Veisittekö lapsia esim. puolipäivähoitoon jos tilanne tämä (OV)
Mies joutuu lähtemään vuodeksi tai kahdeksi ulkomaille töihin. (ei ole pakko mutta lähtee kuitenkin) Meidän mukaan lähtö mahdotonta, kun koululainen ja eskarilainen kieltäytyi ehdottomasti.
Jään siis lasten kanssa koti suomeen.
Meillä on kolme alle koulu ikäistä ja vauva syntyy joulukuusa.
Mies käy kotona kerran pari kuussa.
Oisko typerää viedä alle kouluikäiset puolipäivä hoitoon jos saisi esim. pari kolme kertaa viikossa pariksi tunniksi viedä päiväkotiin. Sais itse vähän hengähtää.
Kommentit (46)
Ja minä en sitä pettämistä pelkää. Onhan suomessakin mahdollisuuksia pettää. Ja tekee täällä kotimaassakin keikkaa, eli en ole edes tottunut siihen että tulisi joka päivä esim neljältä kotiin. Nytkin on maanantai-iltana lähtenyt ja tulee tänä iltana kotiin.
mutta jos lähtee ulkomaille hyväpalkkaiseen työhön, se oma status nousee. Ja koko oma rooli muuttuu.
Siinä voi pullero vaimo koto-Suomessa alkaa tuntua turhan arkiselta.
mikä on kohdemaa?
Jos on rutkasti Suomea köyhempi tai miehen asema oikeasti hyvä, siellä riittää yrittäjiä toiseksi vaimoksi ihan eri tavalla kuin kotimaassa. Usko huviksesi.
mutta jos lähtee ulkomaille hyväpalkkaiseen työhön, se oma status nousee. Ja koko oma rooli muuttuu.
Siinä voi pullero vaimo koto-Suomessa alkaa tuntua turhan arkiselta.
Jos olisi noin selkärangaton mies niin siitä vaan. Omastani en kyllä usko et olisi noin sika. AP
Ja minä en sitä pettämistä pelkää. Onhan suomessakin mahdollisuuksia pettää. Ja tekee täällä kotimaassakin keikkaa, eli en ole edes tottunut siihen että tulisi joka päivä esim neljältä kotiin. Nytkin on maanantai-iltana lähtenyt ja tulee tänä iltana kotiin.
Kerron oman kokemukseni:
Lähdin vuodeksi Etelä-Eurooppaan ennen kuin meillä oli lapsia. Koska olimme eläneet pitkään onnellisessa parisuhteessa, olin tietysti tottunut säännölliseen seksielämään. Ja kas kummaa - kun olin ollut pari kuukautta perillä, huomasin että aloin tuntea ihmeellistä vetoa sellaiseen tyyppiin, jota tuskin olisin kotimaassa koskaan edes harkinnut.
Katsoin juuri silloin Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa, ja siinä Pete totesi pakkoselibaattinsa aikana: "Tämä seksin puute on kamalaa! Rakastun jatkuvasti. Jopa sihteeriini, joka on lähes 50 ja ylipainoinen ja kammottavan ruma!"
Nauratti, kun tajusin että siitähän se johtuu. Ja keskusteltuani ystävättärieni kanssa asiasta, lähes jokainen tunnusti samaa: tietyssä vaiheessa melkein kuka kaksilahkeinen vaan alkaa tuntua kiinnostavalta. Siis silloin kun olet jossain ilman lapsia, ilman puolisoa, ilman kotoisia ryydyttäviä velvollisuuksia, ilman seksiä.
Nih!
lähteekö äiti ja lapset mukaan?
Meillä oli vastaava tilanne reilu vuosi takaperin..
ja asiasta toki keskusteltiin lasten kanssa ja punnittiin heidän kanssa vaihtoehtoja. aluksi kaikki lapset oli vastaan, lopulta ne suuttui kun peruuntui koko työkeikka.
Mutta lopulta jos se keikka olis toteutunut, niin kyllä me aikuiset oltas päätetty millä porukalla mennään, eikä lapset. varsinkaan mitkään alakoulu ikäiset ja eskari huhu.
Eli olisivatkin tahtoneet lähteä.
ja meitä on 8 kohta 9
Oletko muuten ajatellut, että jos ukkosi on 2 vuotta poissa ja käy ehkä kerran kuussa täällä... kuvitteletko että hän elää selibaatissa siellä ulkomailla?
ensiksi isä poistuu kuvioista, ja sitten lapset pitäisi lykätä jonnekkin hoiviin.
Olettekohan ihan loppuunasti miettineet tän kuvion?
Miten tämä kaikki vaikuttaa lapsiin? Heidän turvallisuuden tunteeseen?
Vauvakin tulossa, mikä sekin muuttaa perhetilannettanne.
Me olimme muutama vuosi sitten ulkomaankomennuksella mieheni työn puolesta. Meille oli selvää, että joko koko perhe tai ei mieskään.
Lapsia oli tuolloin 2, alle kouluikäisiä kumpikin.
Hyvin meni, ja koko perhe olimme tyytyväisiä kokemukseen ja ratkaisuun.
järjestetään sekä kahdenkeskinen seksiloma että mies rakentaa hyvän kahdenkeskisen suhteen kaikkien 5 lapsen kanssa?
- Kun mies tulee kotiin, huolehtisin siitä että yhteistä kahdenkeskistä aikaa ja "seksilomaa" olisi riittävästi ettei parisuhde väljähdy miehen ulkomaankomennuksen aikana
- Kun mies tulee kotiin, olisi au pairin loma-aika ja katsoisin, että mies viettää parisuhdeajan lisäksi todella laadukasta perheaikaa lasten kanssa ja huolehtii tasokkaan kiintymyssuhteen ylläpitämisestä jokaisen lapsen kanssa
Niissä lasten on helpompi saada kavereitakin, kun kaikki käyvät samalla tavalla, eikä niin, että päiväkodissa on valmiit kuviot, joihin pari kolme kertaa viikossa lapset yrittää päästä mukaan.
Ei varmaankaan ole lapsistanne kiinni tämä ratkaisu, vaan et itse halua lähteä. Toki tuossa tilanteessa lähteminen olisikin hyvin raskasta. Vielä raskaampaa saattaa tosin olla jääminen.
Ei se mitään, mutta ehkä kannattaisi miettiä niitä todellisia syitä.
Kuskaapa siinä sitten yksinäsi kerhoihin kun lapsia on viisi.
Kerhot ja eskarit ja koulut alkaa ja loppuu reikäreikä. Minulla oli täysi työ tuossa ihan kahden lapsen kanssa.
lapsista viis, kunhan työssä etenee ja rahaa tulee.
Elämän todelliset arvot kadoksissa!
..pykää tuollaisen määrän jälkeläisiä. Nyt sitten olet pallo jalassa ja mies huitelee maailmalla. Hyvät ovat valinnat! Potkaisin ukkoa persuuksiin, että ei enää siittäisi tulevalle yksinhuoltajalle jälkikasvua.
kun vaimo vain makaa kotona lisääntymässä.
..pettänyt? Miksi tässä väestöräjähdysmaailmassa pykätään tuollainen määrä jälkeläisiä. Ihmettelee maailmaa kiertänyt äiti
Tällaiset tilanteet varmaan lisääntyy - se globalisaatio, nähkääs. Jokainen perhe sitten päättää omalta kohdaltaan, mikä on sille paras ratkaisu.
Mutta ap, jollet saa au pairiä, niin lapset hoitoon vain.
Meillä kaksi pientä lasta ja mies silloin tällöin poissa 2-7pv. Lapset ikävöivät isää hirveästi samoin kuin isä tyttöjään. Mies ei todellakaan lähtisi pidemmäksi aikaa pois, suri jo viikon matkaa hirveästi etukäteen.
Kummallisen miehenkuvatuksen kanssa olet 6 lasta tehnyt. Onko isä nytkään mukana arjessa jos tuollaista suunnittelette.
Viidessä päivässä seksilomaa vaimon kanssa ja kiintymyssuhteen paikkausta neljän lapsen kanssa?
Näistä yksi vauva, joka ei ole isäänsä juuri nähnytkään?
Ja jos isä tulee vähänkään kauempaa, aikaero syö päivistä jo kaksi siitä kärjestä.
sai tilaisuuden lähteä pariksi kuukaudeksi, mutta ei lähtenyt, vaikka minäkin sanoin, että menisi. Ei halunnut jättää meitä kahdestaan, vaikka lapsi on koululainen, eikä edes hänen lapsensa biologisesti.
Jos siis olisin yhden kouluikäisen ja neljän alle kouluikäisen äiti jolle syntyy vauva joulukuussa ja mies lähtisi kahdeksi vuodeksi ulkomaille, tekisin näin:
- Jos käytössä ei olisi yhteistä tiliä, vaatisin että nyt se tulee käyttöön ja että miehen ulkomailla tienaamia rahoja käyttäisin vapaasti.
- Sopisin miehen kanssa, että meille tulee kotiin au pair ja mies maksaa kustannukset
- Vaatisin miestä ottamaan ja maksamaan minulle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, enhän voisi mennä töihin jos pyörittäisin kotona lapsilauman arkea
- Kun mies tulee kotiin, huolehtisin siitä että yhteistä kahdenkeskistä aikaa ja "seksilomaa" olisi riittävästi ettei parisuhde väljähdy miehen ulkomaankomennuksen aikana
- Kun mies tulee kotiin, olisi au pairin loma-aika ja katsoisin, että mies viettää parisuhdeajan lisäksi todella laadukasta perheaikaa lasten kanssa ja huolehtii tasokkaan kiintymyssuhteen ylläpitämisestä jokaisen lapsen kanssa
- Tekisin mahdollisuuksien mukaan matkoja esim. pienimpien lasten kanssa miehen kohdemaahan, au pair voisi olla vaikka kouluikäisen kanssa kotona sillä aikaa
Tässä jotain näin ensi alkuun...