Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä en kerta kaikkiaan kestä olla lasten kanssa kotona!
28.07.2009 |
Tämän rankempaa "työtä" ei ole. Mä olen aivan finaalissa tähän touhuun. Aamulla viidestä alkaen yhtä ruuanlaittoa, jälkien siivousta, pyykin pesua. Fyysistä työtä tauotta. Ei ole mun juttu.
Ja kaupan päälle yksi huutaa koko ajan ja toinen uhoaa ja kiukuttelee. Ihanaa. Huutoa, huutoa, huutoa.
Tämä ei ole mun juttu tämä kotona oleminen. Pää hajoaa. Rakastan lapsiani äärettömän paljon ja he ovat elämässäni tärkeintä, mutta mä en voi olla kotiäiti.
En jaksa otsa hiessä pukea taistelevia lapsia, työntää rattaita sorassa hiki valuen. Ei.
Luojan kiitos mun työt alkaa ensi viikolla. Lapset hoitoon ja minä tekemään aivotyötä. Työtä, jossa voin istua paikallani ajattelemassa. En voi kuvitella motivoituneempaa työntekijää kuin kotiäitiyteen täysin loppuunpalanut nainen.
Mua on turha sitten tulla tänne haukkumaan. Olen paras äiti lapsilleni ja tiedän sen. Ja miksikö tänne sitten tuli julistamaan jos ei saa haukkua? Siksi kun mulla on taas mitta täynnä tätä kaaosta ja raivausta ja huutoa ja siivousta. En halua huutaa noille lapsille, eikä täällä nyt muitakaan ole. Siksi kirjoitan tänne. Piste.
Kommentit (61)
saadaan nukkua pitkään ja touhuta omaan tahtiin, lapsia on monta. Inhoan aikaisia aamuherätyksiä, pukemista ja hoitoon viemistä, kotiin kiirehtimistä rättiväsyneenä kaupan kautta. Kotiäitiys on minusta ihanaa ja omat lapset maailman suloisimpia, työtä vain on tehtävä, että saa velat maksettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän TÄYSIN ajatusmaailmaasi ;)
Itse ratkaisin asian sillä että oltuani 3 v kotona ja kupuksen täyttäessä vuoden aloitin opiskelut. Opiskelen monimuotoisesti aikuispuolella eli lasten hoito on saatu järkättyä kohtuuhyvin ilman päivähoitopalveluja.
Nautin, että saan opiskelun myötä ajatella ja stressata muutakin kuin että mitähän terveellistä/nopeaa/edullista sitä laittaisi ruuaksi, vien pyykit kuivumaan/seuraavan satsin koneeseen/ kiipeileekö kuopus hengenvaarallisesti/ tekevätkö isomman kanssa jotakin kiellettyä kun on eäilyttävän hiljaista , jne. jne
Odotan myös kuumeisesti pian alkavaa opiskelujaksoa ;)
Lapsemme ovat tavallaisia, touhukkaita ja erittäin energisiä, kekseliäitä ja saavat aikaan monenlaista keskenään kotipiirissä kuin naapuruston lasten kanssa.
Lisäksi lapsemme ovat hyvin määrätietoisia ja vahvatahtoisia persoonia. Vanhemmilta vaatii paaaaaljon kärsivällisyyttä kun kasvatamme arjessa heitä.Uuvuttaa tämäkin. Se kehotus/ käsky/pyyntö mikä naapurin hieman rauhallisemmalle ja myöntyväisemmän persoonan omaavalle, samanikäiselle lapselle menee jopa ensimmäisellä- viimeistään toisella pyynnöllä "perille" ei meidän jääräpäille mene kymmenennellekään kerralla...varmaankin ap tarkoitti ns. "säkkilapsella" tätä...:D
mutta miten voi, käyttääkseni omaa ilmaisuasi, palaa loppuun kun voit suunnitella ja toteuttaa päivän rutiinit itse? jos tunnet tekeväsi raskasta työtä, etkö voisi helpottaa ja mitoittaa hommia niin, että jaksat paremmin?
Mä en voi sietää tätä. Ei ole kyse organisointikyvyn puutteesta tai ylihysteerisestä siivoamisesta. Mulla on organisointikykyä ja oikea siivouskin on niin ja näin. Silti sitä hommaa ja juoksemista riittää taukoamatta. Ja kun kaikki lapset eivät ole säkkilapsia, vaan nämä meidän tapaukset ovat äärimmäisen liikkuvia ja aktiivisia. Ja siksi joudun nuoremman perässä juoksemaan koko ajan. Laihduin tässä synnytyksen jälkeen 15 kg. No se on kyllä hyvä, mutta kuvastaa tätä tilannetta. En halua jäädä kotiin. En sitten millään. Vaikka kuinka järjestäisin nämä fuc*ing rutiinit toisella tavoin. En halua tehdä niitä rutiineja. Ja myös minun mieheni on poissa paljon, keskimäärin 5 päivää ja iltaa viikosta olen yh. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat -sanonta ei toimi nyt tähän. Mä haluan töihin ja menen sinne. Hoidan ne rutiinit sitten illalla. Se sopii, kyseessä on kuitenkin vain muutama tunti. ap
että päivittäin, kun naapurin "säkkilapset" ovat hiekkiksellä, he myös taatusti pysyvät ison hiekkiksen alueen sisällä! Isompi korkeintaan noutaa reunan yli tippuneen lapion pois.
Omani juoksevat ympäri pihaa peräkanaa, leikkivät toki hiekkalaatikollakin, tutkivat paikkoja, keksivät mielikuvitusleikkejä. "Säkkilapset" seuraavat mielenkiinnolla "elohopelasteni" touhuamista ja osallistuvat myös yhteisiin juttuihin.
Joskun olen ohikiitävän hetken, väsyttävimpinä päivinä toivonut että omani olisvat joskus samanlaisia kuin naapurin "säkkilapset". Sitten perun ajatukseni ja olen kiitollinen omista "elophopealapsistani" . Heillä on oma paikkansa tässä maailmassa, samoin kuin sivustaseuraavilla "säkkilapsilla"
kuulostaa negatiiviselta. Jos lapset ei riehu ja juokse aina hikipäässä, onko siinä jotain vikaa?
Säkki korostaa vain konkreettisesti, että jotkut pysyvät paikoillaan, ja leikkivät siinä. Siinä ei missään nimessä ole mitään pahaa. Mutta sellaisia lapsia on vähemmän työlästä hoitaa. Jotkut lapset sinkoilevat tauotta ympäriinsä ja heidän perässä on ainakin pienenä pakko juosta. Kutsuttakoon niitä sitten elohopealapsiksi. "Säkkilapsien" äidit ovat yleensä vähemmän väsyneitä kuin "elohopealapsien" äidit.
t. Toinen ruumiinrakenteeltaan ei-kotiäiti
Ei kotona tarvitse "suorittaa" niinkuin töissä.
Komppaan yhtä edellistä kirjoittajaa joka sanoi että miten voi palaa loppuun kun voi itse suunnitella kotona asiat.
Mutta kyllähän sen hermon saa menemään jos jo heti aamusta vaikka stressaa että "kohta pitää tehdä aamupalaa, sitten pitää mennä ulos, sitten pitää tehdä ruoka ja pestä pyykkiä, sitten pitää taas mennä ulos" jne.
En tiedä onko sulla noin mutta tiedän erään vastaavan tapauksen. Kauheaa suorittamista koko ajan.. Vähemmästäkin hermo menee, itse asiassa menee jo katsellessa sitä touhua.
Luulisi elämän 5-vuotiaankin kanssa jo helpottavan, sen ikäinenhän on jo monessa asiassa varsin omatoiminen, varsinkin jos on siihen opetettu.
Toivottavasti sun elämänlaatusi parantuu kun "pääset" töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis minun lapseni eivät ole elohopealapsia. Energisiä ja touhuavia kyllä, mutta aika helppoja. Heidän kanssaan on mielettömän helppoa liikkua vaikka missä enkä nyt äkkiseltään edes keksi paikkaa minne heitä ei voisi viedä. Silti odotan innolla syyskuuta ja töiden alkamista. Kaipaan vähän muutakin haastetta kuin lasten kanssa puuhaamista, vaikka kivaa sekin on. Kaipaan myös työyhteisöäni ja sitä, että ei tarvitse koko ajan ajatella lapsia ja muualla liikkuessa pitää huolta siitä, että lapset saavat ruokaa, kukaan ei häviä minnekkään, etsiä vessaa kun jollain on pissahätä jne jne. Minun kaipuuni työelämään johtuu suurimmalta osalta siitä, että haluan olla muutakin kuin äiti, vaikka se minulle maailman tärkein rooli onkin.
nyt kun lapset ovat 4 ja 5, haluaisin toden totta olla heidän kanssa kotona! Nyt lapset ovat ihanassa iässä, heidän kanssa voi tehdä kaikkea järkevää ja mennä ja matkustaa kaikkialle. Tuntuu että jokainen työssäolopäivä on hukkaan heitetty, kun haluais olla kotona. Silloin kun olivat pienempiä, paloin kans loppuun kotona ja lähdin töihin. No, ensi vuonna tähän aikaan aloitan vuorotteluvapaan! Jipii :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harrastuksille ja puuhailla rauhassa kotityöt ja oli aikaa lukea lehti rauhassa ja juoda kahvit.
neljän äiti, kenellä ei kukaan lapsista ollut edes virikehoidossa
en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten äidit kokee sen helpommaksi, että pitää repiä väsyneet lapset sängyistä aamuvarhain joka aamu ja raahata hoitopaikkaan. Ja että ei ole aikaa itselle, harrastuksille, lapsille eikä miehelle. Että pitää samat kotityöt joihin kotona on aikaa koko päivä runnoa pariin tuntiin illassa. Kotona sentään ehtii istua, juoda rauhassa kahvia, syödä ja lukea lehtiäkin.
en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten äidit kokee sen helpommaksi, että pitää repiä väsyneet lapset sängyistä aamuvarhain joka aamu ja raahata hoitopaikkaan. Ja että ei ole aikaa itselle, harrastuksille, lapsille eikä miehelle. Että pitää samat kotityöt joihin kotona on aikaa koko päivä runnoa pariin tuntiin illassa. Kotona sentään ehtii istua, juoda rauhassa kahvia, syödä ja lukea lehtiäkin.
En ole koskaan päässyt niin helpolla kuin ollessani hoitovapaalla kotiäitinä. Aikaa oli vaikka kuinka paljon leipoa, lukea, tehdä käsitöitä, ulkoilla ym. ym. Kun hoitovapaa päättyi ja palasin töihin piti muutamana illan tuntina tehdä samat kotityöt, joihin aiemmin oli aikaa koko päivä. Nyt on venytettävä päivää illsta, että ehtii hoitaa siivoukset ja pyykit myös arkena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taloprojekti meneillään, rahat lopussa, kesä yhtä arjen pyöritystä. Olen aivan romuna, töissä on todellakin helpompaa.
Toiset käy töissä vain saadakseen rahaa, toisille työ on juuri harrastus ja aikaa itselle.
en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten äidit kokee sen helpommaksi, että pitää repiä väsyneet lapset sängyistä aamuvarhain joka aamu ja raahata hoitopaikkaan. Ja että ei ole aikaa itselle, harrastuksille, lapsille eikä miehelle. Että pitää samat kotityöt joihin kotona on aikaa koko päivä runnoa pariin tuntiin illassa. Kotona sentään ehtii istua, juoda rauhassa kahvia, syödä ja lukea lehtiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa joku juuri kiteytti tämän villakoiran ytimen: Joillekin työ on pakkopullaa, toisille henkireikä ja mielekäs "harrastus".
Minä nautin työstäni äärettömän paljon ja se on minulle sitä omaa aikaa. En saa kiksejä työväenopiston kursseista tai lenkkeilystä, en halua sellaista omaa aikaa.
Haluan töihin yhtä kipeästi kuin joku kotiäiti haluaa pitsinnypläyskurssille.
Mä en kestä olla kotona, vaikka täällä "ehtisi leipoa pullaa ja lukea lehtiä". Ei. En halua. En halua leipoa pullaa. En halua juosta hop lopeissa. En halua pohtia ensi viikon ruokalistaa.
Haluan tehdä töitä ja illalla nauttia lasteni seurasta. Silloin arvostan ja nautin siitä paljon enemmän.
ap
kyllä tää kotona olo on todella kevyttä verrattuna työelämään. kun lähihoitajana työskentelee kolmivuorotyössä ja 20 dementoitunutta huutaa vuoroin hoitajaa ja järjestelee (sotkee) paikat uuteen uskoon niin siitä on nautinto kaukana. Isosta ihmisestä tulee sitä paitsi esim. ruokaillessa sotkua paljon enemmän kuin pienestä taaperosta joka opettelee syömään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä tää kotona olo on todella kevyttä verrattuna työelämään. kun lähihoitajana työskentelee kolmivuorotyössä ja 20 dementoitunutta huutaa vuoroin hoitajaa ja järjestelee (sotkee) paikat uuteen uskoon niin siitä on nautinto kaukana. Isosta ihmisestä tulee sitä paitsi esim. ruokaillessa sotkua paljon enemmän kuin pienestä taaperosta joka opettelee syömään.
Itse olen ylempi toimihenkilö, minulla on oma työhuone ja assari hoitaa matkavaraukset, tarjoilut ym. Eli saan täysin keskittyä aivotyöskentelyyn. Ja nautin siitä. Alavalintakysymys.
että joku muukin ahdistuu pieniä kotiympyröitä ja kaipaa töihinsä.. Nyt on todella harvinainen hiljainen hetki "isot" pojat (1v ja 2v) nukkuu ja imetän pienintä (3vkoa) poikaa. Nautin näistä lapsista ja niiden touhuista, mutta odotan kevättä ja töihin pääsyä. Mies pitää isäkuukauden ja lastenhoito mietitään sen jälkeen..
Sanoin tosin jo, kun ensimmäinen oli tulossa, että ihana saada lapsi, mutta en aio jäädä kotiäidiksi. Ja se oli sillä selvä. Mies ei oo missään vaiheessa arvostellu mun ratkaisua, eikä yrittäny painostaa tms, että jäisin lasten kanssa kotiin. Tosin tietää sen, että mä ehdotan sille kotiin jäämistä, jos sen mielestä lapset pitää hoitaa kotona. Mä oon kuitenkin äitiyslomat ollu kotona, ni jos sen lisäks jonkun pitää hoitaa lapset kotona, ni hoitakoon mies.
Totesin, ku joku kirjoitti, että mies ajattelee, että kotona ollessa vaan viettää omaa aikaa, että tutulta kuulostaa. Onneks isäkuukausi viime keväänä vähän muutti ajatustapaa. Ei se oo mitään omaa aikaa, jos on koko ajan vastuussa lapsesta/sista, pitää tietää, missä mennää, kuka mitäkin tekee jne.. Ja hoitaa koti siinä samalla. Tiedän kyllä niitäkin äitejä, joille se on kutsumus, mutta mulle se ei oo. Ja on kavereissa niitäkin, jotka kärsii siitä, että mies ei "anna" lähteä töihin/opiskelemaan lasten takia....
Mutta toisaalta, turha ottaa omaan elämään paineita ulkopuolisten mielipiteistä. Sanoin mummullekin, että mun elämä, mun valinnat ja minä elän valintojeni kanssa.. Eipä oo sen jälkeen arvostellu, arvostanu kyllä. :)
Samat fiilikset on täälläkin. Olen kateellinen miehelleni, joka pääsee töihin päivisin "huilaamaan".
Ja tismalleen samat sanat täältäkin.
Kotiäitiys on aivokuolleille.
Munkin äiti oli kotiäiti enkä koskaan halunnut mitään niin paljon kuin päästä päiväkotiin!
terkuin lastentarhanopettajaopiskelija, jonka kaikki lapset on olleet myös virikehoidossa, ja olen siitä hemmetin ylpeä!
Kotiäitys on aika järkiköyhää touhua, samat rutiinit päivästä toiseen. Meidän lapset tarvitsevat aina ruokaa ja unet samaan kellonaikaan, rytmistä poikkeaminen onnistuu kyllä, mutta helpompa on noudattaa samaa aikataulua joka päivä. Kuopus (2,5 vuotta) menee ihan ylikierroksille, jos ei pääse nukkumaan uniaikaansa. Poika vain juoksee, lyö, tönii, potkii ja roikkuu muissa ihmisissä, jos ei pääse ajoissa nukkumaan.
Kyllä mä pääsen töissä helpommalla kuin kotona. Illat, viikonloput ja lomat olen lasten kanssa, tosin omia harrstuksiakin on. Kuulostaa varmaan kamalalta, mutta en jaksaisi olla lasteni kanssa kotona joka ikinen päivä. Minä tarvitsen breikin lapsistani päivittäin.
Eikä meillä ainakaan ole kotitöitä läheskän niin paljon kui kotona ollessani. Sotkut on vähentyneet, samoin ruoanlaitto. Pyykimpesu on helppo homma, menee siinä sivussa huomaamatta.
en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten äidit kokee sen helpommaksi, että pitää repiä väsyneet lapset sängyistä aamuvarhain joka aamu ja raahata hoitopaikkaan. Ja että ei ole aikaa itselle, harrastuksille, lapsille eikä miehelle. Että pitää samat kotityöt joihin kotona on aikaa koko päivä runnoa pariin tuntiin illassa. Kotona sentään ehtii istua, juoda rauhassa kahvia, syödä ja lukea lehtiäkin.
Ei mulla ainakaan kotona ollessa mitään aikaa ole ollut lehtiä lukea! Hyvä jos kahvikupin ehti siemaista ennen kuin piti mennä selvittämään jotain välejä tai pyyhkimään jonkun peppua. Usein se kahvikuppi jäi sitten jonnekin...
Ei kyllä töissä pääsee helpommalla, ehdottomasti. Ei ole ainakaan tätä jatkuvaa ruoanlaittoa, pyykinpesua ja siivoamista!
Alue: Aihe vapaa
Kesällä mä olen ihan mielelläni kotiäiti, mutta talvella olin aivan paskana kotona olemiseen. Pinna kiristyi katkeamispisteeseen monta kertaa päivässä, kun taisteli ahtaassa eteisessä kiukuttelevan ja kiemurtelevan uhmiksen talvivaatteiden kanssa samalla kun vauva parkui sydäntäsärkevästi... jo kaupassa käyminenkin oli hirveä rumba johon meni koko aamupäivä, ja sitten piti vielä seistä rännässä ja viimassa leikkipuistoissa esikoisen ulkoilutarpeiden takia, ja silloinkin vauva tietysti vain parkui, parkui ja parkui. Se oli kamalaa. Todellakin huomattavasti epämiellyttävämpää kuin istua lämpimässä ja kuivassa toimistossa pohtimassa aikuisten asioita.