En kestä, molemmilla lapsilla diagnosoitiin selektiivinen mutismi :((

Selektiivinen mutismi liittyy tunne-elämän häiriöihin. 

76 ei sitten vanhentuneempaa tietoa asiasta löytänyt.

Järkyttävää, että tuommoista tekstiä joku on ylipäätään joskus suoltanut tulemaan. Ei pidä ollenkaan paikkaansa.

T. eräs joka työnsä puolesta tietää tästä aika paljonkin

Koita pärjäillä!  Missä/milloin mutismia esiintyy? Puhuvatko he kotona, mutta esimerkiksi koulussa tai päiväkodissa ei?

Olen myös yksi asiaan perehtynyt ja eri terapiamuotoihin syventynyt. Tässä tapauksessa "diagnosit" voisi unohtaa. Varsinkin jos lapsi on ollut puoli vuotta pk:ssa eikä ole puhunut sanaakaan (ei todellakaan merkitse vielä mitään). Jos kyse on pidemmästä ajasta (vuosi-pari), ja lapsi on lähempänä kouluikää, voidaan puhua selektiivisestä mutismista. Mutta diagnosi-sanan kanssa tulee silti olla varovainen. Tai tuota ns. diagnosia tulisi käyttää vain siihen, että ammattilaiset tietävät puhuvansa samasta asiasta.

Mutta selektiivinen mutismi voi kadota ja tilanne parantua täysin! Tarvitaan nimenomaan mutismiin perehtynyttä terapeuttia. Sairaalahoidot, etenkin jos ne tapahtuvat erillään vanhemmista, voivat mielestäni olla enemmänkin haitallisia.

Jos sinulla on lapsi, jolla esiintyy selektiivisen mutismin piirteitä, voit myös yrittää itse parantaa tilannetta. Esim. kodin ja pk:n/koulun lähentäminen: Lto:n tai luokanopettajan kutsuminen kotiin kylään, ympäristön vaihdos (esim. uusi koulu) tms.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2010 klo 17:58"]

no mulla oli keskiarvo 9, vaikka koskaan en koulussa viitannut, enkä opettajille puhunut sanaakaan

Kun sain kokeista kymppejä, se kompensoi kivasti. En todellakaan olisi halunnut lisää leimautua jonkin diagnoosin myötä. Sain olla ujo rauhassa.

Siis vaikka et tehnyt lukuharjoituksia opettajan kuullen, tai esitelmiä ollenkaan, tai mitenkän englannin lausuminen yms. Mistä opettajat tiesivät sinun näitä harjoittelevan osaavan jos sinun ei niitä tarvinnut tehdä?
Pelkkien kokeiden numerot riittivät?
Entäs kaverit? Jos et puhunut heille ollenkaan miten jaksoivat olla kavereita?
Etkö kokenut jatkuvaa painostusta asiasta?

ja mutismi ei tosiaan ole kaikill amuutamassa vuodessa ohi menevä asia.
Painostus ympäristältä on aivan valtava!

mun poika ei ole suupaltti mutta tunnilla saa äänen kuulumaan kun kysytään asioita. Tai keskustellaan tunnilla jostain aiheesta.

onkohan siinä valikoivas puhumattomuuden kummallinen olo muutes usein? minullakin se valikoiva puhumattomuus.ikä 19v.kummallinen olokin usein

Mä en puhunut koska kärsin änkytyksestä. Vaiva kesti n.kuutisen vuotta. Nyt puhun normaalisti mutta traumat jäi koska koulussa kiusattiin.

 En ole koskaan ollut täysin puhumaton vieraille. Vastaan kysymyksiin, mutta oma-aloitteinen ja vuorovaikutuksellinen puhuminen on erittäin vaikeaa. En vaan pysty, pelottaa, en keksi sanottavaa, en oikein edes halua puhua, ei kiinnosta. Muutaman kaikista läheisimmän ihmisen kanssa puhun täysin normaalisti ja nautin siitä. Koulussa en koskaan viitannut, tunneilla vastaaminen ja esiintyminen oli erittäin pelottavaa ja kiusallista. Jos saan postikortin tai tekstiviestin joltain vieraalta, mietin tosi kauan että mitä tähän nyt pitää vastata vai voiko jättää vastaamatta, mikä nyt on kohteliasta ja miten yleensä ihmiset tällaiseen vastaa. En siis ymmärrä yhtään sosiaalisia pelisääntöjä. Ryhmässä ollessa en saa senkään takia sanottua mitään, kun en koskaan saa vuoroa, en tajua miten muut ymmärtävät milloin voi oman jutun sanottua. Olenko mutisti, asperger, ujo, introvertti vai onko minulla ulkopuolisuuden tunnelukko? Kaikissa noissa on samoja piirteitä. Aistini ovat hyvin herkät jne, mutta mikään muu kuin tuo antisosiaalisuus ei hankaloita elämää niin paljoa.

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 16:40"] En ole koskaan ollut täysin puhumaton vieraille. Vastaan kysymyksiin, mutta oma-aloitteinen ja vuorovaikutuksellinen puhuminen on erittäin vaikeaa. En vaan pysty, pelottaa, en keksi sanottavaa, en oikein edes halua puhua, ei kiinnosta. Muutaman kaikista läheisimmän ihmisen kanssa puhun täysin normaalisti ja nautin siitä. Koulussa en koskaan viitannut, tunneilla vastaaminen ja esiintyminen oli erittäin pelottavaa ja kiusallista. Jos saan postikortin tai tekstiviestin joltain vieraalta, mietin tosi kauan että mitä tähän nyt pitää vastata vai voiko jättää vastaamatta, mikä nyt on kohteliasta ja miten yleensä ihmiset tällaiseen vastaa. En siis ymmärrä yhtään sosiaalisia pelisääntöjä. Ryhmässä ollessa en saa senkään takia sanottua mitään, kun en koskaan saa vuoroa, en tajua miten muut ymmärtävät milloin voi oman jutun sanottua. Olenko mutisti, asperger, ujo, introvertti vai onko minulla ulkopuolisuuden tunnelukko? Kaikissa noissa on samoja piirteitä. Aistini ovat hyvin herkät jne, mutta mikään muu kuin tuo antisosiaalisuus ei hankaloita elämää niin paljoa.
[/quote]
96 Olipa kirjoituksesi ihan kuin minusta itsestäni kirjoitettu.

Ihan puhtaasta mielenkiinnosta, mitä teet työksesi?:)
-logopedian opiskelija

Kysymys siis sulle, 67!

Nykyään joka lapsi saisi diagnoosin asiasta kuin asiasta, jos ei tasan mene niin kuin muilla.

Arkoja ja ujoja tyttöjä. Meinasin pyörtyä, kun rupesivat puhumaan minulle.

5v. vanhana tytöt avautuivat. Eivät puhuneet kenellekkään naapurille tai muille lapsille.

mutisteja?

Onhan se hyvä että lapsille saatiin diagnoosi. Sillä nyt voitte saada lapsillenne tukea jota he tarvitsevat sairauden ylitsevaoittamiseksi! Ilman diagnoosia on Suomen maassa täysin mahdoton saada mitään apuja.

Meilläkin nyt murrosikäinen mutistityttö. Diagnoosi tehty hänelle eskari-iässä. Aina ollut kotona puhelias mutta koulussa, harrastuksissa yms.pienempänä meni ihan lukkoon kun joku jotain kysyi.Aina saimme selitellä että miksi on sellainen. Nyt "iän myötä" tilanne parantunut, ja minulle tulee ihana tunne joka kerta kun hän jopa vastaa jos joku jotain kysyy! Eli älä huoli, mielestäni ei ole kyseessä sairaus..eikä kaikkien tarvitsekaan olla puheliaita. Tilanne on meillä parantunut vuosi vuodelta. Kyllä vielä puhua ehtivät!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mutismi

http://groups.yahoo.com/group/mutismi/



Käsittääkseni mutismin mahdollista geneettistä perimää tutkitaa. Itsekkin tunnen perheen jossa useampi mutismi lapsi. Vika ei todellakaan ole teissä vanhemmissa ja voisit vaikka printata tuon wikipedian sivun ja jakaa sita tutuille ja kylänmiehille, joilta tulee epäasiallisia kommenteja. pääasia on nyt että olette saaneet syyn oireille ja pääsette jatkokuntoutukseen ja neuvontaan.

jos useimmilla tilanne paranee iän myötä?

Itsekin olin tuollainen lapsi, mutta onneksi puhuttiin vain ujoudesta tuolloin, olisi varmaan ollut melkoinen itsetunnon kolaus, jos olisikin annettu sen sijaan sairausdiagnoosi.

Kaikki annettavat diagnoosit eivät ole sairauksia vaan pitää tehdä selvä ero sairauden / pitkäaikaissairauden (esim angiina / diabetes, reuma, ms-tauti), vamman (kehitysvamma, näkövamma, kuulovamma, liikuntavamma) ja erityisvaikeuden kanssa (ADHD, mutismi, asperger). Kuulovammainen tai ADHD-lapsi voi olla sairas eli hänellä on flunssa (nasu tai tavallinen), mutta ei hänen vaikeutensa ole sairaus.



On totta, että jokaiselle joka itse saa vamma tai erityisvaikeusdiagnoosin, se on kolaus ja sen kanssa kipuillaa enemmän tai vähemmän. Joku kapinoi asiaa vastaa ikänsä, toinen selviää vähemmälle. Siksi onkin tarkeää, että annetaan diagnoosi silloin kun se on tarpeen, koska se avaa ovet kelan maksamaan kuntoutukseen ja avustuksiin. Kelankin pitää jotenkin kontrolloida rahojaan ja diagnoosi on se avain jonka mukaan niitä jaetaan kuntoutksen kohdalla.

Olethan selvittänyt teidän mahdollisuuden alle 16-v:n vammaistukeen?



http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/180701083327EH