Alle 12-vuotiasta ei saa jättää hetkeksikään yksin!!!!
Vanhemmat jotka kouluikäisen kotiin sairastamaan tekevät LASTENSUOJELULLISEN RIKOKSEN! Työkaverini tuli töihin, jonka 11-vuotias lapsi oli kotona flunssassa. Tein lasu-ilmon. Työkaveri ei saanut tietää kuka ilmon takana, mutta puhisi asiasta. MLL:n mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää hetkeksikään yksin ja 15-vuotias on vielä lapsi, joka tarvitsee myös aikuisen valvovaa silmää. Ymmärrättekö nyt että alle 12-vuotiasta EI SAA JÄTTÄÄ EDES KAUPPAREISSUN AJAKSI YKSIN!!! Jos itse olisin äiti niin en rikkoisi lakia toistuvasti kuten olen todennut nykyvanhempien jatkuvasti tekevän ja toistuvasti!!!
"Lastensuojelulain mukaan viranomaisten on puututtava asiaan, kun lapsen hoidon laiminlyönti vaarantaa lapsen kehitystä.
Kansainvälisiä suosituksia
Englannissa National Society for the Prevention of Cruelty to Children (NSPCC) suosittelee, ettei alle 12-vuotiasta lasta tulisi jättää yksin milloinkaan, eikä alle 16-vuotiasta tulisi jättää yksin yöllä."
"Tosiasia kuitenkin on, että 15-vuotias on lapsi. Kotona voi myös tulla yllättäviä tilanteita. Mitä tehdä, jos tulee sähkökatkos tai tulipalo?"
Käräytin lastensuojelulle myös erään työkaveri äidin jonka yhdeksäsluokkalainen lapsi on ollut yksin öitä kotona äidin käydessä 3-vuorotyössä, eli myös öisin ollessa töissä. 9-luokkalainen lapsi oli tapahtuma-aikaan 15-vuotias. Täällä paheksuttiin asiaa ja nyt haluan todistaa OLLEENI OIKEASSA.
tässä lähde_http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/voiko_lapsi_olla_yksin_kotona/
käräytän edelleen kaikki lakia rikkovat vanhemmat halusitte sitä taikka ette.
Kommentit (81)
Ap, tee vaan jatkossakin niitä ls-ilmoituksia omalla nimelläsi. Oikein urakalla. Soittavat sieltä ls:stä pian piipaa-autot pihallesi ja olet lepositeissä osastolla. :D
Ap:n lapset eivät todennäköisesti aikuistu koskaan ja roikkuvat helmoissa vielä keski ikäisinäkin.
Pahempi se on että kytätään jatkuvasti lasta ja lapsi saa sellaisen tunteen ettei häneen luoteta eikä hän itsenäisty koskaan.
Saa olla pyyhkimässä vielä teiniltäkin takapuolen.
No voi jumalauta. Ittekin olin jo pienempänäkin yksikseni enkä ollut heti pahanteossa. Yksi sen aikainen kaveri taas oli sellainen ettei sitä voinut jättää vahtimatta, oli se sen verran hyvä keksimään kaikkea koiruuksia :)
Mun lapsi on 11 ja on ollut nyt 37,6 asteen kuumeessa kotona yksin kaksi päivää ja päivällä "joutunut" päästään koiran kerran pissalle. Että revi siitä.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 17:55"]Tein varalta ls-ilmoituksen aloittajasta. On niin epävakaan oloinen persoona, että yksikään alle 20-vuotias ei saisi olla alle sadan kilometrin päässä tuollaisesta henkilöstä varttituntia pidempään.
[/quote]
:'D
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 18:00"]
Montako ihmistä tarvitaan / alle 12v, ap? Vaikka varti´n ajaksi?
[/quote]Mä kävin 12 v hoitamassa kesällä kahta lasta ja sain ihan palkkaa työstä. ajoin ihan yksin pyörällä 8 km matkan edestakasin töihin.
Olen elänyt tuon traumjan kanssa jo kymmeniä vuosia.
Oma äitini ja isäni kävivät töissä kun oli peruskoulussa. Kävelin siis koulusta kotiin yksin 7v lähtien. Olisiko minut pitänyt hakea koulusta, missä oli paljon vaarallisempaa kuin koulumatkoilla? Isoäitini oli kotona, joten en ollut yksin kotona, mutta en elänyt muuten valvottuna, vaan tulin ja menin ulos/kavereille iltaisin/viikonloppuisin.
41v m
Ap on siinä oikeassa, että täällä odotetaan lasten pärjäävän yksin 7-vuotiaasta lähtien toisin kuin suurimmassa osassa maailmaa. Mutta se on kyllä laajempi yhteiskunnallinen kysymys ja siihen liittyy hyviä ja huonoja puolia. Koulupäivä meillä on lyhyt, joten äitien työssäkäynti ei sen puitteissa onnistuisi lainkaan, myöskään lyhennettyä työaikaa ei suosita, joten yhtälö on mahdoton. Suomi on kuitenkin melko turvallinen maa ja suurin osa terveistä lapsista pärjää hyvin, vaikka joutuukin itsenäistymään nuorena.
Mitäs urpoja lapsia sulla on jos hetkeksikään yksin jättäessä käy pahasti? Meidän 12v, 11v, ja 7v osaa käyttää sammutusvälineitä/ muutenkin toimia semmoisessa tilanteessa, ja kaksi vanhinta on usein yksin kotona.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 23:24"]Ap:n lapset eivät todennäköisesti aikuistu koskaan ja roikkuvat helmoissa vielä keski ikäisinäkin.
Pahempi se on että kytätään jatkuvasti lasta ja lapsi saa sellaisen tunteen ettei häneen luoteta eikä hän itsenäisty koskaan.
Saa olla pyyhkimässä vielä teiniltäkin takapuolen.
[/quote]Ei aapeellä ole lapsia. Sehän sanoo JOS OLISIN ÄITI
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 17:42"]
Vanhemmat jotka kouluikäisen kotiin sairastamaan tekevät LASTENSUOJELULLISEN RIKOKSEN! Työkaverini tuli töihin, jonka 11-vuotias lapsi oli kotona flunssassa. Tein lasu-ilmon. Työkaveri ei saanut tietää kuka ilmon takana, mutta puhisi asiasta. MLL:n mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää hetkeksikään yksin ja 15-vuotias on vielä lapsi, joka tarvitsee myös aikuisen valvovaa silmää. Ymmärrättekö nyt että alle 12-vuotiasta EI SAA JÄTTÄÄ EDES KAUPPAREISSUN AJAKSI YKSIN!!! Jos itse olisin äiti niin en rikkoisi lakia toistuvasti kuten olen todennut nykyvanhempien jatkuvasti tekevän ja toistuvasti!!!
"Lastensuojelulain mukaan viranomaisten on puututtava asiaan, kun lapsen hoidon laiminlyönti vaarantaa lapsen kehitystä.
Kansainvälisiä suosituksia
Englannissa National Society for the Prevention of Cruelty to Children (NSPCC) suosittelee, ettei alle 12-vuotiasta lasta tulisi jättää yksin milloinkaan, eikä alle 16-vuotiasta tulisi jättää yksin yöllä."
"Tosiasia kuitenkin on, että 15-vuotias on lapsi. Kotona voi myös tulla yllättäviä tilanteita. Mitä tehdä, jos tulee sähkökatkos tai tulipalo?"
Käräytin lastensuojelulle myös erään työkaveri äidin jonka yhdeksäsluokkalainen lapsi on ollut yksin öitä kotona äidin käydessä 3-vuorotyössä, eli myös öisin ollessa töissä. 9-luokkalainen lapsi oli tapahtuma-aikaan 15-vuotias. Täällä paheksuttiin asiaa ja nyt haluan todistaa OLLEENI OIKEASSA.
tässä lähde_http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/voiko_lapsi_olla_yksin_kotona/
käräytän edelleen kaikki lakia rikkovat vanhemmat halusitte sitä taikka ette.
[/quote] Höpöhöpö- MLL suosittelee kulloisnekin trendin mukaan. Laki on toinen. 11-vuotiaan sairastamiseen kotona ei lasu puutu, vaikka ap moisesta märkiä unia näkeekin.
Se on totta että joissakin maissa ei alle 12-vuotiasta saa jättää yksin kotiin. Suomessa tällaista lakia ei kuitenkaan ole.
Meillä lapset ovat koulun jälkeen jopa 2-3h kotona ilman aikuista olleet jo 7vuotiaasta asti ja kyllä on opetettu mitä tehdä jos tulipalo tulee ja on opetettu ettei kokeilla mitään missä voisi sattua tms ja ovat pärjänneet mainiosti myös 7vuotiaina en ymmärrä miksi ei saisi jättää yksin kotiin alle 12vuotiasta ymmärrän että ei kannata jättää kun ne on niin pieniä ja jos lapsen pitää vahtia vaikka nuorempaa sisarusta mutta meillä on 3 lasta ja jos ollaan molemmat töissä esim kesällä niin jääkaapissa on ruokaa jota lämmitetään ja vähintään 2kerta päivässä soitetaan lapsille tai laitetaan viestiä esim pärjäätkö tai onko kaikki hyvin jääkaapissa on ruokaa lämmittävää sitä kun tulee nälkä
Miksi nostat aloituksen vuodelta 2015? Etkö keksi omaa?
Oma lapsi ei ole koskaan joutunut olemaan yksin kipeänä, koska minä teen etätöitä. Mutta ei kaikilla ole sellaista mahdollisuutta. Yksin on kyllä kotona varmaan viikoittain. Viimeeksi eilen jäi aamulla nukkumaan, kun minä lähdin juoksulenkille ja mies oli töissä.
Suomessa on tämän suhteen vapaata. Vuosi sitten oltiin Jenkeissä lomalla ja oli oikeasti aika raskasta, kun ei voinut jättää lasta edes vessan ulkopuolelle odottamaan, vaan ihan joka paikkaan oli pakko ottaa iso koululainen mukaan. Kerran lapsi meni edeltä hotellin lasten tapahtumaan ja häneltä kysyttiin heti, että missä vanhemmat ovat. Tultiin alle viisi minuuttia hänen jälkeensä.
Provohan tämä on, aika heikko sellainen. Jos olisi totta niin olisit täydellinen idiootti.
Mikä prkl näitä nykyajan pentuja vaivaa kun ovat niin kädettömiä/aivottomia? Itse olin yksin siitä lähtien kun koulu alkoi ja jos äiskällä oli ylitöitä niin hain 5-vuotiaan veljeni päivähoidosta kotiin. Ei mitään ongelmaa.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 19:17"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 19:11"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 19:00"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 18:05"]Voi ei, mikä lainrikkoja olen... Jätin 11 vuotta ja 7 kuukautta vanhan tyttäreni kotiin kun kävin hakemassa pikkuveljen päiväkodista! Aikaa kului jopa 7 minuuttia! Sama toistui eilen, kun kävin katsomassa naapurin koirat ja tyttö oli 2 minuuttia yksin. Mutta kivittäkää minua tyhmyriä ja paiskatkaa vankilaan: ehkä lapset ovat onnellisia menettäessään rakkaan äitinsä! Mikä surkea paska olenkaan!
[/quote]
7kk ikäistä vauvaa ei jätetä yksin kotiin ellet itse ole kuuloetäisyydellä. Mitä jos vauva alkaa parkumaan ja 11-v pinna ei riitä, 11-v ei ole vielä aikuinen ja voi tehdä virhepäätöksiä paniikissa kun vauva huutaa...
[/quote]
Ensi kerralla lue ajatuksen kanssa. Tyttö oli 11v 7kk, eli alle 12-vuotias.
Ap, olet ihan hullu. Minä olin ensimmäisestä luokasta lähtien yksin kotona, yksin kävelin kouluun, yksin sieltä kotiin joka oli tyhjä vielä pari tuntia koulusta tuloni jälkeen, ennen kuin isäni tuli töistä.
[/quote]
ensi kerralla kirjoita oikein. Tyttö ei voi olla yhtäaikaa 11v ja 7kk, vaan joko 2 tyttöä 11v ja 7kk tai 1 tyttö 11v 7kk
[/quote] Oletko vähän vajaa.
tyttö voi olla 11-vuotta ja 7kk.
Hän on täyttänyt 11-vuotta 7kk sitten.
Tajusitko vai pitääkö vielä selittää.