Vauva ja parisuhde

En valitettavasti osaa auttaa, itsekin odotamme ensimmäistämme. Mutta siis millä tavalla se vauva sitten on parisuhteenne vaikuttanut? Voisin kuvitella, että vauva on myös iso yhdistävä ja lähentävä tekijä.

ja vauvalla parisuhteeseemme ei ole ollut negatiivista vaikutusta, tuntuu kuin olisimme uudelleen rakastuneet vauvan syntymän jälkeen. Tosin meillä oli jo ennen vauvan tuloa hyvä parisuhde. Kärsimme molemmat toki kovasta väsymyksestä, mutta nyt jos milloin tulee toista huomioida enemmän ja olla kärsivällisempi. Toki tämä on luonne kysymys, meistä molemmat ovat tosi "leppoisia" luonteelta.



Stemppiä, ei kannata liian helpolla luovuttaa.

Mistä asioista tulee riitaa?



Onko se siivous tai kotihommat yleensä? Lapsen hoito? Yöheräämiset? Toisen, yleensä miehen menohalut?



Meillä ei ole vielä ensimmäisen vauvan kanssa ollut ongelmia parisuhteessa, niitä alkoi tulla sitten kun toinen lapsi syntyi, ja arki muuttui raskaammaksi. Mutta riitelemällä ja selvittämällä asiat, sopimalla pelisäännöt parisuhde toimii nyt hyvin, kolmenkin lapsen kanssa.

sitä, että miten saa parisuhteen pidettyä vähemmän riitaisana vauva-aikana.. tai jotain. Tiesin, että tämä aika on vaikeaa aikaa elämässä kaikinpuolin, mutta en olettanut sen olevan näin vaikeaa.



2, olet kyllä oikeassa siinä, että vauva yhdistää ja lähentää, mutta joskus väsymys ja vauvan tuntikausia kestänyt itku vie mehut ihan kokonaan.. Ei ole hauskaa kun saa väännettyä helvetinmoisen riidan jostain naurettavan pienestä asiasta..

Eipä sitä enää jaksa toista huomioida, kun vauva vie kaiken huomion. Meillä ei enää puhuta, kun muuten tulisi väärinkäsityksiä ja riita. Ollaan molemmat aika väsyjä.

ja ppinna on kireällä sikis. me ainakin muistutimme toisiamme, tsemppasimme ja pyysimme anteeksi, jos pinna paloi.

Otin vauva-ajalle tavoitteen aina vuodeksi eteenpäin. Varsinkin eka vuosi on kriittinen, äiti on väsynyt ja tunteiden vallassa, isä opettelee uutta elämäntilannetta (se kun ei tule samalla tavalla kuin äideille raskauden myötä). Ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu niin paljon ja lapsi ja tilanteet muuttuvat jatkuvalla syötöllä. Mikä on tänään vaikeaa saattaa helpottaa jo huomenna. Päätin silloin, etten tee mitään isoja kongreettisia päätöksiä ensimmäiseen vuoteen. Kerroin tämän isällekkin ja hän otti saman asenteen. Toimi ainakin meillä. Ovia paukuteltiin ja astioitakin rikottiin vaikeina hetkinä, mutta sitten helpotti ja oltiin tyytyväisiä, että hoidettiin homma kunnialla ilman eroa kun elämä alkoikin taas taas olla mukavaa!

eli sovittiin, että keskitytään nyt tällä hetkellä vaan siihen että opetellaan olemaan äiti ja isä tälle vauvalle, tutustutaan siihen vauvaan ja harjoitellaan vanhemmuutta ja ollaan kärsivällisiä toistemme suhteen. Se auttoi pahemman yli.

väsyneenä tulee vielä riideltyessä sanottua jotain niin tyhmää ja idioottimaista mitä ei edes tarkoita. Olemme molemmat todella kovapäisiä ja osaamme molemmat piikittää juuri sinne missä pahimmalta tuntuu joten tällä on suurta osuutta asiaan. Huoh, parempia aikoja odotellessa..

Mistä asioista tulee riitaa?

Onko se siivous tai kotihommat yleensä? Lapsen hoito? Yöheräämiset? Toisen, yleensä miehen menohalut?

Meillä ei ole vielä ensimmäisen vauvan kanssa ollut ongelmia parisuhteessa, niitä alkoi tulla sitten kun toinen lapsi syntyi, ja arki muuttui raskaammaksi. Mutta riitelemällä ja selvittämällä asiat, sopimalla pelisäännöt parisuhde toimii nyt hyvin, kolmenkin lapsen kanssa.

Riitaa tulee siitä, että minä hoidan yksin kodin ja lapset ja mies tekee töitä ja keskittyy muuhun niin paljon, että hän käy lähinnä vaan aina välillä 'nauttimassa' hyvin vaatetetuista, syötetyistä, tyytyväisistä lapsista.



Mutta uskon, että meilläkin tilanne paranee kun lapset kasvaa ja itsekin palaan ennen pitkää työelämään.

liittyy se kuinka kauan olette olleet yhdessä ennen vauvaa? Oliko vauva molemmille vanhemmille toivottu ja haluttu?



Jos tuntuu että ero alkaa olla mielessä, hakeutukaa parisuhdeterapiaan. Ei kannata luovuttaa liian helpolla. Puhukaa toisten lapsiperheiden kanssa,helpottaa kun huomaa, ettei ole ainoa jolla vaikeaa.

Mies pääsee helpommalla :-/



Kyllä ottaa päähän, että mitäs tuli tehtyä, mutta eipä sitä enää muuksikaan voi muuttaa.



Ennen oltiin ihana, onnellinen pari, matkustelimme eksoottisissa paikoissa väh.2 x/vuosi. Sisustimme kotia, kävin kahviloissa ystävieni kanssa, biletimme ja harrastimme. Nyt olen v:nut ämmä, joka tukka hapsottaen meikkaa piiloon sinisiä silmänaluksiaan ja ainoa ilo on mennä kaupungille törsäämään. Esteenä on vaunut, joiden kanssa kaikki kulkeminen on niin paljon hankalampaa. Ja vauva, joka ei nuku.

ilkeä sanoa mutta helpottaa kummasti kun huomaa ettei ole ainoa jolla on vaikeaa ;) Kyllä meidän parisuhde on vakava ollut jo pitkään kun 8v ollaan oltu yhdessä ja vauva oli iloinen yllätys.



Ja kyllä, minunkin iloni on nykyään rahan törsääminen kaupoilla, itkevän vauvan kanssa ja liian isojen vaunujen mitkä ei mahdu mihinkään väliin ;)



ap

Kun oikeasti on valmis lapsen tuomiin muutoksiin ja jopa nauttii niistä. Me olimme tehneet kaikkea kivaa yhdessä jo 10 vuotta, kun saimme lapsen. Alku oli rankkaa, mutta toki myös ihanaa. Kun koliikista päästiin lapsen kanssa olo oli ihanaa, hauskaa ja hellyyttävää.

Kun oli saanut tarpeeksi mennä, kaipasin jo eläämään muutosta. Matkustamisesta emme silti ole luopuneet, lapsikin rakastaa matkustelua.

vauva tuo mukanaan? Mitään muuta ei pysty tekemään, ketään ei ehdi näkemään, mihinkään ei jaksa lähteä, kun kaikki on niin hankalaa. Ja vauva vaatii hoitoa.





Kyllä minä vaihtaisin vanhaan mukavuuteen. Ja meillä on kuitenkin takana parisuhdettakin se 11 vuotta. Ikää 33.

Meillä on nyt 1 v. 2 kk vanha tyttönen ja pakko sanoa, että kyllä on parisuhde ollut kuluneen vuoden aikana kovemmalla kuin koskaan ennen. Vaikka meilläkin on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, on vauvan mukanaan tuoma muutos ja väsymys saanut molemmissa esiin ihan uusia puolia. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllä niitä muutoksia on tullut positiiviseenkin suuntaan ja etenkin nyt kun vauva on jo pieni lapsi, elämä alkaa palautua uomiinsa. Vapaa-aikaa ei ole enää niin kuin ennen, mutta sekin yhteinen aika mitä meillä on, käytetään nyt jotenkin tehokkaammin.



Meillä riidellään nykyään railakkaasti eli äänekkäästi ja sanoja säästelemättä, mutta nuo riidat sovitaan yllättävän nopeasti. Mutta muistan että vuosi sitten oltiin ihan eri aaltopituuksillakin! Eli lohdutuksen sana...kyllä se siitä helpottaa myös parisuhteen suhteen. Oikeasti! Kunhan jollain tapaa kommunikointi pelaa ja yrittää pitää mielessä, että väsymys saa ihmisen puhumaan todella kummallisia.



Paljon voimia! :)

Itselle kävi niin, että kun oli uusi hellittävä eli vauva, miestä ei enää niin tehnytkään mieli helliä. Mutta kun ei ota asiasta stressiä, kyllä se mieskin alkaa taas kiinnostaa.



Ja tärkeää on koettaa tehdä jotain joskus myös kahdestaan miehen kanssa. Ainakin meille oli.

vauva tuo mukanaan? Mitään muuta ei pysty tekemään, ketään ei ehdi näkemään, mihinkään ei jaksa lähteä, kun kaikki on niin hankalaa. Ja vauva vaatii hoitoa.Kyllä minä vaihtaisin vanhaan mukavuuteen. Ja meillä on kuitenkin takana parisuhdettakin se 11 vuotta. Ikää 33.

kuin tämä kaikkitännemullehetinyt-sukupolvi?

Meillä suurimmaksi "ongelmaksi" on muodostunut yhteisen ajan vähyys. Ei ole yhtä paljon aikaa toiselle kuin ennen, kun nyt on vauva jakamassa vanhempien huomiota. Me ollaan yritetty ratkaista tää siten, että n. 2 krt/kk laitetaan lapsi hoitoon vaan sen takia, että vanhemmat lähtee kahdestaan viettämään laatuaikaa (leffaan, syömään, kylpylässäkin on käyty). Musta ainakin tuntuu, että jo yksi tunti ihan vaan kahdestaan antaa niin paljon voimia, että jaksaa taas hyvin vauva-arkea.

lapsi nyt 2,5v. Olen pettynyt mieheeni - vaikka hän on ihan hyvä isä lapselleen, on hänestä paljastanut lapsen myötä uusia piirteitä (minua kohtaa), jotka eivät niin mieluisia. Lapsi on ihana, mutta kyllä usein mietin, että jos lasta ei olisi, olisin lähtenyt tästä suhteesta jo aikaa sitten...nyt odotan, että lapsi menee alakouluun niin voin harkita eroa. Elämä "ok", mutta näin en aio vanheta.