Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Raskaus ja sairausloma?! Koska jäädä vai jäädäkö?

Vierailija
28.09.2009 |

Rv 29+ menossa eli äitiyslomaan on vielä 6 viikkoa. Pikkuhiljaa alkaa tuntua vaivaisemmalta ja vaivaisemmalta ja mietin työssä jaksamista. Olen ihan siistissä sisätyössä tietokoneen ääressä enimmäkseen ja olen ollut koko raskauden ajan sillä asenteella, että raskaus ei ole sairaus ja vaikka sisulla sinnittelen loppuun asti töissä.



Nyt kuitenkin selkä- ja kylkikivut vaivaavat ja huonosti nukutut yöt alentavat työtehoa (nukahdan kyllä illalla, mutta herään yöllä ilman syytä tai vauvan ollessa aktiivinen, enkä saa enää helposti uudelleen unta).



Toistaiseksi olen töissä selvinnyt kohtuullisesti, mutta iltaisin olenkin sitten kuin piesty, enkä juuri mitään pysty tekemään. Viikonloppuisin tilanne tuntuu aina helpommalta, kun saa nukkua aamulla pitkään ja levätä, kun siltä tuntuu.



Mietin nyt vaan, että onko nämä vaivat sellaisia, että olisi "oikeutettu" sairaslomaan. Tai siis kun työt kyllä hoituu, vaikkakin joskus hampaat irvessä ja sitten kotihommat jää tekemättä ja kotona on sen näköistäkin (mies on reissuhommissa, eikä siitä juuri apua kodinhoitoon).



Toisaalta tekisi mieli sinnitellä vaan, kun kerran töihin olen vielä aamuisin selvinnyt, niin en kai niin kipeä voi olla. Ja läheisin työkaverikin jäisi aika pulaan, jos nyt joutuisin jo saikulle jäämään...



Mistä sitä sitten tietää, koska on sairasloman aika?!

Kommentit (87)

Vierailija
21/87 |
09.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen erittäin sairaslomavastainen ja päätin raskauden alussa et tää raskaus vedetään sisulla läpi. Selkäkivut vaivasivat oikeasti jo keskiraskaudessa ja kävin niistä lääkärilläkin johon lääkäri ei noteerannut muutakuin "näitä on kaikilla, kuuluu kuvioon". Nyt rv 30 ja Neuvola "pakotti" lääkärille siksi etten nuku öisin ja käyn töissä ylikierroksilla. Ja lääkäri ei paljon suostunut neuvottelemaan vaan suoraan ensiksi 2viikkoa sairaslomaa. Itse en olisi halunnut jäädä pois töistä.  Itselle kynnys on melkein mahdoton jäädä töistä pois henkisen syyn vuoksi vaikka teen töitä psyykkisesti sairaiden kanssa :D

Vierailija
22/87 |
09.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainiin ja lisäystä vielä edelliseen viestiin : Sairaslomaani perusteltiin sillä että on riski etten kohta jaksa syntyvän lapsen kanssa jos rehkin liikaa töissä enkä nuku tarpeeksi. Lääkäri oli tässä aika ehdoton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/87 |
09.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.09.2009 klo 10:28"]

Mietin nyt vaan, että onko nämä vaivat sellaisia, että olisi "oikeutettu" sairaslomaan. Tai siis kun työt kyllä hoituu, vaikkakin joskus hampaat irvessä ja sitten kotihommat jää tekemättä ja kotona on sen näköistäkin (mies on reissuhommissa, eikä siitä juuri apua kodinhoitoon).

Voi pumpulissa kasvaneet. Ei sairaslomalle jäädä, jotta saa pidettyä kodin siistinä.. Sairasloman nimi kertoo sen tarkoituksen, kun on niin SAIRAS että ei PYSTY käymään töissä, niin silloin on sairasloman paikka. Voin kertoa että kaikki raskaana olevat ovat väsyneitä ja kukaan ei saa loppuvaiheessa nukuttua kunnolla. Se on sitä raskautta. En tarkoita pahalla, mutta joskus pitää miettiä asiaa laajemmin.

Jos supistelee paljon ja säännöllisesti, niin että näyttää uhkaavalta ennenaikaiselta synnytykseltä, niin lääkäri vo määritellä sairasloman tarpeen.

Ihan samaa mieltä! !

Kolme raskautta takana ja kaikki liitoskivut ja selkäkivut ja unettomuudet. Hoidin työni, kotona lepäsin!

Vierailija
24/87 |
04.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä menin ekan raskauden ilman sairaslomia, voin tosi hyvin. Nyt hoitovapaalla ja odotan kakkosta. Tässä raskaudessa on ollut jos jonkunlaista vaivaa ja tajutonta väsymystä joten en tiedä miten jaksaisin olla kokoaikaisesti töissä. Varmaan yrittäisin vielä sinnitellä koska on vasta rv 22 menossa. Töitä olen tehnyt keikkaluonteisesti ja olen juuri ja juuri selvinnyt sovituista työpäivistä. Välillä olen itkenyt kesken työpäivän kaameaa olotilaa ja väsymystäni mutta sisulla ollaan menty toistaiseksi. Nyt ymmärrän eri tavalla muidenkin sairaslomatarpeita. Aiemmin ajattelin että osa jää ihan liian helposti saikuttamaan raskausaikana. 

Vierailija
25/87 |
04.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tunsin huonoa omaatuntoa, kun jäin sairaslomalle viikolla 17 kahdeksi viikoksi väsymyksen vuoksi. Esimieheni kehoitti hakemassa sairauslomaa, koska näki että olen uupunut ja kehoitti tekemään testin, jossa upotetaan sormi vesilasiin. Jos veteen jää reikä, olet korvaamaton työpaikallesi. Itseäni esimiehen kannustus auttoi enkä kokenut enää pahaa mieltä saikusta. Esimies myös kehoitti hakemaan saikkua lisää pienimmästäkin syystä, jos siltä tuntui. Lapsen takia :). Töitä teen psykiatrisella.

Vierailija
26/87 |
04.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tunsin huonoa omaatuntoa, kun jäin sairaslomalle viikolla 17 kahdeksi viikoksi väsymyksen vuoksi. Esimieheni kehoitti hakemassa sairauslomaa, koska näki että olen uupunut ja kehoitti tekemään testin, jossa upotetaan sormi vesilasiin. Jos veteen jää reikä, olet korvaamaton työpaikallesi. Itseäni esimiehen kannustus auttoi enkä kokenut enää pahaa mieltä saikusta. Esimies myös kehoitti hakemaan saikkua lisää pienimmästäkin syystä, jos siltä tuntui. Lapsen takia :). Töitä teen psykiatrisella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/87 |
04.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä kuulosta sopivalta syyltä sairaslomalle. Jos esim kohdunsuu olisi auennut ja vaara ennenaikaiseen synnytykseen, niin sitten on tarve. Tuo on vaan mukavuudenhalua (jonka ymmärrän toki mutta ei ole peruste sairaslomalle).

Ja ei niitä kotihommien hoitumista voi miettiä syynä, kun eihän ne kuulu sun työnantajalle eikä niillä ole mitään tekemistä työsopimuksen sisällön kanssa.

Yksi tapa miettiä on, että mitä jos tuo sairaslomalle jäänti tarkoittaisi sitä, että äitiysloma alkaisi siitä, jäisitkö silloin? Niin on joissakin maissa. Ja voithan säkin varmaan harkita äitiysloman aloittamista aiemmin?

Suomessa on tullut liian yleinen tapa turhista sairaslomista raskausaikana.

Vierailija
28/87 |
06.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon lähihoitajana työskentelevä päivät on 8-14h pitkiä voin sanoo et helppohan on "konttorirottien" alkaa kertomaa yhtää mitään TYÖSTÄ ... Meillä paljon puutosta töissä jatkuvasti pyöritetään alityövoimalla koska ketään sijaisia ei saada, mulla nyt rv 30+3. Ja pahaa tekee olla töissä jatkuvasti SUPISTUKSIA JA SELKÄKIPUJA sekä huonovointisuutta. Mammaloma alkaa vasta 6.6. Tunnen itseni täysin työ kyvyttömäksi, en enään jaksa. Ottakaa huomioon että

En oo mikää keski ikäne saikuttaja vaan 19vuotias jonka on tehtävä töitä vaikka kuinka supistelisi ja sattuisi. Olen pohtinut jääväni jo pois töistä. Vauva mahassa häiritsee työtä ja jalat kipeät koska ei todellakaan kerkiä istumaan hädin tuskin paikallasi kerkiät seisomaan. Koko ajan meno päällä. Mutta ihmiset hyvät! Kuunnelkaa omaa kehoanne, jokainen vauvan liike sekä supistukset kertovat voinnistasi!! Älkää kuunnelko näitä joitakin idiootteja jotka itse ovat rehkineet. Ei jokainen ihminen ole samanlainen, kaikki eivät jaksa! Muistakaa se. Muistakaa kuunnella omaa kehoanne! Älkää kusykö muilta milloin olisi aika jäädä sairaslomalle, vain te tiedätte oman vointinne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin kannattaa olla hyvät perustelut lääkärille. Työterveyslääkärini sanoi että ehdottomasti minun pitää jäädä saikulle, jos selkäkipuni jatkuvat. Minulla supistuksia päivittäin ja vaikka kohdunsuulla ei vielä mitään edistystä ole tapahtunut, työterveyslääkäri sanoi, että selkäkivuut lisäävät supistuksia ja silloin PITÄÄ levätä.



Neuvolan lääkäri taas ei varmasti määräisi saikkua vaikka sitä pyytäisin - niin kauan kun kohdunsuu on kiinni.



Minulle riitti 3pv:n lepoloma. Vaikka selkäkivut jatkuvatkin, niin sekin että sain 5pv (3pv+viikonloppu) nukkua välillä auttoi huomattavasti. Tulin mielelläni takaisin töihin.

Vierailija
30/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mun mielestä sun pitää ensisijaisesti hoitaa palkkatyösi, koska siitä sulle palkka maksettaisi myös sairasloma-ajalta. Jos et kotona jaksa siivota, niin ei se työnantajan ongelma ole. Pitää sitten hankkia siivousapua jostain siivousfirmasta.



Mä olen varmaan jotenkin vahvemmista osista koottu, koska en joutunut päivääkään raskauskipujen takia sairaslomalle kolmen raskauteni aikana, joista viimeisen kohdalla olin vielä aika iäkäs. Mutta ei kyllä tullut mieleenikään pyytää siksi sairaslomaa, etten kotitöitä olisi jaksanut työpäivän päälle. Jos en jaksanut niin palkkasin jonkun niitä tekemään. Teen myös siistiä konttorityötä (paljon tietokonehommia), ja pitämällä liikuntataukoja ja kiinnittämällä erityista huomiota ergonomiaan, töissä kyllä pystyy olemaan vaikka maha kasvaakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun täytyy vain nyt ajatella omaa jaksamistasi ja tulevan vauvasikin hyvinvointia. Kukaan lääkäri ei kaiketi voi sinua sairauslomalle pakottaa. Mutta jos tuntuu, että et ole työkykyinen niin hae ihmeessä saikkua. Itse jäin rv 30 issiaskivun takia. Työni on kiireistä seisomatyötä ja selkä ei yksinkertaisesti enää kestänyt sitä. Olin työpäivän jälkeen niin kipeä, että hädin tuskin pystyin kävelemään.

Vierailija
32/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

hakeako saikkua vai ei, et ihan selvästi tarvitse sitä. Ihan oikeasti sairaana ei asiaa tarvitsisi pohtia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

siistissä sisätöissä tietokoneen ääressä.

Harjoitussupistuksia oli paljon ja jossain rv 30 vaiheessa neuvolassa sanoi, että kohdunkaula oli pehmentynyt. Harjoitussupistukset olivat kivuttomia, mutta pistivät puuskuttamaan, koska niitä saattoi tulla päivässä reilu 20 kpl.



Jaksoin kuitenkin koko raskausajan ilman sairaslomaa. Muistaakseni nousin vähän väliä tuolilta kävelemään, kun alkoi tuntua, ettei saanut henkeä kunnolla.



En kuitenkaan koskaan tuntenut itseäni kovinkaan kipeeksi tms. ja siksi en edes hakenut koskaan saikkua. Tosin tämä oli minulle jo kolmas raskaus ja kaikissa ihan samalla tavalla harjoitussupistuksia ja siltikin on aina mennyt 2 viikkoa yli lasketun päivän.

Vierailija
34/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietin nyt vaan, että onko nämä vaivat sellaisia, että olisi "oikeutettu" sairaslomaan. Tai siis kun työt kyllä hoituu, vaikkakin joskus hampaat irvessä ja sitten kotihommat jää tekemättä ja kotona on sen näköistäkin (mies on reissuhommissa, eikä siitä juuri apua kodinhoitoon).

Voi pumpulissa kasvaneet. Ei sairaslomalle jäädä, jotta saa pidettyä kodin siistinä.. Sairasloman nimi kertoo sen tarkoituksen, kun on niin SAIRAS että ei PYSTY käymään töissä, niin silloin on sairasloman paikka. Voin kertoa että kaikki raskaana olevat ovat väsyneitä ja kukaan ei saa loppuvaiheessa nukuttua kunnolla. Se on sitä raskautta. En tarkoita pahalla, mutta joskus pitää miettiä asiaa laajemmin.

Jos supistelee paljon ja säännöllisesti, niin että näyttää uhkaavalta ennenaikaiselta synnytykseltä, niin lääkäri vo määritellä sairasloman tarpeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

hakeako saikkua vai ei, et ihan selvästi tarvitse sitä. Ihan oikeasti sairaana ei asiaa tarvitsisi pohtia...

Olen sitä tyyppiä, joka jää flunssastakin saikulle vasta kun saa jälkitaudiksi keuhkokuumeen ja joutuu sairaalaan.

Aika erilaisia näkemyksiä vastaajilla, niin kuin kyllä ajattelinkin.

Enkä mä siivoojaa tarvitse, ollaan sotkussa ja liassa, jos en pysty siivoamaan, ei tämä siihen kaadu enkä nyt sen takia saikkua haluakaan. Olisi vain varmaan hyödyllistä, jos voisi vielä jotenkin pitää itsestän ja kunnostaankin huolta ennen vauva syntymää. Nyt tuntuu, että osin kivut ja unettomuus johtuvat siitäkin, kun ei pääse enää liikkumaan yhtään vaan kaikki vapaa-aika menee sohvalla maaten.

No katotaan mihin tilanne kehittyy. Ehkä siinä vaiheessa, kun alan jatkuvasti tehdä virheitä työssä, niin on aika jäädä pois. Nyt on pari kertaa käynyt niin, että väsymyksen ja kivuliaisuuden vuoksi olen tehnyt huolimattomuusvirheitä. Ei vielä mitään vakavaa tosin.

Koitan vielä sinnitellä, vaikka lähipiiri jo alkanut huomautella ettei kärsimällä oikeasti mitään kirkkaampaa kruunua saa... :)

Ap.

Vierailija
36/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskautumiseen tarvitaan 2 ihmistä. Mielestäni, jos olet noin väsynyt, niin miehesi on velvollinen auttamaan enemmän, ei yhteiskunnan.

Miehen rooli isänä ei ala vasta silloin kun vauva syntyy. Jos mies reissaa paljon, niin hän voi yrittää (jos mahdollista) järjestellä reissuja lyhyemmiksi.



Se että olet flunssaisena tai keuhkokuumeessa töissä sinnikkäästi ei ole mikään kehumisen paikka, vaan silloin olet sairaana ja paikkasi olisi kotona, eikä töissä tartuttamassa muita.

Väsymys kuuluu raskauteen ja se moninkertaistuu kun synnytät. Pyydä tai jopa vaadi miestäsi auttamaan enemmän!



Tarkista hemoglobiini ja vitamiinitaso.

Vierailija
37/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

en halua sairaslomalle siksi, että jaksaisin siivota kotona. Muotoilin varmaan epäselvästi asian, kun koitin tuota käyttää esimerkkinä ja jotkut nyt tuntuvat tarttuvan tuohon.



Lähinnä mietin, että onko normaalia, etten pysty tekemään mitään työpäivän jälkeen. En siivoamaan, ulkoilemaan, laittamaan ruokaa, käymään kaupassa, tapaamaan ystäviä, edes katsomaan telkkaria kun selkää ja kylkiä jomottaa niin, että mikään asento ei ole hyvä, eikä mikään tunnu auttavan. Särkylääkkeetkään.



Töissä pärjään siis juuri ja juuri hammasta purren ja särkylääkkeitä nappaillen. Aamupäivät menevät aina väähn helpommin, ja iltäpäivää kohti tilanne alkaa taas kiristyä.



Mutta kiitos vaan vastauksista. Kärsitään sitten. Siksipä mä tätä kyselenkin, kun ekaa kertaa ollaan pappia kyydissä, enkä tiedä kuinka tiukille pitää itsensä vetää. :)



Ap.

Vierailija
38/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

hakeako saikkua vai ei, et ihan selvästi tarvitse sitä. Ihan oikeasti sairaana ei asiaa tarvitsisi pohtia...

Itse olin raskauden alkupuolella sitä mieltä, että en tarvitse sairauslomaa vaikka olin ihan poikki. Lääkäri piti puhuttelun siitä, että tärkeintä ei ole todistaa itselle ja muille että jaksaa, vaan huolehtia vauvasta. Jäin sitten vajaaksi viikoksi saikulle ja hyvää teki, jaksoin sen jälkeen taas paremmin. Eli joskus voi vain olla niin väsynyt, ettei kykene enää itse arvioimaan sitä sairausloman tarvetta.

Eri asia sitten on jos vaivat ovat vain fyysisiä, silloin ei tarvitse samalla tavalla miettiä että sattuuko nyt niin paljon ettei kykene töihin vai ei. Kun on kyse esimerkiksi sen fysiikan pettämisestä johtuvasta väsymyksestä, on paljon vaikeampi arvioida että oikeuttaako oma jaksaminen saikulle vai ei. Eikä siihen auta yhtään ne, jotka kertovat olevansa normaalia vahvempaa tekoa kun eivät ottaneet saikkua vaikka miten sattui tai ovat sitä mieltä, että lepoa tarvitsevat ovat lusmuilijoita.

Itselläni menossa nyt viikko 26 ja hieman samoja fiiliksiä kuin ap:lla. Koko raskauden on ollut jotain pientä vaivaa ja nukkuminen ollut vaikeaa. Alan olla taas todella poikki, mutta en tiedä tosiaan olenko niin poikki että tästä pitäisi saikkua saada.

Ja turha tulla sanomaan että odota vain kun se vauva syntyy, sitten vasta olet poikki. Mieluusti olisin sitä ennen edes levännyt vähän enkä vetänyt itseäni piippuun. Kokemuksesta nimittäin tiedän, että minulla on taipumusta siihen sillä en osaa ajoissa myöntää itselleni että tarvitsen lepoa ja sitten kun romahdus tulee, tulee se kunnolla. Ehkä sitten olen tehty vähän keskimääräistä heikommista osista.

Vierailija
39/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olin vähän samanlaisessa tilanteessa enkä edes oikein tajunnut miten huonossa kunnossa aloin olla henkisestikin, kun vaan sinnittelin ja sinnittelin. Lopulta romahdin kerran neuvolassa, kun terkka kysyi miten olen jaksanut. Ulvoin varmaan puoli tuntia. Lääkäri määräsi saikulle viikoksi, jonka jälkeen jaksoinkin sitten olla loppuun asti töissä. Koita nyt vaan kuunnella itseäsi ja juttele tosiaan asiasta vaikka neuvolassa terkan kanssa. Kyllä sun pitää istestäsi huolta pitää, että jaksat sitten vauvan synnyttyäkin. Tsemppiä!

Vierailija
40/87 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kärsitään sitten. Siksipä mä tätä kyselenkin, kun ekaa kertaa ollaan pappia kyydissä, enkä tiedä kuinka tiukille pitää itsensä vetää. :) Ap.

Ihan oikeasti, vaikka joku on sitä mieltä että kaikki pitää vain kestää kärsimättä, niin ei se niin mene. Raskaus ei ole sairaus, mutta jos raskauden aikana on jatkuvasti sairaana niin ei se tarkoita etteikö saisi valittaa ja jäädä saikule. Jos joku ei ole sitä tajunnut itse tehdä ja on sitä mieltä ettei muidenkaan tule niin tehdä niin ihan vapaasti. Ei se työ ole tärkein asia maailmassa. Vaikka itse miten joustat ja venyt työnantajasi hyväksi, luuletko että työnantaja tekee vastaavan sinulle? Ei todellakaan.

nro 13 (tai jotain siihen suuntaan)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kuusi