Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teidänkin mielestä lapsellani liian vähän harrastuksia?
19.08.2009 |
Tyttöni on tokalla luokalla koulussa ja harrastaa kerran viikossa balettia, ei muita ohjattuja harrastuksia. Baletti on viikonloppuna. Lisäksi käy 2 x viikossa viikolla iltapäiväkerhoa, muina päivinä menee itsekseen kotiin odottelemaan vanhempia töistä.
Tytön kavereiden vanhemmista osa on ääneen ihmetellyt, että eikö meidän "Anna" muuta harrasta ja ehdotelleet lisäharrastuksia.
Tapaa kavereitaan iltaisin silloin kun näillä ei ole niitä harrastuksiaan, noin kerran-pari viikossa siis. Lukee kirjoja, askartelee, leikkii jne.
Tuleeko lapsestani nyt todellakin vähemmän kehittynyt ja passiivinen ihminen kun harrastuksia ei ole kuin "vain" yksi ainoa? Lisäisittekö minuna harrastuslistaa? Kokkikerhoon tyttö olisi halunnut, mutta se ei ajallisesti olisi sopinut (olisi ip-kerhopäivänä ja niin että sinne pitäisi kävellä suoraan ip:sta, minusta liian rankkaa koulun ja ip:n päälle, muiden mielestä ei ilmeisesti olisi...).
Kommentit (65)
mutta jos lapsi kovasti haluaa kokeilla, antaisin mahdollisuuden. Ei tietysti ole paras mahdollinen päivä, mutta sitä sattuu. Joku kokkikerho ei varmaan ole niin sitova harrastuksena kuin esim monet joukkuepelit. Käy sitä kuukauden pari, ja sitten keskustelut lapsen kanssa jaksaako vai ei.
Kiitos vastauksista, ihanaa kun tästä on kehkeytynyt näin pitkä keskusteluketju! :) Tuosta kokkikerhosta vielä kysyisin mielipidettänne. Se olisi siis iltapäiväkerhopäivänä. Koulua on tuona päivänä klo 9-13, sen jälkeen ip-kerho (aika meluinen ryhmä) ja sen jälkeen pitäisi suoraan mennä kokkikerhoon käymättä välillä kotona syömässä tai lepäämässä välillä (kokkikerho alkaa klo: 16.15). Eikö tämä mielestänne tulisi liian rankaksi? Lapseni kyllä kovasti juuri tuonne tahtoisi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja myönnän että omat lapset olen vienyt juuri niihin omiin "unelmaharrastuksiin" kun meillä on siihen varaa.
Mielsin ne jonkinlaisiksi ylellisiksi harrastuksiksi. Vaan arvaatte varmaan, mitä tyttö harrastaa: ratsastusta. Ja tätä ennen kävi tanssimassa pari-kolme vuotta ;)
Itse olen sitä mieltä, että ekaluokkalaiselleni riittää yksi harrastus. Harrastuskertoja voi olla yksi-kaksi. Mutta on meillä tähän lisäksi uimakoulu, joka on viitenä viikonloppuna peräkkäin syksymmällä, molempina päivinä. Lisäksi meillä on nelivuotias kuopus, joka ei vielä harrasta mtään, tyttö kyllä kaihoaa jotain, muttei osaa sanoa, minkälaista. Ehkä ensi vuonna sitten.
iltapäiväkerho on jo sitä, ja eikähän se koulukaan nyt vielä tuossa aiheessa niin vakavaa ole.
on jo ala-asteikäisellekin ihan täyttä työtä.
Mutta ehkä se ei sinusta aikuisena tunnu siltä.:)
Ehkä hän jaksaa sen jos ei se koko syksyä kestä? Muuten tulee kyllä piiiiitkä päivä!
Eikö kukaan itse harrastanut pienenä? Minä harrastin, enkä KOSKAAN kokenut sitä rankkana. Heti kouluun mentyäni olin tunkemassa joka paikkaan. En todellakaan koe että siitä olisi ollut haittaa. Jokainen tekee miten tykkää, mutta jos harrastus on mieluista (tyyliin jumppa ja kuviskerho) niin mikä siinä on erityisen väsyttävää jos tykkää ohjatusta toiminnasta? Meillä koululaisella on yksi harrastus ja se riittää ekaluokkalaiselle, jolle ohjattu toiminta on väsyttävää. Tykkää leikkiä vapaasti. Sen sijaan tytöllä, 5v on kaksi harrastusta, kuvis ja telinevoimistelu ja innolla on aina menossa, saattaa aloittaa vielä jonkun musiikkiharrastuksenkin.Ehtii olla päivisin kotona ja leikkiä vaikka sen 8tuntia putkeen ennen harrastusta. Pienimmällä 2v ei vielä harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iltapäiväkerhossa lapsi saa välipalaa ja kokkikerhossakin oletettavasti myös syödään. :)
Yksi vaihtoehto olisi, että iltapäiväkerhoa siirtäisi eri päivälle, jolla ei olisi kokkikerhoa. Onnistuisikohan tämä?
Minä olin lapsi 70-luvulla. 7-vuotiaana innostuin eräästä tietystä taitolajista. Äitini vastusti ajatusta liian rankkana ja taivutteli minut vuodeksi yhteen toiseen harrastukseen. Inhosin sitä, mutta jatkoin sinnikkäästi vuoden.
8-vuotiaana sain aloittaa tuon unelmieni lajin. Ensin kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Aika pian harjoitusmäärä kasvoi 2 x viikossa 1 h kerrallaan. Vanhempani vastustivat, mutta koska rakastin hommaa taipuivat. Pikkuhiljaa harrastumäärä kasvoi ja lopulta harrastus vei 6 iltaa viikossa, yläasteella enemmän. Kesälomallakin oli omatoiminen kunto-ohjelma. Kehityin lajissa maajoukkuetasolle ja saavutin suomen mestaruuksia useampana vuonna.
Mitä minulla on hommasta jänyt aikuisena käteen? Menetetty lapsuus? Stressaava nuoruus? Ankeat muistot? Etäiset suhteen vanhempiin, jotka "eivät vaivautuneet keksimään tapoja viettää aikaa perhee kanssa"?
EI! Se, mitä tänä päivänä olen, on pitkälti urheilutaustani ansiota. Minulla on liuta upeita elinikäisiä ystäviä kotimaassa ja ulkomailla. Väitän, että olen saavuttanut itseluottamusta josta on ollut hyötyä elämässä laajemminkin. Määrätietoinen harjoittelu toi kykyä keskittyä olennaiseen esim. opiskeluissa. jne. jne. Selkeästi olin lahjakkuus lajissani (juu, röyhistän rintaani :) ja onneksieni jo pienenä veri veti lajin pariin. Toisaalta olen ehkä siinä kriittisimmässä joukossa puhumassa lapsiurheilusta ja loppuunpalamisesta ja olen tosi tarkka omien lasteni harrastamisen suhteen. Olen myös nähnyt liian monen lapsitähden hiipuvan ihan liian aikaisin.
Näiden kokemusten valossa olen uskaltanut antaa lasteni kokeilla lajeja ja yksi onkin palavan innostunut eräästä lajista ja harjoittelee nyt ekaluokkalaisena 3 kertaa viikossa. Niin kauan, kuin innoissaan harkkoihin lähtee, annan harrastaa. Ehkä hän saa harrastuksestaan yhtä paljon kuin itse aikanani sain. Ehkä innostus hiipuu jouluun mennessä ja sitten mietitään jotain muuta jos siltä tuntuu.
Jos ap:n tuntemuksen mukaan kokkikerho on 8-vuotiaalle liian rankkaa, silloin se ehkä on. Toisaalta, onko ihan kamalaa antaa lapsen kokeilla sitä? Etkö ap huomaa jos lapsi väsyy? Kai sen voi silloin lopettaa? Pahimmillaan siitä tulee muutaman viikon rankka kokeilu, parhaimmillaan elinikäinen harrastus tai jopa ammatti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä, aikaa jäi myös koulun käymiseen urheilun ohessa. Nyt vain on virta vähän lopussa -sorry kielipoliisit :)
Nyt nukkumaan!
Liittyykö se vaan siihen, kun aikuisilla "pitää" nykyään olla niin kauhea kiire joka paikkaan? Että halutaan sitten saada lapsikin siihen samaan muottiin? Vastaus kysymykseesi on siis ei. Yksi harrastus riittää aivan mainiosti minunkin mielestä. Kai sitä nykyään halutaan lastenkin suorittavan koko ajan jotain. Minä kanssa peräänkuulutan perheen olemista yhdessä ja tekemistä yhdessä.
lapset halutaan pois "jaloista", ettei vaan tarvitsisi olla heidän kanssaan, keksiä heille tekemistä tai mitä kauheinta, keksiä jotain puheenaiheita heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä minulla on hommasta jänyt aikuisena käteen?
Se, mitä tänä päivänä olen, on pitkälti urheilutaustani ansiota. Minulla on liuta upeita elinikäisiä ystäviä kotimaassa ja ulkomailla. Väitän, että olen saavuttanut itseluottamusta josta on ollut hyötyä elämässä laajemminkin. Määrätietoinen harjoittelu toi kykyä keskittyä olennaiseen esim. opiskeluissa. jne. jne.Jos ap:n tuntemuksen mukaan kokkikerho on 8-vuotiaalle liian rankkaa, silloin se ehkä on. Toisaalta, onko ihan kamalaa antaa lapsen kokeilla sitä? Etkö ap huomaa jos lapsi väsyy? Kai sen voi silloin lopettaa? Pahimmillaan siitä tulee muutaman viikon rankka kokeilu, parhaimmillaan elinikäinen harrastus tai jopa ammatti :)
Mikä ihme näissä av-mammoissa oikein on, kun ei haluta antaa lapselle mahdollisuutta kokeilla juttuja??
Yleensä tuon ikäisenä treenataan jo joko pari kertaa viikossa pääainetta (esim. baletti) ja sen lisäksi ehkä nykytanssia, karakteritanssia tai steppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajankohtainen aihe muuten. Kirjoitan allaolevan ehkä enemmän itselleni, kun olen asiaa silloin tällöin miettinyt. Mutta tulkoon nyt tänne foorumiinkin. :)
Meillä touhutaan paaljon sekä kotona että erilaisissa harrastuksissa (n. 11x/vko, 5 perheenjäsentä). On totta, että itsekin olen innostunut (sekä omista että) lasten harrastuksista, mutta onneksi he ovat itse vielä innostuneempia. Ja lyhyiden koulupäivien jälkeen on paljon ohjelmatonta aikaa perheen kanssa (taapero kotona, siis myös aina aikuinen kotona koulun jälkeen) ja koulu helppoa. Paljon meillä leivotaan, pelataan, pyöräillään, käydään uimassa ja kirjastossa, soitellaan, laulellaan, poimitaan marjoja, siivotaan, matkustellaan, lojutaan kirjan ääressä, pyöritään kavereiden kanssa, oleillaan mökillä... Tv ja tietokonepelit taas ovat hyvinkin minimaalisessa roolissa, kohtuudella kyllä niitäkin.
Jos lapset jonkun harrastuksen haluavat jättää, se sopii mukisematta. Mutta toisaalta edellytän myös, että niin kauan kuin haluaa jatkaa, niin harrastukseen myös sitoudutaan. Jos joutuisin houkuttelemaan lapsia harrastukseen, en antaisi jatkaa. Siis niinkuin joku kirjoittikin, ovat harrastukset sitä vapaa-aikaa myös ja sen voi viettää niin kuin itse haluaa, myös ohjatusti harrastaen. Vaikeahan se on sanoa, kuinka paljon lapset omaksuvat huomaamatta aikuisen totuutta ts. innostuvat aikuisen innostuksesta, mutta väitän, että pyrimme huomioimaan lasten omat toiveet ja toisaalta toimimaan vastuullisina, ohjaavina vanhempina, jos meinaa mennä metsään asiassa kuin asiassa, esim. jos huomaamme että lapset väsyvät.
Onhan siinä eroa, jos lapsi on viitenä päivänä viikossa ip:ssä ja näkee vanhempiaan viiden jälkeen arkena. Ei siinä lähdetä joka ilta harrastamaan, se olisi järjetöntä. Mutta meidän tilanteessa nämä harrastusmäärät toimivat. Ja esim. koko perheen pelireissut ovat hurjan hauskoja ja samalla nähdään uusia paikkoja, tapoja ja ihmisiä.
Isossa perheessä monen ihmisen harrastukset vaativat aikatauluttamista. Niin kauan kuin se onnistuu kenenkään väsymättä, niin kauan me jatkamme näin. Mielestäni harrastuksista tulee olla yksinomaan iloa, ei sen kummempaa - ajanviettotapa muiden joukossa.
ps. kiitos ex-lapsiurheilijalle. Valaisevaa!
Vielä kysyisin teiltä ei-harrastusorientoituneilta (ihan rehellisesti näpäytysmielessä ;D), että paljonko teillä vietetään aikaa ruudun ääressä/pvä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja harrastukset oli lähinnä niitä mitä itse keksimme, vanhemmat eivät niihin kovin paljoa puuttuneet. Oli partiota, urheiluseuraa, jotain soittotuntikokeiluja, koulun/srk:n kerhoja ym. vastaava. Jos vanhemmat eivät olleet kovin aktiivisia järjestämään harrastuksia niin eivätpä kyllä kieltäneetkään mitään, ainoa rajoittava tekijä oli raha.
Tuntuu kovin tiukalta jos lapsi ei saa edes kokeilla kokkikerhoa, jos osoittautuu liian raskaaksi niin ainahan sen voi lopettaa. Minua on vuosia nakertanut etten saanut koskaan ratsastaa, syy taisi olla puhtaasti taloudellinen.
iltapäiväkerho on jo sitä, ja eikähän se koulukaan nyt vielä tuossa aiheessa niin vakavaa ole.
Kyllä kuule se koulupäivä ja läksyt siihen päälle on jo ala-asteikäisellekin ihan täyttä työtä.
Mutta ehkä se ei sinusta aikuisena tunnu siltä.:)
valittaa kovasti kun koulussa ihan liian helppoa... osaa lukea ja kirjoittaa sujuvasti, matikka hallussa varmaan ainakin kolmannelle luokalle asti ym. ym. Tuskin ekan luokan läksyjen parissa joutuu kovin montaa minuuttia per päivä pakertamaan ja koulupäiväthän ovat vain muutaman tunnin pituisia. Ei käy iltapäiväkerhoissa, olen itse vielä pienempien kanssa kotona. Lapsi energinen ja sosiaalinen ja toivottavasti juuri harrastusten avulla selviämme ekasta kouluvuodesta ilman totaalista turhautumista... Lapsella musiikki- ja liikuntaharrastukset, joissa kummassakin useampi harrastuskerta per viikko. On paljon, mutta vähennetään sitten jos käy liian raskaaksi. Lapsella kuitenkin selkeästi lahjoja kummallakin alalla, joten pahalta tuntuisi kieltääkään. Ja kuten tuossa entinen lapsiurheilija jo totesikin, joskus lapsuuden harrastuksesta voi seurata vaikka ammatti tai muuten vaan läpi elämän kestävä kiinnostus. Ja "valitettava" tosiasia on, että moni harrastus pitää aloittaa varsin nuorena, jotta on mahdollista siinä kehittyä pidemmälle.
Vielä kysyisin teiltä ei-harrastusorientoituneilta (ihan rehellisesti näpäytysmielessä ;D), että paljonko teillä vietetään aikaa ruudun ääressä/pvä?
Eikä vietetä ruudunkaan edessä aikaa oikeastaan yhtään! Aikaisemmin enemmän, mutta esim. nykytilanteessa niin lapset eivät katsele tv:a kuin ehkä pari kertaa viikossa. En koskaan pidä telkkua päällä heidän ollessa hereillä! Tietsikalla eivät pelaile koskaan, ihan totta.
Ei mulla mitään harrastuksia vastaankaan ole. Mutta en missään nimessä haluaisi sitäkään että joka helvatan ilta olisi jotain jollakin perheenjäsenellä.
Tokihan harrastus voi olla kiva jos se yhdistää KOKO perhettä, esim. kaikki suunnistavat tms. Saa kiertää maita ja mantuja.
Ja sekin on totta että harrastuksen kautta voi löytää tosi paljon hyviä kavereita.
toisaalta ei minusta ole vielä kypsä miettimään omaa jaksamistaan...
ap
Minusta tämä nykymeno on niin älytöntä. Lasten pitäisi jaksaa koulussa ja sitten vielä iltaisin pitäisi harrastaa kaikenlaista. Niin tyypillistä!
Itse en suostu tähän lähtemään mukaan. Lapset saavat kyllä harrastaa mutta on myös tärkeää että heillä on vapaita iltoja: aikaa vain olla perheen kesken tai tavata kavereitaan. Monella kaverilla vain on niin paljon harrastuksia ettei heillä ole mahdollisuutta tulla meille leikkimään:(.
Meidän lapsilla (2x8v) on tällä hetkellä vain yksi harrastus myös eli soitinharrastus.
Pääasia, että lapsi on itse tyytyväinen.
Nykyään on jokin kauhea harrastusvimma, jossa muksut pitää saada vauvasta saakka moniin moniin harrastuksiin.
Sitä paitsi lukeminenkin on harrastus. Erittäin hieno ja keskittymiskykyä harjoittava harrastus vieläpä! :)
Alue: Aihe vapaa
ja myönnän että omat lapset olen vienyt juuri niihin omiin "unelmaharrastuksiin" kun meillä on siihen varaa. Nyt kun ovat kouluikäisiä niin itse jo osaavat päättää mitä haluavat harrastaa, ja hyvä niin :-). Aika moni niistä äidin unelmista on jäänyt ja omia unelmia tullut tilalle. Onneksi he saavat niitä toteuttaa, ettei jää tällaisia traumoja...