Vinkkejä voimakastahtoisen 2-vuotiaan uhmaan

Jos syntymästään saakka on vaikea!

Teilläkin on luonne-ero lapseen. Vilkkaat vanhemmat ihmettelee miksi toinen vaan tapittaa ja päinvastoin.



Jos teillä on skitsoja lapset vauvasta lähtien niin miksi ei voi kysyä neuvolasta?



Itse olen nostanut maasta makaavan esikoisen, kantanut autoon ja kikkaillut vauvan kaukalon kanssa.

Ei kai oo uhmaa.. tai helppoa. Miten se meni?

Hyvin te ainakin lässytätte näkemättä lasta että onko se helppo vai mikä. :D



Jos lapsi makaa sohvalla ja vaatii kantamista niin minä jätän siihen istumaan. Jos sinä kannat niin siinä kannat.

Jos se 3 h kiljuu niin soittasin johonkin. Paitti jos sää joskus välillä kannat ja nollaat itsesi pomona.



Ja vanhempi on pomo. Ei kaveri.

Lapselle saa olla kaveri mutta joskus lapsen tarttee oikeesti vaan uskoa ilman selitystäkin EI.

Enkä taas tarkottanu etten selitä mitään ja meillä meno on kuin armeijassa!!!

Tää on mitä tarkotan sillä että te otatte mut silmätikuksi koska KEHTAAN sanoa että vanhemmassa vika. On joka kerta Nannyssakin! Ja koiran hihnassa.



Eikä koiraa kouluteta armeijatyyliin.



Ihme porukkaa, teiltä puuttuu kokonaan mielikuvitus.



2

Tää on mitä tarkotan sillä että te otatte mut silmätikuksi koska KEHTAAN sanoa että vanhemmassa vika. On joka kerta Nannyssakin! Ja koiran hihnassa.

että VIKAA ei tässä oltu etsimässä - ei lapsesta, ei vanhemmasta - vaan vinkkejä siihen, kuinka omien tunteiden harjoittamisessa tuettaisiin tällaista lasta.

Ei minua (nro 4 siis) kiinnosta ottaa myöskään "silmätikkuja", se ei palvele mitään tarkoitusta, eikä ole ollut päämääränäni. Itse asiassa nro 2:n kommentit olisi varmaan ollut parasta jättää vain täysin vastaamatta, koska mikään ei näemmä saa sinua uskomaan, että tässä ollaan liikkeellä vertaiskokemuksia etsimässä, ei syyllisiä.

Ja meillä ainakin joutuu lapsi uskomaan ilman selitystä EIn monta kertaa päivässä, aina ei auta selittelyt. Mutta jollain pitää saada hurjempikinluontoinen ihminen kasvatettua ilman muiden ja itsen isompaa (henkistä ja fyysistä) vahingoittamista. Siksi etsitään järkevämpää keinoa.

Ja vielä "hyvin lässyttämisestä näkemättä lasta", mietihän kaikkia näitä viestejä: kuka näistä on toisensa lapsen nähnyt? Omistahan näissä puhutaan, ja omista myös niissä tapauksissa, jotka EIVÄT ole hurjia eli tavallisin uhmaiän menetelmin varsin hyvin kasvatettavissa. Siihen joukkoon sijoitin sinun lapsesi sillä perusteella että kerroit tavanomaisten menetelmien tehoavan. Onko teillä sitten purtu vaikkapa omia käsivarsia verille saakka turhautuneisuudessa (kuten äskeisessä tarinassa oli)? Jos on, niin perun heti sanani - sinulla on kuin onkin hurja, tulistuva, vaativa lapsi, vähintään yksi.

Kiitos vielä kovasti edellä esitetyn "räyhääjäpojan" tarinan kirjoittajalle. Siitä tuli tosi toiveikas ja hyvä mieli!

Kiinnostava keskustelu, jonka luin kokonaan, vaikkei meillä mitään hirveän tulistuvia lapsia olekaan ollut. Sen verran tutulta ap:n lapsen käytös kuitenkin tuntui, että piti laittaa omakin lusikka soppaan.



Mulla tuli nimittäin ensimmäisenä mieleen aistihäiriö. Joku mainitsi jo kuulovammasta, mikä selittää varmasti vaikeaa käytöstä. Mutta aina ei tarvitse kyse olla niin merkitsevästä asiasta, vaan kyseessä voi olla myös esim. yliherkkä kuulo, yli- tai alikehittynyt tasapainoaisti tms. Hieno esimerkki se renkaiden asennus kattoon! Juuri sellaista aktiviteettia tällaiset lapset tarvitsevat. Riippuen onko aistit ali- vai ylikehittyneitä, tarvitaan erilaisia virikkeitä. Metsässä kävely on loistava harrastus, samoin esim. keinuminen, kuperkeikat..



Meidän esikoinen (nyt 7v) oli vauvasta asti ns. vaativa lapsi, joka hermostui herkästi ja oli vaikeasti rauhoitettavissa. Vaatteiden pukeminen, tukan pesu, kynsien leikkuu, ulos lähteminen, syöminen, nukkuminen ja kaikki vastaava oli yhtä huutoa. Ei todella leikkinyt muiden kanssa ennen 4v ikää (mikä on musta kyllä aika normaalia) eikä tehnyt mitään yksin. Nyt olen ymmärtänyt (asiantuntevan terapeutin ansiosta), että hänen aistimaailmansa oli niin herkkä, että itselleni peruskauralta tuntuva homma saattoi tuntua hänestä kamalalta ja hän reagoi siihen terveellä tavalla protestoimalla vastaan.



Jäähyä tai muita rangaistuksia ei meilläkään ole käytössä, koska pohjaan ihmiskäsitykseni toisenlaisille arvoille ja nyt voin sanoa että ONNEKSI! Mitä lapsi olisikaan oppinut itsestään ja elämästä, jos pahasta olosta olisi rangaistu, eikä autettu selviämään?!



Tietysti lapsi on ollut äärimmäisen hermoja koetteleva (vaikka myös ihanan rakastettava, tietysti), mutta vaikka olen itse hermostunut, olen yrittänyt aina lähteä siitä ajatuksesta, että lapsella on raivotessaan joku hätä. Hän ei ole tullut tänne ärsyttämään muita, vaan oppimaan elämään itsensä ja yhteisönsä kanssa. On minullakin oikeus suuttua, mutta ei niin, että lapsi kuvittelee olevansa paha ihminen.



No, en taida nyt puhua ap:n aiheesta, mutta näille rangaistusta kasvatuskeinonaan käyttäville vastaajille halusin sanoa, että minusta tuo lähtökohta lapsen kunnioituksesta on ensiarvoisen tärkeää. Oli kyseessä tulistuva tai minkälainen lapsi tahansa, hän haluaa pohjimmiltaan olla iloksi vanhemmilleen.



Musta ap on toiminut hienosti vaativan lapsensa kanssa, koska yrittää ymmärtää tätä, rankaisematta suoralta kädeltä "huonosta" käytöksestä. Se on varmasti todella uuvuttavaa, mutta kantaa takuuvarmasti hedelmää myöhemmällä iällä. Meidänkin esikoisesta on kasvanut todella herkkä ja empaattinen nuori neiti, joka osaa puhua tunteistaan. Erittäin vaativasta vauvasta/taaperosta on kuoriutunut yhteistyökykyinen ja -haluinen lapsi, koska saa nyt paremmin ajatuksensa ja tuntemuksensa esille.



Jos tuo aistihomma ap:stä kiinnostaa niin pari kirjaa kannattaa lukea: Aistimusten aallokossa ja Tahatonta tohellusta.



Tsemppiä ja jaksamista!

Jos syntymästään saakka on vaikea!

Teilläkin on luonne-ero lapseen. Vilkkaat vanhemmat ihmettelee miksi toinen vaan tapittaa ja päinvastoin.

Jos teillä on skitsoja lapset vauvasta lähtien niin miksi ei voi kysyä neuvolasta?

Itse olen nostanut maasta makaavan esikoisen, kantanut autoon ja kikkaillut vauvan kaukalon kanssa.

Ei kai oo uhmaa.. tai helppoa. Miten se meni?

Hyvin te ainakin lässytätte näkemättä lasta että onko se helppo vai mikä. :D

Jos lapsi makaa sohvalla ja vaatii kantamista niin minä jätän siihen istumaan. Jos sinä kannat niin siinä kannat.

Jos se 3 h kiljuu niin soittasin johonkin. Paitti jos sää joskus välillä kannat ja nollaat itsesi pomona.

Ja vanhempi on pomo. Ei kaveri.

Lapselle saa olla kaveri mutta joskus lapsen tarttee oikeesti vaan uskoa ilman selitystäkin EI.

Enkä taas tarkottanu etten selitä mitään ja meillä meno on kuin armeijassa!!!

Tää on mitä tarkotan sillä että te otatte mut silmätikuksi koska KEHTAAN sanoa että vanhemmassa vika. On joka kerta Nannyssakin! Ja koiran hihnassa.

Eikä koiraa kouluteta armeijatyyliin.

Ihme porukkaa, teiltä puuttuu kokonaan mielikuvitus.

2

minne kakkonen soittaisi, jos lapsi huutaa kolme tuntia? Ja soittaminen auttaa mihin?

Kiitos kirjoittajalle aistihäiriöistä.



Osaisitko kirjoittaa muutaman esimerkin, että millainen tällainen lapsi on?

Jotenkin en usko, että meillä on kyse tällaisesta, mutta selvä yhteys pahaan oloon on nähty sairaana ollessa. On todella pahantuulinen ollessaan kipeä. Sitten yhtäkkiä kun on viikon ollut tosi hankala huomataan, että oho onpas meillä taas eri lapsi, kun joku vaivaava (korva, flunssa, kutina) on mennyt pois.



Meillä ei myöskään olla lähimainkaan siinä pisteessä, että lapsi purisi kätensä verille, enkä muutenkaan usko, että meillä on varsinainen tulistuva lapsi, josta esim. Tulistuva lapsi -kirjassa kerrotaan.





ap

Mutta meidänkin lapset osaa ilmaista itseään ja tunteitaan: vaikka paska vanhempi olenkin ja laitan jäähylle jos toista satuttaa tahallaan enkä lässytä niitä näitä.



Ei se tarkoita että lapsi on joku kakkosluokan kansalainen jos lasta komentaa vaikka pois pöydästä jos ei kelpaa syödä vaan leikkii kielloista huolimatta.



Oma asenne lapsiani kohtaan ei ole että lapset on pahoja tai tullut tänne kiusaamaan muita.

Itseäni on hakattu lapsella remmillä joten tiedän tarkkaan että mitä on kun kunnolla alistetaan (henkistä alistamista vanhemmat ei harrastanu, riitti kunnon möyhiminen -joka alkaa tukkapöllystä ja luunapista).

Väkivalta kaikessa muodossaan toimii koska se pelottaa, niin sen tarttee raaistua.



Kyllä minäkin perään siihen että lapsi oppii käsittelemään tunteitaan ja nimenomaan pumpulissa pitäminen ja kaiken tarjoaminen vie selkärangan idealta.

Lapsen tarttee tutussa piirissä oppia että kaikkea ei saa ja tuntuu pahalta. Mutta vanhempi myös opettaa miten niistä tunteista pääsee yli.



Meillä lapset uhmaa. Mutta se on kausiluontosta, tosiaan uhmaa, eikä luonteenpiirre tai ominaisuus joten näitten kanssa on selvitty.

3 h kestävien sessioitten jälkeen ottaisin luurin ja soittaisin neuvolaan.



Esikoisella oli kerran tunnin huuto ettei saanut mennä luo ja se huusi, makasi lattialla ja ahdisti niin että itkin itsekin. Toista sellaista en katselisi, lapsenikaan vuoksi.



Mutta muuten kyllä kiellän lapsiani.

3- vuotias välillä huutaa ettei rakasta eikä ole enää poikani. Mutta puuska menee ohi.

Kai se on teistä helppoa uhmaa, mutta minusta se kuuluu lapsen elämään ja sen siedän.

Jos asia olisi todella vaikea niin en jäisi yksin tohon katselemaan.



2

Neuvolaan.



Ihan ekana. Sielä mietittäisiin minne voi ottaa jatkoyhteyttä.



Ei puheterapiakaan ollut terkan luona vaan puheterapeutin.



Varmasti neuvola osaa antaa suuntaa minne mennä jos lapsi ihan ulalla.



2

Neuvololan täti onneksi sanoi, että hänkin on joskus toivonut rauhallisempia muksuja itselleen, hänellä kun myös on temperamenttiset muksut. Sanoi myös, että kyllä se aikuisuuteen mennessä rauhoittuu. Ja niinpä tuo rauhoittukin jo kouluun mennessä! Tiesi kyllä terkkari, että olen taitava ja kunnollinen vanhempi.

Neuvolaan.

Ihan ekana. Sielä mietittäisiin minne voi ottaa jatkoyhteyttä.

Ei puheterapiakaan ollut terkan luona vaan puheterapeutin.

Varmasti neuvola osaa antaa suuntaa minne mennä jos lapsi ihan ulalla.

2

ap miksi se laspi itkee kokoajan kun haluaisi jotain. ehkä siksi kun on huomannut sen tehoavan,ituklla saan kaiken läpi.lapset on ovelia..ja jos lapsi ei syö ruokaansa niin se on sitten pois pöydästä,syö varmasti ensi aterialla kun on nälkä,mitään välipaloja ei anneta,koska lapsi oppii tästäkin että kun kieltäytyy ruuasta saa jotain parempaa välipalaa tilalle..

Ja vanhempi on pomo. Ei kaveri.

meillä kun on myös koira - ja se kyllä minusta tarvitsee pomon. Osoittaa (ainakin meidän koira) myös käytöksellään, että pomoa täytyy totella, muita ei välttämättä. Koiran koulutus ei silti ole ollut pahoinpitelyä tai simputusta, jos siitä epäilys herää.

Lapsi tarvitsee vanhemman, ei pomoa. (Siis meillä.)

Kaverin ei tuonikäisellä vielä tarvitse katsella yhtä ainutta raivo- tai turhautumiskohtausta. Kaverit lähtevät siinä vaiheessa toiseen huoneeseen leikkimään tai korkeintaan jäävät tuijottamaan hämmentyneinä kaverinsa käytöstä.

Ohjaamiseen ja auttamiseen tarvitaan vanhempi. Ei kaveria. Ei pomoa.

4

Jos teillä on skitsoja lapset vauvasta lähtien niin miksi ei voi kysyä neuvolasta? Jos se 3 h kiljuu niin soittasin johonkin. . 2

Mitähän sieltä neuvolasta pitäisi kysyä. Se neuvolan täti on vain terveydenhoitaja, eikä se oikeesti tiedä paljonkaan kasvattamisesta. Se osaa punnita ja lukea kasvukäyriä. Jos jollain on parempi terkka, niin on käynyt parempi onni, mutta ei mulla ainakaan neuvolasta oo mitään apuja löytynyt tähän eikä moneen muuhunkaan juttuun.

Ja jos lapsi huutaa, niin sinä soittaisit jonnekin. Siis minne? Onko sulla tiedossa jokin taho, joka osaa auttaa tuollaisessa asiassa? Kerro se paikka ihmeessä meillekin?

Mutta taaskaan et osaa sanoa mitä äiti itse voisi tehdä tilanteissa. Sinä näet parhaana vaan sysätä ongelman jonnekin ulkopuolelle. Tilanteet kuitenkin eletään perheessä ja siellä ne on myös ratkaistava. Mutta niitä vinkkejä tarvitaan ulkopuoleltakin, ja niitähän tässä ollaan hakemassa.

Itse olen nostanut maasta makaavan esikoisen, kantanut autoon ja kikkaillut vauvan kaukalon kanssa. Ei kai oo uhmaa.. tai helppoa. Miten se meni? Hyvin te ainakin lässytätte näkemättä lasta että onko se helppo vai mikä. :D 2

Ja se väite perustui tuohon, että tuo kertomasi tilanne lapsen kantamisesta autoon on ainakin mulla ollut tulistuvan lapsen kanssa siitä helpoimmasta päästä.

Vaikeampia on ne, jotka eivät ole noin helposti ratkaistavissa. Esim. lapsi haluaa mennä mummolle, vaikka mummo ei ole kotona, ja jaksaa karjua siitä tunteja. Tai lapsi raivostuu silmittömästi kun ei osaa lentää. Tai lapsi haluaisi lelun osat yhteen, mutta äiti ei osaakaan hitsata muovia, mistä seuraa äidin mieletön potkimis- ja hakkaamiskohtaus. Jne.

Vaikeampia on ne, jotka eivät ole noin helposti ratkaistavissa. Esim. lapsi haluaa mennä mummolle, vaikka mummo ei ole kotona, ja jaksaa karjua siitä tunteja. Tai lapsi raivostuu silmittömästi kun ei osaa lentää. Tai lapsi haluaisi lelun osat yhteen, mutta äiti ei osaakaan hitsata muovia, mistä seuraa äidin mieletön potkimis- ja hakkaamiskohtaus. Jne.

Hei

Meillä toimii toisella lapsella se, että mennään mukaan lapsen toiveisiin/haaveiluun. "Ai sä haluaisit mennä mummon luo? Mitä sä haluaisit siellä tehdä? Ai.xx mummon kanssa? Niin, kuulostaapa tosi kivalta. Arvaa mitä haluaisin, mennä just nyt..xx.."

Ymmärsitkö idean? Eli ei ruveta järkeilemään, että siksi ja siksi ei voida, vaan annetaan toisen toivoa ja oikein kannustetaan siihen.

Lapselle saattaa riittää se, että tulee tällä tavalla kuulluksi, ei siis oikeasti odota että pystyt asian järjestämään.

Ei varmasti toimi kaikkien lasten kanssa.

Mutta meillä varsinkin helpommalla lapsella 3-vuodesta ylöspäin on tällä tavalla selvitetty kaikki karkin kinuamiset yms. "Mäpä haluaisin just nyt syödä kokonaisen suklaakakun".

Kokeile!

Meidän lapsella oon aatellut, että voisi olla jotain sellaista. Tosin nyt on alkanut jo helpottamaan, mutta pitää lukea noita kirjoja, jos niistä vielä jotain vinkkejä avuksi löytyisikin. Tai ainakin pääsen harmittelemaan, että voi kun olisin tiennyt tuon, kun lapsi oli pieni...

-Tahtoo karkin

- Karkki onkin hyvää. Harmi ettei meillä ole. (halaus) Äidistäkin karkit ovat tosi hyviä. Joskus ostetaan kaupasta. (huom! älä lupaa ensi kerralla, vaan joskus! Meidän taapero ainakin tietää jo mitä on ensi kerralla!)

Mutta näinhän tahdon itseänikin lohdutettavan, tyyliin:

- Tahtoo kivuttomat menkat, sattuu!

- Kivuttomat menkat olisikin tosi hyvä juttu. Haluaisitko särkylääkettä, hierontaa yms?(halaus)

Vaikeampia on ne, jotka eivät ole noin helposti ratkaistavissa. Esim. lapsi haluaa mennä mummolle, vaikka mummo ei ole kotona, ja jaksaa karjua siitä tunteja. Tai lapsi raivostuu silmittömästi kun ei osaa lentää. Tai lapsi haluaisi lelun osat yhteen, mutta äiti ei osaakaan hitsata muovia, mistä seuraa äidin mieletön potkimis- ja hakkaamiskohtaus. Jne.

Hei

Meillä toimii toisella lapsella se, että mennään mukaan lapsen toiveisiin/haaveiluun. "Ai sä haluaisit mennä mummon luo? Mitä sä haluaisit siellä tehdä? Ai.xx mummon kanssa? Niin, kuulostaapa tosi kivalta. Arvaa mitä haluaisin, mennä just nyt..xx.."

Ymmärsitkö idean? Eli ei ruveta järkeilemään, että siksi ja siksi ei voida, vaan annetaan toisen toivoa ja oikein kannustetaan siihen.

Lapselle saattaa riittää se, että tulee tällä tavalla kuulluksi, ei siis oikeasti odota että pystyt asian järjestämään.

Ei varmasti toimi kaikkien lasten kanssa.

Mutta meillä varsinkin helpommalla lapsella 3-vuodesta ylöspäin on tällä tavalla selvitetty kaikki karkin kinuamiset yms. "Mäpä haluaisin just nyt syödä kokonaisen suklaakakun".

Kokeile!

miksi vaativista vauvoista ja voimakastahtoisista lapsista on vaikea puhua ihmisten kanssa kasvotusten. Se koko konseptin selittäminen on niin mahdoton juttu, että nämä yksittäisten tilanteiden kuvaukset antavat koko asiasta väärän kuvan.



Hyvä juttu, että tällaisia ketjuja tänne aina välillä ilmestyy, jotta muistan, etten vain erehdy tämän palstan ulkopuolella avaamaan keskustelua aiheesta.

Tuli tuolla muualla lukiessa että on meillä käytössä vielä eräs keino, jota noudatan melkein automaattisesti nykyään. Kerron lapselle noin viisi minuuttia ennen, mitä kohta tehdään. Jos joskus jää tämä pois, tulee varmasti uhma. Mutta varmaankin jo ap noudatat tätä, niin kuin monta muutakin asiaa, joista olet kertonut...