Lue keskustelun säännöt.
Miksi ystävyyteni loppuvat aina dissaamiseen ja haukkumiseen?
15.03.2026 |
Kun muistelen päättyneitä ystävyyksiä niin yleensä minulle on tultu kertomaan suoraan että olen ruma, en ole ansainnut elämäni saavutuksia tai onnea tai persoonani ei miellytä. Pari kertaa joku ulkopuolinen on tullut kertomaan nämä asiat ns. ystävän tietämättä eli ovat puhuneet pahaa selkäni takana ja siihen se ystävyys sitten on loppunutkin. Olen perustavallinen, rauhallinen, en kuvittele itsestäni liikoja tai leuhki, olen sinnikäs ja siksi saanut jotain elämässäni aikaan (opinnot, työ, remontit, harrastukset) mutta tietty paljon tuuriakin ollut (puoliso, lapset). En ole kaunis ja yksi kasvojen arpi näkyvästi esillä mutta asia ei itseä haittaa kun on ollut lapsuudesta alkaen.
Näitä on ollut viidenkympin ikään jo reilun puolen kymmentä ns. ystävää, ja joskus ystävyys on kestänyt kymmeniäkin vuosia kunnes ystävä päättää avautua ajatuksistaan. En siis ole kuulemma heille tehnyt mitään pahaa mutta pelkkä olemiseni ärsyttää ja se tullaan yksityiskohtaisesti kertomaan.
Onko tämä yleistä ja tavallista? Mitä voisin tehdä toisin vastaisuudessa välttääkseni nämä purkaukset ja ystävyyksien katkeamiset?
Kommentit (99)
Kirjoituksestasi tulee sellainen mielikuva, että nämä ihmiset ovat luonteeltaan aika statuskeskeisiä, ja he eivät ehkä pidä sinua aivan "samantaisoisena" itsensä kanssa. Sitten kun kuitenkin menestyt hankkeissasi, olet itsevarma, etkä välitä pinnallisista asioista, he kokevat että heidän pitää muistuttaa sinua asiasta, ja palauttaa sinut takaisin maanpinnalle. Ihmiset ovat kuitenkin käyttäytymiseltään aika samanlaisia kuin apinat, laumassa on aina jonkinlainen hierarkia ja sosiaalinen status on monille tärkeä asia, vaikka asiasta ei kehtaisi avoimesti puhua. Veikkaan että sinussa on jotain ristiriitaista juuri tässä suhteessa, olet "parempi" kuin ihmisten mielestä sinun kuuluisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut samaa. En ole klassisen kaunis enkä ole koskaan, siis ikinä, edes lapsena, pitänyt itseäni miellyttävän näköisenä. Silti minulle on joitain kertoja elämäni aikana ns. kaveri tullut kertomaan, että en ole kaunis enkä saa luulla olevani sellainen. Nämä tilanteet ovat tulleet ihan puun takaa ja olleet hämmentäviä, koska minulla ei todellakaan ole mitään harhaluuloja omasta ulkonäöstäni.
Olen aloittajan tapaan sinnikäs ja saavuttanut nuoresta asti opiskelu- ja työelämässä aina ikätasoon nähden paljon, mikä on mahdollistanut tiettyjä taloudellisia asioita. Samoin hyvä parisuhde löytyi jo nuorena ja perheen perustaminen kävi helposti. Sitten toki on monia asioita, jotka eivät ole menneet ihan putkeen - esimerkiksi olemme täysin tukiverkostoton perhe.
Olen luonteeltani sinnikäs, jotenkin vaatimaton, rauhallinen, hiljainen ja vähän ujo. Olen miettinyt, ajatellaanko sen takia, etten olisi ansainnut kaikkea saavuttamaani. Olen ehkä ihminen, jota on helppo painaa alas ja johon on helppo purkaa omia epävarmuuksiaan.
Löydän itseäni tästä myös. Olen miettinyt, että johtuuko rauhallisesta luonteestani, että otan asiat asioina, vaikka toki minua myös harmittaa jos mokaan tai asiat ei mene kuten suunniteltu, mutta en jää siihen vellomaan vaan menen eteenpäin.
En ole korkeasti koulutettu, mutta työllä ja tekemisellä ole hyvässä asemassa hyvässä työpaikassa. Minua on ollut helppo lytätä ja alentaa, tosin ei enää.
Olen huomannut joidenkin "ystävieni" kokevan ettei mulla ole vaikeuksia ollenkaan ja kaikki onnistuu ja siksi en ymmärrä elämää ja hankaluuksia. No, minulla on omat hankaluudet, en kuormita niillä ystäviäni jos heillä on vaikeaa. Joskus purkautunut, se on sivuutettu / mitätöity, en sitten viitsi asialla toista kertaa häiritä. En minä ala kilpailemaan siitä kenellä menee huonoiten. Pyrin ajattelemaan niitä asioita jotka ovat hyvin.
Moni on jatkuvasti tyytymätön ja uskon somen saavan sen aikaan. Itse pyrin vähentämään, enkä ole muutamiin vuosiin jakanut elämästäni käytännössä mitään. Teen sen mielelläni kasvotusten ja läsnäollen, en missään naamakirjassa. Palaudun nykyisin paremmin, nukun paremmin, keskityn paremmin. Yritän olla oma itseni ja jos se on jollekin liikaa, en mahda sille mitään.
Ohis
Me rauhalliset ns hyvä kunnolliset ihmiset olemme Suomessakin vähemmistönä. Siksi sinua täällä haukutaan rumaksi ja kiusataan. Se on valitettavasti todellisuutta. Suomi on erittäin kiusaaja myönteinen valtio, jossa kaikki ohjeistukset on tehty kiusaajia mielivaltaisia vastuuttomia ihmisiä myötäileväksi. Tämä eí ole hyvä valtio rauhallisille, kunnollisille ahkerille ihmisille. Vaan mitä kuttumaisempi ja mielivaltaisempi omien valtuuksiensa ylittäjä ihminen on, sitä varmemmin hän saakin tehdä mitä haluaa. Koettu on. Toivottavasti Suomi ei tulevaisuudessa enää saa meidän kaltaisia kilttejä, rauhallisia helppoja ihmisiä vaan juuri kaltaisiaan toisiaan nokkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksestasi tulee sellainen mielikuva, että nämä ihmiset ovat luonteeltaan aika statuskeskeisiä, ja he eivät ehkä pidä sinua aivan "samantaisoisena" itsensä kanssa. Sitten kun kuitenkin menestyt hankkeissasi, olet itsevarma, etkä välitä pinnallisista asioista, he kokevat että heidän pitää muistuttaa sinua asiasta, ja palauttaa sinut takaisin maanpinnalle. Ihmiset ovat kuitenkin käyttäytymiseltään aika samanlaisia kuin apinat, laumassa on aina jonkinlainen hierarkia ja sosiaalinen status on monille tärkeä asia, vaikka asiasta ei kehtaisi avoimesti puhua. Veikkaan että sinussa on jotain ristiriitaista juuri tässä suhteessa, olet "parempi" kuin ihmisten mielestä sinun kuuluisi olla.
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Ulkoisesti olen kyllä luuserin näköinen, melko mitätön ja melko rumakin, ehkäpä tyhmänkin näköinen, mutta elämässä se ei ole ollut minulle kuitenkaan este, ei henkisesti eikä konkreettisesti. Pukeudun mukavasti ja järkevästi, en näyttävästi. Olen säästänyt ja sijoittanut aika onnistuneesti, ja vaikka voisinkin hankkia kalliita tavaroita, en saa rikkaalta näyttämisestä mitään kiksejä, ostan mitä tarvitsen. En edes usko että minusta saisi upean näköistä millään laittamisella. :)
Vahvoja ennakko-oletuksia ihmisillä siitä, millainen ihmisen kuuluisi olla tietyn ulkonäön ja ulkoisen olemuksen perusteella. Ehkä tämä on elämäntehtäväni, pakottaa ihmisiä kohtaamaan omia ennakkoluulojaan, tarjota heille mahdollisuus oppia sietämään erilaisuutta ja näkemään ulkokuoren lisäksi ihmisen sisin. Osa oppii, osa ei.
Minusta ei pitäisi olla noin ulkonäkökeskeinen. Eikä ole sopivaa sanoa ketään rumaksi. Kyllä silloin ihmisellä on sosiaalisissa taidoissa puutteita jos rumaksi toista haukkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ns. ystävät ovat kokeneet että sinun elämässä on asioita joita et ole ansainnut ja jotka olisi kuuluneet heille. Eli ovat sietämättömän kateellisia. Ei kannata ikävöidä sellaisia ihmisiä.
Ehkä heitä ärsyttää oikeasti oma elämänsä ja projisoivat sen ärsytyksen sinuun kun näytät onnelliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän sinun kanssa ole kaveerattu kun ajateltu että olet surkimus jota voi hyppyyttää hovissa. Kun sitten vuosien varrella elit ja etenit omassa elämässäsi etkä palvellutkaan surkeuden perikuvana johon verrata, sinut piti heivata vääränlaisena pois hovista.
Sanoisin että ovat kateellisia ja kaatavat sinun niskaasi oman epävarmuutensa. Todella väärin, kyllä pitäisi kypsällä ja normaalisti toimivalla ihmisellä olla ymmärrys katsoa peiliin ja pysähtyä eikä laukoa vain menemään. Hakea myös apua vaikka työterveydestä.
Lisäksi duunariperhetausta voi vaikuttaa niin että käytöstapoja ei ole opetettu. Mulla tulee mieleen yksi yliopistossa myöhemmin opiskellut keski-ikäinen opiskelukaveri, jolla oli tapana piikitellä ja avoimesti naureskella muiden asioille, ei koskaan itselleen. Kova kuori. Onneksi ei olla enää tekemisissä ja osaa vältellä jatkossa hänen tyyppisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihan kaikki ystävyydet ovat päättyneet ap:n kuvailemalla tavalla, niin peiliin pitää katsoa
Mitä se auttaa sinne katsella? Mulla ystävyydet on päättyneet kateuteen ystävän puolelta kolme eri kertaa. Kyseessä yli 10v ystävyydet, yksi jopa 20v ystävyys.
Heillä on muita ystäviä joille ehkä eivät ole kateellisia, sitä en tiedä ovatko. On mulla kaksi ystävää, mutta näen heitä 1, 2 kertaa vuodessa vain, he eivät ole kateellisia vaan nauttivat seurastani. Miten voi etukäteen tietää kuka on sellainen jonka kanssa ei kannata ystävystyä, kun jokainen noistakin on ollut kiva ja sydämellisen oloinen, ja vastavuoroinen eikä ole vaikuttanut aluksi kateelliselta, kateus on tullut joka kerta esiin silloin kun minä olen onnistunut jossain. Sen jälkeen on kihisty kateudesta ja lopetettu ystävyys. Kaksi heistä on itse tämän tunnustaneet joten ei ole vain minun mutuani. Kolmannesta tiesin jo vanhasta tottumuksesta miksi ystävyys loppui. Omat ja miehen sukulaiset kuitenkin pitävät minusta hyvin paljon kuten myös nuo kaksi ystävää.
Peiliin katsominen ei ole minua auttanut, enkä sitä viitsi tehdä koska tiedän ettei syy minusta löydy, vaan heistä. Oma syntini on ollut se että olen alkanut ystäväksi, einpystynyt 10, 20 v päähän näkemään miten kävisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä sitä tosiaan voi tietäkkään minkälaisia ihmiset ovat ennenkuin heihin tutustuu. Mun kokemuksen mukaan kestää noin 2-3 vuotta kunnes ihminen lipsauttaa naamionsa ja joskus joku näyttää todellisen luonteensa vasta jos jotakin vakavampaa sattuu kuten sairastuminen. Itse menetin ystävänäni kun sairastuin, mutta sitten paranin. Se oli aika erikoinen tilanne kun haukkuja halusikin sitten olla taas kaverini kun vointini parani. Ihmiset kenellä on laaja kaveripiiri eivät oikeasti voi olla heidän kaikkien kanssa kovin läheisiä kavereita vaan luultavasti heilläkin on se ns oma sisäpiiri ja muista hyötyvät silloin kun se heille sopii.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä nämä "totuuksia" laukovat ovat kilpailuhenkisiä, huomionhakuisia, manipuloivia ja äänekkäitä minulle-kuuluu-kaikki -tyyppejä, jotka ei siedä sitä, jos jollakin menee hyvin, se on heiltä pois. Laukovat loukkauksia ja syyttävät sitten toista autistiksi kun ei muka osaa sosiaalista peliä.
Fiksu jää sosiaalisista negatiivisista peleistä ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä tosiaan voi tietäkkään minkälaisia ihmiset ovat ennenkuin heihin tutustuu. Mun kokemuksen mukaan kestää noin 2-3 vuotta kunnes ihminen lipsauttaa naamionsa ja joskus joku näyttää todellisen luonteensa vasta jos jotakin vakavampaa sattuu kuten sairastuminen. Itse menetin ystävänäni kun sairastuin, mutta sitten paranin. Se oli aika erikoinen tilanne kun haukkuja halusikin sitten olla taas kaverini kun vointini parani. Ihmiset kenellä on laaja kaveripiiri eivät oikeasti voi olla heidän kaikkien kanssa kovin läheisiä kavereita vaan luultavasti heilläkin on se ns oma sisäpiiri ja muista hyötyvät silloin kun se heille sopii.
Sairastuminen on aika monelle egolle liikaa. Minä olen menettänyt monia ihmisiä sairasmatkallani; osa heistä paljastui totaalisen demoneiksi, osa vain ihmisyydessään mitättömiksi ja heikoiksi. Viime vuosina on ollut peiliinkatsomisen paikka, koska olen väsyneenä ja hermokipuisena kyynistynyt; olen itse ottanut suihteissa taka-askelia, energiavajeisena väistellyt kohtaamisia. Kääntynyt sisäänpäin.
Jäin jumiin tuohon, että sinua on päin naamaa haukuttu rumaksi. Tuntuu uskomattomalta. Onko arvostelu kohdistunut tyyliisi, meikkiisi, kampaukseesi, vaatteisiisi tms. vai ihan fyysisiin ominaisuuksiisi?
Yhtä idioottimaista haukkuminen tietenkin on kummassakin tapauksessa. Itse en vain muista koskaan kuulleeni kenenkään haukkuvan työyhteisössä tai ystäväpiirissä toista rumaksi - luojan kiitos. Kuulostaa aivan pöyristyttävältä. Toisten asuvalintoja, tyyliä ja painoa sen sijaan jotkut ovat katsoneet oikeudekseen arvostella.
Vierailija kirjoitti:
Jäin jumiin tuohon, että sinua on päin naamaa haukuttu rumaksi. Tuntuu uskomattomalta. Onko arvostelu kohdistunut tyyliisi, meikkiisi, kampaukseesi, vaatteisiisi tms. vai ihan fyysisiin ominaisuuksiisi?
Yhtä idioottimaista haukkuminen tietenkin on kummassakin tapauksessa. Itse en vain muista koskaan kuulleeni kenenkään haukkuvan työyhteisössä tai ystäväpiirissä toista rumaksi - luojan kiitos. Kuulostaa aivan pöyristyttävältä. Toisten asuvalintoja, tyyliä ja painoa sen sijaan jotkut ovat katsoneet oikeudekseen arvostella.
Ihan kasvoja on haukuttu, suoraan kerrottu yksityiskohtia, mitkä pielessä ja kuullut myös kiertoteitse, että ulkonäköni on este yhteistyölle. Peseydyn, pukeudun siististi iän mukaisesti, käyn kampaajalla ja hoidan ihoani. Kasvonpiirteeni eivät miellytä "arven" lisäksi. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin jumiin tuohon, että sinua on päin naamaa haukuttu rumaksi. Tuntuu uskomattomalta. Onko arvostelu kohdistunut tyyliisi, meikkiisi, kampaukseesi, vaatteisiisi tms. vai ihan fyysisiin ominaisuuksiisi?
Yhtä idioottimaista haukkuminen tietenkin on kummassakin tapauksessa. Itse en vain muista koskaan kuulleeni kenenkään haukkuvan työyhteisössä tai ystäväpiirissä toista rumaksi - luojan kiitos. Kuulostaa aivan pöyristyttävältä. Toisten asuvalintoja, tyyliä ja painoa sen sijaan jotkut ovat katsoneet oikeudekseen arvostella.
Ihan kasvoja on haukuttu, suoraan kerrottu yksityiskohtia, mitkä pielessä ja kuullut myös kiertoteitse, että ulkonäköni on este yhteistyölle. Peseydyn, pukeudun siististi iän mukaisesti, käyn kampaajalla ja hoidan ihoani. Kasvonpiirteeni eivät miellytä "arven" lisäksi. - ap
Herra jumala sentään, tuo on silkkaa työpaikkakiusaamista!
Minkälainen ihminen lähiesihenkilösi on? Tuo kyllä pitäisi viedä ehdottomasti eteenpäin ylemmille tahoille, eihän tuo ole enää mitään rakentavaa kritiikkiä vaan törkeästi henkilökohtaisiin ominaisuuksiin menevää lyttäämistä.
Onko sinulla ketään asiallista työkaveria, jonka kanssa voisit yrittää virittää keskustelua asiasta? Ei välttämättä henkilökohtaisella tasolla mutta näin yleisesti, että onko hän joskus huomannut työyhteisössä henkilökohtaisuuksiin menevää haukkumista tai muuta epäasiallista käytöstä? Voi nimittäin olla, että sinä et ole ainoa, jonka he ovat ottaneet hampaisiinsa. Noin röyhkeä ja piittaamaton käytös viittaa siihen, että kiusaaminen on heille normaalia eivätkä he edes vaivaudu naamioimaan sitä miksikään muuksi.
Vierailija kirjoitti:
Nämä suorat sanat sanoneet ovat kaikki olleet älykkäitä, menestyneitä ja ihan hyvin elämässään pärjänneitä, on opintoja, työ, puoliso, osalla lapsia, oma asunto ja ulkoisesti kaikkea paljon. He ovat ehkä keskimääräistä itsevarmempia, esillä olevampia, ylpeähköjäkin ja eteenpäin pyrkiviä. Kaikilla heillä on ollut merkkilaukut ja aktiivinen some-elämä, huomaan. Minulla ei kumpaakaan enkä sellaista halua. Olen elämääni tyytyväinen enkä halua sitä esitellä sen suuremmin. Tämän eron tajuan nyt. Joku heistä joskus antoikin palautetta että ei ole normaalia nykypäivänä ettei ole somessa. - ap
No tässähän se selitys tulikin. Sinulle suoraan sanoneet ovat olleet tuollaista tyrkkyä pintaliitopaskajengiä, joille merkitsee vain some, raha sun muut. Yleensä ne ovat just tuollaisia kyynerpäätaktiikalla eteneviä, epäempaattisia kusipäitä. Et menettänyt mitään.
Yleensä nämä "totuuksia" laukovat ovat kilpailuhenkisiä, huomionhakuisia, manipuloivia ja äänekkäitä minulle-kuuluu-kaikki -tyyppejä, jotka ei siedä sitä, jos jollakin menee hyvin, se on heiltä pois. Laukovat loukkauksia ja syyttävät sitten toista autistiksi kun ei muka osaa sosiaalista peliä.