Lue keskustelun säännöt.
Mies tunnusti, että on katkera koska ainoa lapsemme on kehitysvammainen
08.11.2026 |
Illalla 15- vuotias poikamme hössöttää isänpäivälahjansa kanssa, jonka oli koulussa tehnyt. Ei millään olisi malttanut odottaa sunnuntaiaamuun asti että saisi antaa sen isälleen. Siitä sitten seurasi kiukuttelua ja jumittamista koko illaksi, poika on henkisesti n 5- vuotiaan tasolla.
Sain pojan rauhoittumaan huoneeseensa ja kun palasin olohuoneeseen, mies puuskahti, että miksi piti ainoasta lapsesta tulla tuollainen.
Jotenkin luulin, että hän olisi hyväksynyt tilanteen, mutta ei sitten olekaan. Olen kyllä huomannut, että hän ei ole enää vuosiin halunnut viettää aikaa pojan kanssa kahdestaan. Ennen kävivät uimahallissa ja futista pelaamassa. Hän näyttää myös häpeävän poikaa, erot ns normaalilapsiin ovat tietysti kasvaneet vuosi vuodelta.
Minulle lapsen kehitysvammaisuus on suuri suru, mutta en sitä hänelle näytä. Katkeruutta en tunne, tiedostan, että elämä on nyt vain mennyt näin.
Kommentit (172)
Anteeksi, mutta tutkitutteko geeninne ennen lapsen hankintaa? Onko kummankaan suvussa aiemmin syntyneitä kehitysvammaisia tai sairaita lapsia? Aina ei kaikelle löydy selitystä, mutta ainahan tulevat vanhemmat toivovat lapsen olevan terve. Hyvää isänpäivää, rakkautta ja valoa. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lähisuvussa ei ole periytyviä sairauksia, kuinka monelle tulee edes mieleen tutkituttaa geenejään? Ihme syyllistämistä asiasta, jolle ei mitään voi. Tätä elämää ei voi täysin hallita, kuka tahansa voi sairastua tai kuolla jo huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että utelen mutta onko mitään tietoa miksi hänelle tuli tuo vamma? Menikö synnytys ihan hyvin? Entä onko suvussa kellään samanlaista? Onko siis kyse vain matalasta älykkyydestä vai joku oireyhtymä jonka voisi ehkä tunnistaa etukäteen? Näistä asioista ei tosiaan kerrota ihmisille yleensä, minäkään en tiedä tarkalleen mitä kaikkea voi seuloa
Saa kysyä, se on vain positiivinen asia. Raskaus ja synnytys sujuivat aivan normaalisti. Muita seulontoja ei tehty paitsi se niskaturvotusultra, sekin normaali.
Oikeastaan tämä meidän poikamme tapaus on niitä tyypillisimpiä keva-tapuksia: normaali kehitys alkuvuosina, sitten esim puheen kehityksen viivästyminen.
Diagnoosiikehitysviivästymä. Yleensä sitten jossain vaiheessa lisätutkimusten jälkeen tulee kehitysvammadiagnoosi.
Toivottavasti yhä useampi aborttijankkaaja painaa kalloonsa sen tiedon, että valtaosa kehitysvammaista on sellaisia, joita ei havaita raskausaikana eikä pian syntymän jälkeen. Eikä niitä voi ennalta estää. Minulle tämä on ollut helpottava tieto. Pahinta olisi, jos jotenkin itse olisi aiheuttanut lapsen vammautumisen.Ap.
Kiitos vastauksesta. Minulle ainakin arvokasta lisätietoa tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin myönnät, että harmittaa. Ylpeilet sillä, että et puhu. Eiköhän se omien tunteiden myöntäminen puolisolle ole vain hyvä asia.
Tarkoitatko minua, ap kirjoittajaa? Mainitsinko jossain, etten puhu? Olen puhunut, ystävien kanssa, vertaisryhmissä, lapsen hoitavan tahon ihmisille, miehelleni myös.
Mutta meillä on mies, joka ei puhu. Tai jos puhuu, kiukkuaa minulle ja lapselle, ihan kuin syy vammaisuuteen olisi meissä.
Olen itsekin sanonut miehelle, että poikamme kehitysvammaisuus on elämäni suurin suru. Se ei tarkoita, etten rakastaisi häntä. Ei hän ole täällä siksi, että tuottaisi vanhemmilleen ylpeyttä valmistumalla lääkäriksi tai juristiksi. Minulle hän on arvokas omana itsenään ja minulla on valtava pelko siitä, miten hän tulee pärjäämään silloin, kun en ole hänestä huolehtimassa.
Tämän ketjun säälimättömät ja typerät kommentit eivät pelkoani yhtään lievennä.Ap.
Tämä palsta on ap valitettavasti tosi raadollinen. Paljon pahoja ihmisiä. Luota siihen, että hän pärjää. Olet paras äiti, sinulta vaaditaan enemmän kuin monelta muulta. Yrittäkää puhua te vanhemmat toisillenne kaikesta, ja että tehdään tästä elämästä näillä korteilla paras mahdollinen. Maailmassa on monenlaisia tilanteita ja kohtaloita. Lämpöä ja voimaa. Maailmassa on paljon hyvyyttäkin, vaikka sitä tällä palstalla ei juuri nää.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverillani on 3 lasta, kaikki kehitysvammaisia. Ihania ihmisiä molemmat, työkaveri ja miehensä. Eivät ole katkeroituneet, surullisia toki, ja huolissaan lastensa tulevaisuudesta.
Mistä johtuu että noin monta kehitysvammaista lasta yhdessä perheessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin katkera jos ainoa lapsi olisi retardi. Onneksi ei ole.
Harmi lapsellesi että on saanut sinunlaisesi vanhemman.
Älä nyt - hän on vaan iloinen ettei lapsesta tullut samanlaista kuin hän itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Heh, se nuoli tiesi paikkansa. Ikävä sanoa, mutta se oli tutullesi oikein, ei toki lapsen kannalta tietenkään.
Jotenkin kiusallista vastailla itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lähisuvussa ei ole periytyviä sairauksia, kuinka monelle tulee edes mieleen tutkituttaa geenejään? Ihme syyllistämistä asiasta, jolle ei mitään voi. Tätä elämää ei voi täysin hallita, kuka tahansa voi sairastua tai kuolla jo huomenna.
Kysymyksessä ei ole mitään syyttelyä vaan päinvastoin. Eikö ole parempi tutkia ja selvittää asioita niin pitkälle kuin mahdollista? Se että joku toinen on kiinnostunut geeniperimästä, sairauksista yms., ei tarkoita etteikö sairas tai kehitysvammainen lapsi olisi vähempiarvoinen. Sen vuoksi kannattaa tutkituttaa omat ja kumppanin geenit. Joskus toisella voi olla täysin terve geeniperimä, mutta puolison geenit eivät sovi yhteen, joten lapsi syntyy sairaana tai hänelle kehittyy jokin vamma/sairaus, mutta nämä eivät ole yksiselitteisiä asioita. Terveisin tutkija-lääkärin puoliso
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Se karma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavalleni tuli avioero kun kolmannella lapsella oli geenivirhe. Mies häpesi lasta. Ei kyllä itsekään ollut ihan "normaalin" käyrällä, ehkä juuri siksi häpesi.
Itse haluan äitinä ja opettajana ilmaista kunnioitukseni ja myötätuntoni vammaisten lasten vanhempia kohtaan.
Työpaikallani yläkoulussa on myös vakavasti autististen lasten ryhmä, ja heitä seuratessani olen miettinyt tätä vammaisen lapsen vanhemmuus -kysymystä ja sitä, miten ihminen pystyy kasvamaan vaativankin tehtävän edessä. Sopeutuu.
Ja sitäkin olen miettinyt, minkä ap mainitsee: että vammaisen lapsen vanhemmuus pitää sisällään myös surua, ymmärrettävästi. Ja enemmän huolta kuin normaalisti kehittyneen lapsen kasvattaminen ja tulevaisuuden ajatteleminen.
Ap:lle toivon voimia! Miten saisi pojan ja isän taas lähentymään ja keksimään jotain kivaa tekemistä yhdessä, vaikka yksityisissä oloissa niin muiden katseet ei isää haittaisi?
Entä kaipaako poika isänsä seuraa? Voisiko osa oireilusta olla kotoisin siitä, että poika vaistoaa isänsä uuden etäisyyden ja haluaa huomiota. Niinhän terve lapsi usein tekee, hakee huomiota raivoamalla.
Mitä tarkoitat vakavasti autistisella? Miten he poikkeavat kepeästi autistisista? Jos tarkoitat kehitysvammaisia autisteja, mikset sano niin?
En ole se jota lainasit, mutta tunnistan sinun kaltaisen ihmisen. Kuule, ottaisin mieluummin pelkän kehitysvamman lapselleni koska vain kuin vaikeatasoisen autismin siihen lisäksi. Työskentelen itse kehitysvammaisten parissa lisäksi, joten otantani ja tietoni aiheesta ovat melko laajat.
Et selvästi ymmärrä lainkaan mitä puhut vaan lienet näitä aikuisiällä itsensä autisteiksi diagnoiseita ihmisiä (tai lievätasoisen autiamikirjolaisen ent asperger vanhempi), jotka pelkäävät samaan hengenvetoon leimautua vammaisiksi (tai että oma lapsi leimautuu vammaiseksi) ja haluat siksi että niitä "vammaisia autisteja" nimetään vain kehitysvammaisiksi, etkä halua että vaikeatasoista autismia tunnustetaan edes olemassaolevaksi. Vaikka tutkimukset hyvinkin tämän tunnistavat ja aikanaan oikeastaan vain vaikeammin autistiset ylipäätään saivat diagnoosin ja lähes aina lisänä toki oli kehitysvamma - sillä jos ihminen ei tule lainkaan vuorovaikutukseen niin ei hän valitettavasti normaalisti opikaan. Ihminen oppii pääsääntöisesti lapsuusiällä vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen, tästäkin on kattavat tutkimusnäytöt.
Sinun kaltaisia ihmisiä aina putkahtelee ajoittain keskustelupalstoille. Haluaisit poistaa kaikki ne ydinasiat, joille autismin diagnosointi on 70 vuotta sitten perustettu vain jotta saisit kokea olevansa vähän hassulla tavalla uniikki tai erilainen kuin muut tai haluat että se lievästi autistinen lapsesi ei missään nimessä leimaannu vammaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavalleni tuli avioero kun kolmannella lapsella oli geenivirhe. Mies häpesi lasta. Ei kyllä itsekään ollut ihan "normaalin" käyrällä, ehkä juuri siksi häpesi.
Itse haluan äitinä ja opettajana ilmaista kunnioitukseni ja myötätuntoni vammaisten lasten vanhempia kohtaan.
Työpaikallani yläkoulussa on myös vakavasti autististen lasten ryhmä, ja heitä seuratessani olen miettinyt tätä vammaisen lapsen vanhemmuus -kysymystä ja sitä, miten ihminen pystyy kasvamaan vaativankin tehtävän edessä. Sopeutuu.
Ja sitäkin olen miettinyt, minkä ap mainitsee: että vammaisen lapsen vanhemmuus pitää sisällään myös surua, ymmärrettävästi. Ja enemmän huolta kuin normaalisti kehittyneen lapsen kasvattaminen ja tulevaisuuden ajatteleminen.
Ap:lle toivon voimia! Miten saisi pojan ja isän taas lähentymään ja keksimään jotain kivaa tekemistä yhdessä, vaikka yksityisissä oloissa niin muiden katseet ei isää haittaisi?
Entä kaipaako poika isänsä seuraa? Voisiko osa oireilusta olla kotoisin siitä, että poika vaistoaa isänsä uuden etäisyyden ja haluaa huomiota. Niinhän terve lapsi usein tekee, hakee huomiota raivoamalla.
Mitä tarkoitat vakavasti autistisella? Miten he poikkeavat kepeästi autistisista? Jos tarkoitat kehitysvammaisia autisteja, mikset sano niin?
En ole se jota lainasit, mutta tunnistan sinun kaltaisen ihmisen. Kuule, ottaisin mieluummin pelkän kehitysvamman lapselleni koska vain kuin vaikeatasoisen autismin siihen lisäksi. Työskentelen itse kehitysvammaisten parissa lisäksi, joten otantani ja tietoni aiheesta ovat melko laajat.
Et selvästi ymmärrä lainkaan mitä puhut vaan lienet näitä aikuisiällä itsensä autisteiksi diagnoiseita ihmisiä (tai lievätasoisen autiamikirjolaisen ent asperger vanhempi), jotka pelkäävät samaan hengenvetoon leimautua vammaisiksi (tai että oma lapsi leimautuu vammaiseksi) ja haluat siksi että niitä "vammaisia autisteja" nimetään vain kehitysvammaisiksi, etkä halua että vaikeatasoista autismia tunnustetaan edes olemassaolevaksi. Vaikka tutkimukset hyvinkin tämän tunnistavat ja aikanaan oikeastaan vain vaikeammin autistiset ylipäätään saivat diagnoosin ja lähes aina lisänä toki oli kehitysvamma - sillä jos ihminen ei tule lainkaan vuorovaikutukseen niin ei hän valitettavasti normaalisti opikaan. Ihminen oppii pääsääntöisesti lapsuusiällä vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen, tästäkin on kattavat tutkimusnäytöt.
Sinun kaltaisia ihmisiä aina putkahtelee ajoittain keskustelupalstoille. Haluaisit poistaa kaikki ne ydinasiat, joille autismin diagnosointi on 70 vuotta sitten perustettu vain jotta saisit kokea olevansa vähän hassulla tavalla uniikki tai erilainen kuin muut tai haluat että se lievästi autistinen lapsesi ei missään nimessä leimaannu vammaiseksi.
Komppaan tätä. Nämä ns high functional autistit ovat kyllä kovaan ääneen vaatimassa yhteiskunnan muuttumista, koska heidän elämänsä on niin jumalattoman vaikeaa.
Autistien kuntoutus erilaisin tieteellisin menetelmin on heilke kauhistus koska eivät otse sellaita tarvitse. Pääkaupunkiseudun autismiyhdistys on pilalla näiden mesoamisen takia.
Pettymys ja suru ovat eri asioita, älä laita sanoja muiden suuhun. -sivusta