Koko elämä valuu hukkaan työssä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole kun töissä kävijät vähentää omia työtuntejaan ja antaa ne tuntejen paikat niille työttömille. Mutta eihän se käy kun omat tulot vähenee.

Taitaa työnantaja päättää moisista asioista. Pomot haluaa vähemmän työntekijöitä jotka tekee enemmän töitä.

Jotenki tuntuu että monelle pomolle se on ihan sama kuhan tulokset pysyy tai nousee firmassa. Eikä menot kasva.

Hmm. Itse olen päälle viisikymppinen, ja olen keski-iän kriisissä oivaltanut sen, että tämä ON sitä oikeaa elämää. Minäkin valitin aina tuota, että elämä menee hukkaan, mä haluaisin reissata ja hoitaa puutarhaa yms. kaikki päivät. 

Mutta nykyään ajattelen, että se oli mun asenneongelma. Kaikkien eläinlajien elämä täällä planeetalla on lähinnä sitä, että tehdään asioita ruoan ja suojan eteen. Eloonjäämisen eteen. Ei se olisi järin luonnollista että olisi jotenkin vapaa kaikista normaaliin eliön elämään kuuluvista velvollisuuksista, ja vain nautiskelisi. En usko, että se edes olisi järin nautinnollista, ellei olisi vastapainona jotain muuta, ainakaan pidemmän päälle. Nykyään nautin elämästäni ihan vaikka teenkin sitä korporaatioduunia edelleen. Kiitollisena jokaisesta aamusta kun olen terve. Siitä että mulla vielä ON työ. Etten ainakaan toistaiseksi joudu elämään sodan jaloissa tai muissa kauheissa oloissa. Tämä on sitä oikeaa elämää, tämä tavallinen arki.

Asuuko/asuiko Kiinassa tms? Suomessahan jos missä nimenomaan on lyhyet työajat ja hulppeasti vapaa-aikaa. Se on sitten oma asia, miten sen vapaa-ajan käyttää. Moni on jossakin lasten harrastuksiin-kuskaamisrumbassa tai roikkuu ruutujen ääressä tuntikausia päivässä ja sitten voi tuntua, ettei jää aikaa "mihinkään", mutta nämähän ovat omia valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Asuuko/asuiko Kiinassa tms? Suomessahan jos missä nimenomaan on lyhyet työajat ja hulppeasti vapaa-aikaa. Se on sitten oma asia, miten sen vapaa-ajan käyttää. Moni on jossakin lasten harrastuksiin-kuskaamisrumbassa tai roikkuu ruutujen ääressä tuntikausia päivässä ja sitten voi tuntua, ettei jää aikaa "mihinkään", mutta nämähän ovat omia valintoja.

Tämä kysymys siis ap:tä koskien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuuko/asuiko Kiinassa tms? Suomessahan jos missä nimenomaan on lyhyet työajat ja hulppeasti vapaa-aikaa. Se on sitten oma asia, miten sen vapaa-ajan käyttää. Moni on jossakin lasten harrastuksiin-kuskaamisrumbassa tai roikkuu ruutujen ääressä tuntikausia päivässä ja sitten voi tuntua, ettei jää aikaa "mihinkään", mutta nämähän ovat omia valintoja.

Tämä kysymys siis ap:tä koskien.

Hyvä kysymys, mutta ap lienee pohtinut asiaa jo muutaman vuoden. 

Työajan lyhentämisellä voi saada sekä työn että riittävästi vapaa-aikaa. Ei kaikille toki mahdollista, mutta monelle. 

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Itse olen päälle viisikymppinen, ja olen keski-iän kriisissä oivaltanut sen, että tämä ON sitä oikeaa elämää. Minäkin valitin aina tuota, että elämä menee hukkaan, mä haluaisin reissata ja hoitaa puutarhaa yms. kaikki päivät. 

Mutta nykyään ajattelen, että se oli mun asenneongelma. Kaikkien eläinlajien elämä täällä planeetalla on lähinnä sitä, että tehdään asioita ruoan ja suojan eteen. Eloonjäämisen eteen. Ei se olisi järin luonnollista että olisi jotenkin vapaa kaikista normaaliin eliön elämään kuuluvista velvollisuuksista, ja vain nautiskelisi. En usko, että se edes olisi järin nautinnollista, ellei olisi vastapainona jotain muuta, ainakaan pidemmän päälle. Nykyään nautin elämästäni ihan vaikka teenkin sitä korporaatioduunia edelleen. Kiitollisena jokaisesta aamusta kun olen terve. Siitä että mulla vielä ON työ. Etten ainakaan toistaiseksi joudu elämään sodan jaloissa tai muissa kauheissa oloissa. Tämä on sitä oikeaa elämää, tämä tavallinen arki.

Siis tietysti meidän tulee tehdä jotain sen eteen, että saisimme lämpöä, suojaa ja ruokaa, mutta emme me tee asioita suoraan näiden eteen, vaan kiertokautta. Kökimme vaikka toimistolla tietokoneen ääressä tehden jotain, mikä ei liity millään tavalla siihen, että täyttäisimme tarpeemme. Saamme kuitenkin vaivaksi palkkaa, jolla voimme sitten täyttää tarpeemme. Tällaisen kiertotyön tekeminen ei ole kovinkaan motivoivaa. Lisäksi aiheutamme työllämme niin paljon haittaa itsellemme ja ympäristölle: ympäristökriisit, terveysongelmat, mielenterveysongelmat jne. Mitä jos yhteiskunnassamme keskittyisimme vastaamaan tarpeisiimme yhdessä, eikä tuoteta jatkuvasti lisää haluja ja haittoja. 

Toinen aihe on se, että onko meidän pakko tehdä noin 38 tuntia viikossa töitä, että voisimme yhteiskuntana hyvin. Olemme jo aiemminkin pystyneet lyhentämään työviikkoa ja vaikka teemme paljon tehokkaammin nykyään töitä kuin melkein 60 vuotta sitten, niin työviikkomme ei ole lyhentynyt. Tämähän liittyy ahneuteen. Jos voisimme jo kokea, että meillä on tarpeeksi ja olla tyytyväisiä elintasoomme, niin ei tarvitsisi koko aika nostaa palkkoja, vaan voisimme lyhentää työpäiviämme. Mikään ammattiliitto ei tähän pyri, vaan jatkuvasti nyhtää suurempaa palkkaa jäsenilleen. Kun kuitenkin aika monet kokevat itsensä väsyneiksi työpäivien jälkeen. Päivien energia on käytetty työhön ja loppuaika sitten menee ruokailuun ja kotitöihin, että pääsee töihin taas seuraavana päivänä. Mieluummin vaikka tekisin muutaman todella pitkän päivän, että loppupäivä olisi vapaa, sillä työpäivät vapaan kannalta ovat muutoinkin aivan turhia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Itse olen päälle viisikymppinen, ja olen keski-iän kriisissä oivaltanut sen, että tämä ON sitä oikeaa elämää. Minäkin valitin aina tuota, että elämä menee hukkaan, mä haluaisin reissata ja hoitaa puutarhaa yms. kaikki päivät. 

Mutta nykyään ajattelen, että se oli mun asenneongelma. Kaikkien eläinlajien elämä täällä planeetalla on lähinnä sitä, että tehdään asioita ruoan ja suojan eteen. Eloonjäämisen eteen. Ei se olisi järin luonnollista että olisi jotenkin vapaa kaikista normaaliin eliön elämään kuuluvista velvollisuuksista, ja vain nautiskelisi. En usko, että se edes olisi järin nautinnollista, ellei olisi vastapainona jotain muuta, ainakaan pidemmän päälle. Nykyään nautin elämästäni ihan vaikka teenkin sitä korporaatioduunia edelleen. Kiitollisena jokaisesta aamusta kun olen terve. Siitä että mulla vielä ON työ. Etten ainakaan toistaiseksi joudu elämään sodan jaloissa tai muissa kauheissa oloissa. Tämä on sitä oikeaa elämää, tämä tavallinen arki.

Siis tietysti meidän tulee tehdä jotain sen eteen, että saisimme lämpöä, suojaa ja ruokaa, mutta emme me tee asioita suoraan näiden eteen, vaan kiertokautta. Kökimme vaikka toimistolla tietokoneen ääressä tehden jotain, mikä ei liity millään tavalla siihen, että täyttäisimme tarpeemme. Saamme kuitenkin vaivaksi palkkaa, jolla voimme sitten täyttää tarpeemme. Tällaisen kiertotyön tekeminen ei ole kovinkaan motivoivaa. Lisäksi aiheutamme työllämme niin paljon haittaa itsellemme ja ympäristölle: ympäristökriisit, terveysongelmat, mielenterveysongelmat jne. Mitä jos yhteiskunnassamme keskittyisimme vastaamaan tarpeisiimme yhdessä, eikä tuoteta jatkuvasti lisää haluja ja haittoja. 

Toinen aihe on se, että onko meidän pakko tehdä noin 38 tuntia viikossa töitä, että voisimme yhteiskuntana hyvin. Olemme jo aiemminkin pystyneet lyhentämään työviikkoa ja vaikka teemme paljon tehokkaammin nykyään töitä kuin melkein 60 vuotta sitten, niin työviikkomme ei ole lyhentynyt. Tämähän liittyy ahneuteen. Jos voisimme jo kokea, että meillä on tarpeeksi ja olla tyytyväisiä elintasoomme, niin ei tarvitsisi koko aika nostaa palkkoja, vaan voisimme lyhentää työpäiviämme. Mikään ammattiliitto ei tähän pyri, vaan jatkuvasti nyhtää suurempaa palkkaa jäsenilleen. Kun kuitenkin aika monet kokevat itsensä väsyneiksi työpäivien jälkeen. Päivien energia on käytetty työhön ja loppuaika sitten menee ruokailuun ja kotitöihin, että pääsee töihin taas seuraavana päivänä. Mieluummin vaikka tekisin muutaman todella pitkän päivän, että loppupäivä olisi vapaa, sillä työpäivät vapaan kannalta ovat muutoinkin aivan turhia. 

Mä oon niin samalla kannalla. Siis tottakai meidän on tehtävä töitä että saamme tarpeemme täytettyä, sehän tässä koko elämässä on jujuna että pysytään hengissä. Ihmiset on vaan muuttuneet jotenki kauheen ahneiks. Raha ratkasee tänä päivänä. Mielummin eläisin sellaista ihmisen elämää millasta oli moonia vuosia sitten. Minä ainakin tulen tyytyväiseksi siitä että syön, juon, liikun, nukun ja seurustelen läheisieni kanssa. Työssäkäynti sairastuttaa, varsinkin jos työyhteisö on vielä huono sekä esimies. Ja aika monessa paikassa sama tilanne. Olen itse taiteellinen. Voisin kirjoitella tai piirtää kaiket päivät kotonani. Se olisi mun työtä. En voi sietää sitä että teen töitä jollekin tyhmien ja myrkyllisten ihmisten kanssa. Tätä menoa minusta tulee puolijauhoinen joka popsii lääkkeitä nassuun että pysyisi jotenkin järjissään tässä yhteiskunnan riepotuksessa. Toki nykyajassa on se hyvä puoli, ettei tarvitse pelätä että tulee syödyksi ja talvesta selviää jotenkuten. Mutta ihmiskunta on silti mätä. On niin paljon epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta. Eläimet on siinä mielessä onnekkaita, että ne eivät murehdi moisia eivätkä juurikaan ajattele. Ne vain kulkevat täällä tietämättä mistään mitään siihen saakka kunnes kuolevat. 

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset. Töitä on tullut tehtyä jo 20 v, ikää 44. Eiköhän tämä riittäisi. Korkeakoulututkinto on ja työ vastaa koulutusta. En pidä työstäni kovinkaan paljon, mutta ok on. Perhe ja lapset on se mitä aidosti rakastan. Jos sais loparit niin vois alkaa keksiä tauon jälkeen jtn muuta työtä välillä. Ilman pakkoa en saa itestän mitään irti.

Et voi irrottaa asioita itsestäsi. Korkeintaan karvan tai hiuksen. Jos alat irrottamaan vaikka sormeasi niin luontainen suojaus mekanismi estää tämän.

Vierailija kirjoitti:

Asuuko/asuiko Kiinassa tms? Suomessahan jos missä nimenomaan on lyhyet työajat ja hulppeasti vapaa-aikaa. Se on sitten oma asia, miten sen vapaa-ajan käyttää. Moni on jossakin lasten harrastuksiin-kuskaamisrumbassa tai roikkuu ruutujen ääressä tuntikausia päivässä ja sitten voi tuntua, ettei jää aikaa "mihinkään", mutta nämähän ovat omia valintoja.

Pääsääntöisesti ihmiset eivät roiku ruutujen ääressä. Roikkuminen on ihmiselle epäluontainen asento, ainakin nykyihmiselle.