Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ehdota mahdollisia syitä sille, että ihmiset eivät keskustellessa katso minuun päin ja olen ryhmässä näkymätön.
11.03.2021 |
Tämä ilmiö on todellinen.
Kun esim. työssä tapaan asiakkaita ja ihan tuttujakin ihmisiä, joita en näe joka päivä, olen huomannut, että jos seurassani on joku muu, nämä ihmiset POIKKEUKSETTA kohdistavat puheensa näille muille, hakevat normaalisti katsekontaktia heihin, mutta ei juuri koskaan minuun. Jollen itse pitäisi keskustelua yllä, olisin täysin näkymätön.
Joskus ihmiset tuntuvat aidosti unohtavan läsnäoloni.
Näin on sekä miesten, että naisten kanssa. Näin on myöskin, vaikka muut ihmiset seurassani olisivat esim. minua huomattavasti vanhempia naisia.
Baarissa olen näkymätön myös.
Ulkonäöltäni olen sinänsä normaali, olen myös sosiaalinen. Silti jos on joku muu vaihtoehto henkilön kohdistaa huomionsa, hän tekee sen aina.
Minua myös tunnutaan pitävän yksinkertaisena. Joskus näen jonkun yllättyvän, kun sanonkin jotain järkevää ja asiallista.
Mikä on syy?
Kommentit (65)
Maallistuneilta nykyihmisiltä puuttuu hyvät tavat, jossa huomioidaan tasapuolisesti kaikki. Mennään vain viettien perässä ajattelematta, miltä toiselta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en katso päin, vaan yli tai ohi ihmisistä, jotka eivät ole yhtä arvokkaita kuin minä. Eli en koe, että he olisivat samanarvoisia ja siten oikeutettuja katseelleni, joka on tarkoitettu vain kunnioittamilleni ihmisille.
No minäpä katson nyt sinun ohitsesi, koska ajatusmaailmaltasi vaikutat itse olevan ihan pohjasakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kokenut tätä suurimman osan aikaa. Ihan yllätyin yhdessä työpaikassa missä olinkin sellainen, jota katsotaan, jonka mielipide halutaan kuulla ja sitä odotetaan. En tiedä mitä tuolla tapahtui, olin ihan samanlainen minä kuin muuallakin missä olin näkymätön.
Henkilökemiat?
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, että jos on olemassa erityisen karismaattisia tai ilman näkyvää syytä mieleenpainuvia tai erityisen uskottavia ihmisiä niin onko olemassa jotenkin ihan päinvastaisiakin.
Ettei ihmisessä ole sinänsä mitään vikaa, mutta jotenkin vaan kukaan hädin tuskin huomaa onko paikalla vai ei, nimeä ei tahdo kukaan muistaa tai ammatillinen uskottavuus on jostain syystä nolla vaikka olisi melkein kokekein tyyppi paikalla.
Onhan näille nimikin: seinäruusu
Ja päinvastaisille sitten: karismaattinen
Valtaosa ihmisistä on jotain tuolta väliltä. Ja seinäruusussahan ei todellakaan yleensä ole ihmisenä mitään vikaa, kuten ei karismaattinenkaan ole välttämättä sen enempää huipputyyppi kuin huonokaan. Joku energiajuttu.
Alue: Aihe vapaa
Toi on aika yleistä jos olet taitamaton antamaan luontaisen oloisia sekä sanallisia että ei-verbaaleja ns "minä kuuntelen" signaaleja. Yleinen hiljainen olemus ei ole ongelma mutta jos puhut epävarmasti, varsinkin jos puhut hiljaa KUN puhut ja otat vähän enemmän aikaa päästä asiaasi runsailla täystesanoilla jne. elikkä mietit vielä puhuessa niin ihmiset usein myös reagoivat noin. Sillä ei juurikaan ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa paitsi jos sulla taipumus pitää silmät hyvin pyöreästi auki ja joko itse vältät katsekontaktia tai otat sitä liian intensiivisesti. Huonona uutisena, sitä on aika hankala hahmottaa itsessään, hyvänä uutisena, aktiivisesti harjoittelemalla äänenkäyttöä se paranee, useimmiten reippaastikin. Elikkä metsään ääntä avaamaan, lue kirjoja ääneen, ehkä yks kausi työväenopiston yksinlaulutunnille rinnalle tälleen aluksi.