Siskoni on ammatiltaan ala-asteen opettaja ja hän sanoi, että

Noin se on.



Eivät opettajat näitä kriteerejä hatusta vedä, ne lukevat ihan opsissa. Kannattaa kysyä lapsen opettajalta perusteita arvosanaan, jos se itseä mietityttää.



Tämä alakoulun opettajien haukkuminen / mollaaminen, jopa toisten (yläkoulu, lukio) opettajien puolelta on pöyristyttävää.

64



On kyllä joku pahasti vinossa jos osaamista ei arvostella vaan sitä miten ilmaisee osaamisensa.

Koulukirjojen tiedot kun omaksuu jo ennen kuin on 10 täyttänyt niin eipä kovasti kiinnosta osallistua tyhjänpäiväisyksiin yläasteella tai lukiossa.



Näin ainakin oli minulla ja varmasti vanhimmalla pojallani tulee olemaan aika samanlaista. Ajatellen vaan millaisia keskusteluja ollaan käyty ja poika on kuitenkin vasta 6 vuotias. Ollaan juteltu, ei opeteltu suurin osa peruskoulun tiedoista läpi.

Nyt se löysi yliopiston kemiankirjani ja haluaa että kerron siitä hälle...



Ei taida paljoa sitten peruskoulu enää kiinnostaa

Ja millä perusteilla! Jos oppilas on hyvä, piilottakoon taipumuksensa! Ettei tulisi ylpeäksi! Ettei vain kiinnostuisi! Ettei hakisi oma-aloitteisesti lisätietoa!

Jos hän kerran on jo noin hyvä? Kyllä hän varmasti kotikoulussakin pärjäisi valllan mainiosti.

Ei koulu ole vain kirjojen ulkoa opettelemista. Siellä opetellaan myös yhteisössä toimimista.

Eikä oppiminen ylipäätään ole pelkästään ulkoaopettelua. Kokeet hyvin usein testaavat sitä muistia, muu arviointi testaa paremmin päättelyä ym.

Kyllä minä arvostan osaamista. Pelkkä kokeessa pärjääminen ei vain vielä vakuuta todellisesta osaamisesta, jota arvosana 10 edellyttää.

ja muutkin numerot hipoi kiitettävää kun äiti oli uhannut opettajaa oikeusjutulla:)

että jos lapsi saa kokeesta 10 tai 10-, hän antaa aina todistukseen 10 vaikka oppilas ei viittaisi tunnilla lainkaan.



Eli kyllä opeilla on aikamoiset vapaudet antaa millaisen numeron haluavat, joku toinen ope antaisi tämän palstan mukaan siis vain 8. Itse taivun sille kannalla, että osaamisen tulee ratkaista todistuksen numero ja arviotakoon käytösnumero sitten erikseen.

että opella olisi mitään vapauksia niiden suhteen. Tutustukaa noihin arvosteluohjeisiin, ennen kuin opeja haukutte. Niissä painotetaan tuntitoimintaa hyvin vahvasti.

Toinen juttu on se, että iso osa pienistä koululaisista saa kokeista täydet tai lähes täydet, eivätkä kaikki oppilaat kuitenkaan ole niitä kympin ihmelapsia. Paljon yleisempää on tulla ala-asteelta liian hyvillä numeroilla yläasteelle, ja ihan väärillä oletuksilla. Valitettavan moni oppilas pitää esimerkiksi seiskaa huonona numerona, vaikka se on jo kolme numeroa nelosta parempi, eli osaamista tarvitaan siihen jo paljon. Vanhemmillakin on asiassa peiliin katsomista, eli ei pidä lapselle syöttää omia käsityksiään numeroiden hyvyyksistä, varsinkin kun arvostelu on omien kouluaikojen jälkeen muuttunut.

että jos lapsi saa kokeesta 10 tai 10-, hän antaa aina todistukseen 10 vaikka oppilas ei viittaisi tunnilla lainkaan.

Eli kyllä opeilla on aikamoiset vapaudet antaa millaisen numeron haluavat, joku toinen ope antaisi tämän palstan mukaan siis vain 8. Itse taivun sille kannalla, että osaamisen tulee ratkaista todistuksen numero ja arviotakoon käytösnumero sitten erikseen.

miten haluaa. Jos joku haluaa palkita 10 kokeesta voi sen tehdä. Tai jos haluaa antaa 8 voi sen tehdä. Ihan miten itse haluaa!

Pääasia että lapsi oppii matematiikkaa, ja kyllä se opettaja jossakin vaiheessa vaihtuu. Ei ne todistusarvosanat ole mitenkään tärkeitä ala-asteella, ei niiden varaan pidä laskea asioita, kyllä ne siitä sitten alkavat oieta johonkin suuntaan jos joku ope ei välillä aina osaa niitä ihan oikein laittaa.



Lapsen itsetuntoa ei pidä rakentaa koulunumerojen varaan, kunhan tekee parhaansa ja yrittää.



Ja voihan opettajan kanssa tarvittaessa käydä kahden kesken juttelemassa asiasta, jospa sieltä ne syytkin löytyisivät.

Jokainen ihminen ansaitsee paikkansa maailmassa ja työelämässä. Monella on juuri avustettuna mahdollisuus oppia ne omat parhaat työtapansa ja löytää oma paikkansa. Moni joutuu opettelemaan keinot pärjätä juuri omien asioidensa kanssa, ja ne tulevat tehtyä sitten ehkä hieman erilaisella tavalla kuin joku toinen statdardi-ihminen jota sinä pidät riittävän normaalina jotta kelpaisi elämään tässä maailmassa.

Erilaisuus ei ole rikos, päinvastoin se voi tuoda rikkautta, uusia näkökantoja, erilaisia ja parempiakin tapoja tehdä eri asioista.



Tarkoitus on saada jokaisen ihmisen ikiomat potentiaalit parhaaseen mahdolilseen käyttöön, jolloin syrjäytymisiä, masentumisia, työelämästä tippumisia yms esiintyy kaikkein vähiten. Tässä onnistutaan auttamisella ja huomioimisella, eikä siinä että jos et pysty tähän mielivaltaiseen standardiin, niin ulos yhteiskunnasta, sinusta ei ole mihinkään.

monissa ammateissa saa jatkuvasti kohdata asiakkaiden/potilaiden arvostelua ja tyytymättömyyttä. Monessa virassa on aina pystyttävä perustelemaan hyvin kaikki päätökset ja arvionnin perusteide tulee olla läpinäkyviä ja avoimia.

siitä olen voinut todeta, että läheskään kaikki ei saa täysiä pisteitä. Ystäväni on myös kouluavustaja ja on sanonut, että skaala kokeissa ja osaamisessa on hyvinkin laaja, mikä tietysti vaikeuttaa opettajien työtä. Jos kaikki saisivat aina täysiä pisteitä, kokeet olisivat silloin ihan liian helppoja. Meidän pojalla esim viime kokeissa luokan keskarvo oli 20/30 ja pojallamme tulos oli sis 30/30 ja silti toikassa vain hyvä. Uskonpa, että noila keskiarvon oppilailla oli myös hyvä eikä huono arvioiti. Tuo systeemi on niin suomalaista: latistaaa ja tasapäistävää!

mutta se ei tarkoita sitä, että niin saa tehdä. Tottakai opettaja voi rikkoa arvosteluohjeita, ja jopa sanoa sen ääneen, mutta ei se muuta sitä sallituksi tai oikeaksi toiminnaksi. Ja jos opettajan toiminnasta valitetaan, valitus menee todennäköisemmin läpi silloin, kun on toimittu ohjeita vastoin kuin silloin, kun toimitaan ohjeiden mukaan.



Itse en ole törmännyt oppilasiin, joita on latistettu, vaikka ovat hurjan lahjakkaita. Ylemmillä luokilla lahjakkaat pärjäävät kyllä, ja erottuvat positiivisesti joukosta. Mutta paljon olen törmännyt sellaisiin oppilaisiin, jotka itkevät vanhempien kohtuuttomia odotuksia, jotka eivät uskalla viedä kotiin koetta, joka alkaa kutosella, koska vanhemmille se ei kelpaa. Vaikka tiedän oppilaan tehneen oikeasti työtä sen numeron eteen, ja lapsen ansaitsevan siitä kehuja. Ja olen lohduttanut itkevää lukiolaispoikaa, joka on peruskoulusta saanut aina liian hyviä numeroita, eikä ymmärrä sitä, miksi lukion laajasta matematiikasta se kutonen on hänelle ihan ok numero.



Harva itkee lukiossa sitä, että ala-asteella on saanut liian huonoja arvioita, kyllä se on ihan päin vastoin.

opettajalla on oma suosikkisysteeminsa, jonka mukaan antaa numerot. Tuota suosikkisysteemiä on mahdoton todistaa koska opettaja voi antaa koenumerosta huolimatta sen arvosanan minkä haluaa. Ja perustellla sitten jotain ryhmätyötaidoista tai asenteesta.

sääntöjä, ei sitä voi käyttää perusteluna sille, että niin voi tehdä!



Ja opettajana voin sanoa, että on minulla muutakin elämää, kuin antaa joitakin numeroita miten sattuu. Parhaamme me yritämme, enkä minä ainakaan mitään tyydytystä saisi siitä, että antaisin lapselle huonomman numeron, kuin mitä tämä ansaitsisi. Minulla on ystävät ja suosikit muualla kuin luokassa, opettaminen on minulle työtä.

Ei niin etteikö jokaiselle löytyisi paikkaansa. Se on kaikktien osapuolien etu. Pointti on se, että sitä yei pitäisi ohjata harhaan, ja sitä ylenmääräinen tukeminen saattaa tehdä. On väärin ohjata ihminen väärälle alalle, väärään oppilaitokseen. Ihminen joka selviytyäkseen tarvitsee tukea ja ekstra-suoritusaikaa, ei sovi töihin, jossa vaaditaan deadlineja. Jos on saanut aina erikoisvapauksia ja erityistukea, se saattaa "sokaista" ihmisen kuvittelemaan, että hän selviää kaikesta siinä missä muutkin. Se on vääränlaista tuudittautumista onnelliseen olotilaan ja voi iskeä todella ikävästi takaisin kun huomaa, ettei suoriudukaan kuten kuvitteli. Elämän realiteetit on otettava huomioon. Se on kaikkien etu.

Hänet leimaa taatusti valtaosa ihmisistä erittäin omituiseksi muutenkin, jo ulkonäön ja puhetyylin perusteella. Kuitenkin hän hoitaa potilaansa hyvin, on ahkera ja poikkeavan lahjakas tietyissä asioissa, mitkä tuottavat meille muille kirurgeille selvästi enemmän päänvaivaa. Hänkö ei olisi saanut kouluttautua alalle? On ihan oikein ,että yliopistolla tietyt asiat, vaikka juuri hankala lukihäiriö, ei vaikuta tenttiarvosteluun. Tämä kollegani on juuri se henkilö, jolta voisin myös olettaa jopa hyviä leikkausteknisiä uudistuksia tai muita innovaatioita.



Omille lapsilleni olen painottanut koulun merkityksellisyyttä yleissivistävänä ,sekä myöhemmässä elämässä vapautena tehdä valintoja juuri sille alalle, mikä oikeasti kiinnostaa, oli se sitten mitä tahansa. Heidän ala-asteen opettajien toimintaan en ole "puuttunut millään lailla", luotan heidän ammattitaitoonsa täysin. Koulussa hyviä numeroita on hankala saada, arvostelukriteerit ovat tiukat, hyvä niin.

Kaikki lapseni ovat selvästi perineet huonon käsialani, sen kanssa he joutuvat elämään, äitikään ei ole täydellinen, se on tärkeää heidän ymmärtää. Ajan heitä pois perfektionismistä, sillä se on haitta (voi vaarantaa potilasturvallisuuden) ainakin omassa työssäni. Ja kun ihminen riittävästi opiskelee, unohtuu kaikki muu paitsi se oma suppea ala, aivot lykkäävät kaiken turhan tiedon jonnekin inaktiiviseen lokeroonsa, esimerkkinä vaikka itselläni lähes koko kouluajan oppimäärä ennen lääketiedettä. Silti on mielestäni tärkeää opiskella kaikki ensin pohjiksi, opettaa aivot omaksumaan suurempia kokonaisuuksia.

Lopuksi, en usko että lasteni kouluarvosanoilla ala-asteella on kovin suurtakaan merkitystä välillä 8-10. Pääasia ,että he tulevat muiden koulussa käyvien kanssa hyvin toimeen, eivätkä kiusaa ketään.

miten EPÄREILUJA jotkut opettajat todella ovat... Pärstäkertoimen mukaan arvioidaan, ja sitten jotkut opettajat vielä luulevat ettei lapset muka tajua sitä. Se on kuitenkin niin läpinäkyvää, että itse muistan jo ala-asteella ihmetelleeni epäoikeudenmukaisuutta koulumaailmassa...

Itselläni oli lukiossa englannin opettajana aivan vihonviimeinen mulkvisti joka ei jostain syystä voinut sietää minua (oli itse todella vahva persoona, minä taas silloin vielä arka tyttönen). Aina antoi numeroiksi 6 tai maksimissaan 7... Ainekirjoituksessa en vissiin kertaakaan saanut häneltä kutosta parempaa arvosanaa. Sitten vaihtui hetkeksi opettaja, ja noilla samaisilla taidoillani sain hänen kursseillaan englannin aineista yhdeksikköjä... Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin englannista laudaturin enkä ollut uskoa silmiäni... Nyt arviointi vaan oli kerrankin PUOLUEETONTA!!!!

Opettaja oli todella myrkyllinen minua kohtaan tämän jälkeen, itse taas niiiiin vahingoniloinen siitä, että olin todistanut hänen epärehellisyytensä.

Lukion jälkeen jotenkin vapauduin, huomasin että oikeasti olen fiksu ja pärjäävä ihminen. Kirjoitin itseni hyvin arvosanoin lukiosta ja sittemin olen pärjännyt opiskeluissani mallikkaasti. Enää en ole arka, ja todellakin sanon ääneen jos koen tulevani kohdelluksi epäreilusti.

Ja koska tiedän millaisia opettajat ovat, aion todellakin oman lapseni kohdalla pitää huolen siitä että häntä kohdellaan oikeudenmukasesti. Ja opetan lapseni siihen, että aikuisellakin on velvollisuus perustella tekemisensä jos se tuntuu lapsesta tosi epäreilulta.

Suomessa voimakas pärstäkerroin korrelaatti

Omalla kohdalla törmännyt tähän läpi koko koulu laitoksen esikoulusta yliopistoon.

Monta kertaa on opet ihan rehellisesti jopa sanoneet viellä koko luokan kuullen, etä jos olisi joku muu oppilas kyseessä olisi numero ollut korkeampi.

Lukiossa alko homma jo tympiä. Sain kahdesta uskonnonm kokesta kummastakin 10. Todistuksessa 8. Aikaisemmallakin kurssilla oli käynyt lähes vastaavasti ja silloin selitykasenä oli tunnilla häirintä. nyt en sitten ollut käynyt yhdelläkään tunnilla ja selitys oli tunti aktiivisuus.

Se kuolu riittikin sitten mulle.

Harva itkee lukiossa sitä, että ala-asteella on saanut liian huonoja arvioita, kyllä se on ihan päin vastoin.

Sain koko ajan kutosia. Esim. äidinkielestä mulla oli kutonen. Kirjoitin tosi pitkiä aineita täydellisellä kieliopilla. Ne tuli hylättyinä takaisin, koska ne oli liian mielikuvituspitoisia.



Yläasteella kuvittelin olevani ihaN tyhmä ja en edes lukenut kokeisiin. Sitten tuli valtakunnalliset kokeet. Luin niihin kerrankin kunnolla ja vedin koulun toiseksi parhaan tuloksen. Jopa opet kävi sanomassa, että varmaan lunttasin.



Hain kuitenkin lukioon, vaikka kuvittelin, että en ikinä pärjää kun en osaa kuitenkaan mitään. Kirjoitin lopulta kuitenkin siitä äidinkielestökin L.n, kuten reaalista täysillä pisteiilä L.n. Yleisarvosanaksi tuli L.



Tiedä, miten olisi homma mennyt jos ala-asteella olisi kannustettu, eikä köyhän perheen lasta pidetty koko ajan tyhmänä ja haukuttu mielikuvitustani, mistä tuli lopulta vahva voimavara nykyiseen ammattiini.