Mä en kerta kaikkiaan kestä olla lasten kanssa kotona!

Tämän rankempaa "työtä" ei ole. Mä olen aivan finaalissa tähän touhuun. Aamulla viidestä alkaen yhtä ruuanlaittoa, jälkien siivousta, pyykin pesua. Fyysistä työtä tauotta. Ei ole mun juttu.



Ja kaupan päälle yksi huutaa koko ajan ja toinen uhoaa ja kiukuttelee. Ihanaa. Huutoa, huutoa, huutoa.



Tämä ei ole mun juttu tämä kotona oleminen. Pää hajoaa. Rakastan lapsiani äärettömän paljon ja he ovat elämässäni tärkeintä, mutta mä en voi olla kotiäiti.



En jaksa otsa hiessä pukea taistelevia lapsia, työntää rattaita sorassa hiki valuen. Ei.



Luojan kiitos mun työt alkaa ensi viikolla. Lapset hoitoon ja minä tekemään aivotyötä. Työtä, jossa voin istua paikallani ajattelemassa. En voi kuvitella motivoituneempaa työntekijää kuin kotiäitiyteen täysin loppuunpalanut nainen.



Mua on turha sitten tulla tänne haukkumaan. Olen paras äiti lapsilleni ja tiedän sen. Ja miksikö tänne sitten tuli julistamaan jos ei saa haukkua? Siksi kun mulla on taas mitta täynnä tätä kaaosta ja raivausta ja huutoa ja siivousta. En halua huutaa noille lapsille, eikä täällä nyt muitakaan ole. Siksi kirjoitan tänne. Piste.