Onko lapsiperhe-elämä niin kauheaa kuin kaikki tuntuvat väittävän?

Jos ottaa muutokset vastaan ilman suurempia odotuksia ja jaksaa nähdä itse vaivaa, että parisuhteellekin jää aikaa, niin en näe suurta ongelmaa.



Itselläni on 3 lasta. Ensimmäisen sain 22 -vuotiaana ja en kai tiedä, mistä olen jäänyt paitsi, koska en osaa ajatella, että elämäni olisi paljon surkemapaa kuin lapsettomien. Toki itselleen jää vähemmän omaa aikaa, mutta kait sekin aika vielä koittaa.



Mutta totta on myös se, että elämä on raskasta, koska olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi ja lähes kaikki mitä teet vaikutta muihinkin perheenjäseniin. Mutta minusta elämä on ok ja en osaa niin kovasti mitään kaivata.



Sinun elämäsi tulee muuttumaan, mutta suhtaudu siihen positiivisesti ja avoin mielin. Kaikki kestää aikansa, kuten lasten yövalvomiset ym.



Tästä tulikin mieleen; minulla ensimminen lapsi alkoi nukkumaan öitä heräämättä n. 3 kk iästä alkaen ja oli todella helppo. Söi ja oli tyytyväinen. No nyt 12-vuotiaana osaa olla todella vaativakin ja osaa kiristää hermoja aika lailla.

Kun odotin toista, niin silloin minulle varoiteltiin, etei se ole kaikkien kohdalla samanlaista. Toinen lapsi alkoi nukkumaan yöt heräämättä kahden viikon ikäisestä alkaen ja oli myös hyvin tarkkarytminen lapsi eli söi 4 tunin välein ja oli tyytyväinen. Kolmatta odottaessa taas ystävät olivat sitä mieltä, ettei kolmas voi olla enää helppo, mutta nin vaan on ollut ihan samanlainen nukkuja kuin muutkin ja hyvin samanlainen vauva ja lapsi. Syytä en siihen tiedä, mutta olen kai päässyt aika helpolla tuon vauva-ajan näiden lapsien kanssa.

Ei ole rankkaa ollut. Meillä on tärkeysjärjestys lapset, parisuhde, koti ja työt. Jos lapset vaatii enemmän, tapahtuu kotona vähemmän yms, pitää osata luovia eikä edes kuvitella kerkeävänsä kaikkea.



Olisihan se ihanaa kun kaikki olisi aina tip top ja silleen mutta ihanaa osata elää myös nipottamatta.

Täällä 22, vielä hetken "vain" yhden lapsen äiti.



Kyllä mun ja meidän elämä muuttui RATKAISEVASTI esikoisen syntyessä, eikä todellakaan ollut enää mitään baarissa laukkaavan huihaihapeli-sinkun elämää! Esikoinen ei myöskään ole ollut hoidossa kuin tasan kerran, että se siitä hoitoonviennin helppoudesta. Me kun ollaan mielummin tehty asoita, joita voidaan tehdä yhdessä, ei meitä ole sanottavasti kiinnostanut jatkaa "sinkkuelämää". Ehkä ikäkin vaikuttaa, olen jo lähempänä 40 kuin 30 ikävuotta, ja olen totisesti osani remellyksestä saanut.



No kohta syntyy toinen lapsi, ikäeroksi tulee kolme vuotta. En todellakaan usko että elämämme tulee nyt enää niin paljoa muuttumaan kuin silloin kolme vuotta sitten. Miten nin kaksi lasta on vaikeampi tai jotenkin valtavasti enemmän aikaa vievempää pukea ja pakata lähtöön? Ehkä joo jos olisin yksinhuoltaja ja ehkei sittenkään. Aiomme esim. matkustella samalla lailla myös kahden lapsen kera. Ja mitä se "aika" sitten on? Jokainen voi ihan itse elämässään määritellä mihin aikansa panee.



Kummallista asenteellisuutta joillakin. Joo, olen myös nähnyt kolmilapsisia perheitä, ja täytyy myöntää että siinä vaiheessa on jo hiukan haasteellisempaa kaikenlainen siirtyminen, mutta: ei mahdotonta. Kyse on elämän valinnoista; mitkä asiat ylipäänsä kokee elämässä vaikeiksi ja hankaloiksi. Tai hauskoiksi ja elämää kohottaviksi, virkistystä antaviksi. Eikä siihen voi kukaan ulkopuolinen tulla väittämään mitään toisen puolesta!

Kotipesä on kiva, mutta ulkonakin on hauskaa!

Yhden kanssa omaa aikaa on kuitenkin helpompi nitistää jostain. Kun lapsi nukkuu, saat olla "rauhassa". Kun saat vauvan nukkumaan ja haluaisit itsekin levätä, se ei ehkä enää onnistukaan, kun esikoinen hyökkää kimppuusi vaatimaan huomiota. Tai pukemistilanteessa ei viitsikään pukea, heittäytyy vauvaksi kun puet pienempää.

No kohta syntyy toinen lapsi, ikäeroksi tulee kolme vuotta. En todellakaan usko että elämämme tulee nyt enää niin paljoa muuttumaan kuin silloin kolme vuotta sitten. Miten nin kaksi lasta on vaikeampi tai jotenkin valtavasti enemmän aikaa vievempää pukea ja pakata lähtöön? Ehkä joo jos olisin yksinhuoltaja ja ehkei sittenkään. Aiomme esim. matkustella samalla lailla myös kahden lapsen kera. Ja mitä se "aika" sitten on? Jokainen voi ihan itse elämässään määritellä mihin aikansa panee.

Nämä ovat naisten "armeijajuttuja".

Siis ensinnähän odotus on ihan kamalaa. Oksennat tauotta koko raskausajan. Lihot vähintää 25 kiloa. Saat suonikohjut ja kamalat raskausarvet päästä varpaisiin. Tukka lähtee ja akne kukkii. Ja kaikki tämä onkin sitten herkkua siihen synnytykseen verrattuna. Punkeat lasta vähintään 24h. Lapsi revitään tongeilla ulos kun sinä huudat tuskissasi häntäluun paukkuessa poikki. Koko alapääsi on seuraavat kuukaudet kuin ydinpommin jäljiltä. Sanomattakin selvää ettet enää istu, kuin toisella pakaralla ja seksielämän saat unohtaa kun tussusi on olohuoneen kokoinen.

Mutta siitä se autuus vasta alkaakin. Pieni humanoidin näköinen vaavelisi roikkuu tississä 24/7 venyttäen utareesi muistuttamaan naulaan riippumaan jääneitä rukkasia. On koliikki, vesirokko, latoosi intoleranssi, keliakia ja adhd kaikki yhtäaikaa. Valvot yöt ja päivät. Kaavit paskaa kestovaipoista ja pyykkäät vuorokaudet läpeensä. Mihinkään et voi mennä kun piltti huutaa tauotta. Istut kotona yksin kun kaikki kaverit on kaikonneet ja mies hyppää sihteerin kanssa risteilyllä. Sielä istut katsomassa Emmerdalea verestävin silmin, tukka pystyssä ja puklilta haisten. Tätä perkelettä se on siihen asti kun koulu alkaa ja sitten mennään kalliissa harrastuksissa joka viikonloppu. Istutaan jäädyttämässä XL-kokoista persausta kaukalon laidalla ja haaveillaan valmentaja Perasta.

Näin on näppylät ja nekin sojottaa alaspäin.

Tottakai tämä on myös rankkaa. Mut yllätti se, miten loputon työtaakka kotona on. Aina pitäis täyttää ja tyhjentää tiski- ja pyykkikonetta, järjestellä, laittaa ruokaa, imuroida jne, ja sitten koko ajan on jaloissa pari huomiota vaativaa pikkuista.



Mutta lasten kanssa on myös ihanaa ja elämässä on paljon enemmän iloa ja naurua. Lasten kehitystä ja uusien asioiden kokemista on mahtavaa seurata. Sekin on ihanaa, että on jollekin maailman tärkein. Lapset kiipeävät joka päivä tsiljoona kertaa syliin halailtavaksi. Illalla kun niitä katselee sängyssä nukkumassa, meinaa pakahtua onnesta!

Tulet raskaaksi ensilaakista hääyönä ihanan rakastelusession päätteeksi. Raskausasika sujuu upeasti; käyt joogassa, sisustat hempeää lastenhuonetta ja ostelet ihania vauvanvaatteita kaappiin odottamaan. Kaunistut ja suorastaan säteilet suuren vatsasi kanssa. Eräänä kauniina päivänä tunnet pientä supistelua ja menette synnyttämään. Aviomiehesi kannustaa ja hoivaa sinua hieman huolestuneena, mutta sinä jaksat kipujesi kanssa sankarillisesti ja pinnistät pienellä vaivalla pihalle kauniin vauvelin. Alakertasi on kunnossa ja muutenkin olet pirteä. Rakastut vauvaasi ensisilmäyksellä ja maitoa suorastaan tulvii. Kotiin on ihanaa palata, kun mies on siivonnut, kokannut ja ostanut kukkia kera vauvalahjan.



Vauva nukkuu ja syö, elämäsi on kuosissa. Saat itsekin lepäillä ja lueskella lehtiä miehen passatessa isyyslomallaan sinua ja hoivatessaan vauvaa. Aika kuluu shoppaillessa vauvan kanssa ja nauttiessa babykinosta, muskarista ja äiti-lapsikerhosta. Saat mukavia mammakavereita, joiden kanssa vaunulenkkeilet aurinkoisella ilmalla.



Lapsi kasvaa pian ja on kiltti, iloinen vesseli, jonka kanssa naurat ja nautit elostasi. Matkustelette koko perhe ja harrastatte kaikkea kivaa. Kaipaat toista yhtä kivaa lasta ja päätätte Markon kanssa ruveta uudestaan hippasille :)

Tulet raskaaksi ensilaakista hääyönä ihanan rakastelusession päätteeksi. Raskausasika sujuu upeasti; käyt joogassa, sisustat hempeää lastenhuonetta ja ostelet ihania vauvanvaatteita kaappiin odottamaan. Kaunistut ja suorastaan säteilet suuren vatsasi kanssa. Eräänä kauniina päivänä tunnet pientä supistelua ja menette synnyttämään. Aviomiehesi kannustaa ja hoivaa sinua hieman huolestuneena, mutta sinä jaksat kipujesi kanssa sankarillisesti ja pinnistät pienellä vaivalla pihalle kauniin vauvelin. Alakertasi on kunnossa ja muutenkin olet pirteä. Rakastut vauvaasi ensisilmäyksellä ja maitoa suorastaan tulvii. Kotiin on ihanaa palata, kun mies on siivonnut, kokannut ja ostanut kukkia kera vauvalahjan.

Vauva nukkuu ja syö, elämäsi on kuosissa. Saat itsekin lepäillä ja lueskella lehtiä miehen passatessa isyyslomallaan sinua ja hoivatessaan vauvaa. Aika kuluu shoppaillessa vauvan kanssa ja nauttiessa babykinosta, muskarista ja äiti-lapsikerhosta. Saat mukavia mammakavereita, joiden kanssa vaunulenkkeilet aurinkoisella ilmalla.

Lapsi kasvaa pian ja on kiltti, iloinen vesseli, jonka kanssa naurat ja nautit elostasi. Matkustelette koko perhe ja harrastatte kaikkea kivaa. Kaipaat toista yhtä kivaa lasta ja päätätte Markon kanssa ruveta uudestaan hippasille :)

Meillä oikeesti meni melkein näin! T.63

Jos on ennen matkustellut paljon, käynyt baareissa joka viikonloppu jne niin tottahan se arki muuttuu jo ensimmäisen myötä. Täytyy kuitenkin muistaa että on pariskuntia jotka viihtyvät enimmäkseen kotona eivätkä elä niin liikkuvaa elämää kuin yhdessä esimerkissä oli. Kyllä ensimmäinen lapsi kulki paljon ja helpommin mukana, toki se muutti jonkun verran elämää. Nyt lapsia on kolme ja hankalampaa on matkustella mutta siltikin, ihan uhmallamme =) teemme sitä edelleen. Lapset ovat 6v, 4vja 1.5v ja melko vilkkaita, siitä huolimatta teemme koti- ja ulkomaan reissuja, käymme välillä kahdestaan syömässä, ravintolassa silloin tällöin (yhtään enempää en välittäisi käydä vaikka lapsia olisi 0 kpl), tapaamme kavereita, vietämme hotelliöitä, välillä lapset mukana ja välillä hoidossa. Onneksi on ihanat mummolat. Elämä on juuri sellaista kun haluankin sen olevan. Tietenkin välillä väsyttää ja ärsyttää kaikki,mutta en todellakaan vaihtaisi tätä lapsettoman elämään.

Elämä on YHTÄ AIKAA kauheaa ja ihanaa. Kaikki kamalat jutut, mitä kuulet ap, on TOTTA. Kaikki se väsyminen, turhautuminen, suihkussa käymättömyys ja olematon parisuhde. Jokaiselle kokemus on luultavasti vaan vähän erilainen. Itselleni raskainta on se, miten joka päivä tuntee mokanneensa ja ei ole omasta mielestään tarpeeksi hyvä äiti, kujn haluaisi niin kovasti olla täydellinen. :)



Mutta yhtälailla totta on se järjetön onnen tunne, mikä tulee, kun lapsi hymyilee, nukkuu, sanoo ekan sanansa, tekee kuperkeikan, oppii lukemaan, tai on ylipäätään olemassa. Äitiyden ihanuus ja kauheus on juuri siinä, että tunnet ja koet äärimmäisiä tunteita.

melkein kuin tuossa nro 70 kuvauksessa. Tulin heti raskaaksi, kun yritimme, raskausaika oli tosi helppo, suorastaan kukoistin, olin normaalia pirteämpi, tasapainoisempi ja onnellisempi (melkin kuin käänteiset raskausoireet). Aivosairauteni vuoksi vauva syntyi sektion kautta, joka sekin onnistui lääkärien mukaan (ja omastakin mielestäni) 100% hyvin. Maitoa tuli hyvin, vauva alkoi nukkua 2 kk iästä täysiä öitä, oli hyväntuulinen, ei sairastellut. Vauvavuosi oli elämäni onnellisimpia ja ihanimpia. Sitä auttoi myös erittäin osallistuva mies, erinomainen taloudellinen tilanne ja se, että minulla oli hyviä ystäviä lapsineen, joita saatoin tavata. Myös omaa aikaa jatko-opinnoille onnistuin järjestämään ja pääsimme välillä miehenkin kanssa kahdestaa esim. ulos syömään.



Nyt lapsi on melkein 2 vuotias ja elämä on vähän haastavampaa, mutta silti mielestäni melko helppoa. Uskon itse, että elämä yhden HELPON lapsen kanssa on kahdelle osallistuvalle vanhemmalle vielä aika helppoa, mutta varmasti, kun lapsia on useampia, elämä muuttuu radikaalimmin. Itse hämmästelen, miten tavallaan vähän elämäni on muuttunut (samat kiinnostuksen kohteet ovat pysyneet, aikaa jää omiin intresseihin ja parisuhteeseenkin ja nautimme tosi paljon myös kolmistaan kaikkien asioiden tekemisestä).

Tee lapsi miehen kanssa joka suostuu lapsia hoitamaan, niin saat omaa aikaa vaikka päivittäin pienenkin vauvan kanssa.



Hoida asiasi suht kuntoon niin voit joko pyytää ystäviä/perhettä avuksi tai palkata apua siivoamaan, laittamaan ruokaa tai vaikka vaan pitämään seuraa.



Jos yhden lapsen kanssa tuntuu rankalta etkä ole varma jaksatko useampaa, ÄLÄ TEE LISÄÄ LAPSIA AINAKAAN LÄHIAIKOINA (vaikka kuinka av:lla sanottaisiin että yksi lapsi on onneton lellipentu eikä hänen äitinsä tiedä mistään mitään).

En koskaan potenut vauvakuumetta, ehkä alitajuisesti juuri noiden kauhutarinoiden vuoksi. Kuitenkin "hankittiin" lapsi, ja se oli elämäni fiksuin päätös! Ok, eihän meillä ole kuin yksi lapsi (nyt 3 vuotta) mutta kaikki on ollut tuhat kertaa ihanampaa ja helpompaa kuin kuvittelin. Yövalvomiset kestin hormonien avulla eikä niitä hirveästi ollutkaan, vauva heräsi vain syömään ja nukahti saman tien. Sairasteluja on ollut todella vähän (hyvää tuuria kai) ja lapsi on luonteeltaan todella rauhallinen möllöttäjä, joten aina olen voinut tehdä kotitöitä ym. lapsen hereillä ollessa. Parisuhdekin kukoistaa, koska mies hoitaa lasta siinä missä minäkin ja jos kaipaamme pientä irtiottoa, innokkaita hoitajia riittää.

Tulet raskaaksi ensilaakista hääyönä ihanan rakastelusession päätteeksi. Raskausasika sujuu upeasti; käyt joogassa, sisustat hempeää lastenhuonetta ja ostelet ihania vauvanvaatteita kaappiin odottamaan. Kaunistut ja suorastaan säteilet suuren vatsasi kanssa. Eräänä kauniina päivänä tunnet pientä supistelua ja menette synnyttämään. Aviomiehesi kannustaa ja hoivaa sinua hieman huolestuneena, mutta sinä jaksat kipujesi kanssa sankarillisesti ja pinnistät pienellä vaivalla pihalle kauniin vauvelin. Alakertasi on kunnossa ja muutenkin olet pirteä. Rakastut vauvaasi ensisilmäyksellä ja maitoa suorastaan tulvii. Kotiin on ihanaa palata, kun mies on siivonnut, kokannut ja ostanut kukkia kera vauvalahjan.

Vauva nukkuu ja syö, elämäsi on kuosissa. Saat itsekin lepäillä ja lueskella lehtiä miehen passatessa isyyslomallaan sinua ja hoivatessaan vauvaa. Aika kuluu shoppaillessa vauvan kanssa ja nauttiessa babykinosta, muskarista ja äiti-lapsikerhosta. Saat mukavia mammakavereita, joiden kanssa vaunulenkkeilet aurinkoisella ilmalla.

Lapsi kasvaa pian ja on kiltti, iloinen vesseli, jonka kanssa naurat ja nautit elostasi. Matkustelette koko perhe ja harrastatte kaikkea kivaa. Kaipaat toista yhtä kivaa lasta ja päätätte Markon kanssa ruveta uudestaan hippasille :)

Meillä meni oikeasti melkeinpä näin. Paitsi että lapsi ei saanut alkuaan hääyönä, vaan puoli vuotta häiden jälkeen (haluttiin vähän nauttia toisistamme, katsos) eikä mies ostanut vauvalahjaa - enpä sitä osannut odottaakaan. Ja nuo vauvaharrastukset - hohhoijaa - not for me.

muuhun. Ekaa odottaessa ärsytti juuri se mistä ap puhuu. Nyt jo ymmärrän mistä puhe:)) En silti kauhisteli niin kovin. Toki väsyneenä itsekin löisin mielelläni hanskat tiskiin. Mutta niin sitä vain aina nousee jaloilleen ja selviää,sopeutuu. Mulle suurin muutos oli sen ekan lisäks kolmas. Silloin tuntui ettei musta riitä millään kaikkeen mihin pitäis. Mutta nyt jo helpottaa kun pieninkin lähentelee vuotta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että esikoistaan odottavalle olis suotava se ihana odotuksen riemu ja jännitys ilman lannistavia odotapasvain -puheita. Meiän esikoinen oli helppo vauva ja sen puolesta meni hyvin,parisuhde vain koki melko kriisin. Mutta onneksi siitäkin selvittiin.

mutta kun luen näitä syvällisiä analyysejä, joissa luodataan vanhempana olemisen syvimpiä onkaloita ja analyseerataan miten pitkä ja mutkikas, mutta viimein seesteinen tie se on ollut, ja juttu loppuu "nyt kun lapsi on 1,5-vuotias, ymmärrän..."....



...mua naurattaa.

olisi osuva kuvaus perhe-elämästä.



Välillä ollaan ihan onnen kukkuloilla, kaikki on ihanaa ja auvoista. Lapsi/lapset syö hyvin, nukkuvat yönsä, mies auttaa, ei tiukkaa rahasta. Ja sit seuraavana päivänä sukelletaan rotkoon lapset kipeinä eivätkä syö ja NUKU, mies on työmatkalla eikä ole kukaan auttamassa.



Mutta ne huiput kyllä auttavat kestämään kaikki arjen notkahdukset.



Kyllä pärjäät hienosti. Ota rennosti!

Olen viimeisilläni raskaana ja olen koko raskauden ajan saanut kuulla, miten kamalaa lapsiperhe-elämä on. Mitään et voi enää harrastaa, parisuhteelle ei jää ollenkaan aikaa, lapset eivät nuku ja syö kunnolla, koskaan ei jaksa tehdä mitään jne.



Ymmärrän kyllä, että joillakin on liian ruusuinen kuva lapsiperhe-elämästä ja ehkä nämä asiasta "varoittelijat", ystäviäni kun ovat, haluavat vaan karistaa turhia haavekuvia, mutta tuntuu silti vähän kurjalta kuulla pelkästään tympeitä asioita lasten kanssa elämisestä. Ja se muistetaan aina mainita, että "nauti nyt vielä kun voit, koska kohta..." eli koko ajan suunta on vissiin pahempaan päin?

Ei yhden vauvan kanssa, mutta sitten kun on useampi ja omaa aikaa ei ole yhtään, lapset on hereillä eri aikaan ja sairastellaan paljon.



Ja kodin ja työn yhdistäminen on myös työlästä.



t. äiti, jolla kaksi lasta enterorokossa ja itse sairauslomalla...

Silti tuntuu välillä, että imiset saavat jotain suorastaan vahingonilon kaltaista tyydytystä kertoessaan näistä asioista. Mietin vaan, ja vähän ihmettelen, mistä tällainen ilmiö voi johtua...



Kun minun käsitykseni lasten kanssa olemisesta eivät ole mitään ruusuisia. Peloteltu on siihen malliin, ja kokemustakin lasten hoitamisesta on jonkin verran.



ap