Onko lapsiperhe-elämä niin kauheaa kuin kaikki tuntuvat väittävän?

Tai ehkä tämän palstan yh-mammat niin tekevät. Vauva hoitoon mummolaan jo yksiviikkoisena joka viikonloppu, niin mihinkäs se sinkkuelämä siitä muuttuisi?



Lapsiperhe on perhe, jossa on lapsia. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin tuossahan viitataan yhteen lapseen. Useampi lapsi tekeekin sitten suurperheen.

Nyt useamman lapsen äitinä ajattelisin, että elämä yhden kanssa olisi aika helppoa. Ei sisarusten välisiä tappeluita, pyykkiä vähemmän, tiskiä vähemmän, narinaa vähemmän, herätyksiä vähemmän, omaa aikaa enemmän...lista on loputon. Toisaalta taas sisaruksien toisilleen antama ilo on niin suuri rikkaus, että se kyllä voittaa arjen raskauden 10-0.

Jos ensimmäistä odotat, mielestäni yhden lapsen kanssa elämä on helppoa. Miettii vain että mitäköhän seuraavaksi....Ja jos on mummoja ja paappoja auttamassa, osallistuva mies mukana yms. elämä on vielä helpompaa.

Kahden lapsen jälkeen elämä muuttuu eniten, ja silloin on monilla pää höyryämässä, monille ei lapset sovikkaan lyhellä ikäerolla.

Itselläni on 4 lasta ja vaikeammaksi ajaksi olen luokitellut, kun lapset olivat 1v ja toinen 2,5v. Nyt kun isommat ovat jo vanhempia ja nämä taaperot ovat pieniä niin elämä ei ole enää niin hankalaa, sillä muutoksen on kerennyt sopeutua jo monta vuotta. Mutta tosiaan suurin muutos tuli toisen lapsen myötä.

Ensimmäinen vauva-aika on mielestäni uutta ja ihnaa ja tietysti jännittävää. Joten nauti ja rakasta, ota vauva.ajasta kaikki irti. Älä stressaa vaan ota asiat omalla painollaan.

... ja temperamentista - sekä lapsen että aikuisen - yleisestä tilanteesta, tukijoukoista, sairauksista, jaksamisesta, taloudellisesta tilanteesta, töistä, puolisoiden välisestä suhteesta... hyvin monesta tekijästä riippuu mielestäni lapsiperheen elämä ja jaksaminen.



Ihmettelen kyllä tuota väittämää, että yhden lapsen kanssa voisi elää kuten sinkku eli ottaa lapsen mukaan minne on sinkkunakin mennyt ja tehdä asioita, mitä sinkkunakin on tehnyt...

... tämän kaavan mukaan otankin sitten taaperoni huomenna sukellusreissulle, menemme kolmiituntiseen konserttiin, joka alkaa klo 22, sen jälkeen vielä drinksuille. Seuraavana päivänä lähdemme äkkilähdöllä Barcelonaan, missä shoppailemme koko päivän ja illalla diskoilemme. Sitten istumme kahvilassa pari tuntia ikkunapöydässä ja katselemme maisemia lattea juoden. Kirjastossa istumme lukusalin rauhassa toiset pari tuntia ja luemme kukin omaa romaaniamme. Tämän jälkeen katsomme pari leffaa peräkkäin elokuvateatterin hämyssä, minkä jälkeen nautimme hotellissa kynttilänvalossa ja hiljaisuudessa parituntisesta kylpysessiosta rauhassa. Museokierroksella nautimme kaikessa rauhassa historiasta ja taiteesta. Suomeen palattuamme lähdemme kotiseutukierrokselle, jonka aikana vietämme hiljaisuuden retriitin sekä tapaamme vanhoja ystäviä baareissa iltasella... Päivisin syvennymme väitöskirjamme lähdemateriaaliin juuri silloin kuin huvittaa... ihan niin kuin sinkkunakin! Onhan se nimittäin niin helppoa yhden pienen lapsen kanssa!

Loistavaa ironiaa. Tuli ihan ikävä lapsettomia aikoja... mutta onhan tässäkin karusellissa hyvät puolensa.

Selvästi olet niin täydellinen ja kasvatat lapsesi täydelliseksi, ja

tietenkään oma harrastamisesi, elämäsi ei tule muuttumaan...

Ärsyttäville ihmisille varoitellaan. Ja se on oikeesti vaan mustaa huumoria, jonka tulet kyllä ymmärtämään joskus.. viimeistään kun lapsia on kaksi, tai useampi..

riippuu vähän ikäeroista, lapsen terveydestä, omista harrastuksistasi ja töistäsi..

Yhden lapsen kanssa elää ihan hyvin vielä sinkkuelämää. Yksi lapsi kulkee mukana, eikä juuri rajoita.

jos se ei ole lapsiperhe? En nyt oikein tajua. Yksikö lapsi ei rajoita? Aivan varmasti rajoittaa. Sinulla ei taida olla lapsia ollenkaan.

26

Joku muu tosin väitti näin, ja on minustakin väärässä. Vaikka lapsia olisi

vain yksi, niin tottakai sellainenkin perhe on lapsiperhe!!! Yksi lapsi ei

kuitenkaan minusta rajoita lainkaan samalla tavalla elämää

kuin kaksi,kolme, neljä jne. lasta.

Itselläni on kolme lasta, ja joka kerta uusi lapsi on tuonut lisää työtä

pyykinpesusta ruuanlaittoon, sekä lisää vastuuta ja huolta. Tätä minusta

tuokin kirjoittaja on tarkoittanut.

Tekemistä todellakin kotona riittää. Nytkin ehdin olla tietokoneella

surffailemassa, vain koska kaksi isompaa lasta on mummolassa.

(Vain vauva on kotona meidän vanhempien kanssa.)

Toki myös jokainen lapsi on tuonut samalla lisää iloa, mukavia

muistoja ja elämänsisältöä. Enpä siis lapsiani ikinä pois vaihtaisi,

vaikka heistä onkin vaivaa ja vastuuta. :)

Eka lapsi ei todellakaan rajoita elämää. On helppoa liikkua ja elää ihan niin kuin ennenkin. Kahden kanssa on jo hankalampaa.



Yksilapsinen perhe on sinkkupariskunta, jolla on yksi lapsi.

Eka lapsi ei todellakaan rajoita elämää. On helppoa liikkua ja elää ihan niin kuin ennenkin. Kahden kanssa on jo hankalampaa.

Yksilapsinen perhe on sinkkupariskunta, jolla on yksi lapsi.

Kiitos päivän makeimmista nauruista! Täähän on aivan loistava vitsi!

Yksilapsinen perhe on sinkkupariskunta, jolla on yksi lapsi.

Nytpä lykästi! Ilmoitanpa miehelle, kun tulee, että ollaan sinkkuja! Mitäs siitä, että ollaan oltu jo kymmenen vuotta naimisissa. Kun av-mamma julistaa, että sen vain yhden ja ainoan lapsemme takia olemme sinkkuja, voin kai ottaa vihkisormuksenikin heti pois! Ja koska tuo vain yksi ja ainoa lapsi ei todellakaan rajoita elämää ollenkaan, lähdemme heti miehen kanssa hänen kotiuduttuaan baari-iltaa viettämään, mutta tietysti eri baareihin ja kuvioihin, olemmehan sinkkuja, juhuu!

Loistavaa ironiaa. Tuli ihan ikävä lapsettomia aikoja... mutta onhan tässäkin karusellissa hyvät puolensa.

Niitä tulee tosiaan aina välillä ikävä, mutta muistan kyllä, miten silloin ajatteli elämän kuitenkin jotenkin olevan tyhjää. Että sitä ravaa kaiken maailman hömpötyksissä, jotta ei tyhjyys iskisi päälle. Ja uskon, että vanhana mummona keinutuolissa olisi tosi surullinen olo, jos ei olisi saanut kokea äitiyttä...

lapsia tehdä sen vuoksi, että elämä todellakin muuttuisi?

Kyllä meillä muuttui ensimmäisen lapsen myötä kummastikin, mutta eihän se sitä tarkoita, että muutos olisi huonompaan suuntaan, jos ei aina pääse sinne minne haluaisi. Saihan sitä jotain mittaamattoman arvokasta tilalle.



Nyt kun lapsia on kolme, olen elämääni vallan tyytyväinen ja vielä yksi olisi haaveissa. Sinkkunakin voisin olla tyytyväinen, mutta eri asioista.

mutta en välitä. Kai mä tiedän, että meidän elämä muuttuu ja ollaan varauduttu siihen. Se, miten se muuttuu, ei ole kyllä näiden päivittelijöiden käsissä millään lailla, ja olenkin nähnyt monenmoista lapsiperhettä, onnea, iloa, raskautta, sairauksia, väsymystä, kiirettä, kitinää - ja myös asennetta suhtautua näihin.

Me otetaan vastaan se, mitä tulee - ja yritetään parhaamme mukaan jaksaa, ei kai tässä muutakaan voi.



Mä luulen, että jollain mammoilla on pätemisen tarve - ja kun eivät juuri muusta tiedä, niin ainakin lapsiperheen elämä on heillä hallussa paremmin kuin minulla. Vain suoda näille besseröinnin ilon. Tosin olen sanonut, että mä koen esim. tän raskauden omalla tavallani omin vaivoineni ja samoin tulemme mieheni kanssa kokemaan lapsen tulon perheeseemme. Tottakai jotain yleistä voi sanoa, esim. että oma aika vähenee tms.



Olenhan mäkin ollut erilaisissa parisuhteissa monta vuotta. Vain käsittääkseni sen, että jokaisen parisuhde on ainutlaatuinen enkä mä voi tietää kahden ihmisen väleistä niin kuin he tietävät. Neuvon niissäkin vain kysyttäessä.



Voimia odotukseen ja synnytykseen.

Aika pessimistikin..



Tästä huolimatta yllätyin kuinka raskasta YHDEN vauvan kanssa voi olla. Esikoinen oli vaativa tapaus ja muutti ihan kaiken edellisestä elämästä. Koko elämänrytmi riippui hänen haluistaan ja rytmeistään, muutoin seurasi: loputonta itkua ja pilalle menneitä öitä. Eikä sitä tosiaan pysty etukäteen arvioimaan mitä sitä tuntee. Se että. vauva itkee, raastaa sydäntä uskomattomalla tavalla. Hoitoon jättäminen on ihan tuskaa ja ikävä on mieletön. Samoin rakkauden tietää sitten vasta.



Nyt minulla on kaksi lasta (toinen vauva, toinen 3 v) ja nyt on paljon helpompaa kuin esikoisen kanssa. Kuopus on paljon helpompi vauva ja on jo ehtinyt jo tottua näihin äitiyden tuomiin tunnetiloihin js huolen määrään.



Nytkin on helposta vauvasta huolimatta ollut välillä todella rankkaa. Mutta minä olen jälkikäteen ollut kiitollinen niille henkilöille, jotka sanoivat että eka vuosi ja etenkin puoli vuotta ovat sitten raskaita. ja niille jotka sanoivat että "Jos haluat imettää vuodenm niin se vaatii työtä". Minua vieläkin harmittaa ihmiset jotka vähättelevät vauvan tuomaa työmäärää, se jotenkin tuntuu niin epäempaattiselta. Aika moni sanoo minulle että "mitä isommaksi tulevat sitä vaikeampaa niiden kanssa on henkisesti ja nyt sinulla on vielä HENKISESTI helppoa"..Joo, tosi helppoa, kun ei ole aikaa omille intresseille yhtään ;).

Minusta oli ihanaa olla raskaana, erityisesti esikoista odottaessa. Oli vaikka miten paljon haaveita ja ruusuisia kuvitelmia. Ihmisille tulee tuossa tilanteessa helposti halu varoitella, etenkin jos odottaja on onnensa kukkuloilla ja luottaa kaiken menevän helposti.



Itse en tajunnut ennen esikoisen syntymää lainkaan miten rankaksi elämä voi muuttua. Sitä oli saanut elää 27 vuotta niin tosi helppoa, turvattua elämää, piti huolehtia tuskin itsestäänkään. Minulle oli ihan mieletön yllätys miten hirveän rankkaa elämä voi olla ja miten pitkälle voi joutua venymään. Meillä on tosin lyhyellä ikäerolla 3 lasta, jotka kaikki ovat olleet itkuisia ja sairastelevaisia elämänsä ekat pari vuotta. Olen tosi onnellinen jokaisesta, mutta toisaalta olen ollut viimeiset viisi vuotta aivan loppuunpalamisen partaalla.



Kuopus on nyt 1v ja edelleen herää yöllä vähintään viidesti. Mitään tällaista en osannut odottaa, kun ennen esikoista ajttelin että PIKKUVAUVAT heräilevät syömään yöllä. Ja sitä en tajunnut mitä fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia viiden vuoden univaje ihmisessä aiheuttaa. En yksinkertaisesti ollut kokenut sellaista väsymystä koskaan aikaisemmin, eikä sitä pystynyt kuvittelemaan. Ei voinut kuvitella miltä tuntuu olla aivan loppunpalanut ilman mitään mahdollisuutta riittävään lepoon kenties vuosikausiin.



Mutta tosiaan meillä on syntynyt 3 lasta 4 vuoden sisään ja kaikki poikkeuksellisen vaativia lapsia, kukin omalla tavallaan. Allergiat ja korvakierteet on koettu moneen kertaan. 3 helpompaa lasta tai nämä samat esim. 8 vuoden sisään olisi varmasti paljon vähemmän uuvuttavaa. Mutta en päivääkään vaihtaisi pois. Ovat lapset niin ihania kuitenkin.

Meillä lapset 3.5v ja 11kk ja minä en ole vielä rankkaan aikaan törmännyt. Ovat aina nukkuneet hyvin ja olleet muutenkin tosi helppoja! Meidän perhe-elämä ei ole mitenkään rankkaa mutta joillakin se varmasti todella sitä on! Mutta ei voi sanoa että se AINA ja kaikilla olisi rankaa.