan turhia, että kuka niitä jaksaa edes lähettää. Huokaile siellä itseksesi, täällä KESKUSTELLAAN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin jostakin, että tyypillinen synn. jälkeiseen masennukseen sairastunut äiti on entinen lapsettomuudesta kärsinyt. Sen ymmärtää ihan hyvin, koska on vuosikausia yrittänyt, ja sitten arki onkin tässä ketjussa kuvatun kaltaista.
Niille, jotka ihmettelevät, miksi kaikki ei käy suihkussa vauva sitterissä vieressä, onko tullut mieleen, että kaikki vauvat ei ehkä viihdy siinä sitterissä niin kauaa? Mun vauvani on helppo, mutta olen kuullut muunlaisistakin.
Ap:lle voimia.
Todella typerää syyttää muita saamattomiksi tai muuten surkimusäideiksi, jos ei koskaan ole saanut oppia kahdelta erilaiselta lapselta vauva-ajasta!
Mun ensimmäiseni oli oikea kiukkuisuuden kukkanen, huusi naama punaisena aina ja kaikkea. muistankin vauva-ajasta vain sen epätoivon, kun koitin hallita hermojani prakaamasta, kun toinen vaan itki. Ja nukkumiset oli mitä oli. Vaunuissa ei viihtynyt hereillä pätkääkään. Itsekseen ei ollut missään lattialla/sitterissä hetkeäkään. Mitään VIKAA/sairautta vauvalla ei ollut, olen itse kuulemma ollut ihan samanlainen paskiainen vauvana.....
Mutta toinen vauvani - aivan erilainen! En voinut uskoa todeksi sitä, kun toisilla ne vauvat kuulemma "söi ja nukkui" (syytin ekalla kerralla itseäni, että olen jotenkin huono äiti, vaikka kaikkeni tein). Toka vauva oli juuri sellainen Syön ja nukun, itken vain todellisesta syystä ja muut ajat naureskelen ja viihdyn itseksenikin lattialla ja vaunuissa makoillen. Yöt meni yhdellä heräämisellä, joten synnytyksestäkin toipui hujauksessa.
Kyllähän sellaista vauvaa jaksaa hoitaa - itsekin jaksoin meikata, huushollata ja olla virkeänä menossa - jopa kahden lapsen kanssa. Ekalla kerralla vauvoineni olin väsymyksestä sairas; sydämeen sattui, muisti katosi, oksetti, kun olin niiiin väsy. En osannut edes puhua, kun sanat katosivat mielestä... Mua ei tosin kukaan autellutkaan vauvan kanssa, mies oli töissä ja isovanhemmat samaten.
Eli summa summarum: helppojen vauvojen äidit, älkää tulko syyllistämään! Itse sain maksaa potut pottuina kaverilleni, jonka samanikäinen vauva nro 1. oli helppo tapaus ja kaverini kehuskeli olevansa hyvä äiti - rivien välistä luin, että minä en olisi... mutta vauva nro 2. oli hänellä taas oikea äkäpussi ja kaverini tipahti korkealta alas todellisuuteen. Kyllä nautin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli summa summarum: helppojen vauvojen äidit, älkää tulko syyllistämään! Itse sain maksaa potut pottuina kaverilleni, jonka samanikäinen vauva nro 1. oli helppo tapaus ja kaverini kehuskeli olevansa hyvä äiti - rivien välistä luin, että minä en olisi... mutta vauva nro 2. oli hänellä taas oikea äkäpussi ja kaverini tipahti korkealta alas todellisuuteen. Kyllä nautin!
[/quote]
Toinen äiti on toiselle äidille susi. Todistettu, once again!
odottanut mitään superhehkeää joka toinen viikko kampaajalla tai kosmetologilla -äitiyttä (vaikkei sekään mahdotonta olisi mielestäni), kun esikoistani odotin, vaikkei kukaan paljon varoitellutkaan. Tottahan itsekin tajusin, että lapsen saaminen muuttaa elämäni, mutta sehän oli tarkoituskin. Nyt kakkonen on puolivuotias ja huomaan että vähät yöunet tekevät taas tepposiaan muistilleni, mutta en anna sen lannistaa. Tai sen, että vaatteissani on joskus tahroja, laitan sitten sen vaatteen pyykkiin ja vaihdan puhtaan. Rakastan poikiani yli kaiken ja ihan käsi sydämellä voin sanoa, että odotusajat ja vauva-arki ovat olleet tähän saakka parasta aikaa elämässäni. Perhe-elämä sopii minulle ja on ollut aina suurin unelmani, ei mikään työ ole koskaan ollut minulle tärkein. Mutta kukin elää tavallaan ja löytää onnen erilaisista asioista elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella typerää syyttää muita saamattomiksi tai muuten surkimusäideiksi, jos ei koskaan ole saanut oppia kahdelta erilaiselta lapselta vauva-ajasta!
Mun ensimmäiseni oli oikea kiukkuisuuden kukkanen, huusi naama punaisena aina ja kaikkea. muistankin vauva-ajasta vain sen epätoivon, kun koitin hallita hermojani prakaamasta, kun toinen vaan itki. Ja nukkumiset oli mitä oli. Vaunuissa ei viihtynyt hereillä pätkääkään. Itsekseen ei ollut missään lattialla/sitterissä hetkeäkään. Mitään VIKAA/sairautta vauvalla ei ollut, olen itse kuulemma ollut ihan samanlainen paskiainen vauvana.....
Mutta toinen vauvani - aivan erilainen! En voinut uskoa todeksi sitä, kun toisilla ne vauvat kuulemma "söi ja nukkui" (syytin ekalla kerralla itseäni, että olen jotenkin huono äiti, vaikka kaikkeni tein). Toka vauva oli juuri sellainen Syön ja nukun, itken vain todellisesta syystä ja muut ajat naureskelen ja viihdyn itseksenikin lattialla ja vaunuissa makoillen. Yöt meni yhdellä heräämisellä, joten synnytyksestäkin toipui hujauksessa.
Kyllähän sellaista vauvaa jaksaa hoitaa - itsekin jaksoin meikata, huushollata ja olla virkeänä menossa - jopa kahden lapsen kanssa. Ekalla kerralla vauvoineni olin väsymyksestä sairas; sydämeen sattui, muisti katosi, oksetti, kun olin niiiin väsy. En osannut edes puhua, kun sanat katosivat mielestä... Mua ei tosin kukaan autellutkaan vauvan kanssa, mies oli töissä ja isovanhemmat samaten.
Eli summa summarum: helppojen vauvojen äidit, älkää tulko syyllistämään! Itse sain maksaa potut pottuina kaverilleni, jonka samanikäinen vauva nro 1. oli helppo tapaus ja kaverini kehuskeli olevansa hyvä äiti - rivien välistä luin, että minä en olisi... mutta vauva nro 2. oli hänellä taas oikea äkäpussi ja kaverini tipahti korkealta alas todellisuuteen. Kyllä nautin!
silloin kun on oma vauvakuume päällä. Itse odotan ensimmäistä, enkä millään usko, että hylkäisin meikit, ketjut ja vyöt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse huomasin, että ei meillä ollut mitään kokemusta lapsiperheen arjesta ennen vauvan tuloa, koska ne kaverit, joilla lapsia oli, tulivat aina bilettämään ilman niitä lapsiaan. Eipä tullut hirveästi nähtyä heitä tavallisena arkena tai keskusteltua lapsista/niiden hoitamisesta (koska ei vaan silloin ollut ajankohtaista/kiinnostavaa).
Jotenkin se oma mielikuva vauva-arjesta oli niin kaukainen; vauvalehtien ja -mainosten sekä elokuvien naiivilla tasolla... Ei sitä jatkuvan toiston ja vastuun rankkuutta tajua, ennenkuin siinä itse väsyneenä elää.
vaikka luulin olleeni valmistautunut ja ikaakin oli yli 30v. en ollu ihan huippukunnossa synnytyksen jalkeen ja pitkalti yksin olin vauvasta vastuussa. asuttiin ulkomailla, perhe ei paassyt hatiin ja mies ei ottanut lomaa ja matkusti ympari aasiaa. selvittiin kaikki selvajarkisina ja nyt lapsi 7v!! loppu hyvin kaikki hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vain siitä syystä, etteivät mammat tule koskaan ikinä ymmärtämään, että vauvat ovat _todella_ erilaisia. Tottakai te jotkut olette meikanneet ja menneet kaupungilla, koska teillä ei yksinkertaisesti ole ollut vauvaa joka huutaa 8 tuntia vuorokaudesta, pari tuntia kerrallaan, herättää tunnin välein, itsellänne on perse seitsemässä osassa ja epparit tulehtuvat pari kertaa peräkkäin, rinnat vuotavat verta jne. jne.
Olkaa kuulkaa helevetin kiitollisia omasta helposta vauva-ajastanne ja pitäkää suunne supussa.
Ap:lle: se menee ohi. Se menee ohi, eikä siihen mene edes pitkään. Sinnittele. Koita pysyä järjissäsi ja koita saada lastenhoitoapua ja ota sitä myös vastaan. Itse vedin oman jaksamiseni todella tiukille, mutta jostain syystä silti piti sitä täydellisen äidin kruunua kiillottaa ja olla ottamatta apua vastaan. Tsemppiä, muutaman kuukauden kuluttua elämä näyttää jo ihan toiselta.
mutta itse en kokenut esikoisen vauva aikaa ihan noin rankaksi vaikka sairaalassa asuttiinkin yli 6kk hänen ekasta vuodesta...
Vannoin kyllä ettei enään ikinä tule lapsia :D
No kuopus täyttää kohta 2v ja hänen vauva aikansa on ollut kaikkea muuta kuin kamala.. Kolmatta halajan, mies on vaan erimieltä :D
Käyttäkää hyvät ihmiset nänneihin sitä lampaan mitä lie rasvaa, muistaako joku sen nimen? Se on NIIN hyvää :D
Kun olin raskaana kaikki toitottivat ainoastaan, että kuinka rankkaa se vauva-aika onkaan.
kauhulla odotin loputonta väsymystä, kakan- ja maidonhajuista sotkuista kotia, vauvan kanniskelua tuntitolkulla ja hulluuden tunnetta.
Miehen kanssa suunnittelimme, että pumppaan maitoa yöksi, että saan joskus nukkua kokonaisen yön. Mietimme korvatulppien hankintaa, vaipanvaihtovuoroja ym.
Eihän tämä nyt ihan niin kamalaa ollutkaan kuin odotin. Korvatulppia ei tarvittu. Pumppaan kyllä maitoa ja mieheni hoitaa vauvaa siinä missä minäkin. Joskus meikkaan, joskus en. Laittaudun silloin, jos lähden jonnekin. Kotioloissa kelpaavat vähän rennomatkin vaatteet.
Tiedän, että vauva kasvaa vauhdilla, eikä tätä vaihetta jatku ikuisesti.
Varmasti monen muun vauva-aika on ollut rankempi. Tuntuu, että odotin niin paljon pahempaa, että tämä onkin yllättäen ollut ihan kivaa aikaa. Jaksamisia kaikille.
Mulla on 2 lasta esikoinen 1 vuosi 5kk ja nuorin 4kk. Esikoinen oli aika helppo vauva,yötä ei nukkunu päikkärit kyllä ja huoli pullon ja ei ollu niin äiti riippuvainen. toinen taas ei viihdy hereillä olessaan muualla kuin sysillä nukkuu vaan vaunuissa pihalla,herää pienimpään rasahdukseen yöllä ja ei voi jättää kellekkään hoittoon koska kukaan ei huoli huudon takia ja ei huoli pulloo. Oon väsymyksestä sekasin nukun yössä ehkä kaks tuntia, en saa asioita hoidettua. Olen siis yksin,ero tuli 2kk sitten,mies täysi paska. Olen niin väsy etten pysty syömään mitään oksennan kaiken,pyörryn ja sydämmeen pistää.naapuri soitti ambulanssinkin. äitini auttaa mut on töissä. yritän kaikkeni mutta siltä puistossa toiset äitit haukkuu ja kyreilee. ei ole toisia äitejä kevereina ja kaverilla ei ole lapsia ja olen 20v. sekava kirjotus mutta olen ihan sekasin. toivon ja rukoilen että ens yönä sais nukkua etes 4 tuntia. tseppiä kaikille äiteille ja varsin niille jotka hoitavat vauvansa yksin ilman kenenkään apua!!! toivoisin toisen nuoren äitin puheseuraa tai jonkun äitin joka ymmärtäis! olisiko täälä joku treelta
vauva-aika on kaikille niin erilainen.. oma vaavini asusteli kaksi ensimmäistä kuukautta sairaalassa keskosuuden takia. mutta en minä sentään helpolla päässyt.. kun lapsi tuli kotiin hän oli "vastasyntynyt" kehitykseltään. ja voi elämä sitä väsymystä.. ekat puoli vuotta olisi menneet huomattavasti helpommin, jos olisin vaatinut apua itselleni ja tajunnut että olen oikeasti masentunut.. mutta minut pelasti minun ystäväni ja mieheni jotka hoitivat lasta että sain käydä suihkussa ja nukkua.
nyt sitä ajattelee kuinka helppoa pienen vauvan kanssa loppujen lopuksi olikaan elää.. se nukkuikin niin paljon vaikkakin pienissä osissa. nykyään elämä on pyykkäämistä, siivoamista ja ruokailuja. ja perässä juoksemista!! ylienergisen taaperon kanssa ei aina ole niin helppoa.. mutta ainakin saa nukkua :D
kaikissa asioissa on varmaan hyvät ja huonot puolensa, niin tässäkin. ja tuo elämänvaihe on kuitenkin lyhyt ja ohimenevä. kohta huomaat että itkeskelet kun sinulla ei enää ole vauvaa vaan iso lapsi.
Koin itse ihan samaa alussa, mutta sitten totesin, että pakko työelämässä kaikesta selvinneen ihmisen selviävän omasta lapsesta. Ohessa listaus miten minä selätin kaaoksen:
- ennakoin kaikkea jopa liiaksi, jos sain kerran pissat päälleni, piin huolta, että vastaavissa tilanteissa en saa niitä päälleni (vaipan vaihto nopeasti, pesut masu lavuaariin päin, olkapäällä jatkuvasti bluklurätti)
- järjestin väkisin itselleni aamupalahetken kahvin ja hesarin kanssa - tavalla tai toisella, ei lasta tarvitse kokoaikaa paapoa
- pyöräytin ensimmäisen koneellisen pyykkiä heti herättyäni - sai heti hyvän olon, että on saanut jotain aikaiseksi.
- annoin lapseni ajoittain parkua yöllä, kun olin varmistanut, että kaikki hyvin. Sydäntä raastoi, mutta lapsi oppi unirytmin nopeasti. Tässä isästä oli paljon apua, sovimme illalla etukäteen milloin hän menee ja minä vain syöttämään. Yösyöminen lopettiin neuvolan suosituksen mukaan 6kk iässä ja sitten opetin tällä periaatteella myös lapsen nukkumaan ilta 10/11:stä aamu kuuteen tai seitsemään.
- omaksi piristykseksi pidin lapsen aina siisteissä ja puhtaissa vaatteissa samoin itseni. Mies osaa pestä pyykkiä myös ;)!
- illalla kun isä oli paikalla siirsin lapsenhoitovastuuta merkittävästi isälle, imetin lapseni, mutta muuten sai isä viettää aikaa illalla lapsen kanssa - hoitaa pesut ja vaaterumban, jne.
- itse käytin aikaa illalla pitkään saunaan ja suihkuun jos ei muuten niin yksin ja nautin rauhasta - ihan sama vaikka viereisessä huoneessa olisi ollut minkälainen parku käynnissä - isä hoitakoon - niinhän minäkin teen päivisin.
- otin apuun myös isovanhempia aina kun oli mahdollista
Jos sinulla ei ole lähellä apuja, pohdi onko ystäväpiirissä ketään, jonka saisit apuusi, myös ystäväperheiden 14-18 v. lapsista voi olla apua, mikäli ovat tottuneet tekemään kotihommia ja olemaan pienten kanssa ja ovat aktiivisia(!!!). Heille joiden eurojen korvaus sovituista hommista on pientä saamaasi apuun nähden, kun homma alkaa pelittää.
Jaksamista - tämä kestää vain joitakin kuukausia... 2-5v. on siten uusi mielenkiintoinen aika, jota itse elän nyt poikani kanssa... Vauva-ajan systemaattisuudesta on ollut apua mm. nukkumisessa, mutta täytyy sanoa, että yritä oppia nauttimaan nyt ja nauti erityisesti 1-2v. ajasta :)!
vaan heräsivät 1h välein vuorotellen eri aikoihin. ja jos nukkuivat, niin nousin herätyskellon kanssa tyhjentämään pallon kokoiset kipeät rinnat kuukausi toisensa jälkeen. kyllä, meillä valvottiin ja olin väsynyt ja lapset sairastelivat. mutta nyt olikin puhetta rytmistä päivästä, ja sitä meillä oli.
vai oliko puhetta yöunista...? niistä olisi kerrottavaa vaikka sata sivua.
t. kaksosten äiti joilla päivärytmit oli hallussa päivästä 1 lähtien koska oli pakko