Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteitä: isä vs 5v tyttö
27.10.2009 |
Kävi meillä tänään:
Oltiin kaupassa, tyttö tahtoi autokärryihin. Isä otti jonosta yhdet, tyttö meni kyytiin. Sanoi sitten, että äiti työntää. Sanoin, että joo, ja pyysin avokkiani väistymään, että pääsisin työntämään. Avokki huitaisi kädellä tyyliin "minä työnnän". Tyttö sanoi, ettei halua, että isä työntää vaan äiti. Avokkini sanoi, että hän työntää ja sillä selvä. Sanoin, että antaa minun työntää, koska tyttö alkaa(isi) itkemään (naamasta näin). Mutta ei! Eli isä työnsi tyttöä kärryissä ja tyttö siis parahti itkuun.
N.puolivälissä kauppareissua tyttö nousi kärryistä pois, hän käveli kaupassa ja isä työnsi vaunuja. Jossain vaiheessa otin kärryn, jolloin tyttö tuli takaisin kyyriin. Kun avokkini otti kärryn, tyttö tuli pois kärryistä. Tästä avokkini otti hirveät pultit ja sanoi, ettei enää kauaa jaksa tytön käytöstä.
Kun tulimme kotiin, avokkini sanoi tytölle, ettei hän hyväksy häntä, ettei hän jaksa tuollaista tyttöä ja huutokonsertin lopuksi käski tyttöä painumaan pois hänen näköpiiristään.
Oliko ihan ok?
Miusta avokkini käyttäytyi ei-ihan-33v... Miulla on ollu koko päivän tosi p***ka fiilis.
Kommentit (95)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelkaa yhteiset linjan lapsenkasvatukseen, ja pysykää niissä lipsumatta. Kaikille helpompaa.
Ei lapsille tietenkään saa puhua mitä sattuu, mutta toisaalta välillä jokainen suuttuu ja tulee sanottua pahastikin.
Sanoisin, että anteeksipyynnöt puolin, toisin ja kolmansin ovat paikallaan ja sen jälkeen perheen aikuisten rauhallinen neuvottelu lapsen rajoista ja kasvatuksesta.
Lopuksi selvitätte asian tälle tytölle, ettekä lipsu seuraavan kuukauden aikana sopimuksestanne, kun hän pistää linjanne testiin.
Lapsi saa pompottaa ja määritellä tilanteen mikä poikii hankaluuksia. Paitsi ettei autokärry ole oikea paikka 5-vuotiaalle, olisi teidän molempien pitänyt vetää vanhempina yhtä köyttä yhtenä rintamana vaikka olisittekin olleet keskenänne eri mielisiä. Eli lapsen aikana ei tällaisesta säädetä. Molemmat olisitte heti voineet todeta, että isä työntää ja että lapsi saa valita meneekö isän työntämään kärryyn vai käveleekö. Näin reunaehdot olisivat vanhempien sanelemat ja lapsi saa kuitenkin valita näiden puitteissa mieluisamman/vähemmän epämieluisan.
jos päästätte lapsen ja kasvatuskysymysten tuolla tavalla parisuhteeseen väliinne, tulee lapsesta vallankäytön ja valtakamppailun tanner ja lapselle turvaton olo. ykkösjuttu on muistaa että parisuhde on lapsen koti, joten ristiriitatilanteessa jossa pitää pahoittaa joko puolison mieli tai lapsen mieli, on pienempi paha pahoittaa lapsen mieli, näin hänell äsäilyy perusturva ja tarkeimmät henkisen kodin pilarit, joiden varassa voi kestää pettymyksiäkin. tuo ei tarkoita etteikö harmituksissa voisi kuitenkin lohduttaa.
Jos tyttö olisi pillahtanut itkuun kun olisi ilman suuttumusta mutta tyynesti yhteen ääneen sanottu että isi työntää ja toinen vaihtoehto on kävellä, olisit voinut halata ja sanoa että varmasti harmittaa kun ajattelit että saat itse valita miten kauppareissulla toimitaan, etkä voikaan niin tehdä kun aikuiset päättävät tällaiset asiat. Lohdutuksen loppuun olisi voinut ehkä kääntää huomion asiaan jossa tyttö muutenkin saa käyttää valtaa. Esim. otetaanko tällä kertaa riisimuroja vai vehnämuroja? Jos tyttö olisi vastannut tähän olisi tilanne tod. näk. mennyt ohitse. jos taas olisi mököttänyt ,niin olisitte ottaneet enempiä kyselemättä halvemman murovaihtoehdon ja antaneet mököttää kunnes mieli muuttuu. Mielen muututtua sitten ilahtuneina sanoneet että onpa kiva nähdä sinutkin iloisena.
Seuraavalla kauppareissulla tuskin samasta asiasta olisi tarvinnut vääntää. Nyt kun sama toistuu, tulee siitä jännite koko porukan välille. Mitäs jos pyytäisit mieheltäsi anteeksi ettet pitänyt yhtä hänen kanssaan. Mitäs jos ehdottaisit että miehesikin pyytäisi tyttäreltäsi anteeksi rumaa käytöstään ja selittäisi että ihan turhastahan hän suuttui, mitäs siitä jos tyttö haluaa välillä kävellä tai vaikka koko ajankin jollei hänen työntäminen ole mieleen.
Meillä lapset lähtevät välittömästi suorinta tietä takaisin autoon, jos kaupassa tai missään muualla ihmisten ilmoilla järjestetään itkupotkuraivareita turhasta.
Kerran on tarvinnut temppu käytännössä jokaiselle jäärälle näyttää ja yleensä kauppareissut sujuvat hyvin.
Nimittäin kauppaan ei voi ottaa lasta, joka ei pysty siellä käyttäytymään. KÄyttäytyminen kaupassa on enimmäkseen tahdonalaista toimintaa.
äiti lapsen pompottaa. Mä olisin tossa vaiheessa sanonut lapselle että kävelee jos ei tyydy siihen että isi työntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen virhe tuli jo siinä, kun tyttö sanoi, että "äiti työntää". Silloin sinun olisi pitänyt sanoa, että "nyt isä työntää kärryjä. Jos ei kelpaa, niin sitten pois kärrystä".
Ethän sä voi pomppia tuolleen tyttären tahtiin ja mitätöidä miestäsi! Sinun ja miehesi kasvatuslinjojen täytyy olla lapsen edessa yhtenevä. Se on sitten eri asia, mitä te neuvottelette kasvatuksesta, kun lapsi ei ole kuulemassa.
Lapsenne on jo oppinut käyttämään ristiriita tilanteitanne hyväksi.
90%sesti lasten arjen pyörittämisestä, avokki ei yleensä lähde koskaan mihinkään kanssamme, vaan olemme olleet kolmistaan nyt sitten jo suurimman osan viidestä vuodesta. sitten kun hän lähtee mukaan, kaiken pitää mennä aina siten kuin hän haluaa/suunnittelee.
meillä ei ole kasvatusperiaatteita, emmekä ole niistä koskaan keskustelleet. ei ehkä ole ollut tarvetta, kun olen joutunut yksin kaikesta vastaamaan.
lisäksi itse olen tynnyrissä kasvanut (kuten avokkini sanoo), eli 18v asti tiukassa kotikurissa enkä ole saanut mitään tehdä.
avokkini on n.12v aloittanut "vapaankasvatuksen" eli on mennyt niin kuin on itse tahtonut (aloittanut tupakoinnin, viinanvetämisen, kulkenut miten on tahtonut, ollut kotona kun siltä on tuntunut, haistattanut kotona **** jne...)
näistä lähtökohdista olemme tähän ponnistaneet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asenne miestäsi kohtaan on ainakin kamala: itsekäs kakkiainen, joka ei tiedä mitään mistään ja koittaa pomottaa. Miehesi asennetta ei nyt tietenkään saa selville täällä.
Tärkeintä on tajuta, että te olette perhe YHDESSÄ!
90%sesti lasten arjen pyörittämisestä, avokki ei yleensä lähde koskaan mihinkään kanssamme, vaan olemme olleet kolmistaan nyt sitten jo suurimman osan viidestä vuodesta. sitten kun hän lähtee mukaan, kaiken pitää mennä aina siten kuin hän haluaa/suunnittelee. meillä ei ole kasvatusperiaatteita, emmekä ole niistä koskaan keskustelleet. ei ehkä ole ollut tarvetta, kun olen joutunut yksin kaikesta vastaamaan. lisäksi itse olen tynnyrissä kasvanut (kuten avokkini sanoo), eli 18v asti tiukassa kotikurissa enkä ole saanut mitään tehdä. avokkini on n.12v aloittanut "vapaankasvatuksen" eli on mennyt niin kuin on itse tahtonut (aloittanut tupakoinnin, viinanvetämisen, kulkenut miten on tahtonut, ollut kotona kun siltä on tuntunut, haistattanut kotona **** jne...) näistä lähtökohdista olemme tähän ponnistaneet...
Miten te olette osanneet sössiä perhe-elämänne jo tuossa vaiheessa??
Nyt kipin kapin keskustelemaan miehesi kanssa ihan vakavasti teistä, lapsista, kasvatuksesta ja perhe-elämästänne. Ensin juttelette yhdessä ja sen jälkeen vielä esim. perheterapeutin tai vastaavan kanssa.
Toivon mukaan voitte pelastaa vielä liittonne. Sillä eihän tuollaisesta ole seurauksena kuin se, että miehesi kokee olevansa täysin perheen ulkopuolinen. Ja tulee toteuttamaan sen myös käytännössäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väitän, ettei tiedä mitään mistään ja koittaa pomottaa???
missä kohdassa niin "sanoin"?
olen yrittänyt olla perhe yhdessä, mutta miten avokin saa mukaan, kun sitä ei kiinnosta???
silloin kun hän "keksii" jotain tekemistä, niin ollaan menty kaikki porukalla.
kauppareissusta ja kärryjen työntämisestä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat kannattaisi ehkä sopia ennen kauppaan menoa ja pysyä sovitussa. Kaupassa nöyryyttävää kaikille osapuolille alkaa tappelemaan. Sopikaa pelisäännöt yhdessä perheenä.
Silti sinuna opettaisin lapsia myös kunnioittamaan ja tottelemaan isäänsä. Että sen harvan kerran kun olette esim. kaupassa, niin myös isä voi työntää kärryjä ja isähän työntää jos haluaa, tyttö voi kävellä jos se ei hänelle kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholistako oli kyse, tyttö pelkää isäänsä niinkö?
houkutella avokkia aina mukaan, kun ollaan jotakin tehty. olen yrittänyt "potkia" häntä keksimään jotakin tekemistä yhdessä (siis vaikka edes ulkoilua/lenkkeilyä/pyöräilyä/koirank**etusta/jne...). häntä ei vaan kiinnosta.
olisin riemusta kiljuen antanut miehen tehdä lasten kanssa jo vauva-aikana ihan mitä vaan, mutta kun ei kiinnostanut.
en haluaisi hänen olevan ulkopuolinen, mutta ei täysi-ikäistä saa väkisin mihinkään... =(
houkutella avokkia aina mukaan, kun ollaan jotakin tehty. olen yrittänyt "potkia" häntä keksimään jotakin tekemistä yhdessä (siis vaikka edes ulkoilua/lenkkeilyä/pyöräilyä/koirank**etusta/jne...). häntä ei vaan kiinnosta. olisin riemusta kiljuen antanut miehen tehdä lasten kanssa jo vauva-aikana ihan mitä vaan, mutta kun ei kiinnostanut. en haluaisi hänen olevan ulkopuolinen, mutta ei täysi-ikäistä saa väkisin mihinkään... =(
kinaamaan kaupassa noin pienestä asiasta.
en, vaan avaudun tuosta, miten avokkini antoi tytön kuulla kunniansa... tuosta tekstinsävystä... siitä kyselin, että oliko teidän mielestä ok, kun minusta ei ollut.
mies kuitenkin on se, mistä tyttö peilaa oman tyttöytensä/naiseutensa...
ja päättääkö siitä lapset vai aikuiset
sanoisin että ei sanota lapselle missään tilanteessa että lasta ei hyväksytä.. käytöksestä voi sanoa että ei hyväksy käytöstä.
jos kerran avokkisi (eikö ole lapsen isä?) ei osallistu kasvatukseen muutenkaan , kannattaisi ehkä pitää aikuisten kesken keskustelua miten jatkossa toimitaan (päätätkö sinä vai onko teillä yhteinen linja ja yhteinen köysi) ? jos avokki ei osallistu muutekaan kasvatukseen on aika outoa olettaa että 5v häntä millään lailla kuuntelisi kauppareissulla..
MItä täällä oikein vouhkataan, että "aikuinen päättää asiat", eihän mies, joka huutaa 5-vuotiaalle tuollaisesta asiasta edes ole aikuinen! Selvästikin lapsi pelkää miestä, ei hyvältä vaikuta.
Josko vielä olisi mahdollista, että tytöllä ja isällä olisi jotain yhteisiä, hauskoja juttuja, joissa ehkä voisivat lähentyä ja mies oppisi olemaan lasten kanssa, eikä vaan komentelemaan ja huutamaan? Jos ei, niin taitaa olla aika turhaa jatkaa yhdessä...
otetta lapseen, isä koittaa yllpitää kuria ja kasvattaa. Onko tilanne tämä?