Oltiin eilen lastenklinikan päivystyksessä illalla/yöllä, lapsella allerginen reaktio
Oli muuten aika karmea paikka näinä sikainfluenssaepidemian aikoina!
Hoitaja mm. jutusteli kanssamme ja kertoi että tehohoitopaikat ei tule mitenkään riittämään kaikille kansalaisille. Meilahdessa makaa jo nyt "perusterveitä" parikymppisiä miehiä ECMO-laitteissa kuolemankielissä. Oli sitä mieltä että Tamiflun käyttöä tullaan lisäämään jatkossa rajusti, jotta tehohoidon tarvitsijoiden määrä edes vähän pienenisi.
Kommentit (118)
Minäkin kuitenkin kritisoisin tulkintaasi päivystyksestä: me olemme valitettavasti joutuneet käymään siellä todella usein, ja kuvailemasi kuulostaa täysin normaalilta, oli lentsuaika tai ei. Me olemme aina päässeet lääkärin luokse noin 15 min saapumisesta. Yhteensä odottelua on kuitenkin pahimmillaan ollut jopa 8 tuntia, koska lääkeannoksia annetaan useita, tarkkaillaan, odotellaan osastopaikan vapautumista jne.
On ärsyttävää, että flunssapotilaat ja flunssattomat ovat samoissa tiloissa odottamassa, myönnän. Hoitajat usein kyllä ohjaavat flunssattomia, erityisesti riskiryhmään kuuluvia (sydänpotilaat jne.) odottamaan tarkkailuhuoneisiin tartuntariskin pienentämiseksi. Samoin influenssoja, rokkoja jne. sairastavat ohjataan useimmiten eristykseen.
Ja muistathan, että tauti, joka päällepäin saattaa näyttää mitä kauheimmalta lentsulta, saattaa olla astma/keuhkosairauspotilaalle vaarallinen, mutta sun perusterveelle lapsellesi tod.näk. ihan tavallinen nuha.
No me ei todellakaan tavattu lääkäriä vartin päästä siitä kun saavuttiin, vaan kuuden tunnin päästä. Entä miksi koet tarvetta kritisoida mun tulkintaa? Kerroin vain meidän kokemuksen. Muiden kokemuksista en voi kertoa.
Ja olen itse astmaatikko, joten todellakin on tiedossa, että si-on riskiryhmille vaarallinen! Entä mistä päättelit että mun lapsi on perusterve?
ap
En jaksa kaikkea edes lukea mutta se nyt tulee selväksi sataan kertaan että juuri SINÄ olit sairaan lapsesi kanssa siellä kuusi tuntia pärskivien ihmisten keskellä... MINÄMINÄMINÄ... Niin varmaan oli moni muukin..
En ole missään väittänyt että meidän perhe oli ainoa siellä päivystyksessä. Jos kerron kokemukseni jostain asiasta, niin vain omakohtaiset kokemukset on ne mitkä pystyn pukemaan sanoiksi, muut puhukoot itse omista kokemuksistaan.
ap - joka edelleen hieman hämmentynyt tästä loanheitosta, MITÄ mä olen tehnyt ansaitakseni sen?
mammat on niin kauhuissaan
tuosta tehohoitopaikkojen loppumisesta, että hyökkäävät aiheetta ap:n kimppuun. ihan käsittämätöntä!Moni haluaa keinolla millä hyvänsä pyyhkiä mielestään ajatuksen, että SI voisi olla jotenkin vaarallinen. Ihmisiä pelottaa niin kovasti myöntää sitä, että koitetaan painaa villaisella koko taudin vaarallisuus ja uhkakuvat. Ja auta armias, jos joku koittaa kertoa vähän realiteettejä. Vähän probiootteja, niin viimeistään sillä tauti saadaan pidettyä lievänä perusflunssana itsellä.
Juuri näin! Puput pistää pään pensaaseen ja toivoo parasta! Sitä ennen ammutaan sanansaattaja, joka kertoi jotain ei niin ruusunpunaisia uutisia! :D
Minäkin kuitenkin kritisoisin tulkintaasi päivystyksestä: me olemme valitettavasti joutuneet käymään siellä todella usein, ja kuvailemasi kuulostaa täysin normaalilta, oli lentsuaika tai ei. Me olemme aina päässeet lääkärin luokse noin 15 min saapumisesta. Yhteensä odottelua on kuitenkin pahimmillaan ollut jopa 8 tuntia, koska lääkeannoksia annetaan useita, tarkkaillaan, odotellaan osastopaikan vapautumista jne.
On ärsyttävää, että flunssapotilaat ja flunssattomat ovat samoissa tiloissa odottamassa, myönnän. Hoitajat usein kyllä ohjaavat flunssattomia, erityisesti riskiryhmään kuuluvia (sydänpotilaat jne.) odottamaan tarkkailuhuoneisiin tartuntariskin pienentämiseksi. Samoin influenssoja, rokkoja jne. sairastavat ohjataan useimmiten eristykseen.
Ja muistathan, että tauti, joka päällepäin saattaa näyttää mitä kauheimmalta lentsulta, saattaa olla astma/keuhkosairauspotilaalle vaarallinen, mutta sun perusterveelle lapsellesi tod.näk. ihan tavallinen nuha.
No me ei todellakaan tavattu lääkäriä vartin päästä siitä kun saavuttiin, vaan kuuden tunnin päästä. Entä miksi koet tarvetta kritisoida mun tulkintaa? Kerroin vain meidän kokemuksen. Muiden kokemuksista en voi kertoa.
Ja olen itse astmaatikko, joten todellakin on tiedossa, että si-on riskiryhmille vaarallinen! Entä mistä päättelit että mun lapsi on perusterve?
ap
vois arvella, että lapsesi on perusterve, jos tapaatte lääkärin vasta kuuden tunnin päästä. Allerginen reaktio on toki ikävä ja varmasti inhottava kokemus, mut päivystyspolilla käy esimerkiksi lapsia, joille on tehty elinsiirto tms.
Ja niin, ei varmaan kukaan halua sinänsä turhentaa sun kokemusta, mutta pirujen maalaaminen seinälle ja asioiden esittäminen maailmanloppuvalossa on tosi ärsyttävää.
sanotte että lastenklinikan päivystys toimii hyvin öisin, oletteko käyneet siellä nyt kun si-epidemia on alkanut? Tilanne on nimittäin aika haastava meidän terveydenhuollon järjestelmälle ja se näkyy käytännössä pitkinä jonoina lääkärin luo ja yskiviä & pärskiviä ihmisiä täynnä olevina päivystysosastoina.
vois arvella, että lapsesi on perusterve, jos tapaatte lääkärin vasta kuuden tunnin päästä. Allerginen reaktio on toki ikävä ja varmasti inhottava kokemus, mut päivystyspolilla käy esimerkiksi lapsia, joille on tehty elinsiirto tms.
Ja niin, ei varmaan kukaan halua sinänsä turhentaa sun kokemusta, mutta pirujen maalaaminen seinälle ja asioiden esittäminen maailmanloppuvalossa on tosi ärsyttävää.
No, mä kerroin vaan sen mitä mulle siellä sanottiin. Sille en voi mitään jos jotkut kokevat sen pirujen maalaamisena seinälle. Unohtakaa mitä kerroin, jos se ottaa noin koville!
Lapseni EI ole perusterve, hänellä on neurologinen sairaus, mutta ei henkeä uhkaava. Koettakaa ymmärtää että siellä oli suurimman osan ajasta vain yksi lääkäri ja PALJON akuutteja potilaita.
Siellä käytävällä istuessani itkevän lapseni kanssa mietin kuinka kauheaa siellä olisi jonottaa ihan pienen vauvan kanssa.
ap
Ihan faktatietoa on. Koitapa ap keksiä jotain muuta tekemistä kuin täällä palstalla roikkuminen! Mikä oli sun aloituksen tarkoitus??? Tänään esim. molemmissa iltapäivälehdissa jutut siitä, että tehohoitopaikkoja EI TIETENKÄÄN ole kaikille tarvitseville pahimmassa tapauksessa. Ja entistä tyhmemmältä saat itsesi kuulostamaan jos väität, että allergisen reaktion kanssa odotetaan6 tuntia ennen kuin näkee lääkärin. Vitsi mä inhoan sun kaltaisia äitejä, joilla ei ole mitään elämän sisältöä.
onko ap:n viesti totta, mutta se on totta että tehohoitopaikkoja ei tule riittämään kaikille tarvitseville. Se on fakta.
Myös se on fakta, että Tamifluta annetaan jos sikainfluenssaa epäillään. Ainakin TAYSin osastoilla annetaan.
Hoitaja sanoi, että jos perheellämme ei vielä ole tartuntaa, niin tämän reissun jälkeen on! ap
lastenklinikalla viime yönä kun noin varmaksi tiedät ettei ole jonottaa tarvinnut?
onko ap:n viesti totta, mutta se on totta että tehohoitopaikkoja ei tule riittämään kaikille tarvitseville. Se on fakta. Myös se on fakta, että Tamifluta annetaan jos sikainfluenssaa epäillään. Ainakin TAYSin osastoilla annetaan.
Pidetään tiukasti kiinni että vain riskiryhmäläiset saavat.
riskiryhmäläiset saavat, niin vastoin ohjetta tekevät. Tällä viikolla tuli uudet ohjeet joiden mukaan Tamifluta saa ja pitää määrätä kaikille joiden arvioidaan lääkkeestä hyötyvän, riskiryhmään kuulumisella ei ole merkitystä. Ja tämä on valtakunnallinen ohje.

KUKAAN lapsi ei joutunut odottamaan kuutta tuntia lääkärille lastenkliinikalla eilen! Ihan faktatietoa on. Koitapa ap keksiä jotain muuta tekemistä kuin täällä palstalla roikkuminen! Mikä oli sun aloituksen tarkoitus??? Tänään esim. molemmissa iltapäivälehdissa jutut siitä, että tehohoitopaikkoja EI TIETENKÄÄN ole kaikille tarvitseville pahimmassa tapauksessa. Ja entistä tyhmemmältä saat itsesi kuulostamaan jos väität, että allergisen reaktion kanssa odotetaan6 tuntia ennen kuin näkee lääkärin. Vitsi mä inhoan sun kaltaisia äitejä, joilla ei ole mitään elämän sisältöä.
Mistä ihmeestä sulla on faktatietoa asiasta? Olitko sä paikalla? :O Mä olin paikalla perheeni kanssa! Me oltiin siellä kuusi tuntia. Hoitaja nähtiin aika pian ja saatiin kipulääkettä, mutta lääkäriin jonotettiin sitten se n. 5 ½ tuntia.
Mutta hauku mua ihan niin paljon kuin haluat tyhmäksi palstalla roikkujaksi. :D Ei haittaa. Mitä muuten itse täällä teet ja kirjoittelet? Minä tiedän mitä me koettiin ja jos et sitä usko, se on ihan oma asiasi.
ap
Vaikeaan tilanteeseen adrenaliinia. EI KIPULÄÄKETTÄ idiootti. Ja kyllä oli paikalla ihan itse.
KUKAAN lapsi ei joutunut odottamaan kuutta tuntia lääkärille lastenkliinikalla eilen! Ihan faktatietoa on. Koitapa ap keksiä jotain muuta tekemistä kuin täällä palstalla roikkuminen! Mikä oli sun aloituksen tarkoitus??? Tänään esim. molemmissa iltapäivälehdissa jutut siitä, että tehohoitopaikkoja EI TIETENKÄÄN ole kaikille tarvitseville pahimmassa tapauksessa. Ja entistä tyhmemmältä saat itsesi kuulostamaan jos väität, että allergisen reaktion kanssa odotetaan6 tuntia ennen kuin näkee lääkärin. Vitsi mä inhoan sun kaltaisia äitejä, joilla ei ole mitään elämän sisältöä.
Mistä ihmeestä sulla on faktatietoa asiasta? Olitko sä paikalla? :O Mä olin paikalla perheeni kanssa! Me oltiin siellä kuusi tuntia. Hoitaja nähtiin aika pian ja saatiin kipulääkettä, mutta lääkäriin jonotettiin sitten se n. 5 ½ tuntia. Mutta hauku mua ihan niin paljon kuin haluat tyhmäksi palstalla roikkujaksi. :D Ei haittaa. Mitä muuten itse täällä teet ja kirjoittelet? Minä tiedän mitä me koettiin ja jos et sitä usko, se on ihan oma asiasi. ap
Vaikeaan tilanteeseen adrenaliinia. EI KIPULÄÄKETTÄ idiootti. Ja kyllä oli paikalla ihan itse.
Ahaa, no joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää. Meidän lapselle annettiin kipulääkettä ja sitten odotettiin lääkäriä pitkään ja hartaasti.
Mietipä millaisen kuvan annat itsestäsi haukkumalla ja huutamalla. Mä en usko että olit paikalla. Ei tuollainen ihminen voi olla lasten parissa töissä.
ap - ei vaan enää jaksa tätä loanheittoa :(
Päivystysaikaan kuitenkin päivystävät sairaalat. Eli lapset viedään lastenklinikalle.
ja kyllä kuulin hoitajien puhuvan pariinkin otteeseen joillekin odottajille, että voi olla vaara saada si-tartunta. Itse en käsitä, miksi heti ovella ei jaeta KAIKILLE sisääntulijoille hengityssuojainta ja käsidesiä kouraan. Ja tosiaan ne si-epäilyt istuu siellä käytävällä muiden joukossa. Itse olin pienen lapsen kanssa siellä keuhkokuumeen takia, yksityiseltä lääkäri laittoi lähetteellä sinne keuhkokuviin, joiden ottamista odotettiin kuitenkin useampi tunti. Kuvien jälkeen odotettiin hoidon aloitusta jne. Koko setti kesti n. 5 tuntia. Sinänsä kohtuullinen aika, verrattuna monen tunnin jonotukseen. Taudin leviämistä voisi varmaan rajoittaa huomattavasti, jos siihen suhtauduttaisiin vakavammin ja viranomaiset toimis tehokkaammin. Nyt vaikuttaa aika leväperäiseltä. On ihan käsittämätöntä, että vanhenevia rokotteita menee roskiin, kun toisaalla ihmiset jonottaa niitä tuntitolkulla.
Asun pohjanmaalla ja täällä yhdistyi kuntia samaksi. On sitten tehty niin että yhdellä terveyskeskuksella hoidetaan si-tartunnat ja muualla muut. Sukulainen joutui siellä käymään tartunta epäilyn vuoksi ja sai heti ovella hengityssuojaimen. Ja käsidesiä oli kuulemma ollut vähän joka puolella :) Näinhän sen kuuluisi olla kaikkialla.
mutta se nyt tulee selväksi sataan kertaan että juuri SINÄ olit sairaan lapsesi kanssa siellä kuusi tuntia pärskivien ihmisten keskellä... MINÄMINÄMINÄ... Niin varmaan oli moni muukin..