Miten päästä yli miehen todella loukkaavista puheista?

Tollanen parin vuoden vetkutus on syvältä. Ja aina keksitään tekosyitä, koti lapset etc. Jos sä oikeesti haluaisit se olis tehty jo useempaan kertaan.

Mutta kaksi vuotta äitiysloman loppumisen jälkeen lopputenttejä, harjotteluja ja gradua, gradun aloitin vajaa vuosi sitten. Yksi lapsi on ja hän päivähoidossa. Töissä olen vaihtelevasti 0-40 h / viikko.



Ap.

Mutta oletko koskaan miettinyt että ehkä miehelläsi saattaa juuri itsellään olla stressiä sen vuoksi että on periaatteessa se täyspäiväinen työntekijä joka tuo rahaa talouteen? Itse ainakin ajattelin noin, varsinkin nyt kun irtisanomisia ja lomautuksia on koko ajan joka suunnalla.



Teidän kyllä kannattaisi kunnolla tuosta jutella ja tosiaankin sun kertoa miksi tuo satutti niin.



Itselle kävi joskus niin että valmistuminen meni puolella vuodella eteenpäin. Tein tuona aikana sitten osa-aikatöitä kylläkin. Joskus kännipäissään silloinen avokki sitten ärähti mulle tuosta. Totuus oli se että miestä stressasi se etten ollut kunnolla puhunut hänelle miksi näin kävi ja häntä pelotti että mitä jos menettää työpaikkansa, miten me selvitään? Puhumalla ja parilla itkulla tuosta selvittiin :)

Kyllä mä myönnän, että olisi kivempi, että gradu olisi jo valmis, mutta ei tämä mikään katastrofi vielä ole ollenkaan.

Mutta silti ei miehellä ole mitään asiaa mua aiheesta haukkua ensinnäkin mun mielestä syyttä ja vielä niin ilkeästi. (Siivosin lauseita...)

Kai mun pitää asiasta puhua taas, en vaan halua kuulla, että mies oikeasti on tuota mieltä... Ja aamulla kyllä muisti heti "tekemisensä", ja tajusi pyytää anteeksi heti ensimmäisenä - joten ei hän mitenkään sekaisin ollut.



Ap.

Niin tästä lähtien keskityt siihen gradun tekemiseen ja jätät kodin- ja lapsen hoidon miehen harteille ja vieläpä hyvällä omallatunnolla.



Kerrot tämän myös miehellesi, eikä hän voi enää vastaan pullikoida.Hän siis hoitakoon kaiken.



Jos yrittää sanoa vastaan, niin vetoat hänen humalassa sanomisiin asioihin!!!

Tämä nyt on sinänsä mennyt jo vähän sivuraiteelle. Oli sitten totta tai ei se, että olen saamaton ja laiska. Mutta nyt onkin kyse siitä, että miten mä pääsen yli miehen haukuista. Bottom line: Ei toiselle ihmiselle vaan voi kaikkia mieleen tulevia kauheuksia ladella päin naamaa.



Ap.

Törkeää haukkua toista, vaikka takana olisikin hitunen totuutta. Mua mies haukkui kerran läskiksi, kun oli n. 10 kg ylipainoa. Tiesinhän mä makkaroistani itsekkin mutta loukkasi ihan sikana poikaystävän haukkuminen. Laihduin sittemmin melkein kaikki pois mutta sanat jäi kaivamaan pitkäksi aikaa.

Olet saanut hyviä pointteja, joiden avulla voit koittaa ymmärtää miehesi loukkaavia kommentteja. Hänellä(kin) on tosiaan varmasti stressiä.. Et varmaan ole laiska, muttet mikään supernainenkaan, jollainen tulisi olla, ettei saisi kuulla mieheltä valitusta..siis mieheltä, joka on päävastuussa elatuksesta, eikä ihan tossukka. Voisin lyödä vetoa, että olen saanut kuulla mieheltäni lukuisia paljon pahempia täysin henkilökohtaisiin vikoihin jne. meneviä loukkauksia, eikä läheskään aina edes riitatilanteessa. Itse olen kuitenkin jollakin tavalla antanut aihetta niihin (paljastamalla ne heikkoudet ja nolot ominaisuudet, opiskelemalla 7 vuotta turhaa alaa, nyt uutta, elatusvastuu lähes yksinomaan miehellä..). Ja kyllä vituttaa, mutta toisaalta - saan kyllä positiivistakin palautetta. Pääset yli haukuista jos tahdot, jos et, pariterapiaan ja jos sekään ei puhdista ilmaa, taitaa olla ero edessä..

Mutta ongelma onkin se, että ei mies olisi sanonut asioita, jos hän ei niin ajattelisi.

etkä sinä olisi nyt niin loukkaantunut ellet ehkä jossain sisimmässäsi ajattelisi, että miehen puheissa on jotain perää.

oletko ap ottanut huomioon, että miehesi mielipiteet sinusta eivät ehkä ole kiveen hakattuja, vaan hän saattaa muuttaa mielipidettään sen mukaan, miten käyttäydyt?

Että kuvittelen että kaikki miehet baarissa haluaa mua, vaikka ne ei halua. tosta kesti kauan päätsä yli koska en tosiaan ole mielestäni tyrkkyu. seinäkukka paremminkin. en tiedä, mistä mies keksi jutun

Meillä riidellään tuohon tapaan ihan selvinpäin ja välillä tarkoitetaan mitä sanotaan ja välillä taas ei.

mutta teidän liiton vuoksi yritä, yritä niin hemmetin kovasti.



Meinaan ei ole kauheampaa kuin kuunnella vieläkin, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, miten oma äitini jaksaa hokea niistä loukkauksista joita isi erehtyi sanomaan sille 70- ja 80-luvuilla...!!! Isi oli puuttunut äidin siivousmaniaan aika rankoin sanankääntein ja lopulta haukkunut mm. hulluksi. Äiti jaksaa jauhaa tästä vieläkin, vuosikymmenien jälkeen ja tekee meidät lapset sillä hulluiksi.



Tietysti ikävät sanat painuvat mielen syviin syövereihin, mutta jollakin tasolla ne pitäisi käsitellä perusteellisesti ja sitten tavallaan kuopata. Muuten juutut tilanteeseen vuosiksi - ja ehkä vuosikymmeniksikin...

kaikki ei ymmärtänyt jutun pointtia, tai minä ainakin ymmärsin sen niin, että miten vaikea on päästä yli loukkauksista. Miten vaikeaa on elää arkea, kun mielessä on ne loukkaukset, joita ei tarkoitettu.

Itse joudun kantamaan lisäksi syyllisyyttä omasta loukkaantumisesta tai siitä, että otan asiat tosissaan. Kaiken huippuna, en ole kuulemma ansainnut parempaa kohtelua, vaan minulle voi sanoa mitä vain ja miten vain.

Joku täällä kirjoittikin jo, ettei se takaisin sanominen kaikilta luonnistu. Eikä niitä sanoja niin vain unohda.

kyllä viitsisi olla suhteessa, jossa tuontapainen toisen loukkaaminen on arkipäivää. Miksi puolisoa voi kohdella kuin koiraa, kun taas ystäviä pidetään kukkana kämmenellä?

siksi että joku olisi laiska, vaan yleenäs siksie ttä se on ensimmäinen niin laaj työ jonka joutuu tekemään yksin eikä aikaisemmat opinnot ole vältytämättä antaneet riittävästi valmiuksia ratkaista metodologisia jne ongelmia. Mutta ulkopuolsesta se jumiminen voi näyttää istumalihasten puutteelta.



Tiristä ap se gradu nyt ulos vaikka huonommalla arvosanallakin, niin pääset näyttämään miehellesi ja voit jättää huonon olon taaksesi asiasta.

Meillä kaikilla on pimeä puolemme ja hiljaa itsessämme ajattelemme usein todella rumia ja pahoja jopa siitä läheisimmästä ihmisestä.

Mutta ihmisiä meistä tekee se, että emme päästele näitä juttuja siltikään ulos suustamme.

Humalatilassa on vain valitettavasti sellainen mahdollisuus, että tietty "soveliaisuusraja" ylittyy ja sitä tulee laukaistua todella pahasti.

Uskon, että miehesi on melkein yhtä järkyttynyt sanomisestaan kuin sinä itse - ehkä jopa vielä järkyttyneempi ja lisäksi nolo.

Mietipä itseksesi, mitä kaikkea inhottavaa olet joskus vuosien varrella ajatellut miehestäsi - kyllä sieltä sielun syvyydestä joitain pikkiriikkisiä ilkeitä totuuksia tulee mieleesi.

No - nyt vasta luen tuon alla olevan tekstisi tarkemmin, jossa sanot, ettei ollut ensimmäinen kerta.

Hmmm, miten olisi abstinenssi? Ehkä alko ei nyt vain sovi miehellesi. Huokaus. Voi kunpa olisi jotain helpompaa ehdolla...

Ne on sitten sanottu, eikä niitä voi enää perua. Ei voi käyttää suuttumista selityksenä sille, että sanoo kamalia asioita, joita ei muka tarkoitakaan. Siis pointti on se, että joo, suuttuneena ne sanotaan, mitä ajatellaan, mutta ei silloinkaan sanota sellaista, mikä ei ole koskaan mielessä käynyt. Ja se tässä meidän hommassa nyt onkin ongelma eli että mies ajattelee minusta niitä kamalia asioita, joita sanoi. Tarvitsisin juuri nyt vaikeassa elämäntilanteessa hänen tukeaan ja apuaan ja sitten hän menee haukkumaan minut niistä asioista, joihin juuri tukea tarvitsenkin. En voinut kuvitellakaan, että hän on nähnyt asiat todella negatiivisesti. Ja vielä, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joudun henkisen lyttyynlyömisen uhriksi (lähinnä tapahtuneet humalatilassa), näin on käynyt n. 3-4 kertaa yhteiselämämme aikana (jota takana jo 10 v). Nyt tuntuu taas niin umpikujalta, olen todella murheellinen ja sisällä on hirveä möykky koko ajan tuon riidan takia. Itkettää. Ap

ihanat ja tyhmät puolet. Eisellaista ihmistä olekaan josta ajatellaan/joka ajattelee kaikesta vaan hyvää. Siihen on kai tarkoitus ihmissuhteissa pyrkiä, mutta silti. Ja sanomisissaan ihminen yleensä heijastaa enemmän omaa elämäänsä kuin sen toisen todellisuutta.

Mulla oli mies joka aina, siis ihan aina kun olisin tarvinnut tukea, juuri silloin oli kaikista raukkamaisin. Ajattelin että hänellä on tosihuono itsetunto- niinkuin olikin.

Ap, ymmärrän järkytyksen, mutta ehkä asia ei ole ylitsepääsemätön??? Kukaan ei ole täydellinen.

Kuten #34 sanoi, pointti tosiaan on siinä, miten mä pääsen yli näistä sanotuista asioista. Sanoin, että loukkaannuin ja osin varmasti siksi, että pohjimmiltaan muakin harmittaa, että gradu venyi. Mutta kuten aiemmin sanoin, ei se kuitenkaan mulle ole vielä ollut mikään suuren luokan ongelma, enkä mitenkään voinut kuvitella, että mies on kokenut sen niin pahana, että mut pitää siitä haukkua.

Ja edelleen se, että mun mielestä rakkaalle ihmiselle ei saa sanoa tosi rumasti. Kyllä mäkin keksisin miehestä yhden jos toisenkin jutun, josta voisin haukkua ja tietäisin, että satuttaa, mutta miksi mä niin tekisin, miksi mä tahallani loukkaisin toista. Osaan mä riidellä ja sanoa asioita, mutta en mä nyt huvikseni ala toista haukkua.

Näitä on tosiaan ollut ennenkin, hyvin pahoja muutaman kerran, lievempiä useammin. Nykyään tuntuu muutenkin siltä, että mies näkee minussa vain huonoja puolia, huomauttelee pikkuasioista. Ja riitojen yhteydessä harjoitetut loukkaukset on selkeästi lisääntyneet.

Pitääkö mun vaan kestää nämä ja tulevat? En tiedä, haluanko olla ihmisen kanssa, jonka mielestä on ok loukata toista vain huvikseen. Itseasiassa molemmat vaihtoehdot on huonoja - kamalaa, jos mies ajattelee oikeasti, että mä olen laiska ja saamaton (mitä en omasta mielesäni kuitenkaan edelleenkään edes ole), mutta kamalaa myös se, jos mies haukkuu ja ilkuu vain loukatakseen siis huvikseen, kun ei riitatilanteessa enää muuhun pysty.

Ihan rehellisesti sanottuna mä pelkään, että mun kuppi keikahti nyt nuri, ämpäri tulvi... Se, että mä olen saanut rimpuilla kaksi vuotta opiskelujen kanssa, kun meillä on miehen töiden takia ollut siinä ajassa kaksi muuttoa (minkä takia emme enää asu mun yliopistopaikkakunnalla - ei helpota yhtään...), mä hoidan kaikki kotityöt oman opiskelun ja työssäkäynnin ohella (oikeasti, mies on imuroinut viimeksi 23.12.08...), mies on paljon työmatkoilla jne. Ja sitten se kuspää vielä kehtaa mennä haukkumaan mua laiskaksi. Ja rahanahneeksi (mitä?!?!). No joo. Ja se, että mä TIEDÄN, että tämä ei ole vika kerta. Aihe ehkä muuttuu, mutta mulle voi sanoa asioita ihan miten vaan. Kun mulle oikeesti tuli sen riidan jälkeen sellainen olo, että mä en halua olla tämän ihmisen kanssa. Että se oli viimeinen kerta, kun loukkasi... Tiedän, että helposti riidan päätteksi ajattelee, ettei siedä toista, mutta nyt tämä ei mene ohi millään. Ei kai tää muuten niin paha olisi, mutta kun tosiaan tuntuu, ettei nykyään näe mussa mitään hyvää.



Ap

Olemme asiasta puhuneet, että ei ole oikein haukkua toinen pataluhaksi humala- ja suutuspäissään ja että pitää pystyä sen verran hillitsemään itseään, jos kerran toista rakastaa, ettei niitä pahimpia loukkauksia lauo. Mutta silti tämä kuvio toistuu aina vaan. Sanoo, ettei tee niin, mutta sitten taas antaa tulla täydeltä laidalta.

Mitä hyötyä tätä olisi mennä pariterapiaankaan puimaan. Mies tietää "ongelmansa" ja sen, että on loukannut mua tosi usein, mutta silti ei onnistu muuttamaan käytöstään.

Kai mun pitäisi vaan lähteä ennen kuin itsetunto on kokonaan viety.



Ap taas.