Lue keskustelun säännöt.
Viihtyykä uskovaiset omissa porukoissaan?
31.07.2009 |
Oltiin tutut yhden uskovaisen äidin kanssa ja kun olin kotona ja asuttiin lähekkäin, me tapailtiin usein ja minusta meillä synkkas hyvin. Itse olen ateisti. No, muutimme n. 10km päähän eli ei asuta enää vierekkäin. Olen pyydellyt tätä äitiä kylään ja hän vastaa aina, että "ois kiva nähdä jne", mutta ei niistä treffeistä kuitenkaan koskaan tule mitään. Eikä siinä mitään, jos ei se ei halua tavata mua mun itteni takia mutta voiko mitenkään syynä olla meidän erilainen elämänkatsomus? Ovat itse tosi tarkkoja uskovaisia, en nyt viitsi tässä mainita suuntausta, mutta ERITTÄIN vanhoillisia. Kuitenkin tultiin hyvin juttuun ja viihdyttiin yhdessä, mutta nyt kun me muutettiin vähän kauemmas ja itse menin töihin, niin eivät ole tulleet enää kylään, vaikka usein pyytelen :( Minua harmittaa, kun oikeesti tykkään siitä perheestä ja tuntui, että oltiin ystäviä.
Kommentit (26)
minä näen asian niin, ettei usko estä minua olemasta ystävä ei-uskovan kanssa. Raamatun kokonaisuus mielestäni pikemminkin rohkaisee minua rakastamaan lähimmäisiäni. Jeesus ei karttanut syntisiä vaan oli heidän ystävänsä ja välitti heille Jumalan rakkautta ja kutsua Jumalan yhteyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omahyväinen kommentti. ja itse olet tietysti synnitön puhdas pulmunen?
En tietenkään osaa vastata tuttusi puolesta, mutta ymmärrän harmistuksesi siitä, että läheisemmäksi kokemasi suhde ei ehkä ollutkaan sellainen entiselle naapurillesi. Itse olen törmännyt tähän muuten kuin uskonnollisten asioiden tiimoilta. Joskus tuntuu, että on "ihmissuhteita" (joka kestää eri elämänvaiheiden yli) ja "olosuhteita" (suhteita, jotka perustuvat samaan johonkin yhdistävää tekijään jossakin vaiheessa elämää).
Tuohon uskonnollisuuseroavaisuuteen tekee mieli arvioida, että on varmaan ihmisiä, jotka haluavat olla tekemisissä itsensäkaltaisten ihmisten kanssa - tämähän koskee mitä tahansa elämänaluetta, ei vain uskonnollisuutta. Sitten on meitä vakaumuksellisia kristittyjä, jotka eivät jaksaisi olla tekemisissä (meidän näkökulmasta) ylihengellisten ihmisten kanssa, jotka elävät "omassa sfäärissään" meidän muiden eläessä tässä tavismaailmassa. Kun mietin omia läheisimpiä ihmissuhteitani, kaikilla on varmaan samanlainen pohtiva, kyselevä ja kriittinenkin suhtautuminen hengellisiin kysymyksiin. En kuitenkaan keksi mitään syytä, miksi en voisi kokea syvääkin yhteyttä toisin ajattelevan, esimerkiksi ateistin kanssa, jos hänenkin asenteensa olisi samalla tavoin elämän kysymyksiä ihmettelevä ja aprikoiva. Fundamentalismia siedän missään muodoissa huonosti ja kaiken sortin käännytyspyrkimykset ("vain toinen meistä voi olla oikeassa") saavat minut ottamaan suhteessa takapakkia.
ap On iso perhe, eli tosiaan kyllä voi olla vaikea järjestelykysymys. Ei mekään alkoholia käytetä eikä rellestetä, vaikkei uskovaisia ollakaan ja meillä meni jutut minusta tosi hyvin yksiin. Jostain vain juolahti päähäni, että voisiko uskonasiat olla syynä eli onko sillä lailla vanhoillisille uskovaisille edes "suotavaa" kovin paljon olla meidän ateistien kanssa tekemisissä. Enkä kehtaisi tätä heiltä kysyä suoraan niin siksi täällä.
"Uskovaisilla on se kumma käsitys..." Ymmärtänet, että on kyse sinun käsityksestäsi uskovista. Ei ole olemassa uskovaisia ja ei-uskovaisia, jotka olisivat samasta tuubista puristettuja.
Minä olen tavallinen ei-uskova perheenäiti ja myös minun elämästäni monet kertomasi asiat ovat kaukana! En ryyppää, en tupakoi, en harrasta festareita. Ennen yrittäjyyttä olin töissä jossa en ikinä halunnut osallistua selän takana puhumiseen. Uskovaisilla on se kumma käsitys että kaikki ei-uskovat harrastavat ilman muuta ryyppäämistä, baareja, puolison pettämistä, festareita ym. pinnallista. itse kun harrastan ratsastusta, lukemista ja luonnossa liikkumista.
Tästä kokemuksesta ei tietenkään voi vetää yleisiä johtopäätöksiä siitä, miten "uskonnollinen ihminen" toimii.
Mikähän mahtoi muuten olla tuo "heidän uskonsa raamattu"?
Me muutettiin pienelle paikkakunnalle miehen työkaveri oli mukava ja kutsui vierailulle, lapset olivat saman ikäisiä ja muutenkin tuntui että oli kiva saada tuttuja paikkakunnalta. Kutsuttiin sitten meille ja saatiin tuliaisina heidän uskonsa "raamattu", seuraavana päivänä uusi tuttu sitten töissä miehelle kertoili uskostaan johon mieheni sanoi että me olemme ateisteja mutta ei meitä haittaa mihin te uskotte. Sen jälkeen ei meitä kutsuttu vierailulle eikä heidän sopinut tulla meille.
jos et ole vanhoillislestaadiolainen. t.18