ADD-ihmiset

Tän ketjun perusteella alan epäillä, että koko perheellämme on add.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 13:11"]

Mulla on ADD, tutkittiin neuropsykologisilla tutkimuksilla ja käynneillä n. 3vuotta sitten. Keskittymis vaikeudet on näkyny mulla aina. Yksinkertaisesti en VOI keskittyä jos on muita häiriötekijöitä samassa tilassa. Pienenä tein paljon sitä, että laitoin sormet korville kun tein läksyjä, ja se auttoi ehkä vähäsen. En ole kovin sotkuinen ihminen, en myöskään siisteimmästä päästä. Olen ihan normaali. Asioiden aloittaminen ja loppuunvieminen on mulle kaikkein vaikeinta, lukio mulla venyy esim 5.5vuoteen. Olen TODELLA impulsiivinen ja temperamenttinen ja mielialat vaihtelee usein. Tarvitsen kannustusta ja tukea erilaisiin asioihin elämässäni. Minulta ei puutt kykyjä esimerkiksi siivota, mutta sen aloittaminen vie enemmän energiaa kuin muilla. Lisäksi jos aloitan jonkun tehtävän ja syvennyn siihen, pystyn keskittyä siihen vaikkapa 3 tuntia helpostikkin keskeyttämättä, mikä taas ei ole "normaalille" ihmiselle kovin tavanomaista. Minun on taas erittäin vaikea sitten pitää vaikka tunnin kohalla taukoa, ja siitä uudestaan lähteä tekemään tehtävää. Keskittymisvaikeus ei todellakaan näy vaan esim koulu asioissa vaan ihan kaikessa arjen asioissa, vaikkapa tekstarin lähettämisessä. . Kirjoitit tossa että huono suuntavaistosi voisi liittyä ADD:hen, mutta ei se kyllä varmaan liity. Mulla on todella hyvä suuntavaisto koska muistini on paljon keskiverto ihmistä parempi. Muistan helposti reitit missä ollaan ajettu, ja vaikka ei oltais ajettukkaam aiemmin niin pysyn silti ns kartalla ajo suunnasta. Add:hen ei myöskään liity mitään normaalia vaikka alhaisempaa älykkyyttä yleensä, eikä kyllä ehkä korkeatakaan. Mulla on korkea äo (140) ja sen avulla pärjäsin peruskoulussa hyvin vaikka en koskaan tehnyt numeroiden eteen mitään. . Jos sua epäilyttää se että sulla on ADD niin lähinnä kysymys on siinä että mitä haluaisit että sille tehtäisiin? Lääkkeitähän voi ottaa, mutta en ehkä suosittelisi ellei ole välttämätöntä. Pienillä erikoisjärjestelyillä jne voi saada paljon aikaseksi, ja esim sillä että läheiset tietää. . Itse olen 20-vuotias, ja ajattelin lääkkeet ottaa vain väliaikaisesti yo-kirjoitusten ajaksi.

[/quote]

Ihan huippua, että nuorella ihmisellä on näin hyvä itsetuntemus. Mä olin tuossa vaiheessa vielä täysin kuutamolla vahvuuksistani ja heikkouksistani. Koulussa sain hyviä numeroita ja kuvittelin sen perusteella, että voisin olla haka vaikkapa yliopistossa. Joo en :D Siellä kun ei voi tuhertaa loputtomiin pienten tehtävien parissa tai ei valmistu koskaan - kuten minulle kävi.

Up

Minäkin nostan. Tämä on hyvä ketju. Kertokaa lisää esim. lääkkeestä.

Kirjoitin aiemmin 7v pojallani todetun ADHD:n ja lääkityksen aloitus oli minullekin valtavan kova paikka. Selvää kuitenkin oli, että pojan koulunkäynnistä ei tullut/tulisi jatkossakaan yhtään mitään, vaikka tukitoimia oli jo käytössä (osa tunneista pienryhmässä, sermi pulpetin ympärillä, istuintyyny pyllyn alla...). Seuraava askel olisi varmaan ollut erityisluokka, jonne en kuitenkaan erittäin fiksua poikaani halunnut ajateltavankaan. Se olisi mielestäni ollut ensimmäinen askel mahdolliseen syrjäytymiseen. Niinpä päätimme kokeilla lääkitystä. Sivuoireina oli alkuun, ehkäpä n. viikon ajan, mainitut ruokahaluttomuus ja nukahtamisvaikeudet, mutta jäivät käytössä nopeasti pois. Varsinaiset vaikutukset ovatkin olleet sitten huimia. Koulussa menee todella hyvin. Pystyy keskittymään ja tekemään tehtävät huolella. Kavereiden kanssa ei tule tappeluita. Kykenee huolehtimaan koulutarvikkeet koulusta kotiin ja toisinpäin jne. Ennen niin surkeat ja masentavat Wilmaviestit ovat vaihtuneet positiivisiksi. Poika on alkanut tykätä koulusta!

Ja mikä kummallisinta, pojasta ei varsinaisesti kuitenkaan huomaa lääkkeen vaikutusta. Ts. ei ole rauhallinen zombi, vaan oma vauhdikas itsensä. Ei omien sanojensakaan mukaan tunne oloaan erilaiseksi, hommat vain toimii lääkkeen avulla.
Minusta lääke antaa pojalle mahdollisuudet oppimiseen. Ja lääkärin mukaan lääkettä tuskin tarvitsee edes loputtomiin syödä. Lääkkeen avulla poika oppii oikeat toimintamallit ja tulevaisuudessa on mahdollista noudattaa opittuja malleja myös ilman lääkitystä. Nämä ovat kuitenkin kaukaisia asioita, joita on aika miettiä myöhemmin. Tässä ja nyt poikani kuitenkin tarvitsee lääkityksen voidakseen oppia ja ylläpitää kaverisuhteensa.

Sähellystä ja kohellusta. Tavarat aina hukassa, hommat jää kesken, rahankäyttö täysin holtitonta. Jos puhun jonkun kanssa ppuhelimessa ja sovimme treffit seuraavaksi päiväksi, niin joudun yleensä laittamaan perään viestin " ai missä meiän piti nähdä? !"
Tieto kulkee korvas sisään ja häviää ikuiseksi
ajoiksi!

35v, aikuisena diagnoosin saanut

Kertokaa lääkäreiden nimiä, keneltä olette saaneet aikuisena diagnoosin? Asun pääkaupunkiseudulla.

Up

Up

Nostetaas vielä jos hyvä keskustelu jatkuis.

Sinulla on ADD. Ihan selvästi

Joku kyseli ihmissuhteista. Minä olen aina ollut hyvin pitkäjänteinen suhteiden kanssa, tykkään parisuhteesta siinä vaiheessa kun se alkuhuuma on laantunut ja arkistunut. Jotenkin en kuitenkaan saa oikein rakennettua uusia ystävyyssuhteite ja ne vanhatkin hyytyvät jonnekin taka-alalle enkä vain ymmärrä miksi. En suututa ihmisä, eikä minua saa suututtetua oikein millään (paitsi lapset saa mut hermostumaan älämölöllään...) ja jos saakin niin en todellakaan ole pitkävihainen. Ehkä olen liiankin avoin enkä ole kauhean hyvä sellaisessa 'hyvää päivää kirvesvartta' -jutustelussa, vaikka olenkin tietoisesti opetellut tätä. Mieluiten haluan puhua asioista ja ilmiöistä, analysoida ja pohdiskella. Ja toisaalta minulla on kausia kun en jaksa oman perheeni ulkopuolista sosiaalista elämää lainkaan (enkä oikein sitä perheen sisäistäkään sosiaalisuutta).

Omasta add-siskostani on muodostunut vuosien saatossa myös paras ystäväni ja tästä suhteesta tiedän, että se tulee aina olemaan tällainen avoin ja jossa voi vapautuneesti valittaa omasta jumituksestaan, eikä meidän välisissä keskusteluissa ole mitään piilomerkityksiä eikä tunnedraamoja. Asiat otetaan asioina eikä lähdetä voivottelemaan tai ylianalysoimaan jne. Ja aina voidaan heittää ironisia juttuja meistä itsestämme. Ja -ymmärrämme toisiamme jo puolesta sanasta (täydennämme toistemme ajatuksia kesken lauseen tai vaihdamme toiseen aiheeseen ihan lennosta ja toinen pysyy ihan kärryillä mukana).

Että olen kiitollinen kun minulla on edes yksi hyvä ystävä. Miehenikin (16 vuotta yhdessä) on, mutta hän ei kyllä ymmärrä minua niin hyvin. Me ennemminkin täydennämme toisiamme. Ja me olemme mieheni kanssa molemmat tällaisia hieman 'epäkelpoja'. Minä olen se pyöreä palikka, jota yritetään runnoa neliön muotoiseen reikään ja mieheni on se neliön muotoinen palikka, jota yritetään runnoa pyöreään reikään...

-8

Niin ja halusin vielä lisätä, että harvemmin syntyy hyvää jutusteludynamiikkaa jos olen kahdenkesken jonkun kanssa, vaan parasta olisi jos meitä olisi kolme, jolloin voin välillä vain vaipua taka-alalle tarkkailemaan ja sitten taas hypätä kyytiin. Olen elämäni aikana tavannut vain muutaman ihmisen, jonka kanssa jutut lähtivät lentoon helposti lähes joka tapaamisella. Usein ensitapaamisella minulla riittää keskittyminen uutuuden viehätyksessään, mutta seuraavat kerrat saattavatkin olla hämmentävän vaivaantuneita.

-8

Io

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 16:54"]

..Minkälaisia olette? ja miten teidän keskittymishäiriö näkyy jokapäiväsessä elämässä? ja koska "poikkeavuus" on todettu? Itse olen miettinyt tässä jo useamman vuoden, että voiskohan mulla olla ADD. Itse asiassa olinkin 20-vuotiaana kunnallisella psykologilla testeissä, jossa tehtävänä oli kooota palapeli ja vastailla erilaiisin kysymyksiin kuten, kuka on Suomen presidentti ym. Tällä syvällisellä testillä ei todettu ADD:Tä. Nyt olen allle 3-kymppinen.

Olen vaan koko elämäni taistellut erilaisten oireiden kanssa, jotka vois viitata ADD:n Esim. olen käyttänyt varmaan puolet elämästäni erilaisten esineiden etsimiseen, aina on hukassa jotain. Mulla on todella huono suuntavaisto. Olen erittäin huono siivoamaan tai siivouksen alottamisessa. Ainut millon oikeastaan pystyn siivoamaan on, kun joku on tulossa kylään.  Sotkun saan aikaiseksi ihan hetkessä "huomaamatta" jää tavarat laittamatta paikoillleen, kun alan tehdäki kesken jotain muuta.

En ole koko kouluhistoriani aikana pystynyt keskittymään lukukäksyihin, olen lukenut kokeisiiin/tentteihin aina vain pakon edestä viimeisinä iltoina. Tällä hetkellä opiskelen viimeistä vuotta alempaa korkeakolututkintoa, muutama vaikeampi kurssi on rästissä, joihin en vaan ikinä löytänt tarpeeksi keskittymiskykyä, että olisi asiat saanut käytyä läpi.

Olen ollut hyvä kielissä ja en tiedä voiko sanoa, että on hyvä muisti kun olen kuitenkin aika hajamielinen joissakin asioissa. Mutta esimerksiki joitain tarkkoja keskusteluja tai vanhojen luokkalaisten syntymäaikoja muistan tarkkaaan vielä vuosienkin jälkeen ulkoa. Koulussa olen aina ollut ihan keskikastia, välillä saanut kiitettäviä ja välillä huonompia. Kouluun en ole ikinä mitenkään kovin paljoa panostanut. Olin todella usein myöhässä tunneilta.

Olen todella epäjärjestelmällinen ihminen ja esim. entisessä työpaikassa olen saanut palautetta, kun työpöytä on ollut täynnä tavaraa tai olen merkannut huolimattomasti jonkun asian, vaikka mielestäni olen sillä hetkellä keskittynyt hyvin.

Eikä epäjärjestelmällisyys liitty pelkästään sisiteyteen, vaan esimerkiksi jos aikomuksena on tiskata ja olen valuttanut jo tiskiveden, niin huomaanki että puhelin soi toisessa huoneessa. Puhelun jälkeen jäänkin selailemaan kännykkää tai jotain muuta ja tiskit voi "unohtua" veteen pitkäksi aikaa. Tai jos olen esimerkiksi pesemässä hiuksia, niin voin pesun jälkeeen unohtaa olenko pessyt jo hiukset ja pestä ne uudestaan.

En oo täältä hakemassa diagnoosia mutta jos ADD-ihmisä linjoilla, niin olis kiva kuulla, jos on vastaavia "oireita"? Voisko mulla olla ADD, vai oonko vaan muistihäiriöinen,  laiska ja hullu;)

[/quote]

Minun elämäni. Olen itsekin epäillyt ADD:ta, mutta testiin en ole ainakaan vielä nähnyt tarvetta (lue: saanut aikaiseksi) mennä.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:40"]

Jeps. Mulla diagnoosi 37 vuotiaana.

Todella hyvä aloittamaan, paljon vaikeampaa ellei mahdotonta saattaa loppuun. Innostun todella helposti uusista asioista. Päässä viuhuu tuhat ja yksi suunnitelmaa, ideaa, projektia, analyysiä jne. Just toi, että ryhtyäkseen toimeen, pystyäkseen keskittymän tarvii adrenaliini buustauksen, jonka hankkii sitten jättämällä asiat viimetippaan. Aina ei tosin auta tämäkään vaan koomatila saattaa pahentua entisestään, jolloin todella tärkeätkin asiat jää roikkumaan ja roikkumaan.

Ilman diagnoosia elelin pitkään todella vääristyneen minäkuvan kanssa. Minulla olisi kapasiteettia ja taitoa vaikka mihin -näin muutkin näkevät minut. Mutta resursseja onkin sitten jo paljon rajatummin, ja tätä en vain suostunut näkemään ennenkuin vasta nyt pikkuhiljaa. Eli vaikka jonkun esseen kirjoittaminen on päässäni ihan piece of cake, osaan yhdistellä informaatiota luovasti, rakentaa ajatuksessani hyvän kaaren, käyttää rikasta kieltä jne... Mutta käytännössä ajatusten asetteleminen kaksiulotteiselle paperille on hirvittävän haastavaa. Siihen vielä perfektionismia mukaan, niin... Vuosien saatossa tämä ristiriita on aiheuttanut useamman burnoutin ja muutaman masennusjakson. Ja edelleenkin ihmettelen mihin oikeasti sitten kykenen.

Onnellisia ovat ne add ihmiset jotka työelämässä löytävät sellaisen työmuodon ja työyhteisön, jossa pääsevät käyttämään vahvoja puoliaan ja toiset taas komppaavat niitä heikkouksia. Samoin tietenkin parisuhteessa.

Ap, onnea itsesi hahmottamiseen!

[/quote]

Ei voi olla, oikeasti ihan kuin itse olisin kirjoittanut. T. Nyt ketjua pidemmälle selaillut 184.

Kiitos kirjoituksistanne, vahvistuu vain tämä epäily ja samalla helpottava selitys omille vaikeuksille. Gradu juuri väännetty ulos, kovasta yrittämisestä huolimatta arvosana jäi M:ään, toki pääosin huolimattomuus- ja kirjoitusvirheiden vuoksi. Se resurssien loppuun palo ja sitä myöten kiinnostuksen lopahtaminen... Perfektionistina otti/ottaa nyt päähän, vaikka pitäisi päin vastoin juhlia hyvää gradua ja todistusta. Mutta kyllä tämä tästä, näyttää jo paremmalta. Onneksi olen optimistiluonne loppupeleissä, vaikka melankolian alhoissa tuleekin rämmittyä.

uppista

up

Lapseni on teini ja minä joudun aikatauluttamaan hänelle kaiken. Esimerkiksi kokeet. Joudun vetämään perässä.

pff