Nuoret ja lapsettomuus "gallup"

Emaema, nyt voimia sata kiloa sulle!!!!



Olin ite 19v kun alotin kuumeilun..Kun sain silloisen kihlattuni mukaan ajatukseen meillä meni 2v yrittäessä :(

Vuoden yrityksen jälkeen päästiin tutkimuksiin joiden tulokset on vähän kuin sun miehellä. Eli mä olin kyllä kunnossa, mutta miehen simpat ei :(



Saatiin jo hoitoon aika, kun tulinkin yllättin luomuna raskaaksi! Sillon oltiin jo pari vuotta yritetty..



Toi raskaus päätty keskenmenoon 7+jotain, ja myöhemmin loppui suhdekin, mutta toivonkipinänä annan että kyllä se niillä huonomilla ja vähäisimmilläkin voi tärpätä!!

Mulle ainakin toi raskautuminen oli iso juttu, ja keskenmeno ei tuntunut niin pahalta kun pohjalla oli positiivinen tunne siitä, että ainakin voin tulla raskaaksi!!



Tsemppiä ihan hirveesti tilanteeseen teille!

:)

Mitä tänne kuuluu? Emaemalle paljon voimia! En itse kestäisi sitä mitenkään päin, jos joku läheinen tulisi raskaaksi. (Ympärillä kaikki tuttava pariskunnat ilmoittelee raskauksia, masentavaa)



Käytiin maaliskuun alussa tutkimuksissa. Taas katsottiin ultralla ja kaikki oli kunnossa; hyvän kokoinen johtofollikelikin näkyi. Mies kävi verikokeissa ja jätti simppakokeen. Nyt pitäisi vaan löytää aikaa siihen, että soittelisi tuloksista... Meillä tuli loma juuri viime kuun oviksen tienoille, eli omat verikoket + vielä yksi ultra siirtyy toukokuulle. Nyt on kp31 ja odottelen millon täti tulee kylään (älä tule, älä tule!) jotta saisin soitettua ja varattua ajat tutkimuksiin.



Nimim. ehkä tänä vuonna onnistaa... (Lähes 2-vuotta yritystä)

Hetkeen ei ole tullut tänne kirjoiteltua, vaikka lukemassa olen käynyt kyllä viikoittain...Onko tosiaan niin, että vieläkään ei kukaan meistä nuorista ole plussannut? :( Surullista. Katselin jotain aikaisempia viestejäni ja kun tajusin, että ensimmäiset viestini olen tähän ketjuun kirjoittanut joskus lokakuussa, niin suruhan siinä tuli, kun muistin silloin niin toivovani, että tänä kesänä olisi jo maha pystyssä :( Vaan eipä ole ei..



Meillä tutkimukset etenee tuskallisen hitaasti julkisella (Hki). Kätilöpiston polista olin kuullut paljon kritiikkiä, joten yllätyin todella positiivisesti siitä, miten empaattisesti henkilökunta suhtautui meihin ja ns. "ottivat tilanteen vakavasti". Tätä ei esim. terveyskeskuksessa koskaan tapahtunut ja siksi lähete tutkimuksiin piti hankkia yksityiseltä lääkäriasemalta.

Vaikka asiat etenevät siis suht hitaasti niin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen kättärin toimintaan ja empaattisiin hoitajiin ja lääkäreihin.



Kokeissa todettiin jälleen tuo PCO, mikä selvisi jo yksityisellä, mutta uusien testien mukaan ovuloin kuitenkin normaalisti. Vuosi sitten tehdyissä testeissähän ovulaatiota ei tapahtunut ollenkaan ilman clomeja. Ehkäpä tähän auttoi painonpudotus? En tiedä. Miehen "tuotteet" ovat onneksi priimaa, kuten ennenkin.

Eli periaatteessa tällä kertaa mistään ei löydetty vikaa,mutta eipä vauvaakaan ole näkynyt. Nyt pitäisi pari viikkoa odotella kuukautisia ja sen jälkeen varata aikaa munajohtimien aukiolotutkimukseen. Samalla käynnillä tehdään sitten päätös jatkosta.



Tavallaan toivon, että pääsisimme suoraan jo "oikeisiin hoitoihin", kuin että clomiresepti isketään taas käteen ja pyydetään palaamaan asiaan 4kk päästä. Jos kerran ovuloin nyt normaalisti, niin tuskin clomeilla raskautta saadaan aikaan, ja kun niitä on jo kerran yksityisellä kokeiltu, niin usko&toivo niiden toimimiseen on kortilla. Aika menee nyt niin hitaasti, kun tahtoisi jo saada hoidot alkuun. 1,5 vuotta yritystä tulee ensi kuussa täyteen ja se saisi jo riittää.



Niin, ja kerrottakoon vielä, että huhti-toukokuun tähänastisena saldona 4 uutta vauvauutista...



Koska on meidän vuoro?

Ei vieläkään raskautta kuulu eikä näy :/ Meillä takana yrittämistä nyt noin 1v 7kk. Oikein rupesi puistattaan kun ajattelin. Meillä odotellaan miehen verikokeiden (HIV, hepatiitit yms) tuloksia, tai oikeastaan siis tulokset tuli jo ja kaikki tietty negatiivisia paitsi joku hepatiiteista, lääkäri sanoi että normaalia että sen kohdalla tulos epäselvä ja todennäköisesti on negatiivinen mutta lakia ei voi kiertää, se pitää saada näyttään negatiivista. Eli joudutaan nyt enskuun puoleenväliin odottamaan, että sen voi ottaa uudestaan, tuntuu että aikaa menee ihan turhiin tässä. Koska me päästään siihen keinohedelmöitykseen? ilman tuota verikoe häslinkiä oltaisiin ensikuussa olevaan ovulaatiooni voitu mennä se tekemään, sattuis oleen vielä kesälomakin sillon, ei tarttis säätää töiden kanssakaan, mutta ei, niin meidän tuuria että sekään ei onnistu helpolla. Heinäkuussa oleva ovulaatio on varmasti tuhoon tuomittu, lähes vuoden kiireisin kk töissä molemmilla, ei toivoakaan että saisi edes palkatonta vapaata tms. Että jos luomuna raskaaksi tuleminen on vaikeeta niin on se kyllä lääkäreidenkin avulla..



Juu kyllä tässä tarvitaan varmasti kahden käden sormet tuttujen yms raskauksien laskemiseen, jotka on tässä kevään aikana ilmotettu. Pahin oli kyllä oman siskon ilmoitus raskaudestaan, mutta nyt osaan jo iloita siitä :) Se on itse asiassa mahtava asia, saanpahan lapsen sitten edes tuolla tavalla :) omien lapsien jälkeen varmasti sisarusten lapset on tärkeimpiä. Aion olla tulevalle kummilapselleni paras täti maailmassa :)) Tuleva tätiys on vienyt ajatuksiani omasta lapsesta, tietenkin sitä päivittäin ajattelen mutta ei se vaivaa enää niin paljoa, ja sehän on vaan hyvä etten stressaa.



Mites oletteko muut miettineet vaihtoehtoja jos sitä raskautta ei todellakaan koskaan tule? Adoptio, tyytyminen tilanteeseen ja elää ilman lapsia? Eläintarhan perustaminen :D ?

JL, taidetaan sitten olla ihan täysin samassa tilanteessa. Meilläkin kaikki testit takana ja 1.6 odotellaan menkkojen saapuvan. Sitten pääsee varaamaan ajan kättärille SSG:hen. Mitä ajattelet siitä? Pelottaako?



Kyllä se lapsi meille kaikille vielä tulee. Ehkä ei tänä vuonna, eikä ensi... Mutta ainakin viimeistään 25-vuotiaina kun adoptiojonoon pääsee kirjoittamaan nimensä. Ja meillä ainakin on jo täysi eläintarha täällä (mies ja koira). :D



Meillä siis on nyt kaikki testit takana- mitään ei löytynyt. Tai miehellä oli valkosoluarvot koholla, mutta jatkotutkimuksissa ei mitään löytynyt. Nyt odotellaan aikaa SSG:lle. Tähän mennessä kättärillä on kaikki sujunut oikein hyvin, mutta jos nyt hoitoja suunniteltaessa siellä alkaa jumittelemaan, siirrytään yksityiselle. Pohdittiin, jospa SSG:n jälkeen ainakin aloitettaisiin hoidot (mah. inseminaatio) jossakin yksityisen puolella. Olisi niin ihanaa lähteä nimittäin heinäkuussa ulkomaille hyvän uutisen kanssa!



Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, olen nyt kierron loppuvaiheilla miettinyt taas mahdollista raskautumista kaiken aikani. Ensimmäiset 1,5vuotta meni miettiessä ja murehtiessa asiaa, nyt viimeiset puoli vuotta taas en ole viitsinyt yhtä paljoa asialla itseäni piinata. Turhaan sitä testiä tekee, aina vaan itku muuten tulisi. :( Nyt on Kp27/32. Näen painajaisia joka yö, pakko syödä koko ajan, herään öisin wc:seen, alaselkä on kipeä ja vatsassa tuntuu repimiskipuja. Ehkä, ehkä tällä kerralla vihdoin...



Ps. Ympäriltä löytyy liikaa raskautta ja lapsia hehkuttavia pariskuntia (köh, sinkkuja, on-off suhteita ja vahinkolapsia). Ja uteluita totta kai niskaan, koskas meille se pieni nyytti ilmestyy. Mitä siihen sitten vastataan?

Meillä sitten on loppuviikolle aika varattuna HSSG:hen. Lievästi sanottuna pelottaa ja kauhistuttaa. No, onneksi sentään mies sai töistä vapaata muutamaksi tunniksi.



Fiilikset lilluu pohjamudissa...

Heippa,



Aukiolotutkimuksen sopiminen tarkoittaa ilmeisesti myös sitä ettei siis tärpännyt? :(

Ymmärrän hyvin jos fiilikset on maissa.



Mulla pitäisi huomenna kuukautiset alkaa mutta epäilen, koska normaali nippailu alavatsalla ei ole vielä alkanut...Mutta mun kierrot nyt onkin mitä on..Viikkoon vielä aio testata..Pettyy sitten vaan ja menee hyviä testejä hukkaan.



Kerrothan sitten kokemuksia tuosta aukiolotutkimuksesta, meillä ei ole vielä aikaa siis varattuna...Vasta kun menkat alkaa niin saa sinne soitella...En oikein osaa tuota tutkimusta pelätä, vaikka kauhutarinoita olen siitä kuullutkin. Enemmän jännitän sitä, että samassa tapaamisessa tehdään hoitosuunnitelma. Saa nähdä millaisella aikataululla tässä lähdetään liikenteeseen sitten.

Onko muuten teillä tietoa meneekö kättäri/naistenklinikka hoitojen osalta jossain vaiheessa "kesätauolle"? Tosi kiva jos se vielä viivyttää tätä projektia lisää...

^Oli turha toivo joo. Tosin, eihän sitä koskaan tiedä jos munasolu olisikin hedelmöittynyt, mutta päätti luopua matkastaan...



Puolisen tuntia sitten loppui HSSG ja hyvin meni! Olin aluksi ottanut 1600mg (mukava annos) buranaa, joten ehkä silläkin oli jotakin vaikutusta. Lääkärit olivat todella mukavia ja toivat rauhoittavan tunteen kertomallaan. Aluksi siis kohtu huuhdeltiin (mikä tuntui vain pienenä venytyksenä) ja lopulta laitettiin lastenkatetri ja huuhtelu sai alkaa. Oikea puoli ei tuntunut miltään, mutta kun vasemmalle puolelle siirryttiin tuntui suht kivuliaalta. Sitä kipua on ihan turha pelätä! Oli vain kuin kovaa kuukautiskipua ja kesti sen 2min.



Meillä asiat on nyt hyvin. Miehen näytteet olivat hyvät ja omat myös. Kohtu ja johtimet näyttivät hyviltä ja ovulaatiokin tapahtuu. Ensimmäisissä verikokeissa ihan ministi olivat kilpirauhasarvot alhaiset, mutta sekin johtui siitä varmaan, kun menin kokeisiin liian myöhään. Huomenna sitten otetaan uudet verikokeet.



Meillä siis on nyt diagnoosina määrittelemätön lapsettomuus. Clomifenit määrättiin ja seuraavan kerran kuukautisten alettua, soittelen kättärille. Tauko siellä on 28.6-8.8. Kurjaa!



Nyt jälkeenpäin on vain pientä painontunnetta vatsassa ja hartiaa nipistää (toki nesteiden lorahtelukaan ei ole mikään maailman mukavin ilmiö :D). Suosittelen ehdottomasti miehen mukaan ottamista tutkimuksiin, tuo huomattavan turvan tunteen!

Tahtoisin omalta osaltani liittyä mukaan keskusteluun, koska karu totuus alkaa pikkuhiljaa olla sitä totisinta totta..

Molemmilla ikää 23v, yritystä reipas vuosi (ei paljoa niin..mutta silti kovin tuskallista:/ ).

Tutkimukset julkisella saatettu alulle. Ensin terveyskeskuksen lääkärin pakeille. Minulle lähete verikokeisiin ja miehelle sperma-analyysiin.. Tulokset tulivat viime keskiviikkona ja siitä saakka tämä vasta matalalennoksi onkin muuttunut :/ Omissa tuloksissani ei mitään kovin kummoista, tosi se "vähemmän tärkeä" kilpirauhasarvo hieman matala, tätä kontrolloidaan puolen vuoden päästä.. Miehen tulokset eivät olleetkaan sitten niin kivaa luettavaa: siittiöiden määrä ja liikkuvuus hyvät, mutta normaalien siittiöiden määrä laskenut huomattavasti ja tämä seikka heikentää erittäin huomattavasti hedelmöityskykyä :´(. Epämuodostuneita on siis huimat 98%. Ei naurata.

Saimme nyt sitten lähetteen erikoissairaanhoidon puolelle, äitipolilleko? Kyselin tk-lääkäriltä mahdollisista jonoista, mutta hän ei osannut sanoa tähän mitään.. Toivottavasti aika tulisi pian!

Sain ajan lokakuulle :/ Vinkkejä, kuinka jaksaa kärvistellä sinne saakka näiden huonojen ennusteiden kanssa ?

Pitkästä aikaa taas tänne ajattelin kirjoitaa, käyn kyllä viikottain seuraamassa, mutta aina muka niin kiire :/



On se harmillista ettei kellään meistä ole tärpännyt tällä ajalla ku tää keskustelu on ollut :( Kohtahan tässä saa sinne adoptiojonoonkin mennä, 2-vuotta enää jäljellä siihen meillä. Meillä kyllä kanssa se eläintarha jo kotona, kolme kissaa ja koira :p



Laskin että niihin aikoihin ku siskon poika syntyy, meillä tulee jo yli 2vuotta yrittämistä taakse sillo :/ oi voi..



Meillä nyt perjantaina ukolla se hepatiitti verikoe, toivotaan että se on negatiivinen, niin päästään elokuun ovulaatioihin yrittään inseminaatiota :) aikasemmin tosiaan tuskin mahdollista töiden takia :/



Sain ukon muuten viimein tajuamaan tilanteen vakavuuden ja se lopetti tupakanpolton :)) se tuplaa heti toivottavasti mahdollisuudet. Oon niin ylpeä siitä että pystyi tuosta noin vaan lopettamaan, onhan se kuitenkin siitä 6vuotiaasta asti enemmän ja vähemmän polttanut!



Tsemppiä nyt meille kaikille kilotolkulla :)) kaippa ne asiat jotenkin meillä jokaisella järjestyy!!

Huomenna HSSG...jännittää...

...ihan turhaan jännitin.

Nyt odotellaan heinäkuun yli ja sitten clomifen + inseminaatio yhdistelmällä yrittely alkaa.

Nyt rauhallinen ja levollinen olo. Ehkä tää tästä :)

Olipa lohduttavaa eksyä lukemaan teidän, nuorten lapsettomien keskustelua! Aikaisemmin on ollut tunne, että kaikki muut lapsettomuudesta kärsivät ovat pitkälle päälle kolmikymppisinä vauvakuumeeseen heränneitä ja hedelmällisimmän ikänsä ohittaneita.



Me olemme hiukan päälle kaksikymppinen pariskunta ja vauva on ollut tervetullut perheeseemme jo pian kaksi vuotta. Tutkimuksiin menemisestä on ollut ajoittain puhetta, mutta tuuman toteuttaminen on kuitenkin jäänyt. Näin nuorena on helppo ajatella; "Onhan meillä aikaa odotella, katsotaan nyt vielä vaikka puoli vuotta, jospa jotain merkkejä jo näkyisi. " Tutkimukset ja mahdolliset hoidot tuntuvat omalle kohdalle niin kaukaisilta ja oudoilta, sillä vaikka en olekaan koskaan pitänyt lapsia itsestäänselvyyksinä, vaan pikemminkin suurina ihmeinä ja lahjoina, tuntuu että haluaisi olla kärsivällinen ja odottaa, josko niitä saisi luonnollisestikin.



Haluaisinkin kuulla kokemuksianne, te "kanssakärsijäni"; oliko päätös tutkimuksiin menemisistä itsestäänselvyys ja helppoa, kun suositeltu vuosi yrittämistä alkoi olla täynnä?



Ajan kuluminen ja pitkä odotus konkretisoituu oikeastaan selkeimmin juhlapyhinä ja muina merkittävinä päivinä. Jo kahtena jouluna muistan pohtineeni, että kunpa sylini täyttäisi ensi vuonna pieni tonttutyttö tai -poika. Kesä kääntyy taas syksyksi ja joulukin lähestyy, ilman meidän jouluvauvaamme..

Kesälomareissulle lähdettäessä mielen täyttää haikeus; jokohan ensi vuonna meidän farmarin tavaratilaan nostettaisiin ne emmaljungat?



Keskustelitte siitä, kuinka on vaikea olla onnellinen läheisten vauvaonnesta ja ymmärtää omaa odotusta, kun tuttavapiiriin syntyy vahinkoja. Välillä kaupungilla käyminen on tuntunut yhdeltä piinalta, kun eri vaiheisia vauvamassuja on tuntunut hyökyvän jokapuolella. Itselläni on ollut samoja tuntemuksia, mutta viime aikoina olen oppinut nauttimaan täysin rinnoin ystäväperheiden ja sisarusten lapsista sekä ihanista kummilapsistani. On ihana saada omaan, niin tyhjään ja kipeästi lasta kaipaavaan syliin täytettä edes yhden iltapuuron tai leikkihetken ajaksi. En siis koe, että muiden lapset olisivat mitenkään meiltä pois - päinvastoin: ne tuovat elämäämme paljon iloa. Tuska ja raivo kuitenkin herää minussa joka kerta, kun luen hajoavista perheistä, täyttyvistä lasten turvakodeista, huostaanotoista, lasten pahoinpitelyistä: Miksi nuo ihmiset ovat saaneet lapsen, jotka eivät siitä pysty huolehtimaan, mutta oma rakastava syli on tyhjä?



Kuulisin mielelläni kokemuksianne ja ajatuksianne ajalta, jolloin vielä mietitte tutkimuksiin hakeutumista ja hoitojen alkutaipaleelta.



Kuulaita, aurinkoisia syyspäiviä!

Mitä tänne kuuluu?



Täällä päin menossa huonompi kausi. Melkein jokainen läheinen on vahingossa raskautunut. Jotkut ensimmäisestä kerrasta tuntiessaan poikaystävänsä vasta viikon. Jotkut eivät edes pidä lasta. Ja melkein kukaan ei ole kovin tasapainoinen pari. Iltoja on mennyt itkiessä ja unen saanti on huonontunut. Välillä sentään parempia päiviä.



Meillä takana reilu 2-vuotta nyt yritystä. Tutkimukset ohi, vikoja ei löydy. Koska vaan siis olisi periaatteessa mahdollisuus onnistua. Nyt menossa kp28? ja odotellaan että seuraava kierto alkaisi niin startataan clomifenien syöminen. Jos niistä sitten olisi apua.



Ajasta ennen tutkimuksiin menoa... Ainakin asiaa mietti enemmän ja oli paljon positiivisempi ja hysteerisempi loppukierron aikoina.



Rakkautta elämääni silti tuo melkeinpä omalta tuntuva siskontyttäreni. Ehkä syy on siinä, kun olemme siskon kanssa kovin samanlaisia. Tyttö voi turvautua tätiinsä koska vain. On ainakin joku, jonka elämää seurata. (alkaa itkettämään) Mikään ei ole ihanampaa ja rakkaampaa, kuin nähdä pikkutyttö ensikertaa uimassa ja kiljumassa nimeäni ilosta soikeana.

Minä plussasin tänään. Ehkä. Mahdollisesti.



Näin kyllä selkeät kaksi viivaa, mutta testiviiva ei ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Mutta tikussa oli kaksi viivaa, mies näki ne myös!



Meille tehtiin siis clomit+inssi-yhdistelmä nyt ekaa kertaa.Voisiko todella olla niin, että nyt tärppäsi, lähes kahden vuoden jälkeen? APUA.



Mutta mulla ei ole mitään oireita!!!...mitä nyt olen itkuinen ja eilen olin raivohullu. Luulin, että se johtuu menkoista. APUA. Pakko tehdä lisää testejä illalla.



VIELÄ EN USKALLA LUOTTAA.



Terveisin

Hämmästynyt JL09



Edit 18:56

Pakko se on uskoa. Clearbluen testiin pärähti plussa heti. Vihdoinkin

Me saimme miehen kanssa eilen surullisia uutisia. Miehen siemennesteanalyysi tuli postissa ja siellä luki, että siittiöt puuttuvat kokonaan siemennesteestä.



Minä olen 25v ja mies 27v, avopari. Yritystä takana vuosi. Olemme käyneet perhesuunnittelun lääkärillä joka teki minulle tutkimukset ja verikokeet, kaikki näytti olevan ok. Mies käy nyt verikokeissa omalla paikkakunnalla ja 22.9 sai ajan yksityiselle ( en tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan kun töissä vain viestiteltiin asiasta )



Nyt painiskelen tämän epätietoisuuden kanssa että mitä seuraavaksi tapahtuu? Tuntuu että pää on niin täynnä ajatuksia, eikä mistää saa kiinni :/

Onnea plussanneelle :) toivoa siis on.



Itselle ei kuulu vieläkään hyvää. Tässä viikon ollut sairaslomalla masennuksen takia, lääkityksenkin siihen sain. Tämän laukaisi yli viikko sitten saatu tieto; mieheni sisko saa toisen lapsen.Ei riittänyt, että mun sisko tosiaan ilmoitti keväällä olevansa raskaana, tottakai vielä tämäkin. onnesta en ole tekemisissä miehen suvun kaa juurikaan, niin ei tartte teeskennellä mitään. lähetin kyllä miehen mukana onnittelut, etten nyt ihan törkeä olisi. mutta ei tästä paljon iloa irti saa.

osittain tietty oma vika, että tämä asia jälleen kerran on retuperällä. emme ole menneet inseminaatioon tms. päätimme vuoden yrittää, ensi kesänä häät pidämme :)niin niiden jälkeen sitten inssiin ja muuta mitä tartteekaan ikinä tehdä. tulee kyllä pitkä vuosi :/

ei kyllä tosiaan mikään paras jakso elämässä menossa, vaikka häät ja kaikki tulossa. vaikka päätimme "unohtaa" lapsenteon vuoden ajaksi, niin te tiedätte ettei sitä niin vaan unohdeta!



kertokaapa muutkin miten menee!

Nyt on siis 25-kiertoa takana. Tässä kuussa aloitettiin clomifenit ja nyt kp17. Noin kp10 tapahtui ovulaatio. Milloinkohan uskaltaisin tehdä testin?



Emaema, onko yhtään parempi olo jo? Uskon kuinka paha olo voi olla. Nyt tässä kuussa ilmeni hyvin lähipiirissä useampi vahinkoraskaus. Jotkut pitivät, jotkut ei. Ja kaikki ilmoitukset tulivat viikon sisällä. Tuli siinä sitten parin viikon hyvin alakuloinen kausi. Itkua itkun perään... Oletko ennen sairastanut?

Nuo toisten raskaudet ovat kyllä aina iso isku vyön alle. :( vanhoista selviää niin uusia tulee. Nyt on onnesta ollut hiljaista tää kk. Eihän toki maailma lopu lisääntymästä, vaikka meillä tälläisiä ongelmia, mutta mun puolesta voisi! Tuntuu niin väärältä, että ihmiset jotka ei edes halua lapsia, saavat valita pitääkö vai ei, kun tulee vahinkoraskauksia, missäs meijän valinnan oikeus on!? sairasta..

Olo on hieman kohentunut lääkityksen myötä, että en enää itkeske. mutta samanlailla asiat kuitenkin mielessä pyörivät. jollainlailla robotiksihan ne tekevät. oon tainnut aina sairastaa jollaintasolla masennusta, nyt vuoden sisällä olen apua hakenut. mulla on rankka lapsuus ja nyt sitten vielä tämä lapsettomuus. meillä on myös suvussa hyvin vahvasti mielenterveysongelmia, joskus mietin kannattaakokaan mun geeneillä lasta tehdäkään, ja ehkä luonto yrittää viestittääkin että ei kannata kun ei vauvaa näy eikä kuulu. Vaikka meillähän siis miehessä "vika".

Onkos muilla ilmennyt masennusta tms? siis ihan lääkäriä vaativia oireita?