Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alle 2v lapsen äitinä ihmettelen, että mikä superihminen minun pitäisi olla?
29.05.2026 |
Lapsen isä voi käydä kokopäivätöissä, koska mahdollistan sen hänelle olemalla suurimman osan viikkoa kotona hoitamassa lasta. Minulta sitten joku sukulainen kyselee olenko töissä/olenko käynyt töissä.
En voi tehdä kuin aamuvuoroa, koska muuten on vaikeaa järjestää lastenhoitoa ja perhe-elämää sekä olen aamuvirkku jonka yöunista ei tule mitään jos ne myöhästyvät puolille öin.
Sitten jos lapsi on tarhassa viikolla vaikka 40 tuntia on hän ihan sekaisin loppuviikon ja lapsen kehityskin tuntuu takkuavan, koska elämä on selviytymistä.
Minunkin työni menee huonosti jos viikot ovat liian pitkiä ja raskaita, koska keskittyminen on huonoa. Sitten siitä tulee työssä valitusta, mutta valitusta tulee siitäkin jos haluaisin tehdä vähemmän vuoroja. Lyhyistä viikoista ei sitten tule kummemmin palkkaakaan. Keksin myös vasta aikuisiällä mitä haluan opiskella ja jos yritän opiskella se on tehokasta vain aamulla ennen lapsen heräämistä.
Kun hankin astianpesukoneen (ja maksoin sen itse) kyseli eräs sukulainen, että mikä siinä tiskaamisessa on niin raskasta. Siis pitäisi kaiken muun ohella pyörittää tiskitkin suit sait sukkelaan, tehdä lapselle itse ruoat, käydä töissä, siivota ja jaksaa vielä lapsen kanssa.
En yhtään ihmettele etteivät monet nuoret naiset halua edes seurustella kun pienen lapsen äidinkin odotetaan olevan joku orja. Tähän nyt tulee jotain "mitäs läksit"-tason paskaa, mutta tulkoot, ja poistattakaa toki ihmeessä tämäkin aloitus.
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällimmäisenä tässä on se ettei elämässäni ole oikein muuta kuin lapsi. Jos siis mietin mikä edes tekee elämästä sen arvoista, että jaksan elää. Joku voi sanoa, että uhriudun, mutta ihan sama kun siltä tämä vain tuntuu.
Ehkä seuraavan kerran kun kumppani yrittää vaikka halata voin sanoa, että eikö tuollainen lääppiminen kuulu teinielokuviin. Kun kerran muille normaalit jutut ovat tässä suhteessa olleet ihan utopiaa niin miksi sitten edes halata? ap
Kuka tahansa pimahtaa, jos elämä pyörii vain perheen ympärillä. Tarvitset joka viikkoista omaa aikaa. Joku harrastus tai muu asia minkä parissa viihdyt 1-2h. Jo se auttaa jaksamaan. Huonosta parisuhteesta pitää päästä myös eroon.
Harrastan omia juttuja aamulla kun herään ja välillä viikonloppuisin jos saan "neuvoteltua" itselleni omaa aikaa. Jonka taas "maksan" takaisin hoitamalla lasta käytännössä toisena hetkenä eli olen jumissa tässä tilanteessa. ap
Se on ihan normaalia, että pikkulapsiperheessä vanhemmat vuorottelevat vapaa-ajan suhteen. Jos mä haluan omaa aikaa niin vastavuoroisesti järjestän sitä puolisolle vastapalveluksena ettei hän pimahda. Ainakin meillä toi menee normaalina toisen huolenpitona kun ei haluta, että molemmat vanhemmat väsyvät.
Jään tuossa matikassa joka viikko selvästi häviölle. Hänellä on aina enemmän vapaa-aikaa. Enkä jaksa edes vääntää siitä enää. Yritän vain selviytyä muutaman vuoden. En tosin tiedä onnistuuko se. ap
Miksi ihmeessä te olette hankkineet lapsen? Ei nyt mitenkään pahalla, mutta mua hämmästyttää aina kun ihminen valittaa vapaa-ajan puutteesta lapsiperheessä. Tottakai se vähenee kun ei ole vain itsestään vastuussa. Sitten eeotaan, jotta saadaan lapsivapaat viikot. Ihan älytöntä.
Hmm... Näin kahden lapsen äitinä olen kyllä sitä mieltä, että todellakin vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa! MUTTA se pitää olla tasapuolista. Ei niin, että toinen juoksee menoissa kuin joku sinkku ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Ymmärrän kyllä vallan hyvin eron suhteessa, jossa ei ole tasapuolisuutta.
Tarvitsee tietenkin, mutta on aivan selvää että sitä on vähemmän ylipäätään. Lasten ollessa pieniä, on aivan turha edes yrittää maksimoida oma aika. Kai sen nyt tajuaa jokainen, joka lapsia edes suunnittelee.
No, eipä sitä ennen lapsiakaan ollut mitään erityistä menoa hirveästi. Ollaan silti saatu hyvin sumplittua molemmille vanhemmille muutaman tunnin viikossa harrastusaikaa ja muutaman kerran vuodessa voi kumpikin lähteä kaveritapaamisiin vaikka viikonlopuksi. Pari kertaa vuodessa päästään ihan kahdestaan jonnekin, kun lapset yökylässä.
Ihmettelen siis mikä on tämä "oma aika", joka on muka niin vaikeaa järjestää toimivassa parisuhteessa pikkulapsiaikana? Että mistä ei saisi enää haaveilla? Onko ihmisillä muka ollut ennen lapsia ihan älyttömästi kaikkea työn ohessa?
Niinpä! Tämähän onkin täysin selvää pässin lihaa niillä, jotka ovat suunnitelleet asiat ja elävät oerheenä eikä vain itselleen. Ongelma tuntuu olevan liian nuorina tai ihan väärään aikaan lapsia tehneillä. Silloin pitää saada juosta harva se ilta jossakin omassa tekemisessä ja lapsi on taakka.
Meillä myös on molemmille aina löytynyt aikaa harrastuksiin ja sitten kun lapset oli isompia, muös niihin ieriottoihin eikä näitä ole harvinnut laskea tai järjestellä erikseen. Perhe-elämän maksimointi on paljon tärkeämpää, perheenä reissaaminen, veneily, retkeily jne. on tärkeämpää kuin se yksin lenkillä käynti.Mutta käykö joku joka ilta jossain harrastuksissa lapsettomanakin? Me ei kyllä käyty... Silloinkin se noin 3 x viikossa salilla/jumpassa tunnin verran riitti perusarkeen. Sitä siis ihmettelen, että mikä se huima oman ajan määrä on, jota täälläkin joku paheksuu?
T. Kahden äiti, joka käy edelleen 3 x viikossa jumpalla
Käy toki. Kyllä mekin käytiin ennen lapsia joka ilta jossakin harrastuksessa. Meillä oli toki silloin jo yhteiseiä harrastuksia enemmän kuin niitä ihan omia.
Niin, mä luulen että ongelma ei ole vain harrastuksissa tai siitä monenako iltana olisi jossain. Ongelmahan tuntuu olevan se, että vaikka ei mitään harrastaisikaan, se lapsi ja kotona olo ahdistaa. Silloin se,jos toinen käy vaikka vain kahdesti viikossa tai kerran kuussa pidempään jossakin, tuntuu siltä, että munkin pitää päästä (vaikkei mihinkään edes lähtisi kuten ap). Se on minä minä-ajattelua eikä se sovi lapsiarkeen.
Totta kai se tekee hyvää päästä pois kotoa! Jos toinen PÄÄSEE kotoa pois vähän väliä ja itse on siellä ikään kuin vankina, niin pää hajoaa. Ei se ole mitään minäminä-ajattelua.
Sitten lähtee sieltä kotoa jos kerran vankilassa ajattelee olevansa lapsen kanssa.
No, itse lähden, kun onneksi on sellainen mies, jonka kanssa tämä homma toimii. Kaikilla ei ole ja sieltä ei niin vain lähdetä... Monesti se nimenomaan on niin, että mies vaan menee ja tulee, mutta naisen oletetaan olevan siellä kotona hoitamassa lapsia ja kotia.
Monesti? Ei todellakaan monesti. Jos se äiti istuu kotona eikö harrasta mitään eikä perheenä tehdä mitään, miksi se mies ei lähtisi? Suurimmassa osassa perheistä homma toimii ja sitten on nämä sohvalla surkuttelijat.
Tajuatko, että se äiti ei lähde, koska se mies saattaa olla sellainen olematon surkimus, ettei pärjää lapsen kanssa - sanoo ihan itse, ettei halua/pysty/osaa/jaksa. Siis tunnen näitä, kun äiti kerrankin pääsee johonkin, niin mies soittelee tuskastuneena perään! Hyi helvetti mitä toimintaa.
Silloin palataan alkuperäiaeen kysymykseen: miksi se lapsi piti tehdä?
Niin... Joillekin tuollainen saattaa tulla oikeasti yllätyksenä. Kai sitä olettaa, että jos mieskin lapsia haluaa, niin hän tajuaa myös, että niiden kanssa pitää olla ja kotia pitää hoitaa, ruokaa pitää tehdä jne. Se, että se mies päättääkin, ettei osallistukaan, niin kusessa ollaan ja tulee näitä ap:n tilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällimmäisenä tässä on se ettei elämässäni ole oikein muuta kuin lapsi. Jos siis mietin mikä edes tekee elämästä sen arvoista, että jaksan elää. Joku voi sanoa, että uhriudun, mutta ihan sama kun siltä tämä vain tuntuu.
Ehkä seuraavan kerran kun kumppani yrittää vaikka halata voin sanoa, että eikö tuollainen lääppiminen kuulu teinielokuviin. Kun kerran muille normaalit jutut ovat tässä suhteessa olleet ihan utopiaa niin miksi sitten edes halata? ap
Kuka tahansa pimahtaa, jos elämä pyörii vain perheen ympärillä. Tarvitset joka viikkoista omaa aikaa. Joku harrastus tai muu asia minkä parissa viihdyt 1-2h. Jo se auttaa jaksamaan. Huonosta parisuhteesta pitää päästä myös eroon.
Harrastan omia juttuja aamulla kun herään ja välillä viikonloppuisin jos saan "neuvoteltua" itselleni omaa aikaa. Jonka taas "maksan" takaisin hoitamalla lasta käytännössä toisena hetkenä eli olen jumissa tässä tilanteessa. ap
Se on ihan normaalia, että pikkulapsiperheessä vanhemmat vuorottelevat vapaa-ajan suhteen. Jos mä haluan omaa aikaa niin vastavuoroisesti järjestän sitä puolisolle vastapalveluksena ettei hän pimahda. Ainakin meillä toi menee normaalina toisen huolenpitona kun ei haluta, että molemmat vanhemmat väsyvät.
Jään tuossa matikassa joka viikko selvästi häviölle. Hänellä on aina enemmän vapaa-aikaa. Enkä jaksa edes vääntää siitä enää. Yritän vain selviytyä muutaman vuoden. En tosin tiedä onnistuuko se. ap
Miksi ihmeessä te olette hankkineet lapsen? Ei nyt mitenkään pahalla, mutta mua hämmästyttää aina kun ihminen valittaa vapaa-ajan puutteesta lapsiperheessä. Tottakai se vähenee kun ei ole vain itsestään vastuussa. Sitten eeotaan, jotta saadaan lapsivapaat viikot. Ihan älytöntä.
Hmm... Näin kahden lapsen äitinä olen kyllä sitä mieltä, että todellakin vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa! MUTTA se pitää olla tasapuolista. Ei niin, että toinen juoksee menoissa kuin joku sinkku ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Ymmärrän kyllä vallan hyvin eron suhteessa, jossa ei ole tasapuolisuutta.
Tarvitsee tietenkin, mutta on aivan selvää että sitä on vähemmän ylipäätään. Lasten ollessa pieniä, on aivan turha edes yrittää maksimoida oma aika. Kai sen nyt tajuaa jokainen, joka lapsia edes suunnittelee.
No, eipä sitä ennen lapsiakaan ollut mitään erityistä menoa hirveästi. Ollaan silti saatu hyvin sumplittua molemmille vanhemmille muutaman tunnin viikossa harrastusaikaa ja muutaman kerran vuodessa voi kumpikin lähteä kaveritapaamisiin vaikka viikonlopuksi. Pari kertaa vuodessa päästään ihan kahdestaan jonnekin, kun lapset yökylässä.
Ihmettelen siis mikä on tämä "oma aika", joka on muka niin vaikeaa järjestää toimivassa parisuhteessa pikkulapsiaikana? Että mistä ei saisi enää haaveilla? Onko ihmisillä muka ollut ennen lapsia ihan älyttömästi kaikkea työn ohessa?
Niinpä! Tämähän onkin täysin selvää pässin lihaa niillä, jotka ovat suunnitelleet asiat ja elävät oerheenä eikä vain itselleen. Ongelma tuntuu olevan liian nuorina tai ihan väärään aikaan lapsia tehneillä. Silloin pitää saada juosta harva se ilta jossakin omassa tekemisessä ja lapsi on taakka.
Meillä myös on molemmille aina löytynyt aikaa harrastuksiin ja sitten kun lapset oli isompia, muös niihin ieriottoihin eikä näitä ole harvinnut laskea tai järjestellä erikseen. Perhe-elämän maksimointi on paljon tärkeämpää, perheenä reissaaminen, veneily, retkeily jne. on tärkeämpää kuin se yksin lenkillä käynti.Mutta käykö joku joka ilta jossain harrastuksissa lapsettomanakin? Me ei kyllä käyty... Silloinkin se noin 3 x viikossa salilla/jumpassa tunnin verran riitti perusarkeen. Sitä siis ihmettelen, että mikä se huima oman ajan määrä on, jota täälläkin joku paheksuu?
T. Kahden äiti, joka käy edelleen 3 x viikossa jumpalla
Käy toki. Kyllä mekin käytiin ennen lapsia joka ilta jossakin harrastuksessa. Meillä oli toki silloin jo yhteiseiä harrastuksia enemmän kuin niitä ihan omia.
Niin, mä luulen että ongelma ei ole vain harrastuksissa tai siitä monenako iltana olisi jossain. Ongelmahan tuntuu olevan se, että vaikka ei mitään harrastaisikaan, se lapsi ja kotona olo ahdistaa. Silloin se,jos toinen käy vaikka vain kahdesti viikossa tai kerran kuussa pidempään jossakin, tuntuu siltä, että munkin pitää päästä (vaikkei mihinkään edes lähtisi kuten ap). Se on minä minä-ajattelua eikä se sovi lapsiarkeen.
Totta kai se tekee hyvää päästä pois kotoa! Jos toinen PÄÄSEE kotoa pois vähän väliä ja itse on siellä ikään kuin vankina, niin pää hajoaa. Ei se ole mitään minäminä-ajattelua.
Sitten lähtee sieltä kotoa jos kerran vankilassa ajattelee olevansa lapsen kanssa.
No, itse lähden, kun onneksi on sellainen mies, jonka kanssa tämä homma toimii. Kaikilla ei ole ja sieltä ei niin vain lähdetä... Monesti se nimenomaan on niin, että mies vaan menee ja tulee, mutta naisen oletetaan olevan siellä kotona hoitamassa lapsia ja kotia.
Monesti? Ei todellakaan monesti. Jos se äiti istuu kotona eikö harrasta mitään eikä perheenä tehdä mitään, miksi se mies ei lähtisi? Suurimmassa osassa perheistä homma toimii ja sitten on nämä sohvalla surkuttelijat.
Tajuatko, että se äiti ei lähde, koska se mies saattaa olla sellainen olematon surkimus, ettei pärjää lapsen kanssa - sanoo ihan itse, ettei halua/pysty/osaa/jaksa. Siis tunnen näitä, kun äiti kerrankin pääsee johonkin, niin mies soittelee tuskastuneena perään! Hyi helvetti mitä toimintaa.
Silloin palataan alkuperäiaeen kysymykseen: miksi se lapsi piti tehdä?
Niin... Joillekin tuollainen saattaa tulla oikeasti yllätyksenä. Kai sitä olettaa, että jos mieskin lapsia haluaa, niin hän tajuaa myös, että niiden kanssa pitää olla ja kotia pitää hoitaa, ruokaa pitää tehdä jne. Se, että se mies päättääkin, ettei osallistukaan, niin kusessa ollaan ja tulee näitä ap:n tilanteita.
Ihan samalla tavalla sen naisen pitää tajuta että lasta pitää hoitaa, ruokkia jne. Jos sen lapsen on tehnyt, turha valittaa että vankilassa on, koska lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällimmäisenä tässä on se ettei elämässäni ole oikein muuta kuin lapsi. Jos siis mietin mikä edes tekee elämästä sen arvoista, että jaksan elää. Joku voi sanoa, että uhriudun, mutta ihan sama kun siltä tämä vain tuntuu.
Ehkä seuraavan kerran kun kumppani yrittää vaikka halata voin sanoa, että eikö tuollainen lääppiminen kuulu teinielokuviin. Kun kerran muille normaalit jutut ovat tässä suhteessa olleet ihan utopiaa niin miksi sitten edes halata? ap
Kuka tahansa pimahtaa, jos elämä pyörii vain perheen ympärillä. Tarvitset joka viikkoista omaa aikaa. Joku harrastus tai muu asia minkä parissa viihdyt 1-2h. Jo se auttaa jaksamaan. Huonosta parisuhteesta pitää päästä myös eroon.
Harrastan omia juttuja aamulla kun herään ja välillä viikonloppuisin jos saan "neuvoteltua" itselleni omaa aikaa. Jonka taas "maksan" takaisin hoitamalla lasta käytännössä toisena hetkenä eli olen jumissa tässä tilanteessa. ap
Se on ihan normaalia, että pikkulapsiperheessä vanhemmat vuorottelevat vapaa-ajan suhteen. Jos mä haluan omaa aikaa niin vastavuoroisesti järjestän sitä puolisolle vastapalveluksena ettei hän pimahda. Ainakin meillä toi menee normaalina toisen huolenpitona kun ei haluta, että molemmat vanhemmat väsyvät.
Jään tuossa matikassa joka viikko selvästi häviölle. Hänellä on aina enemmän vapaa-aikaa. Enkä jaksa edes vääntää siitä enää. Yritän vain selviytyä muutaman vuoden. En tosin tiedä onnistuuko se. ap
Miksi ihmeessä te olette hankkineet lapsen? Ei nyt mitenkään pahalla, mutta mua hämmästyttää aina kun ihminen valittaa vapaa-ajan puutteesta lapsiperheessä. Tottakai se vähenee kun ei ole vain itsestään vastuussa. Sitten eeotaan, jotta saadaan lapsivapaat viikot. Ihan älytöntä.
Hmm... Näin kahden lapsen äitinä olen kyllä sitä mieltä, että todellakin vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa! MUTTA se pitää olla tasapuolista. Ei niin, että toinen juoksee menoissa kuin joku sinkku ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Ymmärrän kyllä vallan hyvin eron suhteessa, jossa ei ole tasapuolisuutta.
Tarvitsee tietenkin, mutta on aivan selvää että sitä on vähemmän ylipäätään. Lasten ollessa pieniä, on aivan turha edes yrittää maksimoida oma aika. Kai sen nyt tajuaa jokainen, joka lapsia edes suunnittelee.
No, eipä sitä ennen lapsiakaan ollut mitään erityistä menoa hirveästi. Ollaan silti saatu hyvin sumplittua molemmille vanhemmille muutaman tunnin viikossa harrastusaikaa ja muutaman kerran vuodessa voi kumpikin lähteä kaveritapaamisiin vaikka viikonlopuksi. Pari kertaa vuodessa päästään ihan kahdestaan jonnekin, kun lapset yökylässä.
Ihmettelen siis mikä on tämä "oma aika", joka on muka niin vaikeaa järjestää toimivassa parisuhteessa pikkulapsiaikana? Että mistä ei saisi enää haaveilla? Onko ihmisillä muka ollut ennen lapsia ihan älyttömästi kaikkea työn ohessa?
Niinpä! Tämähän onkin täysin selvää pässin lihaa niillä, jotka ovat suunnitelleet asiat ja elävät oerheenä eikä vain itselleen. Ongelma tuntuu olevan liian nuorina tai ihan väärään aikaan lapsia tehneillä. Silloin pitää saada juosta harva se ilta jossakin omassa tekemisessä ja lapsi on taakka.
Meillä myös on molemmille aina löytynyt aikaa harrastuksiin ja sitten kun lapset oli isompia, muös niihin ieriottoihin eikä näitä ole harvinnut laskea tai järjestellä erikseen. Perhe-elämän maksimointi on paljon tärkeämpää, perheenä reissaaminen, veneily, retkeily jne. on tärkeämpää kuin se yksin lenkillä käynti.Mutta käykö joku joka ilta jossain harrastuksissa lapsettomanakin? Me ei kyllä käyty... Silloinkin se noin 3 x viikossa salilla/jumpassa tunnin verran riitti perusarkeen. Sitä siis ihmettelen, että mikä se huima oman ajan määrä on, jota täälläkin joku paheksuu?
T. Kahden äiti, joka käy edelleen 3 x viikossa jumpalla
Käy toki. Kyllä mekin käytiin ennen lapsia joka ilta jossakin harrastuksessa. Meillä oli toki silloin jo yhteiseiä harrastuksia enemmän kuin niitä ihan omia.
Niin, mä luulen että ongelma ei ole vain harrastuksissa tai siitä monenako iltana olisi jossain. Ongelmahan tuntuu olevan se, että vaikka ei mitään harrastaisikaan, se lapsi ja kotona olo ahdistaa. Silloin se,jos toinen käy vaikka vain kahdesti viikossa tai kerran kuussa pidempään jossakin, tuntuu siltä, että munkin pitää päästä (vaikkei mihinkään edes lähtisi kuten ap). Se on minä minä-ajattelua eikä se sovi lapsiarkeen.
Totta kai se tekee hyvää päästä pois kotoa! Jos toinen PÄÄSEE kotoa pois vähän väliä ja itse on siellä ikään kuin vankina, niin pää hajoaa. Ei se ole mitään minäminä-ajattelua.
Sitten lähtee sieltä kotoa jos kerran vankilassa ajattelee olevansa lapsen kanssa.
No, itse lähden, kun onneksi on sellainen mies, jonka kanssa tämä homma toimii. Kaikilla ei ole ja sieltä ei niin vain lähdetä... Monesti se nimenomaan on niin, että mies vaan menee ja tulee, mutta naisen oletetaan olevan siellä kotona hoitamassa lapsia ja kotia.
Monesti? Ei todellakaan monesti. Jos se äiti istuu kotona eikö harrasta mitään eikä perheenä tehdä mitään, miksi se mies ei lähtisi? Suurimmassa osassa perheistä homma toimii ja sitten on nämä sohvalla surkuttelijat.
Tajuatko, että se äiti ei lähde, koska se mies saattaa olla sellainen olematon surkimus, ettei pärjää lapsen kanssa - sanoo ihan itse, ettei halua/pysty/osaa/jaksa. Siis tunnen näitä, kun äiti kerrankin pääsee johonkin, niin mies soittelee tuskastuneena perään! Hyi helvetti mitä toimintaa.
Silloin palataan alkuperäiaeen kysymykseen: miksi se lapsi piti tehdä?
Niin... Joillekin tuollainen saattaa tulla oikeasti yllätyksenä. Kai sitä olettaa, että jos mieskin lapsia haluaa, niin hän tajuaa myös, että niiden kanssa pitää olla ja kotia pitää hoitaa, ruokaa pitää tehdä jne. Se, että se mies päättääkin, ettei osallistukaan, niin kusessa ollaan ja tulee näitä ap:n tilanteita.
Ihan samalla tavalla sen naisen pitää tajuta että lasta pitää hoitaa, ruokkia jne. Jos sen lapsen on tehnyt, turha valittaa että vankilassa on, koska lapsi.
No tämä! Oli sitä sitten nainen tai mies, ihan naurettavaa on tehdä lapsi(a) ja sigten alkaa ulista miten omaa aikaa ei ole riittävästi tai että toinen menee ja itse ei. Ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja lasta ei pidä tehdä ennenkuin tietää että lapsen kanssa osaa ja haluaa ja kykenee olemaan vaikka yksin toisen kuollessa yllättäen tms.
Hassu tuo astianpesukonekysymys ku jo mun lapsuudessa 90-luvun alussa meil oli tiskikone.
Vierailija kirjoitti:
Miten edes voi olla työelämässä, jos ei osaa organisoida lapsenhoitoa ja kotitöitä koneistetussa kodissa niin, että työssäkäynti on mahdollista. Suomessa on melkein maksuttomat hoitopaikatkin, joita voi hyödyntää äitiysloman ja vanhempainloman jälkeen. Elämänhallintaa voi opetella ihan alle kouluikäisestä asti. Eikä kodin supersiisteys ole ykkösasia arjen pyörittämisessä. Viikonloppuna iso siivous ja viikolla vähemmän.
Voi lapsi rakas, se on hankalaa esimerkiksi siksi että kovin pieniä ei voi pitää hoidossa lähemmäs 10 tuntia. Eikä niissä iltahoidoissakaan ..( vuorohoito) oikein pitkään.
Sotkua tulee koko ajan ja jokainen lasten ruokinta alkaa ensin kaikkien saamisella pöydän ääreen ja sen jälkeen palvellaan lapsia taukoamatta edes takaisin ja siivotaan välillä kaatuneita maitoja ja vaihdetaan paitaa ja nostetaan lattialle tippuneita ruokalautasia ja haarukoita, täytetään tiskikonetta. Ja sen jälkeen alkaa vasta keittiön jälkien siivous..... Ohhoh roskapussi onkin täynnä siellä on 6 vaippaa jossa osassa haisee se pahin! Kukahan veis? Kauppalistaa täytellään, pöydät pyyhitään.
Seuraavaksi käyttämään vessassa yhtä ja toista ja olohuoneen siivousta ja lasten ottamien tavaroiden takaisin vientiä, tussien hakua, luutulla taas pyyhitään olkkarin pöytää. Ai niin ne pyykitkin pitää hoitaa. Seuraavaksi menet ilman taukoja täyttämään pesukonetta. Kohta onkin taas seuraavan ruoan aika. Jne jne jne.
Ei siinä paljon lepäillä
Sängyssä sitten jos sielläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset jäänyt kotiin? Oma valinta.
Tämähän se on. Ennen oltiin lapsen kanssa pidempään kotona ja selvittiin paremmin. Nykyään on hirveä kiire tehdä kaikkea mahdollista samaan aikaan, niin ettei edes sitä kolmea ensimmäistä vuotta suoda lapselle. Lasta varten täällä eletään jos niitä saa, ei itseä varten.
Jos lasken paljonko jää käteen kotona ollessa niin jotain alle 300 e/kk mikäli olen työttömyyskorvauksella. Ansiosidonnaisella jää noin tonni. Kotihoidontuella ei jää mitään. Tyhjälläkö pitää elää? Hinnat ovat nousseet valtavasti. Miksi tämä kaatuu äidin niskaan? Pelkällä yhden palkalla ei tule nykyään enää toimeen. ap
Kaatuu äidin niskaan? Isähän käy töissä. Mitä tämä uhriutuminen on? Eikä 300/kk ole lain mukaan mahdollista edes. Taidat olla provo.
300€/kk kotihoidon tukea sain aikoinaan. Siinä kaikki tulot!
Vakityäpaikka oli odottamassa, siksi en saanut työttömyyskassasta tai muualta rahaa. Miehellä keskiverto tulot, kolmisen tonnia käteen.
Voitte uskoa, että hoitovapaa jäi lyhyeksi! Eihän tuolla 300€/kk kukaan pysty elämään! Pitäisi olla niin köyhä perhe, että saisi muuta tukea, tai niin varakas, että voisi käyttää jotain muuta tuottoa elämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi suurimmista naisena ja miehenä olemisen eroista on varmaan se että jos mies olisi tuossa tilanteessa, ei häntä heilauttaisi mitenkään muiden ulkoiset odotukset. Rentoudu (sen minkä vaan voit), ja muista että koirat haukkuu, karavaani kulkee.
Minkä takia naiset eivät osaa rentoutua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Da da miehet paha! Lopettakaa naiset lisääntyminen!
Vierailija kirjoitti:
Moni äiti myy seksiä esim kahdesti viikossa, á 100 euroa. Sillä saa jo hyvät lisätienestit vaikka tekisi lyhyttä työviikkoa.
Synnyttäneen levinnyt v*ttu ja imettämisen aiheuttamat riipparit ei paljoa houkuttele 🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siinä pitää aika superihminen olla. Itse menin töihin kun lapsi täytti vuoden. Kuljettiin miehen kanssa yhdessä työmatkat joihin meni yli tunti päivässä. Töihin lähtiessä vietiin lapsi päiväkotiin ja tullessa haettiin. Eihän siinä arki-iltoina ehtinyt tehdä mitään muuta kuin kotihommia mutta onneksi lapsi viihtyi hyvin päiväkodissa ja miehen kanssa tehtiin kotihommat yhdessä. Hankittiin sitten vielä toinenkin lapsi. Silloin kun meidän lapset oli nuoria niin ei ollut vielä etätöitä. Nyt tuokin rumba olisi helpompaa kun ollaan molemmat osittain etätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen naiset hoitivat 5 tai jopa enemmän lapsia ja tekivät kaikki
kotityöt ilman imureita ja muita ylellisyyksiä.
Tää :D on kyl naiset muuttunu heikoiks 😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten edes voi olla työelämässä, jos ei osaa organisoida lapsenhoitoa ja kotitöitä koneistetussa kodissa niin, että työssäkäynti on mahdollista. Suomessa on melkein maksuttomat hoitopaikatkin, joita voi hyödyntää äitiysloman ja vanhempainloman jälkeen. Elämänhallintaa voi opetella ihan alle kouluikäisestä asti. Eikä kodin supersiisteys ole ykkösasia arjen pyörittämisessä. Viikonloppuna iso siivous ja viikolla vähemmän.
Voi lapsi rakas, se on hankalaa esimerkiksi siksi että kovin pieniä ei voi pitää hoidossa lähemmäs 10 tuntia. Eikä niissä iltahoidoissakaan ..( vuorohoito) oikein pitkään.
Sotkua tulee koko ajan ja jokainen lasten ruokinta alkaa ensin kaikkien saamisella pöydän ääreen ja sen jälkeen palvellaan lapsia taukoamatta edes takaisin ja siivotaan välillä kaatuneita maitoja ja vaihdetaan paitaa ja nostetaan lattialle tippuneita ruokalautasia ja haarukoita, täytetään tiskikonetta. Ja sen jälkeen alkaa vasta keittiön jälkien siivous..... Ohhoh roskapussi onkin täynnä siellä on 6 vaippaa jossa osassa haisee se pahin! Kukahan veis? Kauppalistaa täytellään, pöydät pyyhitään.
Seuraavaksi käyttämään vessassa yhtä ja toista ja olohuoneen siivousta ja lasten ottamien tavaroiden takaisin vientiä, tussien hakua, luutulla taas pyyhitään olkkarin pöytää. Ai niin ne pyykitkin pitää hoitaa. Seuraavaksi menet ilman taukoja täyttämään pesukonetta. Kohta onkin taas seuraavan ruoan aika. Jne jne jne.
Ei siinä paljon lepäillä
Sängyssä sitten jos sielläkään.
Höpsistä. Kaikkein eniten kotitöiden hoitoon mulla oli aikaa silloin kun olin kotona lasten kanssa. Ja päikyillekin jäi aikaa aina jos niitä tarvitsi. Tottakai lasten kanssa puuhatessa ja ulkoillessa tulee sotkua, mutta mikäs järki niitä siinä hetkessä on siivota? Tuetenkin päikkyaikaan siivitaan, roskat viedään seuraavan ulkoilun yhteydessä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten edes voi olla työelämässä, jos ei osaa organisoida lapsenhoitoa ja kotitöitä koneistetussa kodissa niin, että työssäkäynti on mahdollista. Suomessa on melkein maksuttomat hoitopaikatkin, joita voi hyödyntää äitiysloman ja vanhempainloman jälkeen. Elämänhallintaa voi opetella ihan alle kouluikäisestä asti. Eikä kodin supersiisteys ole ykkösasia arjen pyörittämisessä. Viikonloppuna iso siivous ja viikolla vähemmän.
Voi lapsi rakas, se on hankalaa esimerkiksi siksi että kovin pieniä ei voi pitää hoidossa lähemmäs 10 tuntia. Eikä niissä iltahoidoissakaan ..( vuorohoito) oikein pitkään.
Sotkua tulee koko ajan ja jokainen lasten ruokinta alkaa ensin kaikkien saamisella pöydän ääreen ja sen jälkeen palvellaan lapsia taukoamatta edes takaisin ja siivotaan välillä kaatuneita maitoja ja vaihdetaan paitaa ja nostetaan lattialle tippuneita ruokalautasia ja haarukoita, täytetään tiskikonetta. Ja sen jälkeen alkaa vasta keittiön jälkien siivous..... Ohhoh roskapussi onkin täynnä siellä on 6 vaippaa jossa osassa haisee se pahin! Kukahan veis? Kauppalistaa täytellään, pöydät pyyhitään.
Seuraavaksi käyttämään vessassa yhtä ja toista ja olohuoneen siivousta ja lasten ottamien tavaroiden takaisin vientiä, tussien hakua, luutulla taas pyyhitään olkkarin pöytää. Ai niin ne pyykitkin pitää hoitaa. Seuraavaksi menet ilman taukoja täyttämään pesukonetta. Kohta onkin taas seuraavan ruoan aika. Jne jne jne.
Ei siinä paljon lepäillä
Sängyssä sitten jos sielläkään.
Höpsistä. Kaikkein eniten kotitöiden hoitoon mulla oli aikaa silloin kun olin kotona lasten kanssa. Ja päikyillekin jäi aikaa aina jos niitä tarvitsi. Tottakai lasten kanssa puuhatessa ja ulkoillessa tulee sotkua, mutta mikäs järki niitä siinä hetkessä on siivota? Tuetenkin päikkyaikaan siivitaan, roskat viedään seuraavan ulkoilun yhteydessä jne.
Tämä! Lasten kanssa kun elää ja on eikä suorita kuin pakkopullaa, aikaa on kyllä enemmän kuin riittävästi, ehtii istua tai nukkua vallan mainiosti. Siinähän ne lapset mukana kulkee ja elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten edes voi olla työelämässä, jos ei osaa organisoida lapsenhoitoa ja kotitöitä koneistetussa kodissa niin, että työssäkäynti on mahdollista. Suomessa on melkein maksuttomat hoitopaikatkin, joita voi hyödyntää äitiysloman ja vanhempainloman jälkeen. Elämänhallintaa voi opetella ihan alle kouluikäisestä asti. Eikä kodin supersiisteys ole ykkösasia arjen pyörittämisessä. Viikonloppuna iso siivous ja viikolla vähemmän.
Voi lapsi rakas, se on hankalaa esimerkiksi siksi että kovin pieniä ei voi pitää hoidossa lähemmäs 10 tuntia. Eikä niissä iltahoidoissakaan ..( vuorohoito) oikein pitkään.
Sotkua tulee koko ajan ja jokainen lasten ruokinta alkaa ensin kaikkien saamisella pöydän ääreen ja sen jälkeen palvellaan lapsia taukoamatta edes takaisin ja siivotaan välillä kaatuneita maitoja ja vaihdetaan paitaa ja nostetaan lattialle tippuneita ruokalautasia ja haarukoita, täytetään tiskikonetta. Ja sen jälkeen alkaa vasta keittiön jälkien siivous..... Ohhoh roskapussi onkin täynnä siellä on 6 vaippaa jossa osassa haisee se pahin! Kukahan veis? Kauppalistaa täytellään, pöydät pyyhitään.
Seuraavaksi käyttämään vessassa yhtä ja toista ja olohuoneen siivousta ja lasten ottamien tavaroiden takaisin vientiä, tussien hakua, luutulla taas pyyhitään olkkarin pöytää. Ai niin ne pyykitkin pitää hoitaa. Seuraavaksi menet ilman taukoja täyttämään pesukonetta. Kohta onkin taas seuraavan ruoan aika. Jne jne jne.
Ei siinä paljon lepäillä
Sängyssä sitten jos sielläkään.
Onpa sulla vaikeaa. Minä olen ollut useamman lapsen yh jo pitkään, kun mies alloholisoitui, joten katsoin paremmaksi erota.
Mulla on vuorotyö, ja todellakin ne lapset on siellä vuoropäiväkodissa kun minä olen töissä. Siellä saa pitää vaikka yön yli.
En kyllä tunnista kuvaamaasi arkea. Joo, ehkä se on tuollaista,mutten minä koe sitä raskaaksi. Miten joku voi saada tuollaisen ongelman jopa roskapussista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten edes voi olla työelämässä, jos ei osaa organisoida lapsenhoitoa ja kotitöitä koneistetussa kodissa niin, että työssäkäynti on mahdollista. Suomessa on melkein maksuttomat hoitopaikatkin, joita voi hyödyntää äitiysloman ja vanhempainloman jälkeen. Elämänhallintaa voi opetella ihan alle kouluikäisestä asti. Eikä kodin supersiisteys ole ykkösasia arjen pyörittämisessä. Viikonloppuna iso siivous ja viikolla vähemmän.
Voi lapsi rakas, se on hankalaa esimerkiksi siksi että kovin pieniä ei voi pitää hoidossa lähemmäs 10 tuntia. Eikä niissä iltahoidoissakaan ..( vuorohoito) oikein pitkään.
Sotkua tulee koko ajan ja jokainen lasten ruokinta alkaa ensin kaikkien saamisella pöydän ääreen ja sen jälkeen palvellaan lapsia taukoamatta edes takaisin ja siivotaan välillä kaatuneita maitoja ja vaihdetaan paitaa ja nostetaan lattialle tippuneita ruokalautasia ja haarukoita, täytetään tiskikonetta. Ja sen jälkeen alkaa vasta keittiön jälkien siivous..... Ohhoh roskapussi onkin täynnä siellä on 6 vaippaa jossa osassa haisee se pahin! Kukahan veis? Kauppalistaa täytellään, pöydät pyyhitään.
Seuraavaksi käyttämään vessassa yhtä ja toista ja olohuoneen siivousta ja lasten ottamien tavaroiden takaisin vientiä, tussien hakua, luutulla taas pyyhitään olkkarin pöytää. Ai niin ne pyykitkin pitää hoitaa. Seuraavaksi menet ilman taukoja täyttämään pesukonetta. Kohta onkin taas seuraavan ruoan aika. Jne jne jne.
Ei siinä paljon lepäillä
Sängyssä sitten jos sielläkään.
Onpa sulla vaikeaa. Minä olen ollut useamman lapsen yh jo pitkään, kun mies alloholisoitui, joten katsoin paremmaksi erota.
Mulla on vuorotyö, ja todellakin ne lapset on siellä vuoropäiväkodissa kun minä olen töissä. Siellä saa pitää vaikka yön yli.
En kyllä tunnista kuvaamaasi arkea. Joo, ehkä se on tuollaista,mutten minä koe sitä raskaaksi. Miten joku voi saada tuollaisen ongelman jopa roskapussista?
Se kuvaili totuutta. Sulla tapana vttuilla, ehkä se pirskahtelee siellä arjessakin....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset jäänyt kotiin? Oma valinta.
Tämähän se on. Ennen oltiin lapsen kanssa pidempään kotona ja selvittiin paremmin. Nykyään on hirveä kiire tehdä kaikkea mahdollista samaan aikaan, niin ettei edes sitä kolmea ensimmäistä vuotta suoda lapselle. Lasta varten täällä eletään jos niitä saa, ei itseä varten.
Jos lasken paljonko jää käteen kotona ollessa niin jotain alle 300 e/kk mikäli olen työttömyyskorvauksella. Ansiosidonnaisella jää noin tonni. Kotihoidontuella ei jää mitään. Tyhjälläkö pitää elää? Hinnat ovat nousseet valtavasti. Miksi tämä kaatuu äidin niskaan? Pelkällä yhden palkalla ei tule nykyään enää toimeen. ap
Kaatuu äidin niskaan? Isähän käy töissä. Mitä tämä uhriutuminen on? Eikä 300/kk ole lain mukaan mahdollista edes. Taidat olla provo.
300€/kk kotihoidon tukea sain aikoinaan. Siinä kaikki tulot!
Vakityäpaikka oli odottamassa, siksi en saanut työttömyyskassasta tai muualta rahaa. Miehellä keskiverto tulot, kolmisen tonnia käteen.
Voitte uskoa, että hoitovapaa jäi lyhyeksi! Eihän tuolla 300€/kk kukaan pysty elämään! Pitäisi olla niin köyhä perhe, että saisi muuta tukea, tai niin varakas, että voisi käyttää jotain muuta tuottoa elämiseen.
Kotihoidontuki poistetaan, ei enää lastenhoitoa kotona. Isommat sisarukset voi laittaa huoletta hoitoon, ei kukaan enää arvostele siitäkään eihän siitä enää makseta.
No oho! Aika superihmiseltä kyllä vaikutat minun silmiini. Itse olin alle 3 vuotiaiden kanssa kotona ja siltikin tuntui raskaalta. Vielä kun jotain työvuoroja siinä olisi pitänyt tehdä. Ja on joo pesukoneet ja muut ylellisyydet😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten edes voi olla työelämässä, jos ei osaa organisoida lapsenhoitoa ja kotitöitä koneistetussa kodissa niin, että työssäkäynti on mahdollista. Suomessa on melkein maksuttomat hoitopaikatkin, joita voi hyödyntää äitiysloman ja vanhempainloman jälkeen. Elämänhallintaa voi opetella ihan alle kouluikäisestä asti. Eikä kodin supersiisteys ole ykkösasia arjen pyörittämisessä. Viikonloppuna iso siivous ja viikolla vähemmän.
Voi lapsi rakas, se on hankalaa esimerkiksi siksi että kovin pieniä ei voi pitää hoidossa lähemmäs 10 tuntia. Eikä niissä iltahoidoissakaan ..( vuorohoito) oikein pitkään.
Sotkua tulee koko ajan ja jokainen lasten ruokinta alkaa ensin kaikkien saamisella pöydän ääreen ja sen jälkeen palvellaan lapsia taukoamatta edes takaisin ja siivotaan välillä kaatuneita maitoja ja vaihdetaan paitaa ja nostetaan lattialle tippuneita ruokalautasia ja haarukoita, täytetään tiskikonetta. Ja sen jälkeen alkaa vasta keittiön jälkien siivous..... Ohhoh roskapussi onkin täynnä siellä on 6 vaippaa jossa osassa haisee se pahin! Kukahan veis? Kauppalistaa täytellään, pöydät pyyhitään.
Seuraavaksi käyttämään vessassa yhtä ja toista ja olohuoneen siivousta ja lasten ottamien tavaroiden takaisin vientiä, tussien hakua, luutulla taas pyyhitään olkkarin pöytää. Ai niin ne pyykitkin pitää hoitaa. Seuraavaksi menet ilman taukoja täyttämään pesukonetta. Kohta onkin taas seuraavan ruoan aika. Jne jne jne.
Ei siinä paljon lepäillä
Sängyssä sitten jos sielläkään.
Onpa sulla vaikeaa. Minä olen ollut useamman lapsen yh jo pitkään, kun mies alloholisoitui, joten katsoin paremmaksi erota.
Mulla on vuorotyö, ja todellakin ne lapset on siellä vuoropäiväkodissa kun minä olen töissä. Siellä saa pitää vaikka yön yli.
En kyllä tunnista kuvaamaasi arkea. Joo, ehkä se on tuollaista,mutten minä koe sitä raskaaksi. Miten joku voi saada tuollaisen ongelman jopa roskapussista?
Miehellä on ilmeinen ongelma, kun ei saa roskapussia edes vietyä ulos.
Alue: Aihe vapaa
Silloin palataan alkuperäiaeen kysymykseen: miksi se lapsi piti tehdä?