Tuntu pahalta...me olemme siis sosiaali perhe, ja saimme kirjeen, että kaupunkimme sos.virasto jakaa
Kommentit (90)
Eipä olisi ollut häneltä paljon vaadittu avata ovi sen verran että olisi antanut teille pari lahjapakettia. Olisi ehkä saanut itsekin siitä hyvän joulumielen.
Toisaalta taas tuollainen ihminen ei hyvää joulumieltä saa varmaan mistään, paitsi toisten pompottamisesta ja kiusaamisesta.Hyvää ja rauhallista joulua kuitenkin ap:n perheelle!
Luuletsä tyhmä lehmä että sosiaalitädit siellä päivystävät monta tuntia ap kaltaisia myöhästelijöitä ??
sosiaalijohtajalle- niin alkaa tapahtua tai kirjoita omalla nimellä tai nimimerkillä paikallislehden yleisönosastoon ap
älä jätä asiaa tähän
voimia taisteluun:)
alkaisin kymmenen minuutin takia vänisemään ikkunan takaa että "olisit tullut ajoissa". Jos on sen läskin perseensä saanut raahattua siihen ovelle niin olisi varmaan voinut ojentaa pari pakettia oven raosta.
82
alkaisin kymmenen minuutin takia vänisemään ikkunan takaa että "olisit tullut ajoissa". Jos on sen läskin perseensä saanut raahattua siihen ovelle niin olisi varmaan voinut ojentaa pari pakettia oven raosta.
82
ja tyhmä lehmäkin oot vielä. Jos sossupummit eivät osaa olla paikalla silloin kun pitää olla, niin olkoot ilman almuja. Ehkä sossupummit ovat tottuneet liian hyvään palveluun.
sossupummi!
Onko opiskelijaperhe sossupummeja? Tiettävästi kaikki opiskelijat ovat oikeutettuja opintotukeen, ja siinähän ei tunnetusti huomioida lapsia. Asumistukikin opiskelijoilla menee eri perustein (=saa vähemmän) kuin muilla.
Onkin aika ristiriitaista, kun opiskelut pitäisi saada suoritettua mahdollisimman nopeasti, samalla pitäisi käydä töissä ja lapsetkin pitäisi hankkia alle kolmekymppisenä (av-mammojen mukaanhan 30+ äiti on jo mummo)...
Oma määritelmäni sossupummeille ei sisällä opiskelijoita, eikä kyllä muitakaan Kelan ja sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat "satunnaisia" asiakkaita. Sossupummeja ovat mm. ne, jotka ehdoin tahdoin jättäytyvät "normaaleista" yhteiskunnan toiminnoista (koulutus, työ) sivuun päihteiden väärinkäytön vuoksi.
Valitettavasti suomalainen järjestelmä mahdollistaa, ja myös aiheuttaa sen, että usein pienituloisen kannattaa jäädä sosiaali- yms. muiden tukien varaan, työtä tehden kun käteen jää vähemmän.
lapsilleen. Älkää nyt hyvät ihmiset rahaa toiselle antako, jos mies on vasta saamassa potkuja, niin palkkahan tulee edelleen ihan normaalisti.
että he eivät omaa mitään koulutusta, kun eivät ymmärrä että opiskelu on ihan täyttä työtä ja etenkin jos on vielä yh niin eipä siinä palkkatyölle jää aikaa. Onneksi opiskelu on kuitenkin välivaihe ja sulla ap on varmasti parempi tulevaisuus kun näillä huutelijoilla, kun vaan jaksat sitkeästi puurtaa.
Lukekaa nyt edes kunnolla nämä viestit ennen kuin täällä määitte!
Ap väittää olevansa yh-opiskelija ja siksi köyhä.
Se oli joku muu, joka miehen työttömäksijäämisestä kirjoitti, siinä elämänhallinta-asian yhteydessä.
Oli miten oli, en kyllä usko ap:n juttua.. :-)
Me asumme vantaalla ja jos olette vain jossain lähellä, meiltä kyllä liikenee pari pakettia teidän tytöille.
Laitat meiliä pikaisesti sp@rokki.net,niin mies tai minä kiikutetaan lahjat teille jos lähellä asutte.
Hyvää joulua ja iloista joulumieltä myös kaikille muille.
En käsitä miten jotkut eivät muka pärjää. Ja ihan syötiin normaalia kotiruokaa. Maksettiin vuokrat, ostin jouluna lahjoja jne.
Ja se asumistuki muuten on enemmän kuin pelkkien opiskelijoiden. Eli kun on lapsi/lapsia saa yleisen asumistuen joka on enemmän.
Itseasiassa oltiin muutama kk ilman sossun tukea, koska en vaan saanut aikaiseksi vietyä hakemusta sinne, koska se vähä mitä sieltä tuli, oli melkein ihan se ja sama.
Itse jäin äkisti lasten kanssa yksin (mies lähti ennen joulua) useampi vuosi sitten. Olin todella tiukoilla.
Vaikka kaikki puhuivat ja kauhistelivat tilannettamma, ainut joka meitä taloudellisesti auttoi, oli yksinhuoltajaäiti, joka toi pojallemme pukinkonttiin heidän pojalta pieneksi jääneen pyörän. Siitä oli varmaan saanut hyvin rahaa myytynä.
Miten se sanonta menikään. Köyhät antaa vähästäänkin...
Aika vähällä.
Perus menot juuri ja juuri (n.3 e ruokaan/pvä). Jouluun ei oikein voi säästääkään, kun hernepurkista ei säästellä! Jugurtti on meille herkkua.
Enkä valita, mutta herättelen näkökantaa!
Netti on, koska opiskelen, ja opinto-ohjaajani tarjosi minulle koulun koneen lainaksi. Kun valmistun, ehkä helpottaa.
eli tuskin yh on
minä olen opiskelija yh, ei siis miehen tukia/palkkaa apuna ja hyvin pärjätään, lapsille lahjat ostettu ja olen itselleni ostanut uuden kameran sekä 200euron tietokoneen, säästeliäästi kun elää niin hyvin rahat riittävät
en muutenkaan tajua miten joku voi valittaa köyhyyttä jos vielä miehen tuet apuna, työttömyystuki tms
mä ruokia opintotuella 2 lasta, sossuta saadaan myös vähän
Aika vähällä.
Perus menot juuri ja juuri (n.3 e ruokaan/pvä). Jouluun ei oikein voi säästääkään, kun hernepurkista ei säästellä! Jugurtti on meille herkkua.
Enkä valita, mutta herättelen näkökantaa!
Netti on, koska opiskelen, ja opinto-ohjaajani tarjosi minulle koulun koneen lainaksi. Kun valmistun, ehkä helpottaa.eli tuskin yh on
Siitähän tulee 4 henkeä mutta yh on yh silti
Aika vähällä.
Perus menot juuri ja juuri (n.3 e ruokaan/pvä). Jouluun ei oikein voi säästääkään, kun hernepurkista ei säästellä! Jugurtti on meille herkkua.
Enkä valita, mutta herättelen näkökantaa!
Netti on, koska opiskelen, ja opinto-ohjaajani tarjosi minulle koulun koneen lainaksi. Kun valmistun, ehkä helpottaa.eli tuskin yh on
Siitähän tulee 4 henkeä mutta yh on yh silti
et sä silloin enää mitään yksinhuoltajakorotuksia saa lapsilisään tai elatustukeen
lapsille lahjat jouluksi.
Menimme yhdessä hakemaan niitä tänään...(tytöt 5 ja 9 v. innoissaan, saattavat olla ainoat lahjat koko jouluna....), ja saavuimme 16.12. Lahjojen jako loppui 16.00.
Olimme myöhässä liikenteen takia.
Vastassa oli suljettu ovi, ja kun soitin ovikelloa, nainen tuli lasioven taakse ja kysyi, että osaanko katsoa kelloa?
Tuli aika paha mieli...
Nuorkauppakamari oli kerännyt lahjoituksia, joilla vähätuloisille, (yh-opiskelija ole, sukua ei elossa) olisi antaneet paketit lapsille. Myöhästyin, ja olo on kurja, lasten puolesta...=((
Tuli tosi paha mieli puolestasi. :( On totta että tulitte myöhässä mutta ei sitä nyt olisi tarvinnut silti kettuilla.
Tsemppihali.
harmi kun ette voineet mennä jo vaikka aamupäivästä..
Voi ei miten liikuttavaa.
Eikö teillä ole vara ostaa yhtään mitään? Edes jotain ihan pientä tytöille?
Miksi ei aikuinen ihminen osaa mennä hakemaan lahjoja ajoissa jos ne ovat noin tärkeitä ? Jos lapussa lukee että kello 16 menee kiinni, niin ei voi todellakaan olettaa että sossutädit odottavat siellä mattihyöhäsiä kello 17 asti.
Tänne tullaan sitten itkemään asiaa, voi luoja. Hyvin Porvooossa taas pyyhkii ja jotkut dorkat meinaavat vielä lahjoittaa rahaakin ap:lle. Hyvin jengi menee tälläiseen provoon mukaan. Te siis uskotte että ap on todellakin noin köyhä...Jos mies on vasta saamassa loparit, niin palkkahan tulee vielä ihan normaalisti ja tänäähän tulee lapsilisät, 2 lapsesta ilman korotuksia 210 euroa.