Hei sinä lapsena vuoroviikoin toisen vanhemman kodissa asunut.

.

Ei täällä varmaan ole tuollaisia hirveästi, tuo on se mihin nykyajan lapset pakotetaan. Täällä olevat eroperheiden lapset ovat todennäköisesti yksinhuoltajien ja viikonloppuisien jälkeläisiä.

Omalta osaltani voin sanoa että tyttönä en olisi halunnut vierailla isällä varsinkaan yksin. Näin taisi tapahtua 2 kertaa ja molemmat olivat todella traumatisoivia. Pelkäsin isää ja tämän kavereita, en olisi halunnut olla siellä.

UK:ssa on todettu, että yhteishuoltajuusperheiden tyttölapsista 1/6 joutuu myös seksuaalirikoksen uhriksi. Pojista 1/20. Ei ole inhimillinen laki tuo, vaan sadistinen.

Niin joo ja lisään vielä, että missään ihmiskunnan historiassa ei ole taidettu tehdä niin, että lapsia pakotetaan siittäjien hoivaan. 

Sitä voi miettiä mistä tässä politiikassa on todella kysymys. 

Meillä oli vuoroviikkosysteemi 2000-luvun alussa. Itse tykkäsin, mulla oli kaksi kotia. :) Sain ottaa aina mukaani pari sillä hetkellä tärkeintä lelua, vaihto tapahtui aina sunnuntaina aamulla. Isäni löysi sitten uuden vaimon ja saivat lapsen, sen pikkulapsiajan asuin äidilläni, kun eihän siellä saanut hetkeäkään rauhaa tehdä edes läksyjä. Tapasin toki isääni kaksistaan parina iltana viikossa, mutta en halunnut asua siellä hirveän härdellin keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vuoroviikkosysteemi 2000-luvun alussa. Itse tykkäsin, mulla oli kaksi kotia. :) Sain ottaa aina mukaani pari sillä hetkellä tärkeintä lelua, vaihto tapahtui aina sunnuntaina aamulla. Isäni löysi sitten uuden vaimon ja saivat lapsen, sen pikkulapsiajan asuin äidilläni, kun eihän siellä saanut hetkeäkään rauhaa tehdä edes läksyjä. Tapasin toki isääni kaksistaan parina iltana viikossa, mutta en halunnut asua siellä hirveän härdellin keskellä.

Minun lapsilla oli vähän sama kokemus. Isä oli paljon työmatkoilla. Uudessa kodissa uusi sisarus ja vielä olisi pitänyt jakaa huone. 

Siinä vaiheessa, kun vauva oli isompi, nämä vanhemmat erosivat ja sitten tapaamiset vähenivät.

Olen jutellut lasten kanssa tästä ja sanoivat oli ihan ok. Tällä hetkellä kuopus asuu isänsä luona, plus vaimo nro 3.

Onneksi vanhempani eivät pakkottaneet vuoroviikkoasumiseen, asuin äitini luona ja tapasin isääni silloin kun itse niin halusin, tämä toimi meillä, isälläni en olisi halunnut asua.

.

Suomi on ahneiden vieraannuttaja-yksinhuoltajien ja muiden ihmisoikeusrikollisten paratiisi.

Minulla on aikuiset lapset, jotka olivat vuoroviikkolapsia viitisen vuotta. Toinen ei olisi halunnut ollenkaan, koska oli niin kiinni minussa. Toinen tykkäsi niin kauan kuin eksän uusi nainen muutti lapsineen sisään. Eniten molempia rassasi se, että koko porukan oli pakko tehdä kaikki asiat yhdessä. Jos isä olisi asunut yksin, niin olisivat ehkä jatkaneet vuoroviikkoilua.

Todettakoon, että muuttivat minun luokseni aika pian sen jälkeen, kun minä olin perustanut uusperheen. Minun ero isään oli se, ettemme pakottaneet ketään leikkimään perhettä. 

.

Muuten oli kiva että oli kaksi kotia ja molemmissa omat hauskat tavarat, mutta jälkikäteen tajusin oudon levottomuuden isän luona johtuneen siitä että siellä ei ollut kunnollisia rutiineja tai sääntöjä. Tavallaan se oli rentoa, mutta oikeasti turvatonta. Isän luo mennessä ei oikein tiennyt mikä siellä odottaa, tai mitä viikolla tehdään, joskus oli täysin päämäärätöntä löysäilyä ja jos isän vastuulla oli hoitaa jotain, hän oli hullun kireä ja ahdistava. Onneksi äiti oli tasaisempi ja opetti "ihmisten tavoille".

Ei ollut kotia ollenkaan. Isä oli kamala ja äidin uusi mies vielä kamalampi. Otin hatkat yhtenä yönä. Kävelin poliisilaitokselle ja sanoin haluavani putkaan turvaan isältä ja äidin mieheltä. Onneksi oli vanhempi mieskonstaapeli päivystämässä, joka otti mut tosiaan, veivät lääkäriin ja sieltä tuli sosiaalityönpäivystäjä hakemaan mut kiireellisenä huostaanottoon... N. kuukautta myöhemmin tapasin pyynnöstäni äidin, kerroin hänelle, miksi lähdin ja hän kertoi, että on pahoillaan, ettei osannut puolustaa mua. Olivat siinä vaiheessa jo eronneet tuon miehen kanssa, oli myös äidin raiskannut... Olin vielä kuukauden lastenkodissa ja sitten pääsin palaamaan äidin luokse, kun oli saanut asiat niin järjestettyä, ettei isästä tai toisesta miehestä ollut enää uhkailijoiksi. Tämän kaiken jälkeen kirjoitin ylioppilaaksi, valmistuin ammattiin ja olen perustanut perheen. Nyt kun asiasta on kymmeniä vuosia, voin puhua siitä.