Mulle iski ikävä äitiä, joka kuoli 4 vuotta sitten

Mua alko itkettää ;(

[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 00:49"]

Mua alko itkettää ;(

[/quote]

Minuakin..

Ap, otan osaa suruusi.

Syvät osanotot Sinulle! Joskus tuommoinen pienikin asia voi laukaista ikävän tunteen... Toivon, että suru helpottaa! Kaikkea hyvää Sinulle!

Kyllä he siellä astraalitasolla ovat. Minun äitini siirtyi sinne 13 v. sitten.

Voi kurja :(  uskon, että äitisi on jollain tapaa läsnä elämässänne. Kaikkea hyvää sinulle ♡

Se kestää. Kymmeneeen vuoteen en pystynyt asiasta puhumaan. Nyt neljänkymmenen vuoden kuluttua joo. Jotenkin. 

Menetin äitini lapsena, oli 15v , nykyään tietty pidetään aikuisena. Tätä kirjoittessani ei tullut itku!  

Jälleennäkemisen toivossa elän. Jaksamista sinulle ja paljon haleja, hirveä juttu!

Olipas kivoja vastauksia, mikä on tällä palstalla harvinaista. Kiitokset teille! Itse olin ihan aikuinen, kun äiti kuoli, ja molemmat lapsenikin olivat jo syntyneet. Nuorempi tosin oli sen verran pieni, ettei mummmosta juuri jäänyt muistikuvia, etenkään positiivisia. Äidillä oli aivokasvain, joka lopulta muutti hänen persoonaansa aika lailla. Nuorempani ei siis koskaan saanut tuntea "oikeaa" äitiäni.

Mutta tosiaan joskus ihan pieni juttu voi laukaista muistot. Muista viekälin ajoittain myös ystäväni, joka kuoli jo 14 vuotta sitten täysin yllätyksenä aivoverenvuotoon vain 25-vuotiaana. 

Mullekin tuli surku :( Äitini on mulle yksi maailman rakkaimmista ihmisistä, en tiedä miten pärjään ilman häntä sitten kun sen aika on. Jaksamisia ja haleja ap <3 Minun siskoni kuoli vuosi sitten ja en ole oikein vieläkään käsittänyt hänen kuolemaansa. Jatkuvasti takaraivossa piilee tunne ettei siskoni ole kuollut vaan jollakin pidemmällä matkalla, josta sitten jossain vaiheessa palaa takaisin meidän luokse jatkamaan arkea. Välillä se todellisuus iskee niin kovaa vasten kasvoja että pää tuntuu hajoavan :( Ehkä en vain ole vieläkään saanut käsiteltyä surua kokonaan

♥

Mä ajelin kerran bussilla sataman ohi jossa oli voitto niminen laiva, vaarini nimi oli voitto ja hän oli kuollut muutama vuosi sitten (silloin siis). Alkoi kamalasti itkettää ja ikävä iski. Jaksamisia sulle ap!

Mä en oo ikävöinyt äitiä kertaakaan. Hän kuoli kun olin 10, täytän elokuussa 18. Eikä ole mitään tunnelukkoja tai sisällä pidettyä surua/vihaa. Juoksin psykologilla 8 vuotta.

Jossain tuolla vielä nähdään kaikki rakkaat. Ja sitäennen unissa. Voimia kaikille!

Voi :( Otan osaa! Minä ikävöin pappaani. Hän kuoli kaksi vuotta sitten ja vieläkin ikävä on raastava. Olimme todella läheisiä. Pappani hoiti minua paljon kun olin lapsi.

Mun äitini kuoli kolme vuotta sitten, en ollut pitkään aikaan itkenyt, kunnes yks päivä näin äidin näköisen naisen kaupassa, en vielä silloin itkenyt, mutta illalla suihkussa mietin miten äiti aina ajatteli meidän lasten parasta, miten hän oli niin kiltti ja rehellinen ja sitten se itku tuli. Tärisin ja itkin suihkussa, pitkästä aikaa tuli ihan hirveä ikävä kun taas tajusin, että mulla ei ole enää äitiä :( mä olin 26 kun äitini kuoli, ehti sentään näkemään mun ensimmäisen lapseni..

15, onneksi ehti <3 Mutta huomasin minä sen jo omastakin äidistäni, että ei se ikävä lopu kai koskaan. Loppuun asti äitini puheli mummosta aina välillä.

Minunkin äiti kuoli 2013.kova ikävä.Kuoli yllättäen kuumeettomaan keuhkokuumeeseen.Toivon että nähdään paremmassa paikassa.Toivon sinulle jaksamista ja voimia.

Minun äitini kuoli 2014. Taas huomasin järkytyksen uuden työkaverini kasvoilla kun hänelle selvisi että molemmat vanhempani on jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Lapseni ovat pieniä vielä ja mummon seura olisi hyväksi. Itse en enää itke äitiäni mutta hän muistuu toki usein mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kuoli 2014. Taas huomasin järkytyksen uuden työkaverini kasvoilla kun hänelle selvisi että molemmat vanhempani on jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Lapseni ovat pieniä vielä ja mummon seura olisi hyväksi. Itse en enää itke äitiäni mutta hän muistuu toki usein mieleen.

Minunkin äitini kuoli 2014. Nyt on olo, että pahin aktiivinen suru on ohi ja jäljellä on ikävä.

Tällä hetkellä Suomen asiat ovat niin sekaisin, että tuntuu hyvältä ajatella, että äiti sai jättää meidät maahan, jonka kuvitteli olevan hyvä ja turvallinen paikka loppuelämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kuoli 2014. Taas huomasin järkytyksen uuden työkaverini kasvoilla kun hänelle selvisi että molemmat vanhempani on jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Lapseni ovat pieniä vielä ja mummon seura olisi hyväksi. Itse en enää itke äitiäni mutta hän muistuu toki usein mieleen.

Minä taas huomaan välillä ihmetteleväni, että jollain neli-viisikymppisellä on vielä vanhemmat, vaikka se toki on ihan luonnollista. Ehkä oma surutyö on onnistunut sen verran hyvin, että on tottunut orpouteen vaikkei ole vielä kunnolla edes keski-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kuoli 2014. Taas huomasin järkytyksen uuden työkaverini kasvoilla kun hänelle selvisi että molemmat vanhempani on jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Lapseni ovat pieniä vielä ja mummon seura olisi hyväksi. Itse en enää itke äitiäni mutta hän muistuu toki usein mieleen.

Minä taas huomaan välillä ihmetteleväni, että jollain neli-viisikymppisellä on vielä vanhemmat, vaikka se toki on ihan luonnollista. Ehkä oma surutyö on onnistunut sen verran hyvin, että on tottunut orpouteen vaikkei ole vielä kunnolla edes keski-ikäinen.

Minusta taas tuntuu että me täysorvot ollaan jotenkin vähemmistö vielä 40-50 vuotiaina mutta en tiedä onko oikeasti niin. Minkä ikäisenä sinusta tuli täysorpo?