42-kokoiset naiset ovat onnellisimpia

Eikös britit ole amerikkalaisten jälkeen maailman lihavinta kansaa, joten koko 42 taitaa olla normikoko joka toisella. Lähinnä mun pointti on se että jos on samanlaisten ihmisten ympäröimänä niin tiettyihin asioihin ei enää kiinnitä huomioa. Vähän samalla tavalla jos kaikki on 190 cm pitkiä, niin ei sitä omaa pituuttaan huomaa ennen kuin joutuu 160 cm pitkien ihmisten kanssa tekemisiin :)

Mikä voisi olla ahdistavampaa kuin se, että istuessa tulee karmeat vatsamakkarat housunvyötärön päälle.



Joo... No, aika monikin asia. Oma tai läheisen sairastuminen, mielenterveysongelmat, konkurssi jne.



Mielenterveysongelmista kirjoittajalla taitaa olla jo kokemusta... Ja kyllä, tarkoitan tätä: jos oma onnellisuus ja itsensä hyväksyminen on kiinni siitä että on laiha, niin asiat eivät kyllä voi olla ihan parhaalla tolalla. Tiedän mistä puhun, olen itse kärsinyt vakavista itsetunto-ongelmista, jotka projisoin kaikki painosta johtuviksi. Eheytyminen alkoi siitä, vihdoin suostuin myöntämään, että onnellisuuteni ei ole koosta kiinni. Pääsin kiinni niihin oikeisiin ongelmiin (vanhempien alkoholismi jne.) ja nyt olen onnellinen, vaikkain pikkaisen pullea. En vaihtaisi ikinä nykyhetkeä siihen, kun olin kokoa 34 ja todella onneton.



Toki elämä on helpompaa ja mukavampaa monellakin tavalla, kun on suurin piirtein normaalipainoinen. Sen sijaan se, onko vähän paksu, normaali vai erittäin hoikka, on onnellisuuden kannalta se ja sama.

Mikä voisi olla ahdistavampaa kuin se, että istuessa tulee karmeat vatsamakkarat housunvyötärön päälle.

Joo... No, aika monikin asia. Oma tai läheisen sairastuminen, mielenterveysongelmat, konkurssi jne.

housut. Ongelmallista tietysti on, jos tällaista arjen ongelmaa ei pysty ratkaisemaan, vaan siihen jää jumiin.

Samaa mieltä olen siitä, että mm. sairastumiset, kuolemat, mielenterveysongelmat ovat paljon vaikeampia ongelmia kuin paino - mihin on yleensä mahdollista vaikuttaakin.

olen 177 cm pitkä ja aikuisiällä painanut 55 kg. Olin kyllä laihanlainen, mutta en mä 38 pienempään kokoon mahtunut. Nyt yli 30 v painan varmaan normaalisti 68, ja vaatekoko on 40-42, raskaana painoa 82 ja vaatekoko 42. En ole koskaan joutunut nipottamaan ruoasta, ja aikoinaan oluttakin tuli vedettyä ihan riittävästi. Paino tuli kyllä lähinnä lihaksista, kun urheilin 5 kertaa viikossa.

Toisilla nyt on vaan aineenvaihdunta erilainen kuin toisilla (vaikka epäilen aina itsekin, kun joku sanoo, että lihoo, vaikka syö hyttysenannoksia), mutta siitä kolmeakymppiä lähestyessä itse huomasin, että osa herkuista jääkin vyötärölle ja reisiin.

Toisaalta tämän kokoisena olen kyllä ihan onnellinen, kroppa on paljon naisellisempi ja pehmeämpi olematta silti läski. Toisaalta mulle 10 kiloa sinne tänne ei juuri vaikuta onnellisuuteen, sitä suuremmat luvut ehkä herättäisivät vähän salaattihimoakin. Täydellinen vartalo? Kenellä sellainen on?

38 ja 40 ovat ihan turhia välikokoja, joutuu nipottamaan ruoan suhteen, mutta ei silti ole ihan täydellinen vartalo, eli ymmärrän ton ap:n pointin.

että isokokoiset, 40-5.. vaatekokoa käyttävät ovat onnistuneet psyykkaamaan itsensä ja kykenevät elämään onnellisena kilojensa kanssa.



Itse kuulun siihen naistyyppiin joka ahdistuu jos koko ylittää 36. Osaan kuitenkin sijoittaa asian sen omaan lokeroon, ja vartalosta murehtiminen ei ylitä huolta läheisistä, maailmasta tai nälkiintyvistä lapsista kuten joku täällä epäili asian olevan. Aika lapsellinen ja kateelliselta haiskahtava kirjoitus, muuten, eikä mielestäni relevanttia vaatekoko-keskustelussa. On vesiselvää että jokainen pitää edellä mainitsemiani asioita tärkeämpinä.



JOS kuitenkin pysytään kokoasioissa, koen olevani varsin onnellinen ja siihen vaikuttaa paljon se että olen sen kokoinen kuin haluan olla. Liian paksuna (38->) tunnen koko ajan tursuavani vaatteista ja muutenkin olo on raskas ja kömpelö.

Pitäiskö tässä nyt ruveta sitten lihottamaan itsensä? Tuleeko musta sen jälkeen onnellisempi vai?



Mä en kyllä voi ymmärtää miten onnellisuuus voi olla kiloista kiinni?

Ei se ole pelkkä tuntemus vaan fakta. Ratkaisu ei kuitenkaan ole itseinho, vaan käynti vaatekaupassa. Oikean kokoisissa vaatteissa ei tursuile edes vielä koossa 42.

Minä en edes alipainoisena mahdu kokoa 40 pienempiin vaatteisiin. Mulla on isot rinnat, jopa siis alipainoisena, ja leveä lantio. Nyt normaalipainoisena (BMI 21) koko on 40 - 42, vyötärön ympärys 70, mutta kun vaatekoko ei määräydy vyötärön ympäryksen mukaan.

läskeineni kaikkineni. Kuntokin on todistetusti 35vuotiaaksi hyvä, cooperintestillä testattu..juu tän kokonen jaksaa juosta!!!ja kotona komea mies ja viisi ihanaa lasta, kiva omakoti ja elämä hymyilee! Ja juu mun mielestä ihminen on kaunis jos on sisältä kaikki hyvin ja puitteet kunnossa.Hymyä huuleen ja rintarottingilla etiäpäin!

Musta on erittäin surullista, että naisten arvo mitataan edelleenkin sillä, että minkä kokoisia vaatteita hän käyttää.

Siellä 42-kokoinen on jo laiha, sillä aina viereltä löytyy vielä joku läskimpi. Varsinkin musta ja köyhempi väki lihavaa samoin kuten amerikoissakin. Ei siis ole mitenkään verrattavissa Suomen olosuhteisiin, ehkä tuo 42 olisi meillä jotain 38, jota pidetään keskinkertaisen tavalliselta koolta.

olen sentään 175cm pitkä. 42 kokoa käytän noin 67kg painavana. Painoindeksin mukaan olen ylärajalla kun painan 76,6kg. Fakta on se, että tämän painon alle en ole lihava ja sillä siisti. Pidän siitä, että vaatteet istuvat oikein. Surullista huomata, että moni luulee olevansa 36 kokoa ei ole huomannut lihonneensa sitten teini-iän ja näitä makkarankuoriin pukeutuneuta tursakkeita näkee päivittäin.

Suomen hoikat naiset. Kaikki ovat järjestään kokoa 36.

Taidatte vedättää ihan täysillä. Minä itse olen H&M:n kokoa 38 ja olen aivan normaali/terveen painoinen.

Tuolla hiekkalaatikolla näkee kyllä paljon pulleampiakin äitejä.

mä saisin kasvatettua itseäni kaksi kokoa ja mitenhän _valtavan_ onnellinen mä sitten olisin?! :)

Niin laihoja kuin lihaviakin on montaa sorttia.



On laihoja joiden itsetunto on tosiaan siitä kiinni onko vaatekoko 34 tai 36,

sitten vielä kytätään ja haukutaan muita että saadaan edes jollain pönkitettyä sitä omaa olematonta itsetuntoa.

Ja selväähän se on että jos jatkuvasti mm. pingottaa painonsa kanssa, kieltää itseltään kaikki herkut (vaikka niistä tykkäisikin) niin aika ankeatahan se elämä on ja jonnekin se paha olo pitää purkaa...

Tähän tyyppiin kuuluu mielestäni yleensä nuoret naiset. Reilu kolmekymppiset on jo yleensä paremmalla itsetunnolla varustettuja eikä tarvitse kulkea seinän viertä pitkin vaikka olisikin muutama ylimääräinen kilo.



Lihavia ihmisiäkin on montaa sorttia. Niitä jotka painiskelee itseinhon kourissa

ja sitten niitä jotka toteavat että muutama liikakilo on tullut hankittua mutta so what, elämässä on muutakin kuin jatkuva painon kyttäys.



nim. koko 38

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/vaharasvainen-dieetti-voi-vieda…



"Villityksen taustalla on yhdysvaltalainen ravintotieteilijä Esther Blum, jonka mukaan vähärasvaisessa ja rasvattomassa kulttuurissa elävät naiset ovat tehneet keholleen karhunpalveluksen ja järkyttäneet hormonitasapainoaan. Blumin mukaan rasvattomalla ruokavaliolla on mitä kamalin vaikutus myös seksielämään.



- Naiset ovat poistaneet rasvan ruokavaliostaan ja sitten he ihmettelevät, kun heidän halunsa vähenevät. Tarvitsemme hyviä rasvoja elääksemme tervettä elämää ja säädelläksemme hormonitoimintaamme, Blum sanoo The Guardianissa.



HUS:n lihavuustutkimusyksikön dosentti Kirsi Pietiläinen vahvistaa, että liian vähärasvainen ruokavalio ja nuorten, anoreksiaan taipuvaisten naisten suoranainen rasvakammo, voi vaikuttaa haitallisesti moniin elintoimintoihin, kuten esimerkiksi muisti- ja seksuaalitoimintoihin."



Eli kun käytät rasvaa, hormonit hyrrää ja olet onnellisempi. ;D



t. nykyisin kokoa 40 oleva onnellinen, entinen koossa 36 ollut pingottaja

Mutta siis toisin kuten arvelet, isokokoisemmat naiset eivät välttämättä tarvitse psyykkaamista onnellisuuteen tai tyytyväisyyteen.

Sinun ongelmasi varmaan on se, että tarvitset ja onnesi on niistä kiloista kiinni, koska tursuat, ahdistut ja vaikka mitä kamaluuksia.

Tämähän ei suinkaan ollut kilpailu siitä, miten monista lokeroista jaksaa huolestua ja huolehtia. Kyllä me uskomme, että olet huolissasi, kovastikin!

että isokokoiset, 40-5.. vaatekokoa käyttävät ovat onnistuneet psyykkaamaan itsensä ja kykenevät elämään onnellisena kilojensa kanssa.

Itse kuulun siihen naistyyppiin joka ahdistuu jos koko ylittää 36. Osaan kuitenkin sijoittaa asian sen omaan lokeroon, ja vartalosta murehtiminen ei ylitä huolta läheisistä, maailmasta tai nälkiintyvistä lapsista kuten joku täällä epäili asian olevan. Aika lapsellinen ja kateelliselta haiskahtava kirjoitus, muuten, eikä mielestäni relevanttia vaatekoko-keskustelussa. On vesiselvää että jokainen pitää edellä mainitsemiani asioita tärkeämpinä.

JOS kuitenkin pysytään kokoasioissa, koen olevani varsin onnellinen ja siihen vaikuttaa paljon se että olen sen kokoinen kuin haluan olla. Liian paksuna (38->) tunnen koko ajan tursuavani vaatteista ja muutenkin olo on raskas ja kömpelö.

Ehkä ne 42-kokoiset on myös keskimäärin 42-vuotiaita :-)

jos minä olen muka sieltä onnellisimmasta päästä 42-kokoisena?? :D



Onko kukaan muu huomannut, ettei painonvaihtelulla ole mitään tekemistä oman onnellisuuden kanssa? Itsellä paino on vaihdellut noin 20kg hitaasti edestakaisin viimeisen 10 vuoden aikana. Eikä tosiaankaan millään tavoin korreloi onnellisuutta.

Eli tietenkään se ei tarkoita että paino/ vaatekoko sinänsä tekisi ihmisestä onnellista tai onnetonta.



Oma teoriani entisenä laiheliinina ja nykyisena 40/42 -kokoisena on se, että ainakin joillaina naisilla iän, lasten jne. myötä kertynyt paino korreloi elämänkokemuksen ja sitä myötä paremman itseluottamuksen kanssa. Itse esim. nuorena pituutta lukuun ottamatta mallikroppainen (BMI 17-18), mutta silti onnettomampi ja epävarmempi kuin nykyään. Totta kai nytkin mielällään ottaisin se kauniin kropan, mutta nykyistä elämääni en vaihtaisi pois. Eli mieluummin nämä muutamat ylikilot ja muuten onnellinen elämäntilanne ja hyvä olo.