Vinkkejä voimakastahtoisen 2-vuotiaan uhmaan

niin kyllä äitinä pystyy "ajeeraamaan" lapsen taisteluasemaan. Sadistinen vanhempihan kiusaa lapsen hermoheikkona tekemään virheitä, mistä pääsee rankaisemaan. Näitä esimerkkejä näkee aina toisinaan.



Lapsellehan voi jo puhua niin ilkeällä äänensävyllä, että tällä menee pasmat sekaisin ja vastustusta tulee jo kovakouraisten otteiden takia.



En yhtään väitä, että ap siltä kuulostaisi, mutta omin silmin nähtyjä/kuultuja tapauksia kyllä löytyy tästä sarjasta "lapseni ovat tosi, tosi hankalia ja tarvitsevat koko ajan natsikuria ja rangaistuksia".

kuin monia lapsia. Useat kasvattajat tietävät, ettei koiranpennusta tule kuin häiriintynyt mielivaltaisella kurinpidolla ja läimäyttelyllä.



Pienten lasten kasvatuksessa näitä saatetaan pitää kulmakivinä.



- tuli vain mieleen -

[. Kun ikää tulee enemmän, omien tunteiden hallinta kehittyy, eikä lapsi enää niin helposti ajaudu tuollaiseen mielentilaan. Nämä ovat asioita, jotka menevät itsestään ohitse, jos niitä ei ruoki (sääli, hyvittele, "traumatisoidu" itse).

Eli samaa mieltä olen siinä, että kun ikää tulee lisää niin lapsi kehittyy tunteiden säätelyttä. Mutta eri mieltä olen siinä, että se kehitys tapahtisi itsestään.

Tällaiset tulistuvat lapset nimenomaan tarvitsevat apua tunteidensa tunnistamisessa ja sopivien reaktioiden ja toimintatapojen löytämisessä. Heillä tämän puolen kehitys ei ole ikäistensä tasolla.

Musta tässä ketjussa on vastakkain ainakin kaksi ajatusmaailmaa kasvattaa lapsi ja yleensäkin olla ihminen.



Ap:n tavalla antamalla herkälle lapselle vaihtoehto sopivissa asioissa annetaan lapsen ymmärtää että häntä kuunnellaan, hän on tärkeä ja voi vaikuttaa joihinkin asioihin ja ihmissuhteisiinkin. Uskon että lapselle kasvaa tällä tavalla tevre itseluottamus.



Jotkut vastaajista tuntuvat kasvattavan lasta pitäen silmällä sitä, kenellä on talossa valta. Lapsi alistetaan auktoriteeteille ehkä ilman perustelujakin. Ap:n ei tarvitse taistella vallasta, koska hän keskittyy olemaan ohjaava ja turvallinen vanhempi. Kyllä hän rajat pitää, vaikkei alista.



En muutenkaan ymmärrä akatustapaa jossa ajatellaan että lapsi, jopa 8-kuinen yrittää pomottaa vanhempaa ja "ottaa vallan".

Äiti päättää. Jauhamaan ei jäädä. Jos alkaa vaikka tämä "maitoo eiku mehuu eiku maitoo" niin laitan mukiin jompaa kumpaa ja se saa kelvata. Jos ei kelpaa kaadan pois. Sitten seuraa uhmakohtaus joka kestetään (uhmakohtaukset kuuluvat 2v:n kehitykseen, ei niitä kuulu rittää estää) siten, että olen läsnä. Kun on ohi kaikki on taas ok. Taas seuraavaan kertaan.



Ei pidä antaa 2v:n pompottaa. Saa tehdä pieniä valintoja (kuten että haluaako laittaa punaisen vai sinisen paidan) mutta jos ja kun se menee sellaiseksi eieieieikumpaakaan jutuksi niin äiti päättää. Ja vetää jommankumman päälle. Ja taas huudetaan ja äiti istuu vieressä. Ja kertoo että ootpa VIHAINEN. Joskus silitän selkää samalla, joskus en jos lapsi sysii käden pois.



Lapsen kiukkua ei tarvitse pelätä. 2v opettelee juuri sitä tahtomista, oikeasti sillä mitä tahtoo ei ole merkitystä.

(uhmakohtaukset kuuluvat 2v:n kehitykseen, ei niitä kuulu rittää estää)

Puhe oli tulistuvasta lapsesta, lapsen luonteesta ja temperamentista, joka pysyy syntymästä kuolemaan.

Ei vieläkään oikeastaan yhtään osaa leikkiä itsekseen

- meillä nimittäin (edelleen nelonen, siis) on ihan sama juttu. Ja kyse ei todellakaan ole kehityksen viivästymisestä; puhe on kaukana edellä ikätovereita, lapsi tarinoi mielikuvituksestaan pitkiä juttuja; kiipeää ja juoksee hyvin taitavasti... mutta sitten tämä oman tahtomisen ja harmistumisen hallinta vain ovat niin hurjan kaukana edellämainituista taidoista.

Ja juuri vaikeaa on myös tuo YKSIN leikkiminen - aina tulisi jommankumman vanhemmista tai muun aikuisen olla mukana. Aivan joka paikassa muualla paitsi television ääressä tarvitsee seuraa - ja mielellään sielläkin, jos vaan joku ehtii.

Mikä oikein voi ollakaan tuon yksin leikkimisen kanssa homman nimi? Tuntuu usein, että meidän kuopus 1v leikkii jo suvereenimmin yksin kuin tämä tulistuva kolmivuotias...

ps. enkä kyllä yhtään ymmärrä miten joku voi nähdä meidän tavat sadistisina. Voisiko joku avata näkemystään hieman enemmän?

Nyt ei ole kyse lapsesta, joka joutuu joskus nurkkaan tai jäähylle. Vaan kyse on siitä, että jos ensin joutuu aamulla pukemisesta nurkkaan, sitten aamiaisella kiukuttelusta. Seuraavaksi ulos pukeminen aiheuttaa nurkkatuomion, sitten ulkona huudetaan, kun hiekkaämpäri ei ole keltainen vaan punainen (pitäisikö siitäkin laittaa nurkkaan). Eli käytännössä nurkkaa olisi koko päivä, ja jos kaikesta laittaa, niin nurkkaa kertyy päivittäin varmaan tunnin verran, ja se on 2-vuotiaalle sadismia. Lisäksi nuo kiukut ovat erilaisia: Pukemisessa voi antaa vaihtoehtoja, syömisessä ei, hiekkaämpäristä huutaminen taas on silkkaa uhmaa, jonka voi antaa huutaa pois. Kun lapsi reagoi kaikkeen rääkymällä, on äidin raskasta jatkuvasti miettiä mitä huutoa mikäkin on ja mikä milloinkin on paras tapa hoitaa tilanne. Raskasta siitä miettimisestä tekee se, kun äidin aivot on rakennettu niin, että oman lapsen huuto rassaa eniten, joten ajatuksen juoksuttaminen kirkkaana siinä lapsen huutaessa vaatii usein todellista ponnistelua.

Sadisti palaa linjoille ulkoiltuaan 2-vuotiaan uhmiksen kanssa.

Se, että 2-vuotias istuisi nurkassa tunnin päivässä (2 min kerrallaan) vaatisi sen, että lapsi tekisi tuhmia 30 kertaa päivässä. Lapset eivät ole tyhmiä. Kymmenen kertaa taitaa olla maksimi mitä olen joutunut tytön nurkkaan laittamaan per päivä ja se on jo huono päivä se. Joskus on päiviä kun nurkkaa ei tarvi ollenkaan. Mutta lapsetkin oppii ja joskus riittää jo varoitus, että "jos vielä kaadat maitoa, äiti laittaa nurkkaan", eikä nurkkaa sillä kertaa tarvita. En minäkään suorilta ole lasta nurkkaan haalamassa ensimmäisestä kiukuttelusta. Vain jos tilanne jatkuu kielloista huolimatta.

Alkuun nurkkaa tarvittiin enemmän, nyt jo vähemmän kun varoitus riittää.

-se sadisti

niinä hetkinä, kun hän tarvitsisi lähinnä apua itsensä kanssa. Sä haluat, että sun taapero siis alkaa käyttäytyä järkevästi, metodina rangaistukset, jotka tuntuvat mielivaltaisilta. Mutta todennäköisesti et itse ole saanut juurikaan vanhemmiltasi sellaista ymmärrystä, josta itselläsi olisi ammentaa, joten sillä lailla se on ns. ymmärrettävää. Pienen lapsen maailma on erilainen kuin aikuisen. Sinun "kasvatuksesi" kuulostaa sodankäynniltä.

Samanlainen rauhoittumis/miettimispaikka se on kuin jäähypenkkikin. Meillä ei vain jäähypenkkiä ole, joten siksi nurkka. Eikä se lapsi siellä nurkassa kauaa ole, korkeintaan sen 2 min jonka jälkeen sovitaan ja pyydetään anteeksi. -se sadisti ps. enkä kyllä yhtään ymmärrä miten joku voi nähdä meidän tavat sadistisina. Voisiko joku avata näkemystään hieman enemmän?

Ei meillä sotaa käydä. Meillä vain on tietyt rajat ja tavat miten asioita tehdään. Hommat sujuu helpommin kun tyttökin on näistä rajoista tietoinen. Tottakai selitän lapselle miksi hän on nurkassa. Ja edelleenkin nurkkaan joudutaan vasta jos/kun tilanne jatkuu kielloista huolimatta. Usein tyttö rauhoittuu nurkassa ja sen jälkeen esim. ruokailu sujuu paremmin kun pahin kiukku on saatu purettua nurkassa hetken huutamalla. Sen jälkeen sovitaan ja halitaan ja muistutetaan vielä mitä ei saa tehdä.

Ultimate-raivarit on sitten asia erikseen. Silloin ei passaa tyttöön edes koskea vaan on parempi seurata vierestä, ettei satuta itseään. Sitten kun rauhoittuu itsekseen otan syliin ja jutellaan kuinka oli paha mieli jne. Onneksi näitä pahoja raivareita ei tule kovin usein.

-se sadisti

Hei



Kivasti tullut vastauksia, kiitos!



Meillä tämä tulistuva ei oikein osaa leikkiä muiden kanssakaan, kuin ihan hetken. Ei vanhemmankaan. Hän ei ole minusta levoton, mutta ei vain osaa olla ja leikkiä kenenkään kanssa.



Hän hakee koko ajan kontaktia jotenkin kai. Ei oikein osaa katsoa telkkariakaan.

Ollut kotihoidossa koko ajan eli on saanut sitä huomiotakin. Puistotädillä on muutaman kerran nyt viikossa ja siellä menee hyvin.



Tämä pikkusisko vaan tietyllä tavalla "terrorisoi" muuta perhettä. Koko ajan häntä pitää vahtia.

Miten saisin lapsen leikkimään yksin tai turvallisesti muiden kanssa?



Ehkä lastani pitäisi kuvailla suuttumisen ja itkemisen lisäksi myös sillä, että ei ikinä vain ole rauhassa tekemässä jotain vaan joko tulossa syliin tai tekemässä jotain kiellettyä.



Kun voisi joskus laittaakin sen dvd:n vain pyörimään ja lapsen sen eteen..

niin tässä myös yksi edellä vastanneista, jonka lapsi ei myöskään leiki sekuntiakaan yksin. Joskus säälittää pikkuveli, joka joskus haluaisikin leikkiä yksin, mutta isompi tulistuva raahaa veljensä vaikka väkisin mukaan leikkiinsä, kun ei tosiaan leiki lainkaan yksin.



Ja mulle ei myöskään ole yhtään auennut tuo, että miksi lapsi on tuollainen yhdessä leikkijä.



Nyt olenkin puhunut miehelle, että meidän pitäisi enemmän pitää lapsia erillään. Eli kun me ollaan koko perheellä kotona, niin silloin vietetään aikaa yhdessä. Joten sen sijaan pitäisi enemmän olla niin, että toinen vanhempi lähtee yhden lapsen kanssa kauppaan ja toinen jää toisen lapsen kanssa kotiin touhuamaan. Ja tätä ajattelen lähinnä tuon pikkuveljen kannalta, ettei sen ole pakko aivan joka hetki leikkiä vaativamman isoveljensä kanssa.



Vuoden päästä isompi pääsee eskariin, joten silloin helpottaa pienemmällä, kun saa olla aamupäivät rauhassa.

Ei meidänkään poika 2-vuotiaana vielä leikkinyt muiden kanssa. On nyt neljä ja oli siis kaksivuotiaana prikulleen tuollainen kuin ap:llä, ja nyt hieman jo kehittynyt siitä. Ja nyt tuo leikki on tuota, ettei sekuntiakaan yksin leiki.



Eli toisin sanoen tuo, että olla möllöttelisi vaan tai esim. piirtelisi itsekseen ei toteudu edelleenkään. On ollut paikoillaan ja möllötellyt muutaman kerran, jolloin olen ihmetellyt käytöstä ja mitannut kuumeen. Kipeenähän poika on silloin ollut.

Meidän esikoinen ei koskaan ole viihtynyt lelujen kanssa eikä leikkimässä yksikseen, mutta avain onneen oli katosta roikkuvat renkaat. Niissä se jaksaa riekkua ja roikkua, katsoo pikkukakkostakin pää alaspäin roikkuen...

Meidän esikoinen ei koskaan ole viihtynyt lelujen kanssa eikä leikkimässä yksikseen, mutta avain onneen oli katosta roikkuvat renkaat. Niissä se jaksaa riekkua ja roikkua, katsoo pikkukakkostakin pää alaspäin roikkuen...

Kiitos ideasta! Lapsi on todellakin todella fyysinen ja rämäpäinen. Renkaita ei meille pysty laittamaan, mutta kaikki muut vinkin liikunnallisista virikkeistä/leluista otetaan ilolla vastaan!

(tyttö hämmästytti yksi päivä meitä kävelemällä itse monta kilometriä metsässä. siis jaksamista ja taitoja löytyy. ikää 2v 1kk. Joskus tosin vaan makaa ja vaatii kantamista...)

Ainahan 2- vuotiasta tarttee seurata!



Meillä esikoinen tykkää telkkarista, toista ei kiinnosta ollenkaan.



Koiran ja lapsen koulutus on lähes samaa, sitä tarkoitin.



Lapsesi itkee koska se on nähnyt että se tehoaa sinuun. Tytöt on tollasia draamakuningattaria suuri osa.

Anna vollata. Ai kaameeta.



2

Ainahan 2- vuotiasta tarttee seurata!

Meillä esikoinen tykkää telkkarista, toista ei kiinnosta ollenkaan.

Koiran ja lapsen koulutus on lähes samaa, sitä tarkoitin.

Lapsesi itkee koska se on nähnyt että se tehoaa sinuun. Tytöt on tollasia draamakuningattaria suuri osa.

Anna vollata. Ai kaameeta.

2

Jaahas.

Sä et tiedä yhtään mistä puhut. Mutta ei se mitään, lastenkasvatustapasi on juuri sitä, mitä en missään nimessä halua itse tehdä. Perusoletuksesi, että lapset ja koirat toimii samoin osoittaa sen. MInä nimenomaan en halua kasvattaa lapsia niin kuin koiria. Koirien kasvatus perustuu sille, että sille osoitetaan oma paikka lauman viimeisenä.

Äh, ihan turhaan tähän provosoitua.

Mulle tuli mieleen ihan sama lause, että tuo ei tiedä ollenkaan mistä puhutaan.



Ai että antaa vollata vaan, ettei muka oo kaameeta.



Kun ei oo tosiaan se tilanne, että antaa vollata jostain yhdestä asiasta tänään. En minäkään oo jaksanut vuosien mittaan aina reagoida joka tilanteeseen hyvin, ja oon joskus aatellut, että huutakoot sitten, jos huudatuttaa. Kaksikin viikkoa kun kuuntelee sitä huutoa yötä päivää, niin tajuaa, ettei kyse ole yksittäisistä uhmakohtauksista vaan kokonaisvaltaisemmasta elämästä.



Mutta pitäisi mun myös tietää, ettei sellainen voi sitä ymmärtää, joka ei oo kokenut. Minä taas olen kokenut myös tavallisen lapsen uhmaiät, ja ne on tosiaan helppo handlata.

Äiti päättää. Jauhamaan ei jäädä. Jos alkaa vaikka tämä "maitoo eiku mehuu eiku maitoo" niin laitan mukiin jompaa kumpaa ja se saa kelvata. Jos ei kelpaa kaadan pois. Sitten seuraa uhmakohtaus joka kestetään (uhmakohtaukset kuuluvat 2v:n kehitykseen, ei niitä kuulu rittää estää) siten, että olen läsnä. Kun on ohi kaikki on taas ok. Taas seuraavaan kertaan.

Ei pidä antaa 2v:n pompottaa. Saa tehdä pieniä valintoja (kuten että haluaako laittaa punaisen vai sinisen paidan) mutta jos ja kun se menee sellaiseksi eieieieikumpaakaan jutuksi niin äiti päättää. Ja vetää jommankumman päälle. Ja taas huudetaan ja äiti istuu vieressä. Ja kertoo että ootpa VIHAINEN. Joskus silitän selkää samalla, joskus en jos lapsi sysii käden pois.

Lapsen kiukkua ei tarvitse pelätä. 2v opettelee juuri sitä tahtomista, oikeasti sillä mitä tahtoo ei ole merkitystä.

Tuon selän silittämisen painan mieleeni!

t. eräs joka odottelee 1v9kk tytön uhmaa alkavaksi

Sää TYHMÄ otat sieltä mitä haluat!!!



Jos sanon että nurkkaan, niin muuta en tee.

Määhän sanoin että saa valita. MUTTA ei kaikessa tartte.

Jos se kersa makaa ja sanoo: kanna. Niin sanot ei. Ja se siitä!



Anna sen huutaa! Mutta kun sää REAGOIT siihen niin se tekee niin jatkossakin.



Ja mitä enempi jatkat tota lässyttämistä niin pitempään ja pahempaan toi vaan menee. Sori jos et usko. Minun lapsilla on nähkääs TEIDÄN mukaan helppo uhma. Käsite jota en tajua. Koska ihan yhtä turhauttavaa se aina on.



Miksi en saa sanoa että ÄLÄ KANNA SITÄ JOS SE VAATII? Mitä niin provosoitavaa siinä muka on?



Sää oot itse antanut siitä kasvaa sinussa roikkuvan pikkusen ongelmanyytin, eikä avuksi kelpaa että ole aikuinen.



Omat lapset ei jää edes kuunteleen mitään pitkiä selityksiä siitä ja tosta. Joskus riittää että se nyt on niinkuin äiti sanoo.



KOhta tulee kyselyikä ja olet kokoajan jauhamassa siitä ja tosta.



Tee sille naperolle säännöt. Jos annat 2 paitaa vaihtoehdoksi ja se kiljuu kolmatta niin anna olla. Sinä päätät ja homma ohi.

Me ollaan pukeutumisessa säästetty sillä että illalla ennen nukkumista haetaan aamun vaatteet.



Ja vaikka puhun tässä koiran kasvatuksesta niin se ei tarkoittanut mistään alistamisesta paikalleen. Vaan KOULUTUKSESTA.



2

Minun lapsilla on nähkääs TEIDÄN mukaan helppo uhma. Käsite jota en tajua. Koska ihan yhtä turhauttavaa se aina on.

Ja sinä et tajua sitä käsitettä, koska sulla ei ole muusta omaa kokemusta. Uhma ei todellakaan ole aina yhtä turhauttavaa. Turhauttavaa on "uhma", joka on alkanut syntymästä ja jatkuu edelleen lapsen ollessa parivuotias, eikä ole mihinkään loppumassa.