Lapsi nyt vai myöhemmin?

Älkää ihmeessä lykätkö lapsenhankintaa, kun vaikuttaa siltä että olette siihen valmiita.

Itse olen myös sitä mieltä, että on helpompaa olla kotona kesken opiskelujen kuin vastavalmistuneena.



Voisit sitten 1-2 vuoden päästä suorittaa opinnot loppuun, olla hetken töissä ja sitten voisitte miettiä seuraavaa lasta :)

kokemuksella sanon että ehdottomasti hoida opiskelut ensin loppuun ja sitten vasta lapsia. Oikeasti opiskelu voi olla hyvinkin rankkaa lapsen kanssa, ja ennenkaikkea et voi täysillä keskittyä nauttimaan lapsesta, mikä häiritsee sinua. Entäpä jos sinun alkaa tehdä mieli lapselle sisaruksia? Opiskelu siirtyy ja siirtyy ja lopulta tutkinnon suorittaminen jää.

Joten KYLLÄ, kannattaa "tehdä" lapsi heti, kun siltä tuntuu.



Itse sain esikoiseni 21-vuotiaana, kesken opiskelujeni. Kun poika oli 1v4kk, hän aloitti päivähoidossa ja jatkoin opintoja. Oli ihanaa, kun pystyin järkkäämään kouluhommat niin, että poika oli hoidossa vain 5-6t päiviä.



Valmistuin 3v sitten ja nyt on vakipaikkakin. Toista lasta ei vaan kuulu, vaikka toiveissa on ollut jo kauan :( Esikoinen 8v

on mielestäni aika nuori päättämään kenen kanssa haluaa olla loppuikänsä avo/avioliitossa? Tämän nykyisen miehesi kanssa tuon suunnitelman mukaan olisitte loppuelämänne. Viiden vuoden päästä saatat ajatella ihan eri tavoin, itse seurustelin 18-23 vuotiaana saman miehen kanssa jonka kanssa olisin halunnut lapsia jo silloin, mies ei halunnut. Onneksi, sillä 23 vuotiaana tajusin ettei nuoruuden rakastettuni ollutkaan se oikea minulle ja nyt nykyisen miehen kanssa 25 vuotiaana yritämme lasta ja olemme naimisissa onnellisesti.

tämän nykyisen mieheni kanssa. Nyt ikää 29v minulla, mies 2v vanhempi



t. nelonen

Kakkoselle:

=) ! Jos nyt tekisin lapsen ja opintoni lykkäytyisi, niin tuskimpa se mikään elämän pahin virhe on, koska opiskella voin vaikka koko ikäni mutten tehdä lapsia =)



Kolmoselle:

Jos en opiskelujeni ohessa pysty keskittymään lapseeni, niin pystynkö työnikään ohessa, mikäli lapsen saantia lykkäisimme?



Neloselle:

Kiva kuulla, että sinulla on positiivisia kokemuksia lapsen saannista, vaikka olitkin opiskelemassa. Meillä myös sellainen tilanne, että lapsen ei tarvitsisi olla joka arkipäivä tai koko päivää päiväkodissa, koska miehellä on vuorotyö. Näin pystymme järjestelemään lapsen hoidon mahdollisimman parhaalla tavalla.



Viitoselle:

Puhut totta, mutta jos oletan, että tämä mies on minulle oikea ja haluamme yhdessä lapsia, niin eikö sillon pitäisi ryhtyä toimeen? Tarkoitan, että sama tilanne voisi tapahtua ollessani 30-vuotias. Ei koskaan voi olla varma onko kyseinen mies oikea vai ei..

Kyllähän niitäki pareja on joiden teininä aloitettu suhde kestää koko elämän, itsekkin heitä tunnen, harvassa taitavat vaan olla. Pointti oli se että noin nuorena mielipiteet ja käsityset muuttuvat radikaalimmin lyhyessä ajassa esim. 18-23 vuotiaalla vs. 25-30 vuotiaana.. itse ajattelin esim. 5 vuotta sitten aivan eri lailla, halusin lapsen jne. se olisi todellakin ollut virhe t. 25 v

onhan tuo totta! Jotenkin koen vaan, että meidän kohdalla noin ei tulisi tapahtumaan, mutta tuskin ketään niin ajattelee, ennen kuin oikeesti sattuu omalle kohdalle.



En haluaisi ajatella, että kokisin lapsenhankinnan muutaman vuoden päästä jotenkin virheenä.



ap

Meillä oli tossa vähän sama tilanne, paitsi itselläni on ikää enemmän ja opintoja enemmän jäljellä. Täytän siis tuossa kohta 25 ja jotain vuosi sitten jätimme ehkäisyn pois ajatuksella, että lapsi on hyvin tervetullut jos on tullakseen. Vähän tämän jälkeen sain tiedon koulupaikasta, eikä se muuttanut mitenkään päätöstämme. Ajattelin vielä, että siinä saattaa kestää, että tulen raskaaksi ja pelkäsin jotain ongelmiakin, koska kiertoni on pitkä ja vielä epäsäännöllinen. Nyt olen sitten 6. kuulla raskaana ja täytän sen 25 pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Koulusta tulee kivasti vuoden paussi ja sitten jatketaan, mahdollisesti menee kolme vuotta vielä, sillä raskausvaivat vähän verottivat osallistumistani keväällä, kun työtkin oli kumminkin hoidettava.



Tuosta aiemman kirjoittajan esille ottamasta asiasta sisaruksista en olisi huolissani: kerrot, että opintoja jäisi 1,5 vuotta, jos tärppää heti. Näinkin voi toki käydä, mutta keskimääräinen aika taitaa olla n. 6kk, suunnilleen tuo aika meilläkin meni, vaikka olin varautunut siihen, että normaalia kauemmin voisi mennä, koska ovulaatiotakaan ei ole yhtä usein kuin normaalisti. Eli teillä tuskin tulisi niin suuri ikäero, vaikka ensimmäisen lapsen jälkeen kävisitkin koulun loppuun ennen seuraavaa.



Meillä tulee väkisin ainakin se neljä vuotta ikäeroa, kun olen ensin vuoden kotona ja sitten koulussa kolme vuotta ja ei hirveästi ennen koulun loppua uskalla alkaa yrittääkin. Silti halusimme esikoisemme nyt. Ja vaikka välillä voi olla rankkaa hoitaa pientä lasta ja opiskella, niin usein se opiskelu on kuitenkin paljon joustavampaa kuin työelämä. Helpompi olla pois, kun lapsi sairastuu ja poissaoloja voi korvata tehtävillä, joita voi tehdä illalla. Päivätkään eivät aina ole yhtä pitkiä.



Hyvä tilanne teillä on, jos mies on töissä, kyllä sitä pienemmilläkin tuloilla sitten pärjää, kun tietää, että se on väliaikaista. Meillähän tilanne vähän muuttui ja tuossa elokuun jälkeen pitää jännittää, löytääkö mies töitä ja koska. Mutta vaikkei rahallinen tilanne ole paras mahdollinen, tiedämme pärjäävämme ja itsellänikin on sitten valmistumisen jälkeen alalla kyllä riittää töitä.



Totta kai jotkut haluavat, että on opintolainat maksettu, jne, mutta jos itsestä aika tuntuu hyvältä ja on valmis, niin siitä vaan! kyllä ne asiat järjestyy! Itse halusin ainakin just tämän ensimmäisen vielä suht nuorena, että jaksaa sitten paremmin, eikä ole ihan eläkeläinen kun lapset lähtevät kotoa. Itse olisin halunnut lapsia varmaan aiemminkin, koska nyt on ainakin toinen haaveissa sitten opintojen jälkeen, jolloin olen jo n. kolmekymppinen. Mutta eipä ole elämäntilanne ollut sopiva ja toisaalta olen tyytyväinen, että sain sitä nuoruuttanikin vapaana elää ja nähdä maailmaakin. En kadu mitään ja mun mielestä oon hyvän ikäinenkin nyt tähän. Toki opinnot ovat kesken, mutta on sitä muutkin niitä suorittanut perheellisinä. Ja on kiva kun isovanhemmatkin ovat vielä niin pirteitä ja jaksavat lapsen kanssa! Kaikki kyllä odottavat innoissaan ekaa lastenlastaan! Oma äitini on vasta 46, eli mummiksi nuori.



Anteeksi pitkä teksti, mutta mä sanon, että teillä kuulostaa olevan kaikki asiat kunnossa, että siitä vaan, jos siltä tuntuu! :)

1,5 vuotta ehditte odottaa hyvin. Hyvällä säkällä ehdit hetken tehdä töitäkin ensin, niin saat parempaa äitiyspäivärahaa. Jos aloitatte yrityksen, kun olet 22 (miehesi 31), niin olet todella nuori silloinkin ja todennäköisyytesi raskautua ei ole yhtään huvennut. Ehditte tehdä ne 4 lasta sittenkin. Sitten asunnon vaidot ja muutkin helpompia, kun on kahden mahdollista hankkia elantoa ja maksaa lainaa/isompaa vuokraa.



Suosittelen odottelemaan. 1,5 vuotta menee nopsaan!

onhan tuo totta! Jotenkin koen vaan, että meidän kohdalla noin ei tulisi tapahtumaan, mutta tuskin ketään niin ajattelee, ennen kuin oikeesti sattuu omalle kohdalle.

En haluaisi ajatella, että kokisin lapsenhankinnan muutaman vuoden päästä jotenkin virheenä.

ap

Että miksi emme aloittaneet aiemmin. En ole ainakaan kuullut. Itse vetkkuttelin 30-kymppiseksi ja se oli mulle oikein sopiva aika!

terv.

3 äiti (35 v.)

kun sai minut ja kahden vuoden päästä veljeni. Vanhempani erosivat, kun olin 4-5v. Silti kumpikaan ei ole virheenä lasten tekoa pitänyt, päinvastoin. Eikä mekään olla mitenkään katkeria, vaikka elämä olisi voinut erilaista olla, jos vanhemmat olisivat yhdessä pysyneet. Meillä oli onnellinen lapsuus erosta ja siihenkin liittyvistä rahavaikeuksista huolimatta.

että lapsi 20- vuotiaana olisi ollut virhe, lisää vielä, että nimenomaan sen sen hetkisen seurustelukumppanin kanssa olisi ollut virhe. En varmaan lastani olisi katunut, mutta jos odotatte pari vuotta, olette silti vielä nuoria ja terveitä tekemään lapsen ja ehkä varmempia asiasta :)

tuntuu siltä, että pysty tarvittaessa olemaan yksinhuoltaja (mies jättää tai kuolee), niin sitten mielestäni "voi" tehdä lapsen.

Kympille:

Kiitos viestistäsi, ei ollut yhtään liian pitkä! Toit esille monta hyvää pointtia, jotka saivat mut aivan hymyilemään. On niin kiva kuulla tuollaisia kommentteja, kun varsinkaan "vanhemmalta" väeltä niitä ei kovin usein saa.. Itse kun haluaisin niin kovaa jo perustaa perheen..



Yhdelletoista:

Puolitoista vuotta ehdimme odottaa kyllä hyvin, olet oikeassa. Tällä hetkellä olisi kuitenkin vielä 3 vuotta aikaa valmistumiseeni. Hitsi, kun en millään malttaisi vauvakuumeessani odottaa enään yhtäkään kuukautta enempää :)

Kakkoselle:

=) ! Jos nyt tekisin lapsen ja opintoni lykkäytyisi, niin tuskimpa se mikään elämän pahin virhe on, koska opiskella voin vaikka koko ikäni mutten tehdä lapsia =)

Sinullaa on vielä luultavasti seuraavat 20 vuotta aikaa tehdä lapsia!

t. neljättä odottava lähes nelikymppinen

nelikymppisenäkin, mutta siitä en taas ole varma, että elänkö edes niin pitkään? Itse en henkilökohtaisesti haluaisi olla 40-vuotias, kun hankin ensimmäisen lapsen.



Parin vuoden odottelu ei tosiaan ole paha, mutta tiedätte varmaan tunteen vauvakuumeesta ja halusta perustaa perhe =)Asioiden pitäisi silloin tapahtua heti eikä viidestoista päivä..



ap

Kuulostaa siltä että ap on päätöksensä jo tehnytkin ja hakee sille hyväksyntää täältä :). Asioissa on varmasti aina monta puolta eikä elämää kuitenkaan voi valmiiksi suunnitella. Ja totta tuo mitä joku sanoi, että opiskelut joustaa enemmän kuin työt. Siitä vaan ;)

puhut asiaa! Huomasin itsekin, kun luin tekstin uudelleen läpi, että kirjoitin asiat siten, että lastenhankinta olisi hyvä vaihtoehto =D! Tosiaan haluan lapsen ja päätös jää joka tapauksessa minulle ja miehelleni, ei muille. Ehkäisyn jätän pois joko näinä kuukausina tai sitten opintojen päätyttyä. Kas siinä pulma.



ap

Sinullaa on vielä luultavasti seuraavat 20 vuotta aikaa tehdä lapsia!

t. neljättä odottava lähes nelikymppinen

Paljonhan on nykyään niitäkin, jotka sitten nelikymppisenä haluavat ensimmäisen ja sitten entistä useampi joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin. Yli nelikymppisen äidin lapselle ei myönnetä suoraan edes lapsivakuutusta, sekin varmaan kertoo, että vanhemmiten voi olla todennäköisempää olla ongelmia? En mä sitä tuomitse millään lailla, jos haluaa ensimmäisen vasta vanhana, mutta eikös nämäkin asiat ole aika yksilöllisiä? Monilla se vaan ihan biologisesti on hankalampaa, kun on enemmän ikää, varsinkin, jos sen esikoisen hankinta on pitkälle lykkääntynyt. Mun mielestä silloin, kun puhutaan aikuisista ihmisistä (tässäkin kuitenkin jo 20, eikä ihan teini), niin silloin pitää lapset hankkia, kun se parhaalta itsestä tuntuu! Ainakin jos on parisuhde ja oma elämä kunnossa. Turha sitä on miettiä, että kun olen näin nuori, niin jos erotaankin. Ihan yhtä lailla niitä eroja tulee vanhemmillekin ihmisille. Tuskin kukaan ennustaa eroavansa, kun lapsia suunnittelee, elämähän voi tuoda vastaan ties mitä yllätyksiä. Paljon päättyy liittoja eroon ihan iästä riippumatta.

Sen opiskelun kannalta on ihan sama, onko 20v. vai 40v., mutta lapsenteon onnistumisen kannalta ainakaan kaikilla ei näin ole. Tietty muuten terveellä kakskymppiselläkin saattaa olla ongelmia raskaaksi tulemisessa, mutta tietääpä sen sitten ainakin nuorena ja on paremmat mahdollisuudet tehdä asialle jotain ja jos joutuu vuosia käymään hoidoissa ja tutkimuksissa ja sitten onnistuu, niin on se vähän eri asia, onko "projektin" alussa ollut 20 vai 40.