Onko lapsiperhe-elämä niin kauheaa kuin kaikki tuntuvat väittävän?

Eihän se ole vielä mitään lapsiperheellisen elämää.

Eihän se ole vielä mitään lapsiperheellisen elämää.

Yksi lapsiko ei ole lapsi?

Voi helposti harrastaa ja matkustaa jne. Mielestäni yhden lapsen kanssa voi elää melkeimpä samalla tavalla, kuin lapsettomana. Liikkuminen on helppoa ja voi nukkua silloin kun vauvakin nukkuu. Eikä mielestäni yhden lapsen hoito ole kovin rasittavaakaan.



Nyt kolmen lapsen (7½v, 3½v ja 2½v) kanssa on hieman rasittavampaa ja lähtöihin kuluu enemmän aikaa. Mielestäni meidän elämämme on kyllä erittäin mukavaa. Voin harrastaa jne. Kaksi nuorinta lastamme ovat vielä kotihoidossa, vanhin koulussa. Osan vuodesta käyn töissä, jolloin mieheni, sekä äitini hoitaa lapsia työpäiväni aikana. Lisäksi meillä on pitkäkarvainen koira, jonka hoitoon menee myöskin aikaa.

Elämä ei ole ollenkaan niin raskasta, kun muistaa, että hetken se vaan kestää.



Itselläni on 2,5- ja 5-vuotiaat. Raskaimpana olen kokenut molempien pikkuvauva-ajan. Puolivuotiaasta eteenpäin on alkanut helpottaa huomattavasti. Ehkä siinä vaiheessa ne omatkin hormonit ovat alkaneet vähän tasaantua ja elämä ei enää ole niin suurta tunteiden vuoristorataa.



Nykyisin on jo tosi helppoa. Molemmat nukkuvat yönsä hyvin ja syövät itse - ja hyvin. Pieniä ilonaiheita ehkä, mutta niillä on tosi suuri merkitys ainakin meidän perheen käytännön arkeen.



Nykyisin tulee joskus mietittyä, mitä sitä ennen lapsia tekikään kaikella sillä vapaa-ajalla. Itse en tätä elämäntilanne vaihtaisi tällä hetkellä mihinkään. Lapset käyvät välillä hermoon, mutta niinhän niiden kuuluukin. Ja sitten hetken päästä ne ovat taas niin ihania, että tekee mieli vain halia!

Kivaahan tämä on. Tosin erilaista kuin lapsettomana eleleminen - onhan se toki niinkin että esim. harrastuksille on vähemmän aikaa, parisuhteelle myös ja meillä ovat lapsetkin valvottaneet, juu.



Mutta hei: päivääkään en vaihtaisi pois *hyräilee*. En vaihtaisi mahdollisuutta tehdä ihan mitä lystään milloin lystään siihen, että murrosikäinen murisee minulle ;-), uhmaikäinen saa natinakohtauksen ja esimurkku paiskoo ovia. Saati sitten siihen, että murkku kokkaa perheelle uuden vuoden ateriaa, uhmaikäinen halii ohimennessään ja esimurkku antaa iltasuukon.



Perhe-elämä on ihanaa, kivaa ja mukavaa. On suunnattoman antoisaa seurata lapsen kasvua pikkukirpusta äitiä pidemmäksi partaa kasvattavaksi karvajalaksi tai nuoreksi naiseksi (ilman partaa ja karvajalkoja ;-)...).



t. viiden eri-ikäisen (leikki-ikäisestä täysi-ikäiseen) äiti, jolla kodissa tätä nykyä lisäksi kaksi "lisäperheenjäsentä", eli täysi-ikäisen ja melkein täysi-ikäisen tyttö/poikaystävät

Vasta kaksi lasta PIENELLÄ ikäerolla on lapsiperhe-elämää.

Klassinen suurempien perheiden (4+ lapsia) vanhempien hokema on, että raskainta/työläintä oli yhden - kahden pienen kanssa, kolmesta eteenpäin helpottaa (ja viidennen jälkeen ei enää tunnu missään ;-)...).



t. 30

Siitä se vaan johtuu. Älä siis turhaan välitä, jos olet itse optimisti tai vaikka vain siitä puolivälistä eli realisti.

Olen jotenkin outo kun en koe raskaana kahdebn pienen kanssa ja yksinhuoltajana.

Lapsiperheen elämä on mitä se on. Äsken nuorimmainen lorotti litran jogurttia lattialle ja lääppi sitä sukkahousuilla pitkin lattiaa. Tämä sillä aikaa kun olin vanhemman peppua pyyhkimässä. No, sitten vaan luututaan. Ilman suurieleisiä draamoja. Rapatessa roiskuu kuten sanotaan. Jos on illalla väsynyt ja tuntuu siltä että on jotain tehnytkin niin ei se silti arjesta niin raskasta tee.

Sanoisin että asenne kysymys. Toisaalta olen pysynyt poissa leikkipuistokäräjiltä jossa hapannaama, ilottomuus ja rutina kyllä tarttuu.

ja hei 30: mistä moinen asenne? Olimme me perhe jo esikoisen kanssakin. Sittemmin on ollut lapsia pienillä ja isommilla ikäeroilla. Ei se perhettä määrittele.

niin takuulla tulee jo ekan 5-10 vuoden aikana erittäin rankkoja aikoja. Sitä ei voi etukäteen kuvitella mutta juuri noin rankkaa se välillä on, kuin mitä ystäväsi ovat kertoneet. Siihen on ihan hyvä varautuakin, ettei sitten järkyty ja masennu, kun ei kaikki olekaan niin ihanaa kuin etukäteen ajatteli.



Se valvominen ja ainainen lapsessa kiinni oleminen (osa roikkuu tississä koko hereilläoloaikansa, vain tissi auttaa itkuun, osalle tulee noin 1,5v eroahdistuskausi ja vessaankaan et voi mennä ilman lasta) on pidemmän päälle tosi rankkaa. Etenkin jos on useampi lapsi ja kaikilla "joku vaihe" menossa. Se on palkitsevaa, mutta myös älyttömän raskasva välillä. Niin se menee.

Lapsiperheen elämä on mitä se on. Äsken nuorimmainen lorotti litran jogurttia lattialle ja lääppi sitä sukkahousuilla pitkin lattiaa. Tämä sillä aikaa kun olin vanhemman peppua pyyhkimässä. No, sitten vaan luututaan. Ilman suurieleisiä draamoja. Rapatessa roiskuu kuten sanotaan.

Asenteesta tosiaan on kaikki kiinni. Lasten kanssa tulee vastaan niitä tilanteita, että lavuaari tulvii (neiti 2 vee oppinut avaamaan hanan ja laittanut tulpan kiinni) ja vettä polvillaan vessan lattialta kaksivee selässä (jiippiii, äiti ooon heppa) luututessa kuuluu keittiöstä "äiiitiiiii, Maija oksentaa!". Siitä sitten seuraavaksi oksennusta siivoamaan ;-). Toimii myöhemmin hyvänä normipäivä-tarinana :).

Meidän naapurit joiden lapsi oli vuioden vanhempi tytärtämme kertoi just aina että joo, kyllä se nyt mutta odottakaahan kun.



Koskaan ei mikään kamala ennustus toteutunut.



Meidän lapset on alle 2v ikäerolla

Yhden lapsen kanssa elää ihan hyvin vielä sinkkuelämää. Yksi lapsi kulkee mukana, eikä juuri rajoita.

Tuntuu että ylipäänsä ne puhuvat asiasta eniten joilla on vaikeinta - varmaan siksi että niillä se vaikeus on niin pinnalla. Ne joiden elämä on ihan mukavaa ja lapset suht helppoja eivät tarvitse mitään tilitystä. Sitäpaitsi kuulostaisi oudolta mennä sanomaan odottajalle että "odotapas vain, lapsesta on tietysti vaivaa muttei mitenkään välttämättä kauheasti".



Olen myös samaa mieltä siitä että yksi vauva ei vielä edellytä perheeltä sellaista perinteistä "lapsiperhe-elämää", vaan elämää pystyy halutessaan jatkamaan melko normaalistikin. Mikä todellakaan ei onnistu sitten kun lapsia on enemmän, paitsi jos oma lapsia edeltäväkin elämä oli hyvin säännöllistä ja täynnä rutiineja.

Sinun asiasi ei ole määritellä mitä tarkoittaa sana lapsiperhe. On aika suuruudenhullut kuvitelmat itsestäsi.



Lapsiperhe tarkoittaa sitä että on lapsi/a. Ihan vaikka se yksi.

Yhden lapsen kanssa elää ihan hyvin vielä sinkkuelämää. Yksi lapsi kulkee mukana, eikä juuri rajoita.

Yksi lapsi on melkein sama kuin ei lapsia ollenkaan. Yhden lapsen

kanssa voi harrastaakin melkein mitä tahansa. Kaksi lasta sen sijaan

muuttaa perhe- ja parisuhdekuviota paljon enemmän!.Kaksi lasta

on vaikeampi mm. järjestää hoitoon kuin yksi lapsi.

Kolme lasta on myös yllättävän iso muutos. Kaksi lasta voi jakaa

toisen isälle ja toisen äidille esim. niin ,että toinen jää kotiin ja

toinen lähtee kauppareissulle, mutta kun lapsia on kolme, niin

tällainen ei enää onnistu.

Kyllä, näin se menee. Meillä 3 lasta. Tuskin enää muistamme mitä elämä olikaan ennen niitä. Nyt vain odotamme että muksut kasvaisi nopeasti jotta meillekin jäisi jotain yhteistä aikaa.

Joillain on helvetin rankkaa yhden terveen lapsen kanssa ja toiset hanskaa ilman ongelmia useammankin erityislapsen.



Toisista joku parin viikon koliikki tai muutaman kuukauden kestävä korvatulehduskierre on TOSI rankkaa, toiset vaan haaveilee niin helposta elämästä ja siitä, että ongelmat häviävät kunhan vaan jonkin aikaa sinnittelee.

Yhden lapsen kanssa elää ihan hyvin vielä sinkkuelämää. Yksi lapsi kulkee mukana, eikä juuri rajoita.

jos se ei ole lapsiperhe? En nyt oikein tajua. Yksikö lapsi ei rajoita? Aivan varmasti rajoittaa. Sinulla ei taida olla lapsia ollenkaan.

26