Isovanhemmat, saatteko lounasta ym. kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan?
Poikani perhe asuu parin tunnin ajomatkan päässä ja totta kai nälkä alkaa kalvaa pitkän ajomatkan jälkeen. Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi on niin nihkeää laittaa ruokaa tarjolle? Pojalla ja miniällä on kaksi pientä lastakin, heillehän laitetaan ruokaa monta kertaa päivässä, mutta jostain syystä kun tulen, on kohtelu minulle nihkeää.
Kahviakin täytyy erikseen pyytää ja tulee vaivaantunut olo istua sohvalla odottamassa, toki kuuntelen lasten juttuja ja voin heille lukea vaikka kirjan. Poika tuo usein myös lehden, mutta eihän se verensokeriin auta. Pari kertaa olen mennyt keittiön pöydän ääreen juttelemaan miniän kanssa kun hän touhuaa, mutta hän on niukkasanainen ja pyysinkin anteeksi että häiritsen ja siirryin takaisin sohvalle.
Kun meille tulee vieraita, tarjoan kyllä heti lämpimän ruuan, kahvia, teetä ym. kahvipullaa ja pikkupurtavaa. Onhan siinä aikaa valmistella sen pari tuntia, ennen kuin ovat perillä.
Otin huumorin varjolla tilanteen puheeksi poikani kanssa ja vitsailin, että kutsun itseni syömään heille viikon päästä, ja silloin poikani paistaa pihvejä mulle. Tiedän, että hän melko hyvä kokki. Poika naurahti, miniä ei sanonut mitään eikä minua ole sen jälkeen pyydetty enää ollenkaan kylään. Tästä on vuosi.
Kysyisinkin, miten teillä muilla toimitaan, kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan. Pitääkö ottaa omat eväät mukaan vai miten? Itse harkitsen, että pysähdyn syömään johonkin matkan varrelle jatkossa, mutta hassultahan sekin tuntuu, kun kyläpaikassakin syödään monta kertaa päivässä.
Kommentit (1764)
Vierailija kirjoitti:
Menetkö siis yllättäen, vai tiesivätkö tulostasi? Ja jos tiesivät, olivatko kutsuneet vai ilmoititko vain itse että olet tulossa?
Ai menikö kahden tunnin ajomatkan päähän ilmoittamatta? Yllätyksenä? Oletko tosissasi?
Tai kutsuttuna? Oman lapsensa luo? Hän on lapsen synnyttänyt, kasvattanut, ovat eläneet perheenä. Nyt yhtäkkiä pitäisi jotain kutsuja lähettää? Tai jos on vapaa ja soittaa omalle lapselleen, että voisi tulla käymään, niin tämä nyt jo aikuinen ihminen on niin tossu, että ei saa sanottua, että ei käy sinä päivänä? On vaan marttyyrinä, että me ei kutsuttu, joten on ok kohdella tylysti pitkän matkan kulkenutta omaa äitiä?!
Mitä hittoa?
Me tehdään niin, että otetaan lapset kyytiin ja mennään Huiliin tai ABC:lle syömään. Joskus käydään mäkkärillä ja kaikilla on kivaa!
T. Abuelos
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin ! Viemme nuorelleparille ja lapselleen lounastarpeita yms. koska perheessään nähdään nälkää hallituksen kurjistamistoimenpiteiden ansiosta. Aiheuttaneet ennenkokemattoman työttömyydenkin.
Onneksemme me saimme elää ja tehdä työta Persuttomana aikana sekä saimme tienattua kohtuueläkkeet. Joista fasistit nyt aikovat "sopeuttaa" osan eläkeyhtiöille "valtionvelan pienentämiseksi." ???
Nämä pollittiset aktivistipellet paskoo kaikki ketjut jatkuvalla jankkauksellaan.
Meidän poika asuu perheensä kanssa varttitunnin ajomatkan päässä. Noin kerran kahdessa viikossa kysymme pojalta ja ulkomaalaiselta miniältä voimmeko tulla käymään launtaina iltapäivällä ja tuodaanko pikkumiehelle (1,5 v) jotain? Yleensä pyytää tuomaan housuvaippoja, smoothieita ja välipaloja, välillä kysymme onko tarvis jotakin vaatetta tuoda? On sovittu että kun teemme lyhyen vierailun niin ei tarvis kaffetarjoilua jne.
He sitten välillä tiedustelevat haluammeko tulla viikonloppulounaalle. Tämä järjestely on toiminut ja toimii hyvin. Palikat loksahtaneet paikoilleen.
Jouluna vein sinne aattoillan ruokavärkit hyvissä ajoin, miniä hoiti lisukkeet pöytään, vaimoni kuori ja keitti perunat, poika paistoi kinkun aatoksi.
Jos tiedossa perheporukassa synttärit niin tarjoilut pojan perheessä ja me lupaamme tuoda täytekakun ja omatekoisia mokkapaloja.