Onko kukaan kokeillut aqua-rakkuloita synntyksessä?
Kommentit (13)
Laittaminen sattui aivan kamalasti eikä auttanut yhtään mitään.
mulla meni niitä laittaessa taju, sattui siis enemmän kuin mikään muu synnytyksessä. eikä auttaneet minkään vertaa. en ymmärrä miksi niitä edes kenellekään suositellaan.
synnytyksessä en ehtinyt saada muuta kivunlievitystä kuin aqua-rakkulat. Niiden laittaminen "nipisti", mutta auttoivat selkäsärkyyn. Eivät siis vaikuttaneet mitenkään itse supistuskipuun, mutta kun tuntui, että koko alaselkäkin on krampissa, niin ikään kuin laukaisivat sen kivun pois.
...Voisin ehkä kuvitella noiden rakkuloiden auttavan jotakin. Perustan tämän seuraavaan:
Kolmannen synnytykseni kipu oli aivan erilaista kuin kahdessa ensimmäisessä. Ekoissa synnytyksissä kipu oli alavatsassa ja oikein tuntuvasti myös reisissä. "Lämmin suihku" ja kaikenmaailman kaurapussit olivat aivan yhtä tyhjän kanssa. Kolmannen kanssa nuo aivan yllättäen auttoivat paljonkin. Kolmosen synnytyksessä kipu oli erittäin leimallisesti selän puolella.
Aqua-rakkuloita laitettiin kakkosen synnytyksessä selkään ja kokemukset aivan samat kuin useimmilla - kauhea kipu laittamisesta ja hyöty täysi nolla. Niitähän kai voisi laittaa muuallekin, mutta multa ei kukaan edes kysynyt missä kipu tuntuu vaan selkään vaan tuupattiin. Kätilöt oikein kuorossa kehuivat että on suunnilleen epiduraalin veroinen konsti. Tosin en johonkin sisäreiden herkälle iholle antaisi niitä herrajumala tuon kokemuksen jälkeen laittaa muutenkaan.
Sattui siis ihan s*****sti, hyöty täysi nolla. Huusin varmaan enemmän niitä laitettassa kuin muutoin kertaakaan synnytyksen aikana... Karmeeta, huoh.
kipu lähti selästä, mutta siirtyi vatsan puolelle. Ja oli ihan helvetillistä! Ei ikinä enää.
ovat selvinneet synnytyksestä, jos kerta aqua-rakkuloiden laittamisesta meinaa taju mennä. Anyway, kyllä niiden laittaminen jonkun verran sattuu, itsestäni tuntui aivan kuin ihoa olisi raapaistu veitsellä. Vei kivut selkäpuolelta, mutta tuntuivat kahta enemmän alavatsalla, joten eipä ollut mainittavaa hyötyä. Kannattaa kuitenkin kokeilla kaikkea mitä talo tarjoaa.
Ei se laittaminen mitään ihan KAMALAA ollut. Pisti tietty jonkin verran.
Sitä ennen ei ollut selkäkipua, mutta ei ollut kyllä siitä eteenpäinkään, tiedä sitten oisko ilman rakkuloita tullut vai ei.
Aquat olikin mun ainut kivunlievitys:)
ajattelin, etten usko sellaiseen "huuhaahan", mutta synnytystilanteessa kahden epiduraalin jälkeen, juuri ennen ponnistusvaihetta kivut olivat edelleen ihan järkyttävät, tuntui ettei kivultaan pystynyt ponnistamaan, kätilöt kysyivät haluaisinko kokeilla aqua rakkuloita, sanoin et ihan mitä vaan!! Kaksi kätilöä laittoi, kesti n. 10 sekuntia, eikä se sattunut, verrattuna muihin kipuihin. Ja kas kummaa, se todella auttoi! Voin suositella, jos muut vaihtoehdot on jo kokeiltu.
kyllähän se niiden laitto sattui, mutta oikeastaan juuri se terävä ja polttava kipu niiden laittamista taittoi sen järjettömän kuvotuksen ja pyörryttävän pahan olon, joka mulla muuten oli. Ja vaikutus kuvotukseen oli pysyvä, mutta rakkuloiden laiton polttava kipu häiryi mielestä nopeasti.
Itse supistuksiin tai supistuskipuun ei juuri ollut vaikutusta, mutta tohon kuvotukseen kyllä.
Mulla aqua-rakkuloiden laitto sattui ihan järkyttävästi, mutta mulla on alhainen kipukynnys. Aqua-rakkulat auttoivat kipuun n. tunnin verran mutta en tiedä oliko se sen väärti kun laittaminen oli niin hirveän kivuliasta. Mutta niitä tarjottiin, kun synnytystä oli käynnistelty koko päivä, supistuskivut oli jo aika kovat mutta kohdunsuu ei ollut vielä avautunut tarpeeksi, jotta epiduraalin olisi voinut laittaa. Tai näin asia mulle esitettiin. Mutta kun epiduraali vihdoin laitettiin mun vaatimuksesta, kipu helpotti niin, että rentouduin, kohdunsuu avautui vihdoin kunnolla ja synnytys oli ohi 15 minuutissa.
laitto sattui ihan törkeesti, apua niistä ei juuri ollut