En kestä, molemmilla lapsilla diagnosoitiin selektiivinen mutismi :((

ei puhu kuin perheen jäsenilleen. Ei kenellekkään muulle. Eikä ole koskaan puhunutkaan.

Perheen neljä muuta lasta puhuvat ihan normaalisti.



Selektiiviselle mutismille saa harvoin ymmärrystä niinkuin täältäkin huomaa!



Niin ja lääkäreiden yms. tietämys tästä on yleensä erittäin vähäistä joten tukea sieltä suunnalta on vaieka saada.



Suosittelen liittymään tuojon yahoon ryhmään ja facebookissakin on ryhmä.



Saat tietoa ja muiden kokemuksia.

Kun sain kokeista kymppejä, se kompensoi kivasti.

En todellakaan olisi halunnut lisää leimautua jonkin diagnoosin myötä. Sain olla ujo rauhassa.

uota, te jotka silloin 1980-luvulla ette tulleet diagnosoiduiksija olette siihen tyytyväisiä, oletteko tyytyväisiä siihenkin, että saitte kaikista kouluaineista viitosia, kun teidän tuntiosaamista ja suullista osaamista ei pystynyt arvioimaan/tarvinnut arvioida? Siihenkin, että opettaja piti teitä toivottamana pässinä ja ilkeänä kiusankappaleena kun olitte niin hankalia ettekä suostuneet puhumaan? Siihen kun teille huudettiin bussiin mennessä että "SANO PÄIVÄÄ; PREKELEEN KAKARA!"?

Ihan tosi, oliko se teistä hyvä? Vai olisko sittenkin ollut parempi, jos opettajalle olisi esitetty paperi siitä, että teillä on erityinen, muita suurempi vaikeus puhumisessa ja teiltä ei siksi saa vaatia tässä suhteessa ihan samaa kuin naapurin papupadoilta. Että teidän historian ja englannin numerot PITÄÄ arvioida teidän todellisen osaamisen perusteella? Että te ette ole ilkeitä, vaan opettelette sen julkisen puhumisen sitten kun sen aika teidän kehityksessä tulee?

Koska TÄTÄ varten vanhemmat ja opettajan niitä diagnoosseja hakevat. Voin kertoa, että tutkimuksiin, kuntoutuksiin ja terapioihin - jo pelkkiin matkoihin vaikka kela maksaisi terapian sinänsä - kuluu nimittäin enemmän kuin se 90 euron vammaistuen verran. SEN takia kukaan ei diagnooseja hae. vJotut voivat hakea kyllä sen takia, että koululle saataisiin varoja esim nauhurin tai avustajan hankimiseen lapsen auttamiseksi.

no mulla oli keskiarvo 9, vaikka koskaan en koulussa viitannut, enkä opettajille puhunut sanaakaan

Kun sain kokeista kymppejä, se kompensoi kivasti. En todellakaan olisi halunnut lisää leimautua jonkin diagnoosin myötä. Sain olla ujo rauhassa.

uota, te jotka silloin 1980-luvulla ette tulleet diagnosoiduiksija olette siihen tyytyväisiä, oletteko tyytyväisiä siihenkin, että saitte kaikista kouluaineista viitosia, kun teidän tuntiosaamista ja suullista osaamista ei pystynyt arvioimaan/tarvinnut arvioida? Siihenkin, että opettaja piti teitä toivottamana pässinä ja ilkeänä kiusankappaleena kun olitte niin hankalia ettekä suostuneet puhumaan? Siihen kun teille huudettiin bussiin mennessä että "SANO PÄIVÄÄ; PREKELEEN KAKARA!"? Ihan tosi, oliko se teistä hyvä? Vai olisko sittenkin ollut parempi, jos opettajalle olisi esitetty paperi siitä, että teillä on erityinen, muita suurempi vaikeus puhumisessa ja teiltä ei siksi saa vaatia tässä suhteessa ihan samaa kuin naapurin papupadoilta. Että teidän historian ja englannin numerot PITÄÄ arvioida teidän todellisen osaamisen perusteella? Että te ette ole ilkeitä, vaan opettelette sen julkisen puhumisen sitten kun sen aika teidän kehityksessä tulee? Koska TÄTÄ varten vanhemmat ja opettajan niitä diagnoosseja hakevat. Voin kertoa, että tutkimuksiin, kuntoutuksiin ja terapioihin - jo pelkkiin matkoihin vaikka kela maksaisi terapian sinänsä - kuluu nimittäin enemmän kuin se 90 euron vammaistuen verran. SEN takia kukaan ei diagnooseja hae. vJotut voivat hakea kyllä sen takia, että koululle saataisiin varoja esim nauhurin tai avustajan hankimiseen lapsen auttamiseksi.

...ei mutismi aina kotioloista johdu,itse asiassa se taitaa olla kaikkein vähiten syynä mutismiin..kun netin ihmeellisestä maailmasta etsii tietoa,varsinkin sellaisesta asiasta josta on vähän tietoa muutenkin,tulee helposti kommentoitua väärin ja pahoitaa jonkun mielen sillä,mutismissa niin usein syytetään perhettä ja perheoloja...myös ammatti-ihmiset tekevät niin ja siitä ensin lähedetään syytä mutismiin etsimään

ei sitä nyt ole keksitty,se on vaan vähän tunnettu..ennen käytettiin nimitystä elektiivinen mutismi ja ensimmäiset maininnat siitä ovat jo 1800 luvulta...

Nykyään joka lapsi saisi diagnoosin asiasta kuin asiasta, jos ei tasan mene niin kuin muilla.

Voi että mitä idiootteja nuo ekan sivun kirjoittajat. Olen 14 ja on ollut kohta 8 vuotta mutismi. En puhu muutenkuin kotona = kiusaamista koulussa. Lääkitys on ollut jo 4 vuotta ja olen ollut 1 vuoden osastohoidossa... Että se siitä, kirjoittat numero 25, 29 ja 42!

Taas on niin ala-arvoista tekstiä, että. Mutisti kuulkaa ei välttämättä edes ole ujo, mutta ei kykene puhumaan tietyissä tilanteissa, tai huonossa lykyssä ollenkaan. Minulla on oppilaina muutama hyvinkin rohkea mutisti, mutta sanoin eivät pysty itseään ilmaisemaan monissakaan tilanteissa.

Itse olin ujo lapsena, ja se taas on IHAN eri juttu.

Toivottavasti ap:n lasten lukot aukeavat pikkuhiljaa ja kykenevät kommunikoimaan muulloinkin kuin kotona ja tuttujen seurassa.

Mutta eipä hätää, kun on villahousut!

Tuttavaperheessä kolmella lapsella jokaisella on ollut puhumisen kanssa ongelmia, tavuja puuttuu tai ääntäminen on mahdottoman epäselvää, ja yhdellä todettiin selektiivinen mutismi 5-vuotiaana - oli tuttujen kesken ja kotona ihanan puhelias lapsi mutta kerhossa ei sanonut puoleen vuoteen sanaakaan. Nyt on koulussa toisella luokalla ja pärjää jo paljon paremmin, ongelma on selvästi poistumaan päin.



Tsemppiä sinne! On olemassa paljon, paljon pahempia vaivoja joista lapsi voi kärsiä. Ymmärryksellä ja luovuudella pääsette pitkälle ja on hyvää toivoa, että vaiva paranee iän ja terapian myötä!

Wikipedian juttu ei ihan osu kohdilleen,parempaa tietoa saa yahoon ryhmässä tai facebookin ryhmässä

[quote author="Vierailija" time="16.02.2013 klo 19:31"]

wikipdian juttu ei ihan satu kaikelta osin oikein,mutta kyllähän siitäkin jotain vinkkejä saa...kokemusta mutismista on jo yli 15v....

[quote author="Vierailija" time="05.11.2009 klo 07:59"]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mutismi
http://groups.yahoo.com/group/mutismi/

Käsittääkseni mutismin mahdollista geneettistä perimää tutkitaa. Itsekkin tunnen perheen jossa useampi mutismi lapsi. Vika ei todellakaan ole teissä vanhemmissa ja voisit vaikka printata tuon wikipedian sivun ja jakaa sita tutuille ja kylänmiehille, joilta tulee epäasiallisia kommenteja. pääasia on nyt että olette saaneet syyn oireille ja pääsette jatkokuntoutukseen ja neuvontaan.

[/quote]

[/quote]

Mutistin tuntevana tiedän, ettei aina mene muutamassa vuodessa ohi:( Tietämäni mutisti on jo reilu parikymppinen nainen. Mutismi todettiin jo lapsena ja tarjottiin muun muassa osastohoitoa ja muita tukitoimia, joista vanhemmat kieltäytyivät.

Mutismi rajoittaa tämän tuttavani elämää ja hän kokee "vaivan" hyvin ahdistavaksi ja elämää rajoittavaksi. Hän välttää tietoisesti tilanteita, joissa joutuisi puhumaan. Hän on taipuvainen masennukseen ja ollut itsetuhoinen. Onneksi hän on aikuisena hakenut itse apua ja saanutkin sitä. Ulkopuolisena en huomaa eroa (=että puhuisi enemmän), mutta toivon hänen silti saaneen helpotusta omaan oloonsa.

Ottakaa te vastaan kaikki apu jota teille tarjotaan!

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 22:05"]

Mutistin tuntevana tiedän, ettei aina mene muutamassa vuodessa ohi:( Tietämäni mutisti on jo reilu parikymppinen nainen. Mutismi todettiin jo lapsena ja tarjottiin muun muassa osastohoitoa ja muita tukitoimia, joista vanhemmat kieltäytyivät.

Ihan vaan haluan tähän kommentoida,että ei nyt ihan kaikkea apua...tarkoitan sitä,että ammatti-ihmisilläkin on usein tosi vähän tietoa mutsimsta...osastohoito ei ole aina se paras mahdollinen hoito ja myös 

Mutismi rajoittaa tämän tuttavani elämää ja hän kokee "vaivan" hyvin ahdistavaksi ja elämää rajoittavaksi. Hän välttää tietoisesti tilanteita, joissa joutuisi puhumaan. Hän on taipuvainen masennukseen ja ollut itsetuhoinen. Onneksi hän on aikuisena hakenut itse apua ja saanutkin sitä. Ulkopuolisena en huomaa eroa (=että puhuisi enemmän), mutta

toivon hänen silti saaneen helpotusta omaan oloonsa.

Ottakaa te vastaan kaikki apu jota teille tarjotaan!

Ihan vaan haluan tähän kommentoida,että ei nyt ihan kaikkea apua...tarkoitan sitä,että ammatti-ihmisilläkin on usein tosi vähän tietoa mutsimsta...osastohoito ei ole aina se paras mahdollinen hoito ja myös mutisti sitä itsekin sanovat,tietysti eri asia on jos on vakavaa masennusta tms.

Eri asia sitten olisi olla osatolla päivä ja yöksi kotiin,mutta silloinkin jututtaisin todella tarkkaan sen hoitohenkiläkunnan ja tietämyksen mustismista jne...

Yksi paha juttu on se,kun henkilöt jotka tuntevat jonkun mutistin ja sen perusteella alkavat antaa ohjeita mutistien vanhemmille...

Toki heilläkin voi olla tietoa,mutta suosittelen kuitenkin facebookin mutismis ryhmää tai yahoossa olevaa mutismiryhmää.Sieltä saa vertaistietoa ja tukea ja pitkälti myös sitä oikeaa tietoa!

[/quote]

Koulu ja arviointikriteerit ovat nykyään aivan erilaisia kuin 80- tai 90-luvulla. Sosiaalisuutta painotetaan enemmän eikä diagnosoimaton ujo saa käytöksestä kasia parempaa.

Naapurin poika on valikoiva mutisti. Hän puhuu kotona ihan normaalisti, ja parin hyvän ystävän kanssa myös. Hän on erittäin sosiaalinen ja tulee oikein hyvin toimeen puhumattakin. Nyt, yläasteikäisenä hän ensimmäisen kerran vastasi tervehdykseeni sanallisesti, tähän asti on vain nostanut iloisesti kättä. Tyttäreni on samassa koulussa, ja kertoi, että poika osallistuu mm. ilmaisutaidon näytelmiin täyttä päätä, mutta ei niissäkään puhu. On kuulemma äärettömän hyvä pantomiiminäyttelijä. :-) Mitä ilmeisimmin pärjää siis elämässä oikein hyvin, vaikkei juuri puhukaan. 

Mutismi lähes poikkeuksetta vanhemmista/vanhemmasta johtuvaa.

Vanhemmat tai toinen vanhempi on antisosiaalinen, vihamielinen ja muita halveksuva. Mutismin hoito on vaikeaa ja pitkäkestoista ja ensisijaisen tärkeää olisi saada syyn takana oleva vanhempi (äiti tai isä) psykiatriseen hoitoon.

"LAPSEN VAIKENEMINEN (mutismi)

Mutistinen on lapsi, joka osaa puhua, mutta valikoi kenelle puhuu tai vaikenee tyystin. Yleensä lapsi puhuu jollekin perheenjäsenelle, mutta vaikenee koulussa. Kyse ei siis ole siitä, että lapsi tietoisesti päättäisi lopettaa puhumisen, vaikka tällaista ilmaisua saatetaan esim. lastenpsykiatrisen tutkimuksen tai hoidon yhteydessä käyttääkin, vaan psyykkinen ristiriita aiheuttaa sisäisen vaikenemisen pakon.

Puhumattomuus alkaa yleensä jo ennen kouluikää 3 – 4 -vuotiaana. Lapset ovat älyltään normaaleja. Vaikenevilla lapsilla on monia yhteisiä piirteitä. He ovat herkkiä, ujoja, ahdistuneita, pelokkaita, epäluuloisia sekä itsepäisiä. Itse asiassa puhumattomuus pitää sisällään myös sinnikästä uhmakkuutta ja tietynlaista voimantunnetta. Puhumaton nauttii tilanteesta, kun muut yrittävät eri keinoin saada häntä puhumaan.

PUHUMATTOMUUDEN TAUSTAA

Niin hankalalta ja vaikeasti ymmärrettävältä kuin lapsen puhumattomuus saattaa ulkopuolisesta tuntuakin, se on lapsen kannalta sillä hetkellä tiedostamattomana ratkaisuna välttämätön ja tarkoituksenmukainen. Lasta ei voi yleensä houkutella tai pakottaa puhumaan, koska hänen mielikuvissaan puhuminen merkitsisi jotain tuntematonta, suurta uhkaa. On yleistä, että puhumattoman lapsen perheessä myös ainakin toinen vanhemmista on estynyt, arka, syrjäänvetäytyvä, ujo ja hiljainen. Puhuminen ylipäätänsä saattaa olla vähäistä ja rajoittua tarkasti vain tietyille “vaarattomille” alueille. Tästä lapselle syntyy käsitys, että puhuminen olisi jotenkin vaarallista. Perheet ovat usein sosiaalisesti eristäytyviä ja taipuvaisia näkemään perheen ulkopuoliset henkilöt vihamielisinä.

Perheterapioiden yhteydessä on tullut esiin, että lapsen vaikeneminen saattaa liittyä myös ns. perhesalaisuuden olemassaoloon. Perhesalaisuudella tarkoitetaan sitä, että perheen historiassa tai sen nykyelämässä on tapahtunut merkittävä asia, joka on ollut niin raskas tai järkyttävä, että siitä on vaiettu. Lapset alitajuisesti tietävät tällaisen salaisuuden olemassaolon, vaikka eivät sen tarkempaa sisältöä tunnekaan. Salattava asia kasvaa lapsen mielessä monta kertaa kauhistuttavammaksi kuin se todellisuudessa koskaan on ollut.

HOITO

Ehkä juuri lapsen mahdollisen voimantunnon tai taustalla olevan melko vaikean psyykkisen ristiriidan vuoksi puhumattomuuden hoito on vaikeaa. Joissakin tapauksissa tarvitaan pitkäaikaista, vuosiakin kestävää lastenpsykiatrista sairaalahoitoa. Usein koko perheen hoito on aluksi välttämätön, ja myöhemmin voidaan harkita lapsen tai jonkun muun perheenjäsenen yksilöpsykoterapiaa tai vanhempien pariterapiaa. Hoito on pitkäaikaista ja tulokset vaihtelevat."

Lähde: Suomalaisen Lapsiperheen Lääkärikirja (WSOY), 1998 ISBN 951-0-20906-6

[quote author="Vierailija" time="02.11.2009 klo 12:30"]

olen ollut aina tosi arka puhumaan,en uskalla ryhmässä puhua ollenkaan,vaikka olen jo 27v..voitte uskoa millasta piinaa esim.ryhmätyöt olivat koulussa...

[/quote]

sama täällä, valikoin ja " harjoittelen päässä" mitä aion sanoa ryhmässä, punnitsen todella tarkkaan avaanko suutani ollenkaan. Olen 45v.

Olen reilu kolmekymppinen, jolla oli lapsena selektiivinen mutismi. Muistan itse päiväkodissa kun en voinut puhua suurimmalle osalle hoitajista. Suusta ei vaan tullut mitään vaikka yritinkin. Perhesuhteissani ei ollut vikaa, olimme läheisiä ja olemme vieläkin koko suvun kesken. Olin usein puhumatta myös mummolle ja tädille vaikka olimmekin viikottain yhdessä ja olivat tärkeitä aikuisia.

Ala-asteen aikana aloin puhumaan jo kaikille koulussa, ehkä toisella tai kolmannella. Myöhemmin on myös ollut puhumattomia kausia varhaisaikuisuudessa lähinnä uusissa tilanteissa ja ryhmissä. 

Nyt ei vuosiin enää kuitenkaan. Puhun paljon ja koko ajan ja teen sanojen kanssa työtä. Tykkään esiintyä ja esitelmöidä ja en jännitä lainkaan. 

Omassa lapsuudessa ei ollut mitään tukitoimia käytössä, puhuttiin tosiaan ujoista lapsista ja ns. pakotettiin reippauteen päiväkodin puolelta, jonka muistan kokeneeni aika ahdistavana ja näiden aikuisten kanssa en koskaan puhunut.

niin asiantuntijatietoa kuin tämä yrittää olla,niin varsin suppea näkemys...ikävä kyllä on niin,että tieto mutismista on huonoa jopa tälläisten ihmisten keskuudessa jne.Pitäisi kuunnella (ex)mutisteja jotka pystyvät kertomaan millaista se oli,miksi ei puhunut ja miltä painostaminen tuntui ja se luulo,että kunhan vaan on puhumatta ja seuraa mitä muut siinä tilanteessa tekee.Ei ihan vastaa tätä(kään)asiantuntia tietoa!

Aivan kamalaa ajatella,kun tuollaista tekstiä lukee mutistinen nuori joka ajattelee,että taas syyllistetään vanhempia vaikka syy on muualla.

Sosiaalinen perimä on monella todella vahva jne...en jaksa selitellä näitä luuloja/tietoja vastaan

kannattaa liittyä facebookin selektiivinen mutismi ryhmään ja saa sitä tietoa mitä oikeasti tarvitsee...

[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 15:59"]

Mutismi lähes poikkeuksetta vanhemmista/vanhemmasta johtuvaa.

Vanhemmat tai toinen vanhempi on antisosiaalinen, vihamielinen ja muita halveksuva. Mutismin hoito on vaikeaa ja pitkäkestoista ja ensisijaisen tärkeää olisi saada syyn takana oleva vanhempi (äiti tai isä) psykiatriseen hoitoon.

"LAPSEN VAIKENEMINEN (mutismi)

Mutistinen on lapsi, joka osaa puhua, mutta valikoi kenelle puhuu tai vaikenee tyystin. Yleensä lapsi puhuu jollekin perheenjäsenelle, mutta vaikenee koulussa. Kyse ei siis ole siitä, että lapsi tietoisesti päättäisi lopettaa puhumisen, vaikka tällaista ilmaisua saatetaan esim. lastenpsykiatrisen tutkimuksen tai hoidon yhteydessä käyttääkin, vaan psyykkinen ristiriita aiheuttaa sisäisen vaikenemisen pakon.

Puhumattomuus alkaa yleensä jo ennen kouluikää 3 – 4 -vuotiaana. Lapset ovat älyltään normaaleja. Vaikenevilla lapsilla on monia yhteisiä piirteitä. He ovat herkkiä, ujoja, ahdistuneita, pelokkaita, epäluuloisia sekä itsepäisiä. Itse asiassa puhumattomuus pitää sisällään myös sinnikästä uhmakkuutta ja tietynlaista voimantunnetta. Puhumaton nauttii tilanteesta, kun muut yrittävät eri keinoin saada häntä puhumaan.

PUHUMATTOMUUDEN TAUSTAA

Niin hankalalta ja vaikeasti ymmärrettävältä kuin lapsen puhumattomuus saattaa ulkopuolisesta tuntuakin, se on lapsen kannalta sillä hetkellä tiedostamattomana ratkaisuna välttämätön ja tarkoituksenmukainen. Lasta ei voi yleensä houkutella tai pakottaa puhumaan, koska hänen mielikuvissaan puhuminen merkitsisi jotain tuntematonta, suurta uhkaa. On yleistä, että puhumattoman lapsen perheessä myös ainakin toinen vanhemmista on estynyt, arka, syrjäänvetäytyvä, ujo ja hiljainen. Puhuminen ylipäätänsä saattaa olla vähäistä ja rajoittua tarkasti vain tietyille “vaarattomille” alueille. Tästä lapselle syntyy käsitys, että puhuminen olisi jotenkin vaarallista. Perheet ovat usein sosiaalisesti eristäytyviä ja taipuvaisia näkemään perheen ulkopuoliset henkilöt vihamielisinä.

Perheterapioiden yhteydessä on tullut esiin, että lapsen vaikeneminen saattaa liittyä myös ns. perhesalaisuuden olemassaoloon. Perhesalaisuudella tarkoitetaan sitä, että perheen historiassa tai sen nykyelämässä on tapahtunut merkittävä asia, joka on ollut niin raskas tai järkyttävä, että siitä on vaiettu. Lapset alitajuisesti tietävät tällaisen salaisuuden olemassaolon, vaikka eivät sen tarkempaa sisältöä tunnekaan. Salattava asia kasvaa lapsen mielessä monta kertaa kauhistuttavammaksi kuin se todellisuudessa koskaan on ollut.

HOITO

Ehkä juuri lapsen mahdollisen voimantunnon tai taustalla olevan melko vaikean psyykkisen ristiriidan vuoksi puhumattomuuden hoito on vaikeaa. Joissakin tapauksissa tarvitaan pitkäaikaista, vuosiakin kestävää lastenpsykiatrista sairaalahoitoa. Usein koko perheen hoito on aluksi välttämätön, ja myöhemmin voidaan harkita lapsen tai jonkun muun perheenjäsenen yksilöpsykoterapiaa tai vanhempien pariterapiaa. Hoito on pitkäaikaista ja tulokset vaihtelevat."

Lähde: Suomalaisen Lapsiperheen Lääkärikirja (WSOY), 1998 ISBN 951-0-20906-6

[/quote]

ja muuten se sairaalahoito ei ole ensimmäinen hoitomuoto,eikä mutismin takia sairaalaan yleensä laitetakkaan,jos siinä ei ole kyse lisäksi esim.masennuksesta,avohoidon puolella terapian muodossa sitä hoidetaan,joidenkin kohdalla voidaan myös koeilla lääkitystä,kaikille se ei sovi eikä myöskään auta...

[quote author="Vierailija" time="16.11.2013 klo 22:39"]

niin asiantuntijatietoa kuin tämä yrittää olla,niin varsin suppea näkemys...ikävä kyllä on niin,että tieto mutismista on huonoa jopa tälläisten ihmisten keskuudessa jne.Pitäisi kuunnella (ex)mutisteja jotka pystyvät kertomaan millaista se oli,miksi ei puhunut ja miltä painostaminen tuntui ja se luulo,että kunhan vaan on puhumatta ja seuraa mitä muut siinä tilanteessa tekee.Ei ihan vastaa tätä(kään)asiantuntia tietoa!

Aivan kamalaa ajatella,kun tuollaista tekstiä lukee mutistinen nuori joka ajattelee,että taas syyllistetään vanhempia vaikka syy on muualla.

Sosiaalinen perimä on monella todella vahva jne...en jaksa selitellä näitä luuloja/tietoja vastaan

kannattaa liittyä facebookin selektiivinen mutismi ryhmään ja saa sitä tietoa mitä oikeasti tarvitsee...

[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 15:59"]

Mutismi lähes poikkeuksetta vanhemmista/vanhemmasta johtuvaa.

Vanhemmat tai toinen vanhempi on antisosiaalinen, vihamielinen ja muita halveksuva. Mutismin hoito on vaikeaa ja pitkäkestoista ja ensisijaisen tärkeää olisi saada syyn takana oleva vanhempi (äiti tai isä) psykiatriseen hoitoon.

"LAPSEN VAIKENEMINEN (mutismi)

Mutistinen on lapsi, joka osaa puhua, mutta valikoi kenelle puhuu tai vaikenee tyystin. Yleensä lapsi puhuu jollekin perheenjäsenelle, mutta vaikenee koulussa. Kyse ei siis ole siitä, että lapsi tietoisesti päättäisi lopettaa puhumisen, vaikka tällaista ilmaisua saatetaan esim. lastenpsykiatrisen tutkimuksen tai hoidon yhteydessä käyttääkin, vaan psyykkinen ristiriita aiheuttaa sisäisen vaikenemisen pakon.

Puhumattomuus alkaa yleensä jo ennen kouluikää 3 – 4 -vuotiaana. Lapset ovat älyltään normaaleja. Vaikenevilla lapsilla on monia yhteisiä piirteitä. He ovat herkkiä, ujoja, ahdistuneita, pelokkaita, epäluuloisia sekä itsepäisiä. Itse asiassa puhumattomuus pitää sisällään myös sinnikästä uhmakkuutta ja tietynlaista voimantunnetta. Puhumaton nauttii tilanteesta, kun muut yrittävät eri keinoin saada häntä puhumaan.

PUHUMATTOMUUDEN TAUSTAA

Niin hankalalta ja vaikeasti ymmärrettävältä kuin lapsen puhumattomuus saattaa ulkopuolisesta tuntuakin, se on lapsen kannalta sillä hetkellä tiedostamattomana ratkaisuna välttämätön ja tarkoituksenmukainen. Lasta ei voi yleensä houkutella tai pakottaa puhumaan, koska hänen mielikuvissaan puhuminen merkitsisi jotain tuntematonta, suurta uhkaa. On yleistä, että puhumattoman lapsen perheessä myös ainakin toinen vanhemmista on estynyt, arka, syrjäänvetäytyvä, ujo ja hiljainen. Puhuminen ylipäätänsä saattaa olla vähäistä ja rajoittua tarkasti vain tietyille “vaarattomille” alueille. Tästä lapselle syntyy käsitys, että puhuminen olisi jotenkin vaarallista. Perheet ovat usein sosiaalisesti eristäytyviä ja taipuvaisia näkemään perheen ulkopuoliset henkilöt vihamielisinä.

Perheterapioiden yhteydessä on tullut esiin, että lapsen vaikeneminen saattaa liittyä myös ns. perhesalaisuuden olemassaoloon. Perhesalaisuudella tarkoitetaan sitä, että perheen historiassa tai sen nykyelämässä on tapahtunut merkittävä asia, joka on ollut niin raskas tai järkyttävä, että siitä on vaiettu. Lapset alitajuisesti tietävät tällaisen salaisuuden olemassaolon, vaikka eivät sen tarkempaa sisältöä tunnekaan. Salattava asia kasvaa lapsen mielessä monta kertaa kauhistuttavammaksi kuin se todellisuudessa koskaan on ollut.

HOITO

Ehkä juuri lapsen mahdollisen voimantunnon tai taustalla olevan melko vaikean psyykkisen ristiriidan vuoksi puhumattomuuden hoito on vaikeaa. Joissakin tapauksissa tarvitaan pitkäaikaista, vuosiakin kestävää lastenpsykiatrista sairaalahoitoa. Usein koko perheen hoito on aluksi välttämätön, ja myöhemmin voidaan harkita lapsen tai jonkun muun perheenjäsenen yksilöpsykoterapiaa tai vanhempien pariterapiaa. Hoito on pitkäaikaista ja tulokset vaihtelevat."

Lähde: Suomalaisen Lapsiperheen Lääkärikirja (WSOY), 1998 ISBN 951-0-20906-6

[/quote]

[/quote]

En tiedä onko jo mainittu, mutta Torey Haydenin hiljaisuuden lapset -kirja kertoo selektiivisestä mutismista. Hyvä kirja Haydenistä esimerkiksi pitää. Pohjaa siis jossain määrin tosikertomuksiin.