Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä en kerta kaikkiaan kestä olla lasten kanssa kotona!
28.07.2009 |
Tämän rankempaa "työtä" ei ole. Mä olen aivan finaalissa tähän touhuun. Aamulla viidestä alkaen yhtä ruuanlaittoa, jälkien siivousta, pyykin pesua. Fyysistä työtä tauotta. Ei ole mun juttu.
Ja kaupan päälle yksi huutaa koko ajan ja toinen uhoaa ja kiukuttelee. Ihanaa. Huutoa, huutoa, huutoa.
Tämä ei ole mun juttu tämä kotona oleminen. Pää hajoaa. Rakastan lapsiani äärettömän paljon ja he ovat elämässäni tärkeintä, mutta mä en voi olla kotiäiti.
En jaksa otsa hiessä pukea taistelevia lapsia, työntää rattaita sorassa hiki valuen. Ei.
Luojan kiitos mun työt alkaa ensi viikolla. Lapset hoitoon ja minä tekemään aivotyötä. Työtä, jossa voin istua paikallani ajattelemassa. En voi kuvitella motivoituneempaa työntekijää kuin kotiäitiyteen täysin loppuunpalanut nainen.
Mua on turha sitten tulla tänne haukkumaan. Olen paras äiti lapsilleni ja tiedän sen. Ja miksikö tänne sitten tuli julistamaan jos ei saa haukkua? Siksi kun mulla on taas mitta täynnä tätä kaaosta ja raivausta ja huutoa ja siivousta. En halua huutaa noille lapsille, eikä täällä nyt muitakaan ole. Siksi kirjoitan tänne. Piste.
Kommentit (61)
Näin se toimi.
Alusta asti lapset oppivat, että äidillä on omakin elämä ja äiti ei syöksähtele passaamaan joka vinkunaa.
Ymmärrän kyllä näitä ap.n tyylisiä kun seuraan, kuinka äidit pukevat vielä 4 vuotiaita lapsia ja syöttävät 2 vuotiaita ja vaipat on 3 vuotiaille. Onhan se raskasta jos syöksähtelee ja passaa ja elää niin lapsen ehdoilla, että lapsikin siinä tukehtuu. Päiväkodissa on sitten kova työ opettaa näitä pikkukeisareita omatoimisiksi kun vanhemmat ei osaa, eikä viitsi.
en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten äidit kokee sen helpommaksi, että pitää repiä väsyneet lapset sängyistä aamuvarhain joka aamu ja raahata hoitopaikkaan. Ja että ei ole aikaa itselle, harrastuksille, lapsille eikä miehelle. Että pitää samat kotityöt joihin kotona on aikaa koko päivä runnoa pariin tuntiin illassa. Kotona sentään ehtii istua, juoda rauhassa kahvia, syödä ja lukea lehtiäkin.
Ei mulla ainakaan kotona ollessa mitään aikaa ole ollut lehtiä lukea! Hyvä jos kahvikupin ehti siemaista ennen kuin piti mennä selvittämään jotain välejä tai pyyhkimään jonkun peppua. Usein se kahvikuppi jäi sitten jonnekin...
Ei kyllä töissä pääsee helpommalla, ehdottomasti. Ei ole ainakaan tätä jatkuvaa ruoanlaittoa, pyykinpesua ja siivoamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten äidit kokee sen helpommaksi, että pitää repiä väsyneet lapset sängyistä aamuvarhain joka aamu ja raahata hoitopaikkaan..
ilmeisesti valvovat illalla liian myöhään. Rytmit kuntoon niin tuo asia on pois päiväjärjestyksestä. Ei meidän lapsia ole koskaan tarvinnut repiä tai raahata hoitoon, kyllä ne heräävät ihan vapaaehtoisesti 6:30 mennessä ja hoitoon menevät omin jaloin.
parempi äitinä?
Minua on aina ärsyttänyt tuollainen sanonta. Kyllä joku voisi olla paljonkin parempi äiti minun lapsilleni, en todellakaan ole täydellinen äiti. Enkä usko ap:n avauksen perusteella hänenkään olevan - lapset yleensä kyllä vaistoavat tavalla tai toisella sen, että he käyvät äidin hermoille.
SEN SIJAAN voisi sanoa, että kukaan ei voi lapsiani enempää rakastaa. Tunneside on toki omalla äidillä toinen kuin kellään muulla.
Mitä tulee kiistaan siitä, kumpi homma on rankempaa, kotonaolo vai töissä olo, niin kai se on subjektiivinen asia siinä missä se kotona viihtyminenkin.
Kysehän on ennen kaikkea motivaatiosta. Jos kokee ainakin alitajuisesti, että palkkatyö on arvokkaampaa kuin omien lasten kasvatus ja kodin ylläpito, niin toki siellä kotona viihtyy heikosti.
On se myös lähiympäristön arvostuksista ja tuesta kiinni. Jos mies ei osallistu tai jos ei ole ystäviä ja muita aikuiskontakteja päivän mittaan saatavilla, väsyy.
Ja kolmas seikka on - kuten tässä jo on todettukin - se, miten kovan stressin lastensa hoidosta ottaa. Kannattaa hyvissä ajoin opettaa lapsilleen, että kaikilla, MYÖS ÄIDEILLÄ, on oikeus juoda se kahvikupponen rauhassa eikä lapsia passata polvet ruvella heti, kun he keksaisevat haluta jotakin.
Palasin hetkeksi lapsien teon välillä töihin, rahan vuoksi en ettei kotona jaksa. Enkä tuntenut siitä pahaa oloa.
Nyt olen taas kotona ja nautin tästä.
Ei kiljumisesta tartte nauttia mutta kiljuminenkin on merkki jostain ja yleensä siitä ettei lapsille ole tekemistä. Eikä se auta jos lapselle sanoo ota lego ja leiki sillä.
Minusta on huolestuttavaa jos vanhemmat ei nauti kotona olosta.
Samoin ihmettelen miksi olla työssä naama vääntyneenä valittamassa kunnes pääsee eläkkeelle.
Miten sun elämä onnistuu eläkkeellä kun ei ole enää työtä?
Lapset asuu omillaan ja vieressä mies jonka kanssa tarttis elää joka päivä kahden? Millaista se tulee olemaan?
Koita nyt nähdä elämässäsi tämä hetki taukona ja lopettaa vouhotus. Pysähdy ja ole lastesi kanssa.
Ymmärrän että pidät haasteellisesta työstä ja osaat yhdistää lapset siihen, ainakin heitä joku leikittää niin ei mene kiljuessa kotona.
Meillä on pian 4 alle 6- vuotiasta lasta eikä kotiaskareet ole pakkopullaa, enkä kaipaa johonkin pitsinnypräyskurssille! :D
Minustakin elämä jatkuu vaikka käy työssä, mutta ei sen pidä kotona olosta kärsiäkään!
Veikkaan että sillä lailla tuo on paljon helpompaa. Lapsista on toisilleen seuraa ja se kotona olo on paljon mielekkäämpää näin. Aika ei veny vuosiksi ja siinä on jotain järkeäkin, kun molemmille on oikeasti järkevää olla kotona. Ja äidille on tarpeeksi työtä - ei ehdi turhautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parempi äitinä?
Minua on aina ärsyttänyt tuollainen sanonta. Kyllä joku voisi olla paljonkin parempi äiti minun lapsilleni, en todellakaan ole täydellinen äiti. Enkä usko ap:n avauksen perusteella hänenkään olevan - lapset yleensä kyllä vaistoavat tavalla tai toisella sen, että he käyvät äidin hermoille.
SEN SIJAAN voisi sanoa, että kukaan ei voi lapsiani enempää rakastaa. Tunneside on toki omalla äidillä toinen kuin kellään muulla.
Mitä tulee kiistaan siitä, kumpi homma on rankempaa, kotonaolo vai töissä olo, niin kai se on subjektiivinen asia siinä missä se kotona viihtyminenkin.
Kysehän on ennen kaikkea motivaatiosta. Jos kokee ainakin alitajuisesti, että palkkatyö on arvokkaampaa kuin omien lasten kasvatus ja kodin ylläpito, niin toki siellä kotona viihtyy heikosti.
On se myös lähiympäristön arvostuksista ja tuesta kiinni. Jos mies ei osallistu tai jos ei ole ystäviä ja muita aikuiskontakteja päivän mittaan saatavilla, väsyy.
Ja kolmas seikka on - kuten tässä jo on todettukin - se, miten kovan stressin lastensa hoidosta ottaa. Kannattaa hyvissä ajoin opettaa lapsilleen, että kaikilla, MYÖS ÄIDEILLÄ, on oikeus juoda se kahvikupponen rauhassa eikä lapsia passata polvet ruvella heti, kun he keksaisevat haluta jotakin.
Mikä ihmeen jeesustelija tämä nyt taas on? Minä kaikkine vikoineni olen lapsilleni paras äiti. Mikään jatkuvasti tyytyväisenä hyrisevä pullaäiti ei antaisi samaa kuin minä annan lapsilleni. Enkä ole missään vaiheessa sanonut että lapset käyvät hermoilleni, ainoastaan tämä kotona oleminen.
Tuossa äiti nyt kiillottaa marttyyrin kruunuaan ja asettaa arvomaailmassa vastakkain palkkatyön ja omien lasten kasvattamisen. Nyt mentiin metsään ja lujaa. Kasvattaa voi vaikka käy töissä. Se, olenko minä se joka ne lattiat luuttuaa vai joku muu, ei kerro olenko hyvä äiti.
En ota stressiä lasten hoidosta. En vain viihdy kotiäitinä. Sekö tekee ihmisestä huonon? Kaikki eivät viihdy lähihoitajina tai poliiseina. Minä en viihdy lähihoitajana enkä kotiäitinä.
Minä en paapo lapsiani, minä hoidan heitä. Ja äidin velvollisuus on ajoittain olla myös se siperia. Koska se tulee jokaiselle ihmiselle, myös jokaiselle äidin pikku kullannupulle, eteen joku kaunis päivä.
Kotiäitiys ei ole pyhyyttä. Se on valinta. Se ei tee ihmisestä parempaa.
ap
Minua taas kiinnostaa tietaa, miten joku voi vaittaa, etta tyossa kayva joutuu tekemaan samat asiat tyopaivan paatteeksi kuin kotiaiti? Miten talo voi sotkua, jos siella ei edes olla? Ilta menee jotakuinkin siihen, etta syodaan, pestaan, katsellaan telkkua ja sitten nukkumaan. Olen kotiaiti, mutta helpoin hetki paivasta on se ilta, varsinkin kun sita on 2 ihmista jakamassa ne hommat. Kun toinen vahtii, etta lapset kay iltapesulla, niin toinen tayttaa tiskikoneen.
Kotona ollessa joutuu siivoamaan enemman koska sotkuakin tulee enemman. Joutuu myos kokkaamaan enemman ja useammin, koska joka ateria syodaan kotona. Toisekseen kun kotona on vain yksi aikuinen, niin ei vain yksinkertaisesti kerkia jokapaikkaan ja valilla mopo lahtee kasista. Sitten on kaaos paalla. Tahan paalle kun lisataan se henkinen rankkuus, mika tulee siita, kun joutuu kuuntelemaan tappelua ja kitinaa koko paivan, nain karjistetysti. Mieluummin menisin toihin.
Joten en ymmarra en, miten tyossakayva tekee tuntimaaraisesti samanverran kotitoita kuin kotonaoleva, ja miten toissa kayva kuuntelee tuntimaaraisesti lasten uhmaa ym. paivassa samanverran? Ja kuinka se voi olla yhta rankkaa jakaa nama rutiinit puolison kanssa kuin tehda ne yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on kyllästynyt ja väsynyt lapsiinsa ja haluaa töihin rentoutumaan.
Hyppää ajatuksissasi marraskuuhun...jolloin ulkona on pimeää ja kylmää,.. nuorimmalla korvatulehdus, vanhemmalla sikainflunssa, ap:lla tavallista lenssua ja ap:n esimies huonolla tuulella (ehkä samoista syistä)...Pari työkaveria jää saikulle ja ap:n työmäärä vain kasvaa. Ihanaa, eikö totta?
Näin se toimi. Alusta asti lapset oppivat, että äidillä on omakin elämä ja äiti ei syöksähtele passaamaan joka vinkunaa. Ymmärrän kyllä näitä ap.n tyylisiä kun seuraan, kuinka äidit pukevat vielä 4 vuotiaita lapsia ja syöttävät 2 vuotiaita ja vaipat on 3 vuotiaille. Onhan se raskasta jos syöksähtelee ja passaa ja elää niin lapsen ehdoilla, että lapsikin siinä tukehtuu. Päiväkodissa on sitten kova työ opettaa näitä pikkukeisareita omatoimisiksi kun vanhemmat ei osaa, eikä viitsi.
Toiset lapset eivät vaan kertakaikkiaan opi siihen, että äiti joisi sen kahvin ja lukisi sen lehden. Ikinä. Toiset oppivat heti.
Meiltä löytyy molempia sortteja, ja yhtä lailla molempia on totutettu, vuosia ja vuosia. Silti yhä 6-vuotiaan kanssa on aina joku hätätilanne tai kielletty toiminta meneillään ja ellen keskeytä kahvitaukoa ja puutu peliin, seurauksena on pienempi tai suurempi katastrofi. Pienempien (4 ja 1 v) kanssa ei vaan ikinä, ikinä ole ollut samanlaista, saan juoda kahvia litratolkulla ennen kuin kumpikaan heistä tarvitsee mitään tai on vaarassa.
Minun 6-vuotiasta saa vapaasti tulla kasvattamaan, jos joku siihen uskoo pystyvänsä. Hänen persoonaansa kuuluu tietty valtava uteliaisuus joka yhdistettynä vilkkauteen (=elohopealapsi) tekee rauhalliset kahvihetket mahdottomiksi. Mutta toisaalta enpä haluaisi hänen persoonaansa mennä väkisin muuttamaankaan, uskon, että uteliaisuus ja kiinnostus kaikkeen mahdolliseen tekevät hänen elämästään vielä mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla on vaan yksi, toistaiseksi helppo lapsi ja oon ihan hermona jo sen kanssa, jos ollaan kotona. Tosin lähinnä tylsistymisestä. inhoan leikkimistä ym. :)
lapsi on kyllä rakkainta mitä mulla on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on kyllästynyt ja väsynyt lapsiinsa ja haluaa töihin rentoutumaan.
Hyppää ajatuksissasi marraskuuhun...jolloin ulkona on pimeää ja kylmää,.. nuorimmalla korvatulehdus, vanhemmalla sikainflunssa, ap:lla tavallista lenssua ja ap:n esimies huonolla tuulella (ehkä samoista syistä)...Pari työkaveria jää saikulle ja ap:n työmäärä vain kasvaa. Ihanaa, eikö totta?
Siskot rakkaat, edelleenkin: mä EN OLE kyllästynyt enkä väsynyt lapsiini. MÄ OLEN kyllästynyt ainaiseen kotona luuttuamiseen, pesemiseen, ruuanlaittoon etc.
Jos ja kun lapset syksyllä sairastavat, olen heidän kanssaan kotona. Se ei siis muuta tätä tilannetta mihinkään. Ei mikään katastrofi. Ja jos itse olen kipeä, olen kotona, samoin jos olisin kotiäiti. Jos pomo on kipeä, hänkin pysyy kotona.
Minä toimin itsenäisesti työssäni (johdan) ja minulla ei ns. kollegoja ole. Joten jos alainen sairastuu, en tee (en osaa) hänen työtään. Minun työ ei muutu mihinkään, ei lisäännyt eikä vähene olin paikalla tai en. Ja joka tapauksessa teen sitä alitajunnassa aina.
Rakastan noita lapsiani, mahtavia kultakimpaleita, en ole väsynyt heihin.
ap
kun sulla on 2 uhmista kotona; 2- ja 5-vuotisuhma. Kun saati siltä 5-vuotiaaltasi kuraa niskaan, niin ihmettelet, että mitä siinä 2-vuotiaassa muka niin ihmeellistä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona olen päässyt helpommalla. Meillä lähtee aamulla minun jälkeen vielä koululaiset, itse vien päiväkoti-ikäiset päiväkotiin. Koululaiset jättävät tietenkin sotkua jälkeensä. Illat kuluu muutenkin päivän töistä elpyessä, kotitöissä, harrastuksiin viennissä ja kaikessa siinä mitä ei ehdi tehdä päivän aikana kuten kotona ollessa. Kotona on rennompaa ja päivänsä voi suunnitella miten haluaa. Mikä pakko sitä on koko ajan siivota, eikö kohtuus riitä? Ei kotiäitiys minulle ainakaan ollut suorittamista, vaan hieno tilaisuus olla lasten kanssa kotona. Mutta täähän on vaan niin miten kukin sen kokee omalla kohdallaan.
Minua taas kiinnostaa tietaa, miten joku voi vaittaa, etta tyossa kayva joutuu tekemaan samat asiat tyopaivan paatteeksi kuin kotiaiti? Miten talo voi sotkua, jos siella ei edes olla? Ilta menee jotakuinkin siihen, etta syodaan, pestaan, katsellaan telkkua ja sitten nukkumaan. Olen kotiaiti, mutta helpoin hetki paivasta on se ilta, varsinkin kun sita on 2 ihmista jakamassa ne hommat. Kun toinen vahtii, etta lapset kay iltapesulla, niin toinen tayttaa tiskikoneen.
Kotona ollessa joutuu siivoamaan enemman koska sotkuakin tulee enemman. Joutuu myos kokkaamaan enemman ja useammin, koska joka ateria syodaan kotona. Toisekseen kun kotona on vain yksi aikuinen, niin ei vain yksinkertaisesti kerkia jokapaikkaan ja valilla mopo lahtee kasista. Sitten on kaaos paalla. Tahan paalle kun lisataan se henkinen rankkuus, mika tulee siita, kun joutuu kuuntelemaan tappelua ja kitinaa koko paivan, nain karjistetysti. Mieluummin menisin toihin.
Joten en ymmarra en, miten tyossakayva tekee tuntimaaraisesti samanverran kotitoita kuin kotonaoleva, ja miten toissa kayva kuuntelee tuntimaaraisesti lasten uhmaa ym. paivassa samanverran? Ja kuinka se voi olla yhta rankkaa jakaa nama rutiinit puolison kanssa kuin tehda ne yksin?
Ihanaa kun kohta alkaa arki! TYÖARKI!!
Tämän rankempaa "työtä" ei ole. Mä olen aivan finaalissa tähän touhuun.
Ja kaupan päälle yksi huutaa koko ajan ja toinen uhoaa ja kiukuttelee. Ihanaa. Huutoa, huutoa, huutoa. Tämä ei ole mun juttu tämä kotona oleminen. Pää hajoaa.
Joten en todellakaan viilaa pilkkua, kuten väität. Lasten vaatimukset hermostuttavat sinua ja olet oikeasti aika pahvipää, jos luulet, ettei se näy eivätkä lapset siitä yhtään kärsi.
Sen vuoksi varmasti onkin parempi, että menet töihin.
MUTTA. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että "kotiäitiys ei ole pyhyyttä, vaan se on valinta", kuten sanot.
Mutta sinä et näy tajuavan, että et ole sitä valintaa aikoinasi tehnyt täydestä sydämestä. Johdonmukaisesti luonut sellaisia olosuhteita ympärillesi, että kykenet viihtymään kotona. Opettanut lapsia siihen, että he kykenevät hetkisen leikkimään ilman äidin apua. Mahdollisesti niinkin, että kotia ei ole sisustettu sellaiseksi, että lapsia ei tarvitse jatkuvasti valvoa vierestä...
Nuo ovat tietenkin arvailuja, mutta ketjuun kirjoittamistasi kommenteista kuultaa erittäin selvästi läpi, että et ole osannut tai halunnut kehittää kotonaolostasi toimivaa.
Mikä sekin on ok, mutta älä elä siinä harhaluulossa, että kaikille se kotonaolo on noin rassaavaa objektiivisestikaan ottaen. Osin kyse on subjektiivisista mieltymyksistä, mutta MYÖS TAIDOISTA LUODA TOIMIVAT OLOSUHTEET JA TOIMINTATAVAT.
Ja kuten sinulle jo kertaalleen sanoin: meidän kaikkien lapsille voisi jostain löytyä taitavampi ja parempi äiti. Rakastavampaa ei ehkä, mutta sellainen, joka olisi PAREMPI taidoissaan ottaa lapsi huomioon, tukea kasvua tasapainoiseksi ja itsenäiseksi jnejne.
Joten: älä ole noin omahyväinen ja ajattele, että mitä tahansa teet, se on paras ja oikein ratkaisu lapsillesi.
työpäivän päätteeksi joutuu tekemään saman määrän kotitöitä ja siivomaan sotkua siksi, että kun siellä kotona on koko ajan joku. Meillä on ainakin ehkä tunti päivässä aikaa, että kotona ei ole ketään. Sen jälkeen kun viimeinen koululainen on lähtenyt kouluun, tulee ensimmäinen jo kotiin kavereidensa kanssa. Ja nälkähän lapsilla on samantien, eli ruokaakin täytyy olla valmiina.
äidiltään hermopäätteet ja näppäilemään niillä "LÄLLÄLLÄLLÄLLIERU!" jos sen olisin tiennyt olisin kyllä suosiolla jättänyt lapset tekemättä. Mutta kun en tiennyt...
Alue: Aihe vapaa
...ei jää epäselväksi, että mitä tämän viestin kirjoittaja ei osaa:)..