Lue keskustelun säännöt.
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1428)
Meillä ei tilanne sentään ollut noin paha, mutta sinne päin. Oli kyllä vääntöä ja aivan tarpeetonta. Sitten äitini joku kaveri oli saanut taottua päähän, että nuoren kotihan se on, hän siellä asuu, ei rouva ite. Me oltiin siinä vaiheessa jätetty mummo jo rannalle ruikuttamaan, kun vaan löyhyttelee rahojaan eikä kuuntele. Mulle kyllä kelpais iso koko perheen löhösohva á 5000 euroa, mutta mä olen kuulemma aikuinen ja ostan sohvani itse.
Tasan ei käy onnenlahjat. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mummo yritti samaa vauvatarvikkeiden kanssa. Pyysi päästä mukaan kaupoille ja lupasi osallistua kustannuksiin. Lopputulos oli mököttävä mummo, kun ei innostuttu niistä niitä tavaroista, mistä hän tykkäsi. Päätimme sitten jättää monet asiat, kuten vaunut, vielä mietintään ja kävimme uudella kertaa hankkimassa mieleiset ilman syyllistystä ja painostusta.
Meidän perheessä kävi päinvastoin: Appivanhemmat tyrkyttivät meille käytettyä ja kulunutta tavaraa. Kun he kävivät meillä kylässä, otimme "lahjoitukset" esille ja sitten taas varastoon.
En viitsi lukea kokonaan, mutta homma seis ja nuori maksaa itse ja mummoon pariksi vuodeksi "soitto jouluna" -välit.
Jos pomotus sen jälkeen jatkuu, jatkatte samaa soitto jouluna -välit -juttua.
Vierailija kirjoitti:
Mummo ostamassa laadukkaan sängyn? Ei käy? Miten sängystä voi saada riidan aikaiseksi?
Ajattele, että olisit vaikka skandinaavisen sisustuksen ihmisiä ja silti heräisit joka aamu kodissasi tummassa, suuressa antiikkirakennelmassa. Tai jotain muuta. Olisit siinä iässä että vahvistelet vielä omaa itseäsi ja etsit kumppaniakin. Esittäytyisit hänelle antiikkisänkyihmisenä, jollainen et todellakaan koe olevasi. Joka aamu, yö ja päivä näkisit ison huonekalun jota inhoat. Se muistuttaisi siitä että joustit niin tärkeässä asiassa jotta toisella olisi hyvä mieli, siksi koska kuuluu olla kiitollinen ja koska tilanteesta hyötyminen oli tärkeämpää kuin sen kuunteleminen, mitä itse halusit. Pahinta varmaan olisi se, että siihen lopulta tottuisi.
Mihin kaikkeen tämän mallin opetteleminen vaikuttaisi tulevaisuudessa? Ajatellaan taas vaikka tulevaa parisuhdetta. Jos mies vuorollaan maksaisi yhteiseen kotiin huonekaluja jotka eivät olisi molempien mieleen, kuuluisiko naisen vain niellä hirvityksensä ja olla kiitollinen siitä että toinen hoiti? Jostain ne tyytyjänaiset on mallinsa oppineet ja sitten joutuvat muiden naisten ihmettelyn ja ivan kohteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mummo haluaa ostaa laadukkaita ja kestäviä tavaroita, niin mikä siinä on se ongelma? Itse olisin tyytyväinen, jo olisi mummo rahoittamassa perheemme nuorten ensimmäisen oman kodin hankintoja. Ja jos vaikka se imuri ei miellytä, niin ostakaa se mummon suosittelema ja käyköön sitten myöhemmin tyttö vaihtamassa sen mieleisekseen, kunhan vaan pyytää ostohetkellä kaikki kuitit itselleen juurikin tätä vaihtoa ajetellen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheessä kävi päinvastoin: Appivanhemmat tyrkyttivät meille käytettyä ja kulunutta tavaraa. Kun he kävivät meillä kylässä, otimme "lahjoitukset" esille ja sitten taas varastoon.
Naurettavaa toimintaa. Säilöitte rojua ja pelasitte ja aiheutitte itsellenne vaivaa. Miksi?
Olette hoitaneet tilanteen fiksusti. Minä ehkä antaisin mummon päättää asuntoon yhden pienen yksityiskohdan, joku kallis designlamppu vaikka :)