Mieheni koko olemassaolo on yksi loputon ääntelyn viidakko!! En jaksa!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ota ap ihmeessä avioero, jos se on noin vaikeaa.

 

 Ja ihan oikeasti: Ole iloinen,  että miehesi ei kyylää kaikkia vikojasi. Kun utareesi ja pehvasi roikkuvat ja naama on täynnä ryppyjä ja kaula yhtä helttakudosta, että se viitsii nukkua kanssasi samassa huoneessa ja jopa samassa sängyssä. Ja kun sinä turhaan läträät voiteiden ja kynsilakan kanssa ja käytät kuontaloasi kampaajalla, ei se siitä paremmaksi muutu, voi miten ärsyttävää, eikö rahalle ole parempaa käyttöä.

 

T. 68-vuotias nainen, joka edelleen tulee puolison kanssa hyvin toimeen

Ääh, mitä hemmettiläistä nyt taas. Olinko muka ainoa joka otti tämän huumorilla?

Et ole ainoa. Tuo on joko mies tai pick me -mummo.

Vierailija kirjoitti:

Ei hele: "minä isken avarilla persaukselle SLÄT ja ukko havahtuu sekunniksi NÖF."🤣 

En ole hetkeen nauranut ääneen katketakseni. Oijoi. Kiitosta.

Mun käly on tuommoinen. Ei hetkeäkään hiljaa. Koko ajan pitää jotain nynnynnyy-ulinaa ja hyräilyä, Instagram-mölinää, hihittelyä ja huokailua. Joka uutista pitää kommentoida ja pölöttää. 
Katson, että tämä ihminen varastaa minun aikaani ja häiritsee omaa ajatteluani täyttämällä äänimaiseman omalla agendallaan. Yritän hakeutua metsään tai jonnekin pois kuuloetäisyydeltä kun hän on käymässä. Onneksi harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Isä oli äidin sanojen mukaan nuoren joilla, urheilullinen, vetreä, minä muistan isän läskinä, kiroilevana, ketjupolttaja juoppona ainoa urheilu mitä se harrasti oli ollut, lenkkimakkara ja telkkarista urheilun seuraaminen, sitä ei saanut meidän äidin ja lasten kanssa lähtemään ilon piknikille tms, pois tieltä piti olla aina kun sillä huono päivä ja niitä oli useampi viikossa 

 

Silti ihmettelen mikä sai äidin jäämään tuollaisen pskakasan luokse 40 vuodeksi? 

Lasteni äiti on edelleen silmissäni se 22-vuotias tyttönen tai kauniisti siitä kypsynyt kolmivitonen, vaikka on kohta kuusikymmentä. Ei nyt ihan aina, mutta viimeistään hymyillessään. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran vastaan, että miksi te naiset olette huonoissa parisuhteissa??!! Jos toinen on pelkkä ärsyke ja rakkaus kadonnut jo vuosia sitten, niin miksi tuhlata oma elämä? Onko niin tärkeää se keskiluokkainen elämä jonka miehen palkkapussi mahdollistaa?! Te kyllä pärjäätte yksinkin!

Voin kertoa, että asuminen vuokralla pienessä kaksiossa ei ole kamalaa, kun on oma mukava seesteinen arki ilman häiriötekijöitä. Kun tulen töistä kotiin on ihanaa vaan köllähtää sohvalle hetkeksi eikä tarvitse olla ketään varten eikä kuunnella mitään ärsyttävää. Ei tarvitse katsella sukkia lattialla, likaisia astioita keittiön tasoilla, nähdä kenenkään p ersvakoa, eikä sohva haise p erseelle. Te naiset kyllä pärjäätte yksinkin. Ei saa olla noin riippuvainen miehestä.

Asun myöskin yksin, jo pitemmän aikaa. Olen eronnut jo kauan sitten. En näe elämässäni mitenkään huonona, että asun kivassa rivitalossa vuokralla pienessä kaksiossa. Autoa ei ole, mutta palvelut lähellä. Joskus kyllä katselen noita perheiden tai pariskuntien isoja omakotitaloja pihoineen. Mietin millaistahan olisi siellä asua. Mutta toisaalta ymmärrän, että ei ole pelkkää autuutta ja nyt vielä enemmän näitä kommentteja lukiessani. Kiitos siitä, että taas kerran nämä miehistään märisevat ovat avanneet silmiäni yhä enemmän siihen, miten stressitöntä on kun saa asua omassa rauhassaan. Elämä ei ole ylellistä, päinvastoin on rahasta tiukkaa ja kaikki pitää päättää itse, niin hyvät kuin huonot päätökset. Omat murheet ja huolet ovat minullakin. Mutta että olisi vielä joku vastenmielinen mies harmituksenani, huh huh. En kyllä saa päähäni yhtään järkevää syytä miksi sellaista huushollissani edes pitäisin. 

 

Naiset, jos osakaan on totta kommenteista, niin ottakaa ja miettikää mitä haluatte elämältänne. Ja jos se mietinnän jälkeenkin on edelleen se oma, harmittavainen mies ja parisuhde niin tehkää yhdessä jotain toimenpiteitä parisuhteenne parantamiseksi. Ihan todella. 

Olen asunut hulppeassa isossa talossa ja solussa ja kaikissa välimuodoissa. Kerrostalo, rivari, paritalo, omakotitalo, terraced house, mökki, bungalows, vaunu...kyllä olen muuttanut paljon ja usein. Yhteistä kaikissa asumismuodoissa on se, että seinien sisällä on arki. Ei sitä ehdi paljon nauttimaan tai murehtimaan. Ainoastaan kerrostalossa kaipaan pihaa, mutta siihenkin tottuu. 

Mies kannattaa valita hyvin. Ja valinta kouluttaa sisäsiistiksi.