Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Raskaus ja sairausloma?! Koska jäädä vai jäädäkö?

Vierailija
28.09.2009 |

Rv 29+ menossa eli äitiyslomaan on vielä 6 viikkoa. Pikkuhiljaa alkaa tuntua vaivaisemmalta ja vaivaisemmalta ja mietin työssä jaksamista. Olen ihan siistissä sisätyössä tietokoneen ääressä enimmäkseen ja olen ollut koko raskauden ajan sillä asenteella, että raskaus ei ole sairaus ja vaikka sisulla sinnittelen loppuun asti töissä.



Nyt kuitenkin selkä- ja kylkikivut vaivaavat ja huonosti nukutut yöt alentavat työtehoa (nukahdan kyllä illalla, mutta herään yöllä ilman syytä tai vauvan ollessa aktiivinen, enkä saa enää helposti uudelleen unta).



Toistaiseksi olen töissä selvinnyt kohtuullisesti, mutta iltaisin olenkin sitten kuin piesty, enkä juuri mitään pysty tekemään. Viikonloppuisin tilanne tuntuu aina helpommalta, kun saa nukkua aamulla pitkään ja levätä, kun siltä tuntuu.



Mietin nyt vaan, että onko nämä vaivat sellaisia, että olisi "oikeutettu" sairaslomaan. Tai siis kun työt kyllä hoituu, vaikkakin joskus hampaat irvessä ja sitten kotihommat jää tekemättä ja kotona on sen näköistäkin (mies on reissuhommissa, eikä siitä juuri apua kodinhoitoon).



Toisaalta tekisi mieli sinnitellä vaan, kun kerran töihin olen vielä aamuisin selvinnyt, niin en kai niin kipeä voi olla. Ja läheisin työkaverikin jäisi aika pulaan, jos nyt joutuisin jo saikulle jäämään...



Mistä sitä sitten tietää, koska on sairasloman aika?!

Kommentit (87)

Vierailija
41/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla meni lonkat aivan jumiin tokassa raskaudessa. Kestin lonkka- ja alaselkäkipuja vajaan viikon, kunnes jouku ehdotti patjan uusintaa.



Kappa vain, uudet patjat sängyssä ja yöt sujuivat paremmin, eikä lonkkakipuja ollut enää. Pikku juttu, mutta auttoi aivan mahtavasti.



Eihän tämä tietysti väsymystä kokonaan poista, kuuluu raskauteen.

Vierailija
42/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se että olet flunssaisena tai keuhkokuumeessa töissä sinnikkäästi ei ole mikään kehumisen paikka, vaan silloin olet sairaana ja paikkasi olisi kotona, eikä töissä tartuttamassa muita.

Ei ollut tarkoitus kehua, vaan todeta että olen vähän turhankin tunnollinen, enkä haluaisi olla vaivaksi muille jäämällä saikulle, joten en jää helposti kotiin infektioissakaan. Sivuhuomautuksena myöskin, että meillä ei pomo hyvällä katso, jos jää flunssassa kotiin ilman kuumetta, eikä mulla juuri koskaan kuume nouse. Edes siinä keuhkokuumeessa.

Ja olisi tosi kiva, että mies voisi jäädä nyt kotiin tai tehdä lyhyempää päivää. Jouduttiin vaan nyt priorisoimaan asiat niin, että mies käyttää nuo mahdollisuutensa sitten kun vauva on syntynyt... Ja kuten sanottu, en nyt täsäs halunnut siivousapua tai siivoamisen vuoksi saikkua, jos jollekin jäi vielä epäselväksi.

Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tunteesi varsin hybin, työskentelen itse koneen ääressä 8 h päivässä ja työ on tarkkuutta vaativaa ( numeroiden ja rahan pyöritystä ). Olen nyt ollut viikon sairaslomalla ( rv 32 menossa ) ja vaikka joka päivä poden omantunnon tuskia siitä kun en töissä ole, on tämä oikea ratkaisu. Selkä ei yksinkertaisesti enää kestänyt; supistukset lisääntyivät ja työpäivän jälkeen en kunnolla kävelemään päässyt. Olen aina ollut ns. työnarkomaani, joka on ajatellut työtä maailman tärkeimpänä asiana. Mutt olen, itsekkäästi ehkä jonkun mielestä, ajatellut asian niin ettei työni minua kaipaa ja minun on keskityttävä nyt siihen että jaksan tämän raskauden loppuun saakka suht koht hyväkuntoisena ja olen voimissani kun synnytys aika koittaa. Puhumattakaan siitä että jaksan sitten vauvan kanssa.

Vierailija
44/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla meni lonkat aivan jumiin tokassa raskaudessa. Kestin lonkka- ja alaselkäkipuja vajaan viikon, kunnes jouku ehdotti patjan uusintaa. Kappa vain, uudet patjat sängyssä ja yöt sujuivat paremmin, eikä lonkkakipuja ollut enää.

Meillä on hyvät, uudet patjat. Minulla pehmeämpi kuin miehellä. Aluksi selkäkipuun auttoikin se, kun vaihdettiin päittäin, eli sain kovemman patjan. Nyt vaan sekään ei enää auta (ja lisäksi kova patja aiheuttaa mulle niska-hartiavaivaa, josta syystä alunperin mulle pehmeämpi patja hankittiinkin).

Mutta oikeasti hyvä vinkki niille, joilla on selkäkipuja, oli raskaana tai ei. :)

Ap.

Vierailija
45/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan hyvä, että on erilaisia näkemyksiä, vaikkakin jotkut aika kärkkäästi niitä esittävätkin. ;)



Päätin sinnitellä nyt tämän viikon ainakin, kuulostella vointia ja puhua asiasta neuvolassa ensi viikolla. :)



Ap.

Vierailija
46/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on sairas ja määrätään sairaslomaa on tarpeetonta miettiä mitä pomo ajattelee, ja silloin on täysin oikeutettu jäämään kotiin parantumaan. Et muutenkaan voi JÄÄDÄ sairaslomalle vaan sairaslomaa MÄÄRÄTÄÄN. Ihan ei asia, ja sairaslomalla on tyhmää potea syyllisyyttä.



Haluan painottaa että raskausväsymys ja nukkumattomuus ei kotiin jäämisellä monellakaan parane. Jos ei saa unta ei saa unta. Monen raskaana olevan arkeen kuuluu iltaisin sohvalla makaaminen. Liikkumattomuus pahentaa mm. lonkkakipuja. Harvoilla harjoitussupistuksetkaan loppuu sairaslomalla, uskallan väittää. En myös usko että lääkäri määrä sairaslomaa väsymykseen. he katsovat asiaa eniten vauvan kannalta. Jos oireet ovat vaaraksi vauvalle, niin kotiin pitää jäädä.



Asiasta kannattaa puhua neuvolassa ja lääkärillä, hän määrittelee sairasloman tarpeen.



Monella tuntuu vaan olevan sellainen käsitys että väsymys on joku raskauteen liittyvä epätavallinen oire, joka ei siihen kuulu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lääkärille. Mulla oli kanssa kamalia selkäkipuja ja supisteluja. En meinannut niiden kanssa töissä jaksaa. Menin lääkärille ja kerroin miltä tuntuu, tarkisti kohdunsuun, joka olikin sitten 3cm auki. Saikulle suoraan 4vk ennen äippäloman alkua.

Vierailija
48/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

siihen raskausviikon 35 loppuun asti, milloin useimmat äiiyslomansa aloittavat. Minulla ei ollut mitään vaarallaista vaivaa tai ongelmaa, mutta ap:n kuvailemat epämukavuudet kyllä, olin varsin kuitti. Ja työ oli vastuullista, eli välitön haitta potilaille, ellet tee kaikkea hyvin.

No, seuraavassa raskuadessa jäin ihan suosiolla äitiyslomalle varhennetusti rv 32. Silloin pääsee lepäämään aiemmin, ja jää vähän voimia antaa huomiota esikoselle ennen vauvan syntymää ja pestä äitiysvaatteita ym. Kun sen kustantaa omasta pussista (äitiysrahahan lyhenee sitten toisesta päästä), niin kenelläkään ei ole asiaan noka koputtamista, työnantajalla on alunperin sijaisaikataulut oikein, jne. Eikä vähennä vauvan kanssa kotona oltua aikaa, kotihoidontuki ja hoitovapaaoikeushan ovat joka tapauksessa 3 v asti.

Eli tohon lepäämiseen voi sijoittaa itsekin, itse en haluaisi verovaroista kustantaa tällä tavallalepäävien päiväunia, mutta itse maksettuna on mielestäni hyvä ratkaisu.

Tästä vaihtoehdosta vaan puhutaan tosi vähän. Yleensä ihmiset käyttää tota äitiysloman varhaistamismahista lähinnä, jos töissä on joku sopiva vaihe jäädä pois aiemmin tai jos haluavat vetää loman yhteen joulun kanssa, tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

äitiysloman alkuun asti, en oo siis jäänyt s.lomalle.



t: tarjoilija, 3 lasta

Vierailija
50/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuuluvat siihen raskauteen, eivätäkä ole mikään sairaus. Eri asia on sitten tietysti muut vaivat, kuten vaikkapa tosi voimakkaat ja kivuliaat supistukset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni esimerkiksi oli ensimmäisessä raskaudessa aivan järkyttävän kovia selkäkipuja, joiden vuoksi jäinkin sitten yhdessä vaiheessa parin viikon sairaslomalle. Sairasloma auttoi, ja jaksoin sen voimin vielä jäljellä olevat muutamat viikot töissä.



Kuopusta odottaessa ei ollut mitään selkäongelmia, sillä olin silloin vielä esikoisesta hoitovapaalla. Istumatyö oli selälleni paljon rankempaa kuin pienen kuopuksenkaan hoitaminen, vaikka moni sitä päivitteli.

Vierailija
52/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se väsymys ja epämukavat fiilikset kun ihan oikeasti kuuluvat siihen raskauteen, eivätäkä ole mikään sairaus. Eri asia on sitten tietysti muut vaivat, kuten vaikkapa tosi voimakkaat ja kivuliaat supistukset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

En myös usko että lääkäri määrä sairaslomaa väsymykseen. he katsovat asiaa eniten vauvan kannalta. Jos oireet ovat vaaraksi vauvalle, niin kotiin pitää jäädä. Asiasta kannattaa puhua neuvolassa ja lääkärillä, hän määrittelee sairasloman tarpeen. Monella tuntuu vaan olevan sellainen käsitys että väsymys on joku raskauteen liittyvä epätavallinen oire, joka ei siihen kuulu.

Oli sitä mieltä, ettei tee hyvää vauvalle etten jaksa mitään.

Se on jännä että monelle väsymys on sellainen asia, jolle ei kannata mitään tehdä koska "se kuuluu raskauteen". Samalla logiikalla kukaan teistä ei varmaan ota synnytyksessä kivunlievitystä, koska kivut kuuluvat synnytykseen?

Vierailija
54/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tuntuu, ettei töissä enää jaksa ja keskittyäkin on vaikea, niin lähde toki sairaslomalle. Ole kerrankin itsekäs ja keskity vauvaan.



Itse olen muuten näitä työnsankareita (tyyliin kaksi päivää vuodessa pois ja aina pitkät päivät), mutta molemmissa raskauksissa olen mennyt ihan oman navan mukaan. Ekassa olin muutaman päivän alkuvaiheessa ja sitten rv.31 eteenpäin ihan vaan sen takia, että sormet turvoksissa, oli raskas olo ja motivaatiota ei sijaisen aloitettua enää ollut. Toisessa raskaudessa en ole vielä ollut sairaslomalla ja nyt rv.22. Jään heti, kun siltä tuntuu ja viis veisaan työnantajasta.



Töitä takana 12 vuotta ja olen ylempi toimihenkilö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että tartutat toiset lenssuun tai jos raskaana et jaksa ja teet asiat puolihuolimattomasti jos et jaksa olla työssä!



Mistä näitä pöhköjä sikiää?



Selitä lääkärille olosi ja HÄN tekee päätöksen oletko työkuntoinen.

Vierailija
56/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on kyllä niin hyvät oltavat odottavilla. Belgiassa äitiysloma on 4 kuukautta yhteensä, ei lasketusta ajasta tai synnytyksestä lähtien vaan siitä kun äitiyslomalle jäädään. Siksi suurin osa naisista siistiä sisätoimistotyötä tekevistä on töissä vielä viimeisellä viikolla ennen synnytystä.



Mutta ap olet Suomessa ja suomalainen, ja jos lääkärisi on sitä mieltä, että et pysty töitä tekemään, niin saikulle vaan! Ja hyvillä mielin, olet sen silloin ansainnut.

Vierailija
57/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varaa ihmeessä AP aika neuvolalääkärille ja keskustele hänen kanssaan. Toki raskaus aiheuttaa vaikka mitä kolotusta, mutta jos työpäivän jälkeen olet niin rättipoikki, ettet jaksa enää mitään tehdä, niin voit todellakin jäädä huoletta sairaslomalle. Ihan sama mitä teet työksesi. On vauvan ja sinun etu, ettet ole jo ihan rampakunnossa ja rättiväsynyt, kun vauvaa pitäisi vasta lähteä maailmaan ponnistamaan.



Lääkäri osaa arvioida varmasti hyvin sairasloman tarpeesi. Itse menin pikkuisten selkäkipujen vuoksi lääkäriin vk 30 tienoilla, ja ne paljastuivatkin iskias-säryiksi. Lääkäri sanoi heti, ettei töihin ole enää mitään asiaa, ja aivan loistavalla omalla tunnolla olin kotona lähes 3 kuukautta ennen kuin matti myöhäsemme suvaitsi saapua (ja siivosin kaikki kaapit ja nurkat ;) ).

Vierailija
58/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

määkin haluan saikulle, että pystyisin vähän kuntoileen ja pitään itsestäni huolta.



Raskas fyysinen kolmivuorotyö vie voimia ja väsyttää ja selkäkin on kipeä. Lapsiakin on aika monta. Mutta tuota en tiennytkään, että saikkua voi hakea sen takia, että voin kuntoilla ja helliä itseäni ja siivota. Meen sitten töihin taas kun olen saanut itseni siihen kuntoon, että jaksan vapaa-ajalla täyspainoisesti.

Vierailija
59/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiikuttaa vauvaa hoitoon, että "saa levätä ja siivota. Pitäähän äidin olle terveen itsekäs"



Kyllästyy vauvantahtiseen elämään ja kotitöihin ja siihen, että lapsi sotkee kodin. Lähtee heti töihin kun mahdollista kun"äidin pitää olla terveen itskäs ja ajatella omaa jaksamista"



Kun työelämä ja lapsen hoito väsyttää, saadaan kuningasidea tehdä toinen. Saikulle heti alusta kotiin lepäämään ja esikoinen tekee 10 tunnin hoitopäivää kun "äidin täytyy ajatella itseään kun toinenkin tulee"



Ja esikoinen jää hoitoon , koska "äidin pitää ajatella itseään, ettei väsy ja masennu"

Vierailija
60/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö äitiysloma alakaan nykyisin enää kuukautta ennen lapsen syntymää? Luulisi oikeasti 4-5 viikkoa riittävä siihen,että saa levättyä lapsen syntymää varten. Itse en todellakaan ole jäänyt kertaakaan kolmessa raskaudessa sairauslomalle vaikka sitä varsinkin viime raskaudessa tuputettiin joka käänteessä supistelujen vuoksi. Eri asia tietenkin, jos supistukset alkavat avaamaan kohdunsuuta.

Varaa ihmeessä AP aika neuvolalääkärille ja keskustele hänen kanssaan. Toki raskaus aiheuttaa vaikka mitä kolotusta, mutta jos työpäivän jälkeen olet niin rättipoikki, ettet jaksa enää mitään tehdä, niin voit todellakin jäädä huoletta sairaslomalle. Ihan sama mitä teet työksesi. On vauvan ja sinun etu, ettet ole jo ihan rampakunnossa ja rättiväsynyt, kun vauvaa pitäisi vasta lähteä maailmaan ponnistamaan. Lääkäri osaa arvioida varmasti hyvin sairasloman tarpeesi. Itse menin pikkuisten selkäkipujen vuoksi lääkäriin vk 30 tienoilla, ja ne paljastuivatkin iskias-säryiksi. Lääkäri sanoi heti, ettei töihin ole enää mitään asiaa, ja aivan loistavalla omalla tunnolla olin kotona lähes 3 kuukautta ennen kuin matti myöhäsemme suvaitsi saapua (ja siivosin kaikki kaapit ja nurkat ;) ).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme viisi