Miten voisi elää sen kanssa, että on ollut vuosikymmenien ajan totaalinen ääliö?

Haittako se mitään, jos ei ole murhannut ketään tai aiheuttanut kenellekään pysyvää ruumiinvammaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei tuskin kukaan edes muista mitä olet tehnyt ellei sitten ole jotain aivan laitonta hommaa.

Minä muistan itse ja vähän turhankin hyvin.

Ap

Upeeta et tajusit. Nyt vaan kaikki energia uusien hyvien tapojen ylläpitoon ja miksei vaikka myös muiden ihmisten sivistämiseen siitä kuinka hyvät arvot ja kaikkien rakastaminen on se elämän hienoin juttu. Tällaista voit tehdä monessa vapaaehtoistyössä tai vaikka vaan keskusteluissa. 

Valjasta kaikki ahdistus hyvän edistämiseen ja vaikka sorrettujen auttamiseen. Auttavat puhelimet tarvitsee vapaaehtoista. Päätä estää muiden vastaava toiminta.

Tässä ehdotuksia <3

Kaikkea hyvää sinulle!

T. Toinen tyhmyyksiä tehnyt, mutta ne taakse jättänyt.

Itsellä nuo jutut tuli kasvoille vasta viisikymppisenä oikein kunnolla. Kun hakeuduin psyk sh puheille, alkoi asiat loksahdella. Juuri tuo oma rajaton käytös ja rajattoman käytöksen hyväksyminen muilta oli se avainsana. Kaikki juontuu lapsuudenkokemuksistani. Kävin syvällä, mutta oli hienoa saada tavallaan selitys omille teoille. Ja ahdistukselle, oudoille paniikkioloille, huonoille riitelytaidoille jne. Aika kauaskantoiset seuraukset niillä lapsuudenkokemuksilla.  

Jos olet vahingoittanut jotain ihmistä, pyydä anteeksi. Vaikka asiat olisi omasta mielestäsi vain "läpällä" (kuten ahdistelu ennen) se on voinut jäädä ahdistamaan kohdetta.

Eikä saa jäädä anomaan saanhan anteeksi, vaan lyhyt viesti olen pahoillani.

moni demari on tehnyt jopa itsarin kun ovat tajunneet miten heitä on aivo pesty.

Rajattomuus oli minunkin ääliökäyttäytymiseni taustalla. Kasvoin ympäristössä, jossa rajojani sekä rikottiin toistuvasti ja tahallaan että yritettiin pitää ne mahdollisimman tiukkoina ja ahtaina, jotta en pääsisi kasvamaan normaalisti. Minut haluttiin tavallaan pitää ikuisesti lapsena, vaikka aikuistuminen jos mikä on kaikilla lajeilla maailman luonnollisin prosessi.

Minua on häpeän tunteiden käsittelyssä auttanut se, että katson muistojani ikään kuin data-analyytikon näkökulmasta. Erittelen niiden taustalla vaikuttaneet syyt, pystyn yhdistämään käytökseni sen aiheuttamiin seurauksiin ja näkemään, missä kohtaa kaikki alkoi alunperinkin mennä pieleen ja miksi. Se ei poista vastuuta teoistani mutta on kovasti keventänyt sitä liiankin painavaa tunnekuormaa, jonka alle vääjäämättä musertuu, jos siitä ei jossain vaiheessa pysty päästämään irti. Kun sain purettua kovimman latauksen näistä muistoista, pystyn käyttämään niitä nykyään kompassina ja suuntaviivoina siinä, millainen olen, mikä on arvojeni ja oikean luonteeni mukaista käyttäytymistä ja mitä voin tehdä, jotten jää toistamaan luuppina samoja virheitä. Lisääntynyt itsetuntemus, maadoittuneempi tunne-elämä ja syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen ovat auttaneet myös siinä, että haistan nykyään ihmisten epämääräiset aikeet aiempaa paremmin ja uskallan luottaa omaan sisäiseen ääneeni. Sen seurauksena en enää vain jotenkin mystisesti ajaudu traumatisoiviin tilanteisiin yhä uudelleen ja uudelleen tajuamatta itsekään sitä, mistä siinä pohjimmiltaan on kysymys.

Jep, hävettää iso osa aikoinaan tekemistäni valinnoista, mielipiteistä ja elämäntyylistäkin. Yritin pakottaa itseäni ja pakotin tiettyyn muottiin, jota jostain syystä silloin ihailin. Tuloksena oli feikkityyppi, jota muut karsastivat. Mitä enemmän yritin, sitä enemmän minua inhottiin. 

Maskaaminen loppui minun kohdalta klassisesti n. 40-vuotiaana, sitten en yksinkertaisesti enää jaksanut. Se oli tavallaan pelastukseni, koska alkoi uusi elämä. Mutta vieläkin vihlaisee, kun ajattelen tolkutonta käytöstäni ja hukkaan heitettyjä vuosia, koko nuoruutta.

Ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Jep, hävettää iso osa aikoinaan tekemistäni valinnoista, mielipiteistä ja elämäntyylistäkin. Yritin pakottaa itseäni ja pakotin tiettyyn muottiin, jota jostain syystä silloin ihailin. Tuloksena oli feikkityyppi, jota muut karsastivat. Mitä enemmän yritin, sitä enemmän minua inhottiin. 

 

Maskaaminen loppui minun kohdalta klassisesti n. 40-vuotiaana, sitten en yksinkertaisesti enää jaksanut. Se oli tavallaan pelastukseni, koska alkoi uusi elämä. Mutta vieläkin vihlaisee, kun ajattelen tolkutonta käytöstäni ja hukkaan heitettyjä vuosia, koko nuoruutta.

Tota mäkin mietin usein, että mun elämä olisi voinut olla täysin erilainen ja paljon parempi, jos en olisi hukannut vuosikymmeniä aikaa tähän sekoiluun.

Ap

Miten sua käytetty hyväksi ?  Menitkö narskun pauloissa kiusaamaan muita naisia vai mistä kyse? Häpeä kuuluu teoista, kuten hyväkäytöstä tekijöille. Ei ole myöhäistä sulla muuttaa elämäsi suuntaa. 

Eiköhän tämä ole miehen kynästä provo. Naisena olemista pitäisi hävetä ja mukautua miehiin ja kaikkeen typerään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katse vain eteenpäin, menneet ovat menneitä.

Ne menneet vaan puskee mieleen liian usein. Välillä tekee mieli huutaa, kun muistoista putkahtaa jotain ihan kauheaa.

Ap

Mulla oli vuosikaudet tuota, että ne samat muistot putkahteli mieleen. Oli välillä tosi ahdistavaa. Kuin jotain pakkoajatuksia joista ei päässyt eroon.

Se auttoi, kun annoin itselleni anteeksi. Muistot putkahtelee edelleen mieleen, mutta ei enää niin ahdistavina. Ja lisäksi aloin vastapainoksi muistelemaan hyviä asioita joita olen tehnyt. Ja ne voi olla ihan arkisia juttuja. Jos antaa niille pahoille muistoille vallan, niin siinä unohtaa ne hyvät asiat joita on tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällaiset virheet elämässä ovat? Esimerkkejä?

Holtittomuus. 

Olen puhunut ihan typeriä juttuja, kerjännyt hyväksyntää seksillä, suuttunut, draamaillut ja äksyillyt pikkuasioista, tehnyt suuria elämänmuutoksia sen enempää ajattelematta, antanut ihmisten käyttää mua hyväkseen.

Ap

Tässä näkökulma: olet nyt tehnyt havaintoja siitä, miten tuhoisaa käytöksesi on ollut. Minun mielestäni voit onnitella itseäsi siitä. Ei se kaikilta onnistu. Kun olet nyt tullut tietoiseksi käyttäytymisesi seurauksista, suunta on todennäköisesti ylöspäin. Totta kai ne asiat piinaavat mieltäsi. Voin kertoa, että tosi monen ihmisen mieltä piinaavat menneisyydessä tehnyt asiat. Jos ne eivät ole isoja, niin kuin käsittääkseni sinulla on, ne ovat pieniä, mutta piinaavat silti. 

 

Onko sinulla takana turvaton lapsuus?

On turvaton lapsuus ja olen vihainen itseni lisäksi myös vanhemmilleni, jotka eivät opettaneet elämästä oikein mitään muuta kuin sen, että olen huono ja hävettävä.

Ap

Se ei yllätä. Yleensä rajaton käytös on turvattoman lapsuuden tulos. Toki lapsuus voi myös pääle päin olla normaali, mutta vanhemmat esim. emotionaalisesti saavuttamattomia. 

 

On hyvä havaita, mistä ongelmasi johtuva (vanhempasi eivät antaneet sinulle turvallista kotia lapsuudessa). Vihaakin saa tuntea. Vihaan ei kuitenkaan kannata jäädä, vaan jossain vaiheessa siitä on hyvä pyrkiä irti. 

 

Suosittelen sulle englanninkielistä Youtube-kanavaa Crappy Childhood Fairy, jossa on sisältöä ihmisille, jotka ovat kasvaneet turvattomissa oloissa lapsena.

Täältä myös ääni The Crappy Childhood Fairylle. Annalla on selkeä ja havainnollinen tyyli esittää asiansa, minkä lisäksi pidän siitä, että hänen videoissaan yhdistyvät niin empaattisuus ja analyyttisyys kuin ratkaisukeskeisyys ja itseymmärryksen tärkeyden korostaminen. 

Ymmärtämällä, että niin se kuuluukin mennä. Elämä on oppimatka ja sitä varten tänne olet tullut. Se, että herää omaan ääliöyteen on sitä, että olet oppinut oppiläksyjäsi. Eli juhlan paikka! 

Ole kiitollinen, että huomasit sen edes nyt, ja toimi paremmin jatkossa. Kaikki eivät ikinä huomaa olleensä ääliöitä, pahenevat vain vuosien saatossa. Ja ainahan toimintaan on syy, ehkä siellä oli takana suojautumismekanismeja. Yleensä on.