Lue keskustelun säännöt.
En kestä, molemmilla lapsilla diagnosoitiin selektiivinen mutismi :((
02.11.2009 |
On niin paha olla lasten puolesta! Molemmat sai diagnoosiksi selektiivisen mutismin ja ikää lapsilla on vasta 4v ja 6v. Elämä on kamalaa. Miten tästä eteenpäin?
Kommentit (86)
Luulin, että jos kahdella lapsella on tuonkaltainen ongelma, niin sen täytyy johtua ympäristöstä. Mutta kerro toki lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 ihanaa lasta tässä nyt ja sen kanssa on elettävä.
Sata kertaa mielummin olisin kuullut, että lapset ovat vain ujoja ja hiljaisa mitä että heillä on MOLEMMILLA tuollainen kamala vaiva. Tutkimuksia vain lisää, ei muuta.
Miksi sitä kasaantuu tuolla lailla yhteen perheeseen?
Meidän kuopuksella sitä jo ehdin epäillä, mutta nyt on avoin viisivuotias papupata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syyllistää mistään. Näinhän se nykyään on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jollekin LUOTETTAVALLE sivulle, niin voi käydä vähän lukemassa infoa ko vaivasta.
Kai teille annettiin neuvoja mistä haette apua ja miten tuette ja autatte lapsia. Varmasti saatte myös itse keskustelu apua. Kannattaa kysyä ja taistella avun saamisen eteen!
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilla on 5-vuotias mutisti tytto. Sai diagnoosin viime kesana, mutta ollut puhumaton jo parisen vuotta. Kotona puhuu kuin papupata, mutta jos julkisilla paikoilla, koulussa, vaikka tuttavakin kysyy hanelta jotain menee suu suppuun hyvin akkia.
Hiukan on parannusta tullut, muuton myota.
Olinkin lukenut etta joskus totaalinen paikan vaihdos yllattaen auttaakin lasta.
Vaikka alan ollakin sinut taman kanssa, tama laulu saa minut aina itkemaan, on kuin kirjoitettu meidan lapsesta...
Tsemppia! Ei se teista vanhempina aina johdu, mun mies oli mutisti 11-vuotiaaksi asti koulussa. Yha hiljainen tietyissa tilanteissa, mistakohan meidan lapsi on taman perinyt...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen ollut aina tosi arka puhumaan,en uskalla ryhmässä puhua ollenkaan,vaikka olen jo 27v..voitte uskoa millasta piinaa esim.ryhmätyöt olivat koulussa...
ulkopuolelta tulee valtavia paineita. Uteluita: mitä te olette tehneet, koska lapsenne ovat sairaita. Tai: mitä te ette ole tehneet kun lapsenne ovat sairaita. Olettepa outo perhe, ei meidän suvussa tällaista ole, kyllä nyt on vanhemilla asiat huonosti, kun lapsetkin ovat tuollaisia. Tuollaisia kommentteja muunmuassa :( Itsellä syyllisyys harteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olin lapsena mutisti.En uskaltanut puhua.. olen ollut aina tosi arka puhumaan,en uskalla ryhmässä puhua ollenkaan,vaikka olen jo 27v..voitte uskoa millasta piinaa esim.ryhmätyöt olivat koulussa...
Nykyisin (ikää 34 v) sanoisin olevani puhelias, rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Työssäni tapaan koko ajan uusia ihmisiä ja puhun usein suurille joukouille. Olen mm. pitänyt luentoja esiintymisjännityksestä (omaakin kokemusta löytyy). Eli 5-7 -vaivannut selektiivininen mutismi ei ole minun (tai vanhempieni) elämää pilannut.
kaksi selektiivistä mutisti lasta (lapsia yhteensä kuusi, neljä ns. normaalia :-)) Ihania lapsia ovat ja paremmalta näyttää koko ajan kun ikää tulee lisää.
Voimia ap:lle! Tässä vähän meidän tarinaa: meillä 11-v. mutisti poika, jolla taustalla aspergerin oireyhtymä. Vaikeneva on nyt ollut pari vuotta. Kotona puhua kälkättää kuin mikä ja kaverien kanssa (joita onneksi on), mutta vieraille aikuisille ei sano sanaakaan. On nyt piakkoin pääsemässä kuntoutukseen, mistä olen tosi iloinen. Olen myös kokenut että meitä vanhempia tästä asiasta syyllistetään. Väärinkäsityksiä syntyy tämän tästä kun iso poika ei vastaa opettajille, ei lääkärille, ei sukulaisillle ei juuri kenellekään aikuiselle. Moni ajattelee että poika on ilkeä,huonostikasvatettu, huonotapainen ja tahallaan puhumatta. Ongelmia tulee koulussa arvioinnin suhteen, kun ei esim. englantia ole koskaan ääneen puhunut. Kiusaamiseltakaan ei ole vältytty. Poika on kuitenkin fiksu, kokeet menee loistavasti, kotona todella mukava, herkkä ja auttavainen poika.
Vanhemille tämä on tosi raskasta, mutta tuttavani kautta tiedän, että yleensä ohimenevä vaihe. Olen myös lukenut tutkimuksia, joiden mukaan mutismi kestää korkeintaan noin 5 vuotta. Hakekaa rohkeasti apua, kuntoutusta ja tukitoimia. Voimia vielä kerran!
se puhumattoman pojan äiti
Mutismi ei ole sama asia kuin hiljasuus tai ujous. Ihmiset saavat toki olla erilaisia, ilman muuta. Mutta siinä kohtaa kun erilaisuus alkaa tuottaa tuskaa henkilölle itselleen ja hankaloittaa elämää, lienee haettava apua? Ja apua saadakseen, on nykyään melkein oltava diagnoosi asialle.
t. se puhumattoman pojan äiti
tuossa ensin linkki mutistilistalle..
ja sitten selektiivinen mutismi ei ole sama asia kuin olla ujo ja siksi puhumatta/vastaamatta/kommunikoimatta,toki moni mutisti on ujo ja arka ja kun ympäristö painostaa niin siitäpä seuraa selektiivinen mutismi...selektiivien mutismi voi tosiaan mennä ohi jopa muutamassa kuukaudessa,muutamassa vuodesa tai sitten se kestää läpi elämän ainakin jonkin asteisena(vaikka mm.wikipedia muuta väittää)on paljon aikuisia joiden elämää tämä edelleen rajoittaa...asiaa ei kannata vähätellä tyyliin,kyllä se siitä menee ohi,kun vaan annatte olla...näin se ei kaikkien kohdalla todellakaan ole,siihen liittyy usein myös sosiaalisten kansas käymisten vaikeus jne...ja vaikeinta tässä on se,että ammatti-ihmisilläkkän ei aina ole tarpeeksi tietämystä...mutisti voi olla puhumaton esim.koulussa ja puhuu samoille ihmisille koulun ulkopuolella,ehkä ei puhu aikuisille mutta lapsille puhuu jne...kahta samanlaista mutistia ei varmaan olekkaan....
voisin pitää tästä aiheesta vaikka luennon kokemuksella 15 vuotta mutismia
http://groups.yahoo.com/group/mutismi/?v=1&t=search&ch=web&pub=groups&s…
se on, että ongelmalla on nimi. Kai te olette saaneet ohjeistusta, miten eteenpäin?