Minkätakia opettajat saavat pitkän palkalliset kesäloman mutta koulunkäyntiavustajat eivät?
Sama juttu muiden lomien kanssa. Koulunkäyntiavustajat joko lomautetaan tai heille osoitetaan kesäksi toinen työpiste, esim. vanhuspuolella.
Kommentit (88)
"Ja se palkka on etenkin alakoulun opettajilla kohtuuton verrattuna työmäärään"
Mä en ainakaan tee yhtään työviikkoa opetustunteineen, aineiden ja kokeiden korjauksineen, oppituntien ja -materiaalien suunnitteluineen sekä yhteyden pitoineen vanhempiin alle 40 tunnin. Toisin voisi olla, jos oppiaineissa olisi työkirjat käytössä, mutta niitä ei ole moneen vuoteen säästösyistä näkynyt.
Valitsin ammattini siksi, että pidän opettamisesta ja lasten kanssa työskentelystä, myös vanhempien. Nykyään, kun minulla on lapsia, lyhyiden lukujärjestysten ja loma-aikojen merkitys on korostunut entisestään. Saan viettää aikaa heidän kanssaan. Sen jälkeen, kun laitan heidät nukkumaan ehdin iltaisin korjaamaan kokeet ja aineet sekä kirjoittamaan tiedotteita ja sähköposteja vanhemmille. Kerran viikossa, kun pääsen aikaisin (12 tai 13) vietän koululla noin kuuteen asti ja suunnittelen seuraavan viikon opetuksen ja oppimateriaalit. Mies hakee silloin lapset hoidosta.
Jos bruttopalkkani olisi paria sataakin euroa vähemmän kuin nykyinen 2352€, miettisin vakavasti alan vaihtoa. Käteen jää verojen jälkeen noin 1850€ ja se ei ole mielestäni työmäärääni nähden kovinkaan paljoa. Oppilaat, vanhemmat ja työt eivät jää vain luokkaan vaan kulkevat ajatuksissa pitkin päivää.
Jos bruttopalkkani olisi paria sataakin euroa vähemmän kuin nykyinen 2352€, miettisin vakavasti alan vaihtoa. Käteen jää verojen jälkeen noin 1850€ ja se ei ole mielestäni työmäärääni nähden kovinkaan paljoa.
Sen lisäksi että kesä- ja heinäkuu ovat kokonaan palkallisia vapaita, sinulle tulee vajaita työkuukausia viisi (elo, loka, joulu, tammi, maalis), joilta saat kuitenkin täyden palkan. Joten tuo on erittäin hyvä palkka, turha yrittääkään väittää muuta.
palkka on miekestäni hyvinkin kohtuullinen suhteessa työaikoihin ja loma-aikoihin. En vaatisi enempää näillä kehyksillä, mitkä nykyään on olemassa, mutta en vähempääkään. Jos haluaisin enemmän palkkaa ja työaikaa, olisin kouluttautunut toisin. En kuitenkaan ole täysin tyhjäpää :)Lisäksi viihdyn työssäni. Mutta ehkä olen sitten poikkeus, mutta koen ihan oikeasti tekeväni hyvinkin paljon konkreettista työtä.
kesä-ja elokuu palkallisia vapaita? eikös muissakin ammateissa ole jompikumpi yleensä kesälomaa, kai opettajallakin saa olla. Mulla on aika monen alan edustajia kavereissani, ja kyllä heillä on ollut 5-6 viikkoa tosi monellakin palkallista kesälomaa. Vajaita kuukausia lokakuu? joulukuu? maaliskuu? Mitä vapaita opettajilla on näissä kuukausissa? Tietääkseni joulukuussa on muutama vapaapäivä, jos pyhät eivät satu viikolle. Jos ne taas sattuvat, aika moni muukin saa joulun-ja uudenvuoden pyhät vapaaksi.
Mehän tehdään kuulemma alakoulussa vaan kolmen-neljän tunnin työpäiviä ja lauletaan ja leikitään höpönassujen kanssa päivät pääksytysten, mitä nyt vanhempien kannustukselta ja etenkin lapsiaan kohti tuntemalta mielenkiinnolta ehditään ;)
Itse läheltä opettajan työtä seuranneena (sisko ja hyvä ystävä ovat opettajia) voin sanoa, että todellakin koulutustasoon ja työn vaativuuteen nähden opettajilla aivan surkea palkka!
kesä-ja elokuu palkallisia vapaita? eikös muissakin ammateissa ole jompikumpi yleensä kesälomaa, kai opettajallakin saa olla. Mulla on aika monen alan edustajia kavereissani, ja kyllä heillä on ollut 5-6 viikkoa tosi monellakin palkallista kesälomaa. Vajaita kuukausia lokakuu? joulukuu? maaliskuu? Mitä vapaita opettajilla on näissä kuukausissa? Tietääkseni joulukuussa on muutama vapaapäivä, jos pyhät eivät satu viikolle. Jos ne taas sattuvat, aika moni muukin saa joulun-ja uudenvuoden pyhät vapaaksi.
Kesä-heinäkuu: Missä muussa ammatissa nämä MOLEMMAT kuukaudet lomaillaan täydellä palkalla?
Lokakuu - viikon syysloma. Jos ei ole viikon syyslomaa, niin ne vapaapäivät ovat elokuulla, kun koulu alkaa myöhemmin.
Maaliskuu - talviloma (tämä sentään on kaikilla paitsi pätkätyöläisillä, koska talvilomaa ei ensimmäisenä työvuonna kerry)
Joulukuu - välipäivät vapaat. Todella monessa muussa työssä ihmiset tekevät välipäivinäkin töitä palkkansa eteen tai ovat palkattomalla vapaalla mikäli haluavat pitää vapaata.
Tervetuloa tavallisen palkkatyöläisen arkeen, josta opettajat ovat näköjään aika vieraantuneita.
Teetköhän sä nyt jotain väärin tai huonosti jos saat kulumaan noin jumalattomasti aikaa töihisi? Pitää myös ymmärtää ettei ole itsetarkoitus näännyttää itseään töillä.
Itse olen myös opettaja ja teen keskimäärin 25 opetustuntia viikossa. Ei tohon päälle tule kovin montaa ylimääräistä tuntia muita hommia. Kotona olen tosi harvoin vasta neljältä, yleensä kahdelta.
kyllä niillä kaikilla on kuuden viikon kesälomat, jouluna viikko ja talvilomaakin taitaa olla viikko, kaikenlaisia ylityövapaita kertyy, joita voi itse sijoitella minne haluaa ja lähteä halvoille matkoille äkkilähdöillä. Etätöitä voi tehdä kotoa käsin ja töissä surffailla netissä ja hoitaa kaikki omat asiat pankkiasioista lähtien. Jos lapsella on vaikka lääkäriaika keskellä päivää, voi ottaa töistä vapaata muutaman tunnin tai pitää vapaapäivän, eikä tarvitse ottaa koko päivää palkatonta vapaata ja suunnitella tunteja omalla ajalla sijaiselle, kuten opettajan.
ongelmana on myös se että opettajat tekevät työnsä liian tunnollisesti siksi palkka on liian huono suhteessa tehtyyn työhön/työmäärään.
Useimmat naiset eivät vaan kykene menemään töihin jos eivät ole täydellisesti valmisautuneet/valmistelleet opetuksiaan.
että saavutetuista eduista ei tingitä. Oli ala mikä vaan. Tosi kurjaa koulunkäyntiavustajille, toki sen heillekin soisin.
Ja tosiaan, nykyään ei mitään mahkuja olisi enää moisia sopimuksia tehdä.
Mutta ei se tosiaan opejen syy ole.
Saavutetuista eduista eivät opettajat tietenkään ikinä luovu.
Opettajat JOUTUVAT tekemään koko vuoden työpanoksensa lukukausien aikana. Sen vuoksi palkka on hajautettu tasaisesti koko vuodelle.
Opettajat JOUTUVAT tekemään koko vuoden työpanoksensa lukukausien aikana. Sen vuoksi palkka on hajautettu tasaisesti koko vuodelle.
ongelmana on myös se että opettajat tekevät työnsä liian tunnollisesti siksi palkka on liian huono suhteessa tehtyyn työhön/työmäärään.
Useimmat naiset eivät vaan kykene menemään töihin jos eivät ole täydellisesti valmisautuneet/valmistelleet opetuksiaan.
Mun mies on luokanope ja yhden vuoden hän yritti vähän vähemmällä suunnittelulla. Hän ei voinut silloin itse hyvin, kun tunsi tekevänsä työnsä huonosti. Vaikka hän on ollut virassa yli 20 vuotta, niin kyllä hänellä edelleen suunnitteluun kuluu aikaa paljon. Ei hän tule juuri koskaan koululta heti tuntien päätyttyä tai jos tulee, niin menee illalla vielä takaisin vaikka teknisen työn luokkaan työstämään oppilaille materiaaleja. Ja mitä olen miehen työkavereita seurannut, niin kyllä heillä muillakin pitkiä työpäiviä on.
Meidän koulussamme on ainoastaan yksi, 30 vuotta työssään toiminut, opettaja, joka saapuu kouluun tuntien alkamisen mukaan ja lähtee samantien niiden päätyttyä. Kopioinnit ja kokeiden korjaukset hän hoitaa oppitunneilla, koska välitunnit istuu juomassa kahvia. Hänen opetusmenetelmänsä on: "Lue kappalekirjasta keksi viisi kysymystä, vastaa kirjan kysymyksiin ja vaihda kysymyslistaa parisi kanssa. Vastaa parisi kysymyksiin. Tarkistakaa."
Kukaan muista opettajista (kaikki koulumme opettajat ovat toimineet työssään 15-30 vuotta) ei saavu koululle tunteja valmistelematta, eivätkä lähde tuntien päätyttyä, ellei ole jokin meno sovittuna. Kolmen neljän välillä kopiokoneelle syntyy päivittäin jonoa ja jonossa naureskellaan: "Että säkin olet vielä täällä". Suurin osa kuljettaa kokeet ja aineet kotiin korjattaviksi. Ja vanhempia on minimin lisäksi velvollisuus tavata, jos sitä haluavat. Usein vanhemmat soittavat iltaisin "virka-ajan" päätyttyä, kun itse pääsevät töistä ja vanhepaintapaamisiakin pitää järjestää ilta-aikaan, eikä oppituntien päätyttyä, koska eivät vanhemmat silloin pääse. Kyllä työtunteja kertyy itse opetuksenkin lisäksi. Kyse siis alakoulusta. Yläkoulussa työnmäärä tuskin on yhtään vähäisempi.
Meidän koulussamme ei ole yhtään kouluavustajaa. Kaikki kopionti- ja valmistelutyöt, esimerkiksi käsitöihin ja kuvataiteeseen, jää opettajalle. Mielestäni ne kuuluvatkin opettajille, mutta kaikki tosiaan tehdään alusta loppuun itse, kun ei niitä työkirjoja ole.
itse olen sallinut itselleni sen etten vedä viimisen päälle kun siitä ei kerran makseta (arvosteta) tuon enempää mitä tunnit näyttää.
Aluksi oli tietysti hankalaa mutta kyllä sen oppii lunkistikin tekemään kun opettelee.
#33
tämä kitinä opettajien liian suuresta palkasta ja liian pitkistä lomista.
Suomi on vapaa maa ja kuka tahansa teistä kitisijöistä voi alkaa opettajaksi. Jos niitä opeja nyt kohdellaan liian hyvin, niin menkää ite sinne töihin! Menkää ite ottamaan ne liian suuret etuudet ja olkaa sitten tyytyväisiä ja hiljaa. Jos jollain ammattiryhmällä menee liian hyvin, niin voit täysin vapaasti liittyä heihin.
Äläkä nyt vingu, että työ ei kiinnosta. Jos ei liian hyväpalkkainen ja liian pitkälomainen työ kiinnosta, niin se on voi voi. Pidä sitten pääsi kiinni.
En ole itse opettaja, en opettajan puoliso enkä opettajan lapsi, mutta kaikki sympatia on heidän puolella.
Sama juttu muiden lomien kanssa. Koulunkäyntiavustajat joko lomautetaan tai heille osoitetaan kesäksi toinen työpiste, esim. vanhuspuolella.
Onpas tyhmä kysymys. on kyse kahden eri alan ihmisistä.
yhtä hyvin voisit kysyä, miksi koulunkäytntiavustaja ei saa samaa palkkaa kuin lääkäri. tai miksi sairaanhoitaja ei saa samaa palkkaa kuin lääkäri.
ei saaa olla noin tyhmä. mene opettajaksi ja katso jaksatko tehdä työtä. monikaan opettaja ei ehdi palautua edes sen 2 kk kesäloman aikana.
koulunkäyntiavustaja ei ota vastuuta arvioinnista, ei saa syytteitä jos jotakin lasta kiusataan, koulunkäyntiavustaja ei ota vastuutaa kuin sadasosan siitä vastuusta joka opettajalla on.
koulunkäyntiavustajalle harvoin soitellaan ja haukutaan kun lapsi saa huonon numeron (vanhempien mielestä) tai muuten tärähtäneet vanhemmat purkavat omaa pahaa oloa. koulunkäyntiavustaja ei korjaa kotona kokeita eikä suunnittele tunteja tai arviointeja tai valmistele materiaalia kotonaan.
koulunkäyntiavusta tekee mitä käsketään ja työ on stressitöntä ja helppoa.
tuollainen tyhmyys kuin aloittajalla pitäisi lailla kieltää.
yhtä viisas kysymys olisi, miksi koulunkäyntiavustaja ei saa samaa palkkaa kuin lääkäri, tai miksi koulunkäyntiavustaja ei saa määrätä lääkkeitä vaikka lääkärikin saa.
me kka:t teksimme edelleen täyttä työviikkoa eli 38, 15, kuten tähänkin asti, mutta saisimme palkkaa n. 30h/vko, niin sitten voisimme saada ensi kesänä palkkaa.
Joo, saan hätäsesti 1000€(kk käteen täysistä työpäivistä ja nyt pitäisi "pienentää" palkkaa.
Ei kiitos!
Opettajille kun aikanaan tehtiin samanlainen ehdotus ympärivuotisesta palkasta, niin palkat ensin nostettiin REILUSTI ylöspäin.
Silloin minullekin kävisi tämä järjestely mainiosti.
Minusta on epäreilua, että työnantajani vaatii minua pitämään palkallisia vuosilomapäiviä syys-, joulu, ja talvilomilla, jolloin kesään mahtuu ainoastaan n. vko kesälomaa.
Itsekin olen työskennellyt ammatissani vakituisena yli 10 vuotta ja kesälomapäiviä minulla on 3-11 kesäisin.
Viime vuonna olisin päässyt rikkaruohoja kitkemään koko kesäksi.
Arvatkaa jaksaako sitten syksyllä kohdata reippaana monivammaiset lapset, kun on kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin kitkenyt rikkaruohoja tällä kehitysvammahoitajan koulutuksella?
Tänä kesänä sain sentään lomautuksen ja sainpa ensimmäisestä kahdesta viikosta koravuksen tällä viikolla!
Joten voitte arvata, että on aika tiukilla ollut kesä. Miehen pienellä palkalla on yritetty kituuttaa. Ei siis paljon ole lapsia lomamatkoille viety.
Ja kuitenkin olen vakituisessa toimessa kunnalla olut jo yli 10 vuotta ja olen kun joku köyhä opiskelija kesäisin!
Mutta se selittely että verovaroista opettajille maksettava palkka on työhön nähden jotenkin kohtuullinen, on aika säälittävää. Kukaan alakoulussa työskentelevistä opettajatuttavistani ei tee 37,5 tunnin työviikkoa (kaikki muu työ laskettuna opetustuntien päälle) kuten me tavalliset palkolliset, lisänä vielä koko kesän mittainen kesäloma ja syys-, joulu- ja talviloma. Ja palkka on parempi kuin monella muulla akateemisesti koulutetulla.
Opettajille vain on saatu yliopistossa iskostettua ammattiylpeys niin tiukkaan, ettei kukaan kehtaa myöntää saavansa rahat helpolla.