Myyjä kieltäytyi myymästä meille turvavyöistuinta, onko hänellä oikeutta siihen?
Kävimme eilen eräässä liikkeessä, tarkoituksemme oli ostaa turvavyöistuin esikoisellemme (1v10kk). Meillä on 4kk ikäinen vauva, joka kohta kasvaa kaukalostaan ulos ja tarvitsee esikoisen istuimen.
Löysimmekin mieleisemme mallin, mutta sitten alkoi ongelmat; myyjä kysyi, että minkä kokoiselle lapselle istuin tulee ja kun vastasimme,että tälle mukana olevalle pojallemme, niin hän sanoi, ettei onnistu. Alkoi paasata siitä, että alle 3-v ei saa käyttää kyseistä istuinta ja että esikoisenkin kuuluisi mastkustaa selkä menosuuntaan. Alkoi sitten kaupata vauvalle omaa turvaistuinta (joka oli "yllätys yllätys" melkeen 2x kalliimpi kuin se vyöistuin, jota olimme ostamassa.
Yritin sanoa, että esikoisemme on tosi iskokokoinen, jämäkkä poika ja että voi jo hyvin istua siinä vyöistuimessa (on muutenkin istunut ja pari kuukautta kasvot menosuuntaan, koska ei enää mahtunut toisin päin).
Mutta ei, myyjä ei antanut periksi ja lopulta oikeasti KIELTÄYTYI myymästä sitä vyöistuinta vedoten lapsen turvallisuuteen!
Menimme eri liikkeeseen, ja siellä poika koeistui yhden vyöistuimen. Pää ylsi alimmalla säädöllä hyvin pääntukeen (poika on jo 90cm pitkä) ja myyjä sanoi, että aivan hyvin voimme ottaa sen istuimen. Sattuipa vielä olemaan 19€ halvempi kuin ekassa liikkeessä, joten periaatteessa olen tyytväinen. Mutta, haluaisin tehdä jonnekin valituksen ekasta myyjästä. Onko minulla syytä vai onko OIKEASTI myyjällä oikeus valita mitä myy ja kenelle??
Kommentit (143)
vaan siitä, että lapsen pää on iso ja painava suhteessa muuhun vartaloon. Siksi lapsen pitää kolmevuotiaaksi asti matkustaa selkä menosuuntaan päin.
Alle 135 cm pituisten lasten
on Tieliikennelain mukaan käytettävä henkilö-, paketti- ja kuorma-autoissa lapsen painon mukaan määräytyvää turvalaitetta.
Alle 3-vuotiaita lapsia
ei turvalaitteettomissa autoissa saa kuljettaa lainkaan.
Yli 3-vuotiasta lasta
voi satunnaisesti kuljettaa lyhyitä matkoja takapenkillä turvavöissä, jos turvalaitetta ei ole.
Onnettomuudessa autossa irrallaan olevalla lapsella on moninkertainen riski kuolla tai loukkaantua turvalaitteissa olevaan lapseen verrattuna. Jo voimakkaassa jarrutuksessa tai jyrkässä käänteessä lapsi voi vahingoittua.
Selkä ajosuuntaan on pienille lapsille turvallisin
Pienille lapsille turvallisimpia ovat selkä ajosuuntaan asennettavat turvaistuimet tai -kaukalot. Valtaosa onnettomuuksista on etupäätörmäyksiä, jotka ovat myös voimakkaimpia. Lapsen kaularakenne ei ole riittävän vahva kestämään kolarivoimia, sillä aikuisiin verrattuna heidän päänsä on painavampi suhteessa kehoon. Selkä ajosuuntaan olevassa turvaistuimessa lapsen kaula saa tarvitsemansa tuen.
Tutkimusten mukaan kasvot ajosuuntaan kiinnitettävissä istuimissa riski kuolla ja loukkaantua vakavasti on suurempi kuin selkä ajosuuntaan kiinnitettävässä turvaistuimessa.
Kuinka kauan selkä ajosuuntaan
Lasta suositellaan kuljetettavaksi selkä ajosuuntaan niin kauan kuin hän sopii istuimeen, mutta ainakin kolmeen ikävuoteen saakka. Turvalaitteen kiinnitysohjeista selviää, onko laite hyväksytty kiinnitettäväksi selkä ajosuuntaan.
Yli 18-kiloisten lasten turvavyöistuimilla ja turvavyökorokkeilla lisätään turvavöiden käyttökelpoisuutta lapselle. Noin 10-vuotias lapsi käyttää turvavöitä aikuisten tapaan.
Sylissä kuljettaminen
* Lapsen kuljettaminen autossa matkustavan sylissä on aina vaarallista. Jos lapsi on ilman turvavyötä olevan sylissä, hän jää törmäyksessä auton sisäosien ja matkustajan väliin, kun molemmat lentävät eteenpäin.
* Jos turvavöissä istutaan sylikkäin, sylissä istuva puristuu törmäyksessä sylissä pitävän ja turvavyön väliin.
* Jos lapsi istuu turvavyötä käyttävän sylissä, tämä ei kykene käsivoimin pitämään lasta sylissä. Törmäyskokeissa aikuinen ei kyennyt pitämään 8 kg painoista nukkea sylissään 24 kilometrin tuntinopeudesta.
Turvatyyny (Airbag)
* Turvatyyny voi olla hengenvaarallinen lapselle. Selkä ajosuuntaan kiinnitettävää turvalaitetta ei saa käyttää etuturvatyynypaikalle.
* 12 vuoden ikään ja/tai 140 cm pituuteen saakka turvatyynystä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Liikenneturva, Sitratie 7, PL 29, 00421 Helsinki liikenneturva@liikenneturva.fi
En todellakaan leiki lasteni hengellä, he ovat meille tosi rakkaita. Mutta eiköhän maalaisjärjen käyttö ole tässäkin sallittua! Suositukset on suosituksia! Vai kuinka moni vastaajista on täysimettänyt 6kk? Sekinhän on vain SUOSITUS ja silti suurin osa lapsista saa muuta(kin) ruokaa ja elävät terveen ja onnellisen elämän. Mitä vain VOI sattua, mutta ei kaikkea voi niin ajatella tai ei vois tehdä yhtään mitään.
Ja kyllä, lapseni on ihan neuvolan käyrästölläkin isokokoinen. Painoa on nyt 14kg.
Vauva mahtuu NYT kaukaloon, mutta ei enää kauaa. On jo selvästi ahdas, eli varmaan 2kk päästä viimeistään täytyy vaihtaa istuimeen. Vauva painoi 4kk neuvolassa lähes 9kg eli on jytky tapaus ;)
ap
Myyjä ei myynyt istuinta juuri siitä syystä että poikasi ei ole vielä turvallista matkustaa turvavyöistuimessa, vaan hänen pitää matkustaa kolmipistevyöistuimessa ainakin kaksi ja pul vuotiaaksi tai kun on painoraja (15g) täynnä!! Paljonko poikasi painaa jos hän kerran on 1v10kk ikäinen??
Minun kolme vuotias tyttäreni on ikäisekseen pitkä, mutta laiha ja minusta tuntuu ettei hänen vieläkään ole turvallista matkustaa turvavyöistuimessa! Turvavyöistuin ei kolari tilanteessa pysy kunnolla paikoillaan, vaan liikkuu törmäyksen johdosta, mikä tekee sen että vyö kiristyy ja voi vahingoittaa lastasi sisäisesti todella pahasti, sitäkö haluat??! Eihän toki muille kuulu miten lapsiasi kuljetat, mutta olisiko turvallisinta ja fiksumpaa miettiä näittä mitä jos tilanteita?! Eikö lapsien turvallisuus ole kaikista tärkeintä makso mitä makso??!!!
Miksi Euroopassa suositaan lasten kuljettamista kasvot menosuuntaan
Liikenneturvan Kysyttyä-palstalle on tullut kysymyksiä siitä, miksi Keski-Euroopassa suositaan lasten kuljettamista kasvot menosuuntaan turvaistuimissa. Onko se jossain kolarityypissä turvallisinta? Juuri julkaistussa turvaistuintestissähän hyvin pärjäsivät myös nuo kasvot menosuuntaan asennettavat istuimet?
Ruotsalaiset lääkärit havaitsivat jo 1960-luvulla, että lapset tarvitsevat kokonsa, painonsa ja muiden ominaisuuksiensa mukaiset turvalaitteet. Erityisesti alle kouluikäiset ovat näitä ja mitä pienemmistä lapsista on kysymys, sitä välttämättömämpää on, että hän matkustaa mahdollisimman suojaavassa laitteessa.
Kun suunnitellaan mahdollisimman turvallista laitetta, otetaan huomioon, millaisia ovat autot, onnettomuudet ja lapset. Autot määrittävät tilat ja perussuojarakenteet. Onnettomuuksia on monenlaisia. Yleisimpiä ja samalla tuhoisimpia ovat etupäätörmäykset, koska yleensä ajetaan eteenpäin ja eteenpäin ajossa nopeudet ovat suuria. Mitä pienempi lapsi, sitä heiveröisempi kaularakenne on. Lapsen suhteellisen raskas pää on kaularakenteiden varassa. Jos lapsi matkustaa kasvot eteenpäin turvavyöllä kiinnitettynä, hänen päänsä on tukematon etupäätörmäyksessä. Samalla kun vyöt pitävät muuta kehoa paikallaan pään jatkaessa matkaansa, niin kaulaan syntyy voimakasta rasitusta, joka saattaa olla liian suuri kehon kestää.
Tätä kaulaa venyttävää voimaa ei mitata eikä sille ole eurooppalaisissa vaatimuksissa mitään arvoa. Ainoastaan ruotsalaisessa T-hyväksymisessä kaulaa venyttävä voima mitataan. Se ei saa ylittää 20 g:n (1 g = 9,8 m/s2) kiihtyvyyttä. Tämä vaatimus on aiheuttanut sen, että yksikään kasvot eteenpäin kiinnitetty istuin ei ole toistaiseksi läpäissyt T-hyväksymistä.
Selkä ajosuuntaan ollessaan lapsen pää tuetaan selkänojalla, eikä kaulaan synny liiallista rasitusta. Tämä teoria hyväksytään ympäri maailmaa, mutta vain alle 13-kiloisilla lapsille, jotka matkustavat kaikkialla vauvojen turvakaukaloissa selkä ajosuuntaan. Kaularakenne ei kuitenkaan välttämättä kestä kolarivoimia senkään jälkeen, kun lapsen paino ylittää 13 kg. Siksi lasta tulisi kuljettaa selkä ajosuuntaan niin pitkään kuin se on mahdollista. Pohjolassa valtaosa istuimista onkin juuri tällaisia.
Isompia lapsia kuljetetaan lähinnä Pohjoismaissa, Kanadassa ja USA:ssa sekä jonkun verran myös Englannissa (Volvosta ja Saabista johtuen) selkä ajosuuntaan. Tämä johtuu kahdesta seikasta: Pohjoismaissa (ja osin Englannissakin) turvallisuus ja siten myös lasten turvallisuus asetetaan korkeammalle tasolle kuin muualla. Lisäksi asiassa saattaa vaikuttaa myös se, että sekä teoria että käytäntö on kehitetty "pienehkössä maassa". Selkä ajosuuntaan kiinnitettävät turvaistuimet aiheuttavat myös jonkun verran enemmän vaivannäköä käyttäjilleen ja autojen suunnittelijoille, paria poikkeusta lukuunottamatta autotehtaat eivät ole vaivautuneet.
Etusivulle Takaisin Tulosta
Liikenneturva, Sitratie 7, PL 29, 00421 Helsinki liikenneturva@liikenneturva.fi
kyse on pään painosta ja pään hallinnasta!
niska ei ole kehittynyt lihaksistoltaan vaadittavaan kuosiin,vaikka olisi kuinka LIHAVA/PITKÄ.
PISTE.
Meillä on lapset käännetty 1,5v kasvot menosuuntaan.
miksi lapsesi ovat noin lihavia?
Osta vaan sille alle 2 v kunnon turvaistuin. Hyvä istuin menee monta vuotta. Ja kyllä tieliikennelaki ei ole suositus, se on laki. toki järkeä saa käyttää, esim mun 8 v voi jo istua noormaalisti turvavöissä TAKANA, kun on jo 141 cm pitkä. En ole silti anatanut istua edessä.
ero on siinä, että lapsi ei kuole vaikkei täysimetettäisi puolta vuotta. Väärä kuljetus voi tappaa.
Kukin tyylillään itse en riskiä ottaisi.
Miten on mahdollista että 1v10kk painaa 14kg?? Hyvä kun mun siskon poika on nyt n. 1v6kk ja hyvä jos painaa 10kg!!
minunkin lapseni on liikalihava:
pituus 103cm, paino 18kg.
täyttää juuri 4v.
ja saimme neuvolassa huomautuksen painonnoususta:)
nyt syötän lapselle joka ikisellä ruokailukerralla kasviksia,ennenkuin saa varsinaisen ruoan..
ohi aiheen,mutta kuitenkin.
Tosin vain sen takia ettei ap vieläkään suostu myöntämään että toimi väärin hankkiessaan vääränlaisen istuimen.
EI täällä tahallaan lytätä, mutta järkeä saa käyttää todellakin näissäkin asioissa.
Ja hieman oli huono veto verrata imetykseen ja turvaistuimiin. Ovat hieman eriasia. JA sitäpaitsi, eikö poliisi sakota jos lapsi on väärin kiinnitetty??
Nyt tarvitsee vain toivoa ettei ap:lle satu mitään liikenteessä, maalaisjärki ei pelasta jos jotain sattuu...
ja istui selkä menosuuntaan melkein 4-vuotiaaksi. Ja hyvin mahtui.
lapsen turvallisuudesta viis.ikävää tuollainen ajattelutyyli lapsiperheessä:(
miksi lapsesi ovat noin lihavia?
__
Myös mielestäni ensimmäisen liikkeen myyjä teki oikein -pahoittelen, että olen kanssasi erimieltä ap. Mutta kait käsität, on suosituksia ja suosituksia - lapsen hengellä ei tarvitse leikkiä... Minusta on hienoa, että myyjä uskalsi olla myymättä teille istuinta.
En itsekään väitä olevani täydellinen äiti, mutta asianmukaisissa istuimissa lapsemme istuvat ja ovat myös suurikokoisia (lue pitkiä - puolisoni kun on 196 cm pitkä...).
Ja on selvää, että saat täältä negatiivista palautetta, koska toimit selkeästi tutkittujen tosiasioden vastaisesti .
nimittäin meillä meinasi mennä välit poikki tämän asian kanssa miehen veljen kanssa. Heillä on pari vuotta vanhempi tyttö kuin meidän esikoinen, ja olivat aina neuvomassa ja tyrkyttämässä omia ratkaisujaan.
Se loppui vasta kun heidän 5 v neuvolassa oli jotain kommentoitu, kehityksestä ym. niin neuvojen anto ja asiantuntijana esiintyminen loppui. En tarkkaan tiedä mitä, kun en oo viitsinyt suoreaan udella. Mutta se jatkuva neuvominen loppui heti neuvolakäynnin jälkeen + äiti puhui kerran vähän sivu suunsa. Nyt tytöt ovat 6 v ja 4 v.
Kun me vauvavaiheen jälkeen oltiin siirtymässä turvaistumeen, niin niin neuvoivat ihan pokkana, että ostaisimme turvavyöistuimen niin kuin he... se on todella ostettu heti kun kaukalo jäi pieneksi. Ja he ihan oikeasti autoilevat/autoilivat todella paljon enemmän kuin me, heillä on autolomia ym.
Kun äimistelin sitä, että eikö se oo tarkoitettu 3 v/15 kg eteenpäin ja juuri sitä niskahommaa jne. niin suuttuivat että heidän turvavyöistuin on voittanut jonkun turvallisuustestin. Koetin vaan sanoa, että joo, niin varmaan turvavyöistuin-testin, mutta ne on todellakin tarkoitettu isommille kuin noin 1-vuotialle.
Jostain vauvalehden mainoksesta näin, niin se tuoli oli kyllä turvavyötestin voittaja Brio Besafe 1-2-3. varmaan ihan hyvä turvavyöistuin, koska siinä on kuitenkin se selkänoja jonka saa sitten pois, pelkäksi korokkeeksi.
Me ostettiin turvaistuin, 9 kk-25 kg muistaakseni. He kun kuulivat sen, suuttuivat niin, että heistä ei kuulunut mitään puoleen vuoteen.
Että kyllä näitä turvallisuudella leikkiviä on. Vaikka saavat esitteet äitiyspakkauksesta (vai tuliko se esite neuvolasta) ym.
Siitä vauvakaukalosta, että joillakin pitkillä vauvoilla se todella jää liian pieneksi jo 6-9 kk vanhana. Jalat ei haittaa jos menee yli, mutta päässä on joku raja minkä yli ei saisi pää mennä, oliko se joku otsaraja? Joten noin 6 kk joka voi ylipäätän istua, voi matkustaa turvaistuimessakin, jos se on tarkoitettu juuri 6kk täyttäneille eli sen saa kallistettua.
Tuhoat heidän terveyttään turvaistuinvalinnan lisäksi lihottamalla heitä. Lihavuus ei suojaa kolarissa millään tavalla, mutta vaarantaa muuten lastesi terveyden.
9 kiloinen 4-kuinen menee reippaasti +2 keskihajontakäyrän yli, mikä on jo TODELLA LIHAVA! 14-kiloinen 22 kuukauden ikäinen jää nippa nappa samaisen käyrän alapuolelle, mutta on silti HUOMATTAVAN LIHAVA!
nimittäin meillä meinasi mennä välit poikki tämän asian kanssa miehen veljen kanssa. Heillä on pari vuotta vanhempi tyttö kuin meidän esikoinen, ja olivat aina neuvomassa ja tyrkyttämässä omia ratkaisujaan.
Se loppui vasta kun heidän 5 v neuvolassa oli jotain kommentoitu, kehityksestä ym. niin neuvojen anto ja asiantuntijana esiintyminen loppui. En tarkkaan tiedä mitä, kun en oo viitsinyt suoreaan udella. Mutta se jatkuva neuvominen loppui heti neuvolakäynnin jälkeen + äiti puhui kerran vähän sivu suunsa. Nyt tytöt ovat 6 v ja 4 v.
Kun me vauvavaiheen jälkeen oltiin siirtymässä turvaistumeen, niin niin neuvoivat ihan pokkana, että ostaisimme turvavyöistuimen niin kuin he... se on todella ostettu heti kun kaukalo jäi pieneksi. Ja he ihan oikeasti autoilevat/autoilivat todella paljon enemmän kuin me, heillä on autolomia ym.
Kun äimistelin sitä, että eikö se oo tarkoitettu 3 v/15 kg eteenpäin ja juuri sitä niskahommaa jne. niin suuttuivat että heidän turvavyöistuin on voittanut jonkun turvallisuustestin. Koetin vaan sanoa, että joo, niin varmaan turvavyöistuin-testin, mutta ne on todellakin tarkoitettu isommille kuin noin 1-vuotialle.
Jostain vauvalehden mainoksesta näin, niin se tuoli oli kyllä turvavyötestin voittaja Brio Besafe 1-2-3. varmaan ihan hyvä turvavyöistuin, koska siinä on kuitenkin se selkänoja jonka saa sitten pois, pelkäksi korokkeeksi.
Me ostettiin turvaistuin, 9 kk-25 kg muistaakseni. He kun kuulivat sen, suuttuivat niin, että heistä ei kuulunut mitään puoleen vuoteen.
Että kyllä näitä turvallisuudella leikkiviä on. Vaikka saavat esitteet äitiyspakkauksesta (vai tuliko se esite neuvolasta) ym.
Siitä vauvakaukalosta, että joillakin pitkillä vauvoilla se todella jää liian pieneksi jo 6-9 kk vanhana. Jalat ei haittaa jos menee yli, mutta päässä on joku raja minkä yli ei saisi pää mennä, oliko se joku otsaraja? Joten noin 6 kk joka voi ylipäätän istua, voi matkustaa turvaistuimessakin, jos se on tarkoitettu juuri 6kk täyttäneille eli sen saa kallistettua.
katkaisee välit siksi, että toiset valitsevat eri istuimen kuin he itse... =DD Vaikea kuvitella.
varmaan tyrmäävä tämä ketju, toivottavati ei masentava, mutta olet kyllä ymmärtänyt jotain väärin. Onko sinulla tuttuja, joilta voisit kysellä ja katsoa, miten heidän lapsensa istuvat.
Tosiasia on, että vajaa 2v mahtuu olemaan selkä menosuuntaan, ja 4kk ikäinen ei voi kasvaa kaukalosta ihan heti vielä ulos. Vaikka olisivat miten isoja ikäisikseen.
4kk pitää olla kaukalossa, ja alle 2v turvaistuimessa. Mikä kaukalo sinulla on? Ovatko säädöt ylimmillään? Jotkut kaukalot ovat aika kapeita, mutta niistä saa toppauksia pois, esim. akta gracossa on pienelle vauvalle lisätukia. Minustakin tuntui vauvan kanssa kaukalon kanssa, että eihän tämä tähän mahdu kauan! Mutta kun tarkemmin katseli ja sääti, mahtui. Ja nyt on kesä, toppavaatteeet eivät vie tilaa.