*_*__MARRASmasut viikko 43__*_*
Kommentit (62)
Jännää miten meitä alkaa jo jakaantua :)
Ja sitten rokotteesta. Itse en sitä aio ottaa. Mutta mulla syynä se, että äidille on tullut kausi-influenssarokotteesta sivuoireita. Lisäksi olen ollut jo viime epidemian aikaan elossa, eli hyvällä tuurilla mulla on jo immuniteeetti sitä vastaan ja sokerina pohjalla sekin, että saatoin tuon jo sairastaakin kesällä, erittäin lievänä versiona. Missään nimessä en halua synnyttämään rokotuksen aiheuttamassa kuumeessa - se lienee varma sektio sitten :(
Sitten muuta omaa napaa: eilen oli neuvola, painosta motkotti taasen, mut en tiiä miten sitä saisi vähennettyä kun ruoka maistuu, sokerit olen vetänyt minimiin nytten ja käveleminen aiheuttaa supistuksia. Muuta liikuntaa kun kävelemistä en kykene tekemään. Mammajooga kun ei oikein nostata pulssia :) No, turvotusta on toki kans kiitettävästi :/ ja maitoa tihkuu rinnoista.
Tänään meillä oli synnytyssairaalaan tutustuminen ja oli aika negatiivinen kokemus. Mut jätän sen omaan arvoonsa, sain sentään synnytystoivelistan jätettyä tuonne jo.
Supistuksista ollut kanssa puhetta. Mulla oli maanantaina sellanen parin tunnin sessio, joka alko menkkamaisella selän jomotuksella, sit tuli paha olo ja sit supistuksia. Kait ne voi kipeäksi luokitella, mutta niihin auttoi rentoutuminen ja syvähengitys. Neuvolalääkäri olisi vasta parin viikon päästä, eli sit vasta tietää onko paikat missä kunnossa. Nyt neuvolassa masukki oli raivotarjonnassa, laskeutunut hieman, mutta ei kiinnittynyt. Saa nyt sit nähdä meneekö tää kuitenkin yliaikaseks :) Mut mieluusti nyt viel reilun kaks viikkoa sais masussa viihtyä...
Jaksamisia kaikille!
rv 34+4
Epeli09 ja masukki
moikka!itse olen miettinyt rokotusta ja en varmaankaa sitä ota.Tänä aamuna multa tuli ruskeaa "limaa" pikkuisen,oiskoha limatulppaa?onko kellään ollut ihan ruskean väristä?rupesi jo jännittää..ainakin jotain tapahtumassa.mutta ootellaan nyt vielä...eiköhän tuo mee sinne laskettuu aikaa ainakin..:)Supisteluja ollut jonkun verran joka päivä..Hyviä vointeja.rv 38+2.:)
Mulla ekassa raskaudessa irronnut limatulppa oli tuollaista sun kuvailemaa. Se oli vaaleanruskeaa paksua limaa. Sen kyllä tunnisti limatulpaksi, kun sellaista niin "kiinteää" vuotoa ei ollut tullut koskaan aikaisemmin. Joku kuvaili limatulppaa verijuovaiseksi, mutta mulla ei ollut punaista verta ainakaan ollenkaan vaan juuri ihan hieman vaan vanhaa verta. Se oli todellista limaa, eikä sitä ihan hirveästi ollut. Mulla käynnistyi itekseen synnytys sitten seuraavana päivänä. =) Toivotaan, että sinullakin alkaa tapahtumaan, kun olet jo noin hienosti loppusuoralla. Minusta olisi ainakin tosi ihanneaika synnyttää, kun olisi vain 2 vajaata viikkoa laskettuun aikaan. Toivottelen tsemppiä ja hyviä vointeja ihan kaikille muillekkin!
Tänä aamuna mulle saattoi tulla pari lusikallista lapsivettä ja menin ihan paniikkiin kun minkäänlaisia supistuksia ei ole ilmennyt tai kipuja. Soitin neuvolaan ja siellä sanottiin, et siel saattaa olla pieni reikä mutta normaalisti se umpeutuu itsekseen. Mutta sairaalaan pitää soittaa ja mennä näytille jos tihkuminen jatkuu pitkin päivää tai jos housut kastuu kun aivastan, nousen ylös tai teen ihan mitä vaan. Siinä on kuuleman tulehduksen vaarakin. Kuinka monella on käynyt näin? Mua rupes pelottaa toi tulehdus sana=(
Limatulppa on irronnut pitkin loppuraskautta, että veikkaan et jos lapsi syntyy niin se syntyy ihan pian(ko)?
Auttakaa hyvät ihmiset...=(
Parsa ja pikkuinen Napero 36+2
En todellakaan tiedä varmaksi, esikoista itsekin odottelen... Mutta mulla on käsitys että jos edes epäilee lapsivettä tihkuvan niin näytille mentävä. Näin mulle ohjeistettiin. Ottavat sairaalassa näytteen onko lapsivettä vai ihan vaan loppuraskauteen kuuluvaa vetistä vuotoa (joka kuulemma monesti hämää)
Eli menisin näytille joka tapauksessa. Tsemppiä!
kylläpä on jännät paikat nyt monilla,että millon alkaa tapahtuu.ja kiitti JEMINA tiedosta,varmaa se mullakin oli limatulppaa,joka rupee irtoomaan...?tosiaa mul oli iha ruskeeta,varmaaniki vanhaa verta pikkasen.Kannattaa käydä tarkistuttaa onko sulla parsa ollut lapsivettä.ja mulla kun esikoinen syntyi,nii se alkoi vesien tihkuttelulla ja sit seuraavana pvnä piti käynnistellä,juuri tulehdus vaaran takia.nyt mulla todettu rv 30 streptokokki bakteeri positiiviseksi,eikä sitä muuten hoideta kun synnytyksen yhteydessö mulle annetaan antibioottitippa ettei tartu vauvaan,ja jos jostai syystä tarttuisi,saisi vauva antibiooottihoidon..ei siis ole vaarallista.:)voikaahan hyvin!!
Kai me tarkkailaan viel tää yö ja jos tihkuminen alkaa uudestaan niin me lähetään sairaalaan. Se vesi jota epäilen lapsivedeks oli ihan kirkasta siis ihan kuin vettä. Pissan oisin tuntenut kun se lemahtaa ja limatulppa taas on kiinteämpää ja valkovuoto haiskahtaa aika makealle. Mutta tää oli ihan kirkasta. Supisteluja on tullut pitkin päivää, mutta ei kivuliaita. Muutaman kerran kipu on säteilly mut suurimmat suppari ovat olleet aika huomaamattomia (jos ees tunnistan mikä on supistus) Maha on mennyt kivikovaks.
Tää on ihan kamalaa kun ei osaa tai en tiedä mitenkä sitä pitäis reagoida tai olla. Seinille oon hyppinyt kun oon lukenut noista tulehdus vaaroista...
Tietämättömyys voi näköjään aja ihimisen aika pahaan happeeseen..heh
Kopsaan tännekin haahuista eilisen ä-polikäynnin selostuksen:)
Eilen oli ä-polilla synnytystapa-arvio, vai miksikäs sitä nyt kutsutaankaan.. Loistavasti oli asiat massussa, otti sykekäyrääkin 20min. ja hyvät vaihtelut oli sykkeessä(118-151) eli ainakaan toistaiseksi ei ole mistään hapenpuutteesta ainakaan viitteitä. Edellinen synnytyshän mulla päätyi hätäsektioon vauvan sykkeen romahdettua ja syynä oli erittäin kiertynyt napanuora ja tämä oli periaatteessa huomattavissa jo silloin yliaikatarkastuksissa kun sykkeessä ei vaihteluita ollut ollenkaan. Ultra tehtiin sekä mahan päältä että alakautta kohdunkaulaa mittaili, ulkosuu kadonnut kokonaan ja 1cm auki, sisäsuusta yhä kiinni, vauvan pää todella alhaalla. Ei alkanut sisätukimuksella kokeilemaan ollenkaan sisäsuun kiinteyttä, sanoi että voi yllättäen auetakin jos sormella kokeilee. Vauvan tämänhetkinen painoarvio 2735g ja kuulema kasvanee laskettuun aikaan mennessä vielä kilon verran, eli aivan kivan kokoinen:) Sektioarven kohta näytti myös hyvältä, sanoi ettei ole syytä edes olettaa että ei kestäisi synnytystä, joten ihan virallisesti nyt tuli papereihinkin lupa alatiesynnytykseen, JEE!!! Sitten jaaritteli kuopuksen synnytyksestä jonkin aikaa, sanoin sitten että turha sitä läpikäydä, sillä ei mulle ole traumaa jäänyt siitä vaikka aika haipakkaa olikin koko touhu. Eli tosi hyvillämielin poistuin tutkimushuoneesta:) Nyt voi ainakin jonkin aikaa turvallisin mielin olla taas:) Nyt vaan kasvatellaan mahdollisimman lähelle laskettua aikaa vauvaa!!
Helene 36+1
Hei vaan!
Kuten otsikko jo kertookin niin Ansku on kotona. Eilen saimme hänet sairaalasta ja totuttelemme täällä nyt taas uudenlaiseen arkeen.
Helene4 sai hyviä uutisia synnytystapa-arviosta. Onnittelut!
Parsa87 mietti lapsivesi-asiaa, onko asia selvinnyt? Kävitkö näytillä? Vai oletkohan päässyt jo synnyttämään?
Odessa: meidän kolmosesta limatulppa oli väriltään tummanruskea, jossa oli punertava sävy. Muista se onkin sitten ollut vaaleaa ja vihertävää. Mutta kyllä tuo limatulpalta minusta kuulostaa.
Minitassu: Mukavaa kuulla myös sinusta. Ja onnittelut jo noin pitkälle edenneestä raskaudesta!
Vointeja muille!
Vauvauutisia odetellen:
Aotearoa ja Ansku 11pvää
Marrasmussukat ottaa varaslähdön. Tosin alkaa meitä "täysiaikasiakin" jo olemaan, että kumma juttu kun ei enempää poksahtele.
Hienoa että Ansku on päässyt kotiin!
Minä taidan kyllä pyöriskellä täällä vielä hyvän tovin. Synnärikeikan jälkeen oli vielä jokunen päivä sellaista oloa että kohta tulee lähtö, mutta sitten alkoi tahti töissä kiristymään ja sitämukaa olotukset hiipumaan. Kyllä tämä luonto vaan on niin ihmeellinen asia. Nyt ei ole yhtään tunnetta että lähestyisi synnytys - ja kelenteri on aika kireä vielä alkuviikon - mutta jospa sitä sitten sen jälkeen onnistuisi rentoutumaan ja luonto laittasi hommat käyntiin.
Mies patistelee mua rokotukselle. Ajattelin jo ettei tarvitse ottaa kantaa, mutta ovatkin nyt taas aikastaneet rokotuksia. Täällä tosin on epidemia lähtenyt vauhtiin ja useempiakin tapauksia on tuttavapiirissä :-/ Viikon verran 40 asteen kuumeessa ei juuri houkuttele - vielä kun loppuraskaus ja lapsivuodeaika on suurempi riski. Meillä on myös paljon tuttavapiiriä tervydenhuollon alalla ja siellä on jo rokotuskierros käyty. Kenellekkään ei ole tullut vakavia jälkiseurauksia, mutta sanoivat kyllä että käsivarsi on aika kipeä sen jälkeen. Muutama päivä aikaa pähkäillä.
Kukas niistä lasten ikäeroista puhui? Meillä on tytöilä 1v 4kk ikäeroa. Nyt nuo on "jo" 4 ja 5 vuotiaat. Valehtelisin jos väittäsin etteikö se ollut tosi rankkaakin alusa kahden vaippaikäsen kanssa. Mies oli tosin paljon poissa ja kuopuksella koliikki, joten se voi hyvinkin värittää mielikuvia siltä ajalta. Toisaalta tuolla nuo on nytkin sulassa sovussa barbileikin parissa leikkihuoneessa ja parempaan tämä touhu menee koko ajan. Uskon että varsinkin vähän vielä isompana on pienestä ikäerosta paljon iloa. Alusta asti kannattaa ehkä suunnitella pelisääntöjä vähän eri malliin kun meillä. Joskus on todella vaikeeta yrittää olla oikeudenmukainen ja järkevä, kun mieltävät toisensa niin samanikäsiksi, mutta sitten kuitenkin vuoden ikäero on toisessa kohtaa aika paljon vielä tuossa iässä. Vielä kun jokaisen kehitys on niin yksilöllinen. Nyt meillä on esimerkiksi tytöillä sama vaatekoko.
Jaahas, taidan mennä karkkipussin kautta saunaan. Kasikymppiä kilahti täyteen viime neuvolareissulla ja olo on vähän hälläväliä. Tosin nilkat on yhtä paksut kun sääret, joten osasyyllinen löytynee turvotuksesta. Ettei kaikki ole tullut karkkipussista ;)
m&m 38+1
Onnea "marras" vauvoista, mä tahtoisin jo kanssa.
Tosin odotella saa vielä useamman viikon, tosin eivät enää estele jos haluaa maailmaan tulla. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä että täällä kotona alkaa asiat olemaan valmiit vauvalle, mielä on vähän tehtävää mutta isoimmat jutut on ok.
Parin viikon päästä saa sitten sen rokotteen, oli sitten synnyttänyt tai ei, meillä kun saa rokotuksen myös alle 4 vko sitten synnyttäneet. Sitten kun Yrmy pysyisi vielä masussa sen jälkeen pari viikkoa niin ois sitten saanut hänkin mun valmistelemat vasta aineet. Eli mä olen ottamassa sen rokotteen. Tämä sen takia että vauva saa mun elimistön tuottamat vasta aineet, ettei sitten tarvitsisi sitä ihan pientä rokottaa.
Tähän saakka on mennyt ton fibron kanssa oikein hyvin mutta nyt tuli syksy ja matalapaineet joten nivel kipuja on nyt sitten ilmennyt raskaus vaivojen lisäksi. argh, liikkuminen kun on ihan kankeaa muutenkin.
Xarda ja yrmy 34+6
Onnea Anskulle kotiutumisesta! On se vaan se paras paikka :)
Helenelle onnittelut hyvästä lääkärikäynnistä!
Ja Parsaa mietin, että josko nyt ois lähtenyt ja jäänyt sille tielle...
Ja limatulppaakin lähti jo monella.
Täällä voidaan hyvin ja paksusti edelleen eikä mitään merkkejä...
Oikeastaan tosi hyvä, koskaan saan ens viikolla rokotteen. Jospa sitten ehtis tosiaan kehittyä niitä vasta-aineita myös vauvalle, josta Xarda mainitsi. Meillä saa myös rokotteen 4 viikkoa synnytyksestä. Samoin nuo vanhemmat lapset saavat rokotuksen n. 3-4 vkon päästä. Edelleen pelkään itse kuolemaa enemmän kuin rokotusoireita.
Oli näköjään Norjassakin alettu/aletaan rokottamaan lukuisten kuolemantapausten vuoksi.
Luulin, ettei meidän pikkukunnassa tautia ole vielä ollut, mutta apteekissa joku oli vihjaissut, että olis jollain ollut ja ihan sikahirveenä. Nice.
Mulla on kalenterissa vaikka mitä menoja ja ihmettelen missä vaiheessa pääsen noihin pihahommiin. Ehkä tänään, kun ei ole lasten kuljetuksia. Se vaan, että pelkään tulevani johonkin räkätautiin, kun kurkku kipeä :(
Vointeja kaikille!
pp ja Hjördis 38+2
Piitaliina: Onnea pätkän syntymän johdosta!! Oikein hyväkuntoinen pikkumies teillä, kun pääsi jo kotiutumaan.
Aotearoa: Ihana juttu että myös teillä on Ansku kotona!
Minitassu: Hienoa että sullakin vielä vauva kasvamassa masussa! Nyt voi jo huokaista.
Jossain vaiheessa viikkoa, joku kyseli et miksei alle puolivuotiaita ei rokoteta, mutta masuvauva saa äidin kautta rokotetta. Meillä neuvolantäti vastasi, että kyllä alle puolivuotiaatkin voi rokottaa eli siitä ei ole haittaa, mutta ei myöskään vastaavaa hyötyä. Tiedä sitten miksi... Hauska neuvolakäynti meikäläisellä torstaina, kun keskusteltiin rokoteasioista! Täti luki paperista, miksi rokote kannattaa ottaa ja sanoi perään, että näin mun kuuluu sanoa, koska olen terveydenhuollon ammattilainen. Myöhemmin totesi, että jos itse olisin raskaana miettisin tosi tarkkaan rokotteen ottamista. Eli selvästi oli vastaan. Eipä ainakaan helpota yhtään omaa päätöstä! Keskiviikkona olis rokotusaika - millähän ilveellä sais vauvan maailmaan ennen sitä, kun napakammat supistuksetkin ovat rauhoittuneet??!!
Täällä hyvin tasaisesti elo rullaa. Sairaalakassin ajattelin pakata tänään. Toissa iltana vauva mönki, potki ja pomppi 2,5 tuntia jonkun hermon päällä, niin että ääneen sai huutaa ja kauhusta jäykkänä maata sängyssä odottaen seuraavaa iskua.. Enpä muista tällaista ennen kokeneeni, et olisi kestänyt näin pitkään. Muutaman kerran päivässä tulee kyllä iskuja niin, että seisoessa meinaa mennä jalat alta, mutta yleensä vain yksittäisiä.
Piiitkiä hermoja kaikille loppuodotukseen!
- HH 36+4
Aotearoa: Hienoa, että Ansku pääsi kotiin! Tais olla Pikkupippuri, joka sanoi, että koti paras paikka vauvalle ja niinhän se on. Miten teillä on vauva-arki lähtenyt käyntiin?
Parsa taitaa tosiaan olla jo synnytyspuuhissa :) Ainakin merkit viittaisivat siihen.
Nyt sitten tosiaan tämä hehkeä loppuraskaus on tullut. Turvottaa niin kamalasti, että sormet on pelkät nakit. Eivät tahdo taipua näppikselläkään enää ja ihan muutenkin sormien taivuttaminen tuntuu hassulta. Närästää, pakottaa ja sen sellaista pientä. Kaiken kaikkiaan olo on kuitenkin parempi kuin keskiraskaudessa, jolloinka käveleminen sattui niin vallan kamalasti. Nyt jaksan paljon paremmin touhuta ja olla iloisella mielellä kun joka liikahdusta ei tarvitse pelätä.
Lapsivedestä vielä sen verran, että omani lorahtivat eteisen lattialle ja muistaakseni ihan kirkasta oli. Ymmärtääkseni sitten täytyy mennä sairaalaan heti jos on yhtään vihertävää tai rusehtavaa.
Nyt on alkanut synnytys jännittämään vähän. Oikeastaan enemmän jännitän siskon synnytystä kuin omaani. Hänellä laskettu aika on ensiviikolla ja mietin, että mahdanko saada kummitytön vai -pojan :) Molemmat olemme varmoja, että meillä menee yli lasketun ajan. Itse en taida vielä olla edes valmis vauvan tuloon, koska vähän vielä olisi tekemistä ja ostettavaa. Pinnasänky tuli eilen ja nyt se on koottuna lakanoita vaille lastenhuoneessa. Kaikkea pientä vielä puuttuu kuten vaippoja, myssyt ulko- ja sisäkäyttöön, tuttipullo ja pari pakettia korviketta jos maidon nouseminen kestää. Nuo nyt ainakin puuttuu. Vielä pitäisi miettiä nukkumisjärjestelyjä kun poika nukkuu edelleen meidän vieressä. Missään nimessä en halua lykätä häntä omaan sänkyyn heti uuden tulokkaan myötä. Mies ehdotteli, että nukutaan kaikki samassa sängyssä, hän kun tykkää nukkua lasten vieressä, mutta itseä vähän mietityttää mahdutaanko. Voipi olla, että se on vauva, joka "joutuu" pinnasänkyyn nukkumaan. Itse kyllä nautin kovasti viime kerralla vastasyntyneen vieressä nukkumisesta ja parin kuukauden iässä se oli jo "pakollista" allergioiden takia.
Tällä kertaa ei enempää. Täytyy mennä ruuanlaittoon tai kohta on kaksi nälkäistä miestä mulla tuossa :)
Adara 37+6
Täällä ollaan viellä,mutta oli lähtö kyllä aika lähellä ja on vieläkin.
Ei tullut enää tihkumisia, mutta on aivan kamalan tukala olo ollut iltasin ja öisin. Uni ei tuu ja ala-vatsassa on polte aina välillä, eli ei varmana mee kauaa kun Napero haluaa jo ulos.Maha ainakin on jo hieman laskeutunut ja välillä esiintyy vihlovia kipuja nivusissa lantion kohdalla. Aamusin olo helpottuu muutamaks tunniks mut sittenpä se alkaakin taas uudestaan kivistää. Ei me käyty synnärillä näytillä kun ei tullut niitä tihkuja kuin sen pari lusikallisata sillo.
Meni lapsivesi pussi ilmeisesti itsestään umpeen.
Paljon terkkuja Ansku-vauvalle kotiin pääsystä ja vointeja muillekin mammoille=)
En olekaan aiemmin kirjoittanut tänne. Viime viikkoina olen seurannut tätä marraskuisten ketjua lähinnä sikainfluenssaan liittyen. Nyt on menossa 37+2 eikä mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ole näkyvissä. Vauva on tänään ollut überaktiivinen, vaikka itsellä on väsymys päällä.
Influennssarokotteen ottamista olen pohdiskellut, mutta en ole vielä tullut mihinkään lopputulokseen asiassa. Toivon, että vauva ehtii syntyä ennen kuin rokotetta on täällä meidän kunnassamme mahdollista saada. Ei tarvitsisi itse tehdä ratkaisua.
Onnea jo kaikille synnyttäneille!
Kuulin juuri, että synnytysosastolle on kielletty vierailut. Isät vaan saavat tässä vaiheessa käydä, mutta ei omat lapset. Ehkä tuokin vielä muuttuu, että hyvä, kun isät vielä pääsevät...Kyllä me eletään kauheita aikoja. :(
Käytiin tutustumassa naistenklinikkaan torstaina ja siellä vasta harkittiin mahdollisia rajoituksia siitä montako sallitaan samaan aikaan vierailijoiksi.
Oysiin oli tullut perjantaina oveen lappu. Isä oli yrittänyt mennä poikansa kanssa katsomaan synnyttänyttä äitiä ja ei ollut voinut mennä, kun pikkuinen poika oli mukana...Itellä todennäköisesti tulossa se sektio ja vissiin siellä pitää olla sen jälkeen 5 päivää(jos kaikki menee hyvin), joten menisi aika monta päivää kun en näkisi meiän alle 2-vuotiasta. Meillä on tosi hankala saada sukulaisia tai muitakaan hoitamaan poikaa, joten rajoittaisi miehenikin vierailuja. Voihan se olla, että muutaman viikon päästä isätkään pääse sinne. Eihän se nyt ole mitään sen rinnalla, jos kaikki muuten menee hyvin...Kauhuskenaariohan on tietty se, että henkilökunta niin sairastunutta, ettei heitä riitä synnytykseen...toivottavasti ei...Plaah, kun koko sikis kypsyttää.
Luin itsekin tuon jutun missä mainittiin Ruotsalaisten saamat oireet rokotteesta. Niitä punnitsin ja pohdiskelin. Ne prujut mitä mulle neuvolasta annettiin rokotteesta ja yleisesti tästä koko taudista, ei myöskään lupaa ettei oireita rokotteesta tule. Tosin taitaa aika harva rokote olla loppunsa oireeton? Kai?
Mulle soittelivat tänään neuvolasta ja kyselivät otanko vai en. Huomenna alkavat rokottaa täällä raskaanaolevat. No päädyin nyt ajan itselleni varaamaan ja rokotuksen ottamaan. Tosin voihan olla että huomenna olen jo toista mieltä ;)
Mulla ei muuta riskitekijää tietääkseni ole kuin raskaus, mutta mutta... paljon muttia! Kyllä se taitaa mun osaltani olla niin että pelkään enemmän sitä tautia kun rokotetta. On vaan luotettava omaan arvostelukykyynsä tässä. Helppoo ei ole todellakaan.