Lue keskustelun säännöt.
Miksi ystävyyteni loppuvat aina dissaamiseen ja haukkumiseen?
15.03.2026 |
Kun muistelen päättyneitä ystävyyksiä niin yleensä minulle on tultu kertomaan suoraan että olen ruma, en ole ansainnut elämäni saavutuksia tai onnea tai persoonani ei miellytä. Pari kertaa joku ulkopuolinen on tullut kertomaan nämä asiat ns. ystävän tietämättä eli ovat puhuneet pahaa selkäni takana ja siihen se ystävyys sitten on loppunutkin. Olen perustavallinen, rauhallinen, en kuvittele itsestäni liikoja tai leuhki, olen sinnikäs ja siksi saanut jotain elämässäni aikaan (opinnot, työ, remontit, harrastukset) mutta tietty paljon tuuriakin ollut (puoliso, lapset). En ole kaunis ja yksi kasvojen arpi näkyvästi esillä mutta asia ei itseä haittaa kun on ollut lapsuudesta alkaen.
Näitä on ollut viidenkympin ikään jo reilun puolen kymmentä ns. ystävää, ja joskus ystävyys on kestänyt kymmeniäkin vuosia kunnes ystävä päättää avautua ajatuksistaan. En siis ole kuulemma heille tehnyt mitään pahaa mutta pelkkä olemiseni ärsyttää ja se tullaan yksityiskohtaisesti kertomaan.
Onko tämä yleistä ja tavallista? Mitä voisin tehdä toisin vastaisuudessa välttääkseni nämä purkaukset ja ystävyyksien katkeamiset?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista puhutaan pahaa mutta joillekin tullaan se kertomaan kasvokkain. Miksi siis yhdelle erityisesti mutta joillekin ei koskaan?
Mä en kyllä ole ajatellut ystävistäni pahaa. Toki ymmärrän kaikilla olevan ns. heikkoja puolia, mutta miksi niistä pitäisi arvostella? Voiko olla, ette arvosta itseäsi ap? Sekin voi alkaa pidemmän päälle tuntumaan läheisistä tosi rasittavalta?
Jos taas arvostaa itseään, on ylimielinen. Ei kiusaajien kanssa voi voittaa, eroon vaan.
En näkisi asiaa niin. Vaan jos arvostaa itseään, käyttäytyy normaalisti. Se ei ärsytä muita. Voi tosiaan olla, että tuollainen yksi asia alkaa ajan mittaan ärsyttämään.
Jokainen saa olla niin kuin on, ei tarvitse kävellä munankuorilla ettei 'ärsyttäisi'. Sinun kokema ärsytys kertoo vain sinusta.
No mutta fakta on, että ihmislaji ei toimi näin. Siksi kannattaa lähes kaikissa elämän ongelmatilanteissa kääntää katse itseensä ja miettiä, mitä voisi asioille tehdä. Itse siis. Ei ne muut. Heitä ei voi määräillä.
Toki voi sanoa asiasta heille, mutta jos se ei auta ja tässä tapauksessa kuulostaa ihan siltä, ettei auttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollainen, jonka pelkkä olemassa olo ärsyttää muita. Sinä ET ole, koska sinulla on työ, kumppani ja lapset. Mietipä mitä se on meille, joita ei haluta edes työpaikalle, koska pelkkä näkemisemme inhottaa muita.
Olen nyt tähän ikään ymmärtänyt että pelkkä olemassaoloni ärsyttää, myös työpaikalla. Ihan on sanottu suoraan, että kaikki työpaikalla olisi onnellisimpia jos en olisi siellä, olen niin vastenmielisen näköinen. Ja elämäni ei kuulemma ole elämisen arvoista eikä kukaan pidä minusta. Vaikka on puoliso ja lapset jotka väittävät rakastavansa minua. Eli ei työ, kumppani ja lapset suojele minua siltä että pelkkä olemassaoloni ärsyttää osaa ihmisiä. - ap
Tuo kuulostaa enemmän siltä, että sinulle ollaan jostain kateellisia. Yleensä ihmisiä ei ärsytä rumuus, vaan kauneus tai joku muu asia, esim se että jollakin on enemmän ja helpommin asioita kuin heillä.
Vaatimattomuudesta?
Täytän 40 ja olen huomannut, että joitain ärsyttää se kun joku on tyytyväinen yksinkertaiseen elämään, ei hae konflikteja, ei ole kiinnostunut materiasta ja ihminen on sinut yksinkertaisten puitteidensa kanssa. Kaikkien kuuluu haluta hienoja lomia, uusia omakotitaloja, uusinta elektroniikkaa ja mitä milloinkin. Ihminen joka tykkää askeettisesta elämästä ärsyttää monia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista puhutaan pahaa mutta joillekin tullaan se kertomaan kasvokkain. Miksi siis yhdelle erityisesti mutta joillekin ei koskaan?
Mä en kyllä ole ajatellut ystävistäni pahaa. Toki ymmärrän kaikilla olevan ns. heikkoja puolia, mutta miksi niistä pitäisi arvostella? Voiko olla, ette arvosta itseäsi ap? Sekin voi alkaa pidemmän päälle tuntumaan läheisistä tosi rasittavalta?
Jos taas arvostaa itseään, on ylimielinen. Ei kiusaajien kanssa voi voittaa, eroon vaan.
En näkisi asiaa niin. Vaan jos arvostaa itseään, käyttäytyy normaalisti. Se ei ärsytä muita. Voi tosiaan olla, että tuollainen yksi asia alkaa ajan mittaan ärsyttämään.
Jokainen saa olla niin kuin on, ei tarvitse kävellä munankuorilla ettei 'ärsyttäisi'. Sinun kokema ärsytys kertoo vain sinusta.
No mutta fakta on, että ihmislaji ei toimi näin. Siksi kannattaa lähes kaikissa elämän ongelmatilanteissa kääntää katse itseensä ja miettiä, mitä voisi asioille tehdä. Itse siis. Ei ne muut. Heitä ei voi määräillä.
Toki voi sanoa asiasta heille, mutta jos se ei auta ja tässä tapauksessa kuulostaa ihan siltä, ettei auttaisi.
Niinhän tuossa sanoin. On vaan oma itsensä ja antaa muiden kiehua ärsytyksessään.
Kiitos ajatuksia herättelevistä kommenteistanne! En ole mielestäni läheisriippuvainen tai takertuja, en koe masennusta tai koe olevani muita huonompi, ihan hyvä itsetunto minulla on. Kaikki ystäväni eivät toki ole toimineet kuvailemallani tavalla, mutta kuitenkin huomattava määrä näitä näin toimineita on jo ollut. Selvästi jokin vuorovaikutukseen liittyvä toisto on kyseessä. Olen huomannut ajattelevani ja tulkitsevani asiat, tapahtumat, tilanteet ja ihmiset aina hyvin positiivisesti. Uskon ihmisistä naiivisti hyvää enkä siis ehkä tajua ajoissa, ettei toinen enää halua olla kanssani tekemisissä. Ehkä optimistisuuteni on myös ärsyttävää ja minut pitää "ampua alas", palauttaa ruotuun. En tietenkään kaikessa onnistu tai ole kaikessa hyvä mutta hyvin rohkeasti olen asioita aloittanut luottavaisesti ja useasti myös onnistunut. Moni vierellä on estellyt ja epäillyt, ettei kannata yrittää, olen silti yrittänyt monia asioita ja voittopuolisesti niissä ihan ok edennyt. En siis ole mitenkään erityisen hyvä missään mutta yritteliäs, en ole saanut asioita helpolla mutta optimistisesti kun useasti aloittaa niin onnistumisiakin kertyy. Ehkä siksi näyttää että olen Hannu Hanhi, ilman omaa osuutta saanut onnea itselleni asioita.
Ja ikävä kyllä ihan oikeasti ulkonäköäni on suoraan ja lukuisia kertoja kommentoitu työpaikalla, ihan perusteltu mikä ulkonäössäni on vialla, muukin kuin se yksi "arpi".
Kuulostaa siltä, että itse kuljet ympäriinsä selittämässä, miten kaunis olet, jolloin ihmisille tulee tarve puuttua leuhkimiseesi. Vaihtoehtoisesti nuo ystävät kokevat, että yrität iskeä heitä itsepintaisesti, vaikka heitä ei kiinnosta, ja sanovat sen sitten suoraan. Kolmas vaihtoehto on, että sinulla on harhoja ja kuvittelet nuo jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ihmeen junttilassa olet töissä, ap?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että itse kuljet ympäriinsä selittämässä, miten kaunis olet, jolloin ihmisille tulee tarve puuttua leuhkimiseesi. Vaihtoehtoisesti nuo ystävät kokevat, että yrität iskeä heitä itsepintaisesti, vaikka heitä ei kiinnosta, ja sanovat sen sitten suoraan. Kolmas vaihtoehto on, että sinulla on harhoja ja kuvittelet nuo jutut.
Neljäs vaihtoehto että olet ilkeä trolli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista puhutaan pahaa mutta joillekin tullaan se kertomaan kasvokkain. Miksi siis yhdelle erityisesti mutta joillekin ei koskaan?
Mä en kyllä ole ajatellut ystävistäni pahaa. Toki ymmärrän kaikilla olevan ns. heikkoja puolia, mutta miksi niistä pitäisi arvostella? Voiko olla, ette arvosta itseäsi ap? Sekin voi alkaa pidemmän päälle tuntumaan läheisistä tosi rasittavalta?
Jos taas arvostaa itseään, on ylimielinen. Ei kiusaajien kanssa voi voittaa, eroon vaan.
En näkisi asiaa niin. Vaan jos arvostaa itseään, käyttäytyy normaalisti. Se ei ärsytä muita. Voi tosiaan olla, että tuollainen yksi asia alkaa ajan mittaan ärsyttämään.
Jokainen saa olla niin kuin on, ei tarvitse kävellä munankuorilla ettei 'ärsyttäisi'. Sinun kokema ärsytys kertoo vain sinusta.
No mutta fakta on, että ihmislaji ei toimi näin. Siksi kannattaa lähes kaikissa elämän ongelmatilanteissa kääntää katse itseensä ja miettiä, mitä voisi asioille tehdä. Itse siis. Ei ne muut. Heitä ei voi määräillä.
Toki voi sanoa asiasta heille, mutta jos se ei auta ja tässä tapauksessa kuulostaa ihan siltä, ettei auttaisi.
Niinhän tuossa sanoin. On vaan oma itsensä ja antaa muiden kiehua ärsytyksessään.
Eihän tässä aloituksessa nyt siitä ole kysymys, vaan ap kaipaisi jonkinlaista etenemistä asian kanssa henkisesti tai muuten. Ettei asia vaivaisi mieltä tai ei ehkä tapahtuisi enää?
Minullekin kävi niin, että eräs ystävä suuttui minun mielestäni turhasta ja loukkasi sillä ja satutti. En osannut käsitellä asiaa enkä saanut apua, ja minua syyllistettiin. Ratkaisin sen niin, että lakkasin etsimästä (naisista) ystäviä. Olen tänäkin päivänä sitä mieltä, että naisiin ei voi ystävinä luottaa niin paljon, etteikö vastaavaa voisi tapahtua uudelleen. Ja vaikka itsekin opin tapauksesta jotain, millä ehkä muutin käytöstäni, niin en oppinut mitään, joka olisi muuttanut minua ihmisenä sisäisesti.
Ja se ihminen taas ei usko, etteikö muilla ole edelleen ilkeää taipumusta käytännössä haluta väärinymmärtää ja käyttää sitä asenna muka ystävinäkin pitämiään henkilöitä vastaan ja kaikki juontaakin juurensa lähinnä joistain heidän kipupisteistään, joita EI OLE OK "hoitaa" hyökkäämällä toisen kimppuun, hylkäämällä tai muilla pskamaisilla metodeilla.
Ja että henkilö on kyvytön itsereflektioon ja omien kipupisteittensä terapointiin ja hoitamiseen ja on vain loppujenlopuksi täysi kuspo "muka ystäviään" kohtaan.
Minulla on parhaana ystävänäni lasteni isä ja eräs ikäiseni sukulainen (nainen), heihin voin sentään vielä onneksi luottaa.
Ei sinussa tartte mitään sen kummempaa vikaa olla. Se nyt vaan on niin, että ihmiset kyllästyvät toisiinsa ennemmin taikka myöhemmin. Ikuiset ystävyyssuhteet ovat fiktiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista puhutaan pahaa mutta joillekin tullaan se kertomaan kasvokkain. Miksi siis yhdelle erityisesti mutta joillekin ei koskaan?
Mä en kyllä ole ajatellut ystävistäni pahaa. Toki ymmärrän kaikilla olevan ns. heikkoja puolia, mutta miksi niistä pitäisi arvostella? Voiko olla, ette arvosta itseäsi ap? Sekin voi alkaa pidemmän päälle tuntumaan läheisistä tosi rasittavalta?
Jos taas arvostaa itseään, on ylimielinen. Ei kiusaajien kanssa voi voittaa, eroon vaan.
En näkisi asiaa niin. Vaan jos arvostaa itseään, käyttäytyy normaalisti. Se ei ärsytä muita. Voi tosiaan olla, että tuollainen yksi asia alkaa ajan mittaan ärsyttämään.
Jokainen saa olla niin kuin on, ei tarvitse kävellä munankuorilla ettei 'ärsyttäisi'. Sinun kokema ärsytys kertoo vain sinusta.
No mutta fakta on, että ihmislaji ei toimi näin. Siksi kannattaa lähes kaikissa elämän ongelmatilanteissa kääntää katse itseensä ja miettiä, mitä voisi asioille tehdä. Itse siis. Ei ne muut. Heitä ei voi määräillä.
Toki voi sanoa asiasta heille, mutta jos se ei auta ja tässä tapauksessa kuulostaa ihan siltä, ettei auttaisi.
Niinhän tuossa sanoin. On vaan oma itsensä ja antaa muiden kiehua ärsytyksessään.
Eihän tässä aloituksessa nyt siitä ole kysymys, vaan ap kaipaisi jonkinlaista etenemistä asian kanssa henkisesti tai muuten. Ettei asia vaivaisi mieltä tai ei ehkä tapahtuisi enää?
Minullekin kävi niin, että eräs ystävä suuttui minun mielestäni turhasta ja loukkasi sillä ja satutti. En osannut käsitellä asiaa enkä saanut apua, ja minua syyllistettiin. Ratkaisin sen niin, että lakkasin etsimästä (naisista) ystäviä. Olen tänäkin päivänä sitä mieltä, että naisiin ei voi ystävinä luottaa niin paljon, etteikö vastaavaa voisi tapahtua uudelleen. Ja vaikka itsekin opin tapauksesta jotain, millä ehkä muutin käytöstäni, niin en oppinut mitään, joka olisi muuttanut minua ihmisenä sisäisesti.
Ja se ihminen taas ei usko, etteikö muilla ole edelleen ilkeää taipumusta käytännössä haluta väärinymmärtää ja käyttää sitä asenna muka ystävinäkin pitämiään henkilöitä vastaan ja kaikki juontaakin juurensa lähinnä joistain heidän kipupisteistään, joita EI OLE OK "hoitaa" hyökkäämällä toisen kimppuun, hylkäämällä tai muilla pskamaisilla metodeilla.
Ja että henkilö on kyvytön itsereflektioon ja omien kipupisteittensä terapointiin ja hoitamiseen ja on vain loppujenlopuksi täysi kuspo "muka ystäviään" kohtaan.
Minulla on parhaana ystävänäni lasteni isä ja eräs ikäiseni sukulainen (nainen), heihin voin sentään vielä onneksi luottaa.
Ap:lle se olikin. On vaan oma itsensä eikä välitä moukista. Kivoja normaalejakin ihmisiä on joiden kanssa voi ystävystyä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että itse kuljet ympäriinsä selittämässä, miten kaunis olet, jolloin ihmisille tulee tarve puuttua leuhkimiseesi. Vaihtoehtoisesti nuo ystävät kokevat, että yrität iskeä heitä itsepintaisesti, vaikka heitä ei kiinnosta, ja sanovat sen sitten suoraan. Kolmas vaihtoehto on, että sinulla on harhoja ja kuvittelet nuo jutut.
No en todellakaan kulje selittämässä ympäriinsä kuinka kaunis olen kun tiedän kyllä etten kaunis ole, olen tiennyt sen aina. Identiteettini on rakentunut ihan muulle kuin ulkonäölleni. En pidä sitkeästi kiinni ihmisistä tai pommita heitä, annan heille tilaa mutta ilahdun kyllä seurasta. En liioin ole mielisairas tai kuvittele näitä asioita. Enkä ole kirjollakaan, kuten jossakin viestissä epäiltiin.
Luulen että olen liian rauhallinen, tyyni, tyytyväinen ja näyttää että saan asiat liian helposti. Ehkä se ärsyttää joitakin, ei kaikkia. En tee itsestäni numeroa vaan olen enemmän seurailija ja tarkkailija. Viihdyn seurassa mutta myös yksin. Oma perhe nyt aina on seurana.
En ehkä osaa muuttaa itseäni mutta kokemukset ovat tehneet minusta kyynisemmän, varautuneemman ja epäilevämmän, en enää niin herkästi usko ihmisten tarkoittavan sanojaan. Ja kun kuitenkaan kaikki ystäväni eivät ole näitä purkauksiaan tehneet, usko että olemukseni ja elämäni on provosoinut tietyntyyppisiä ihmisiä. En ihan vielä saa kiinni mikä heitä yhdistää ja mikä prosessi saa vuorovaikutuksemme näin juntturaan. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että itse kuljet ympäriinsä selittämässä, miten kaunis olet, jolloin ihmisille tulee tarve puuttua leuhkimiseesi. Vaihtoehtoisesti nuo ystävät kokevat, että yrität iskeä heitä itsepintaisesti, vaikka heitä ei kiinnosta, ja sanovat sen sitten suoraan. Kolmas vaihtoehto on, että sinulla on harhoja ja kuvittelet nuo jutut.
No en todellakaan kulje selittämässä ympäriinsä kuinka kaunis olen kun tiedän kyllä etten kaunis ole, olen tiennyt sen aina. Identiteettini on rakentunut ihan muulle kuin ulkonäölleni. En pidä sitkeästi kiinni ihmisistä tai pommita heitä, annan heille tilaa mutta ilahdun kyllä seurasta. En liioin ole mielisairas tai kuvittele näitä asioita. Enkä ole kirjollakaan, kuten jossakin viestissä epäiltiin.
Luulen että olen liian rauhallinen, tyyni, tyytyväinen ja näyttää että saan asiat liian helposti. Ehkä se ärsyttää joitakin, ei kaikkia. En tee itsestäni numeroa vaan olen enemmän seurailija ja tarkkailija. Viihdyn seurassa mutta myös yksin. Oma perhe nyt aina on seurana.
En ehkä osaa muuttaa itseäni mutta kokemukset ovat tehneet minusta kyynisemmän, varautuneemman ja epäilevämmän, en enää niin herkästi usko ihmisten tarkoittavan sanojaan. Ja kun kuitenkaan kaikki ystäväni eivät ole näitä purkauksiaan tehneet, usko että olemukseni ja elämäni on provosoinut tietyntyyppisiä ihmisiä. En ihan vielä saa kiinni mikä heitä yhdistää ja mikä prosessi saa vuorovaikutuksemme näin juntturaan. - ap
Mitä sillä päätään vaivaamaan, meitä on moneen junaan ja iso osa jää asemalle.
Elämä on sosiaalinen peli, ja nykyään pelin luonne on tuo, mistä kerrot ap. Että näin. Ehkä nyt osaat suhteuttaa ajatuksesi nk. ystäviin. Ystävyys on pudotuspeli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on sosiaalinen peli, ja nykyään pelin luonne on tuo, mistä kerrot ap. Että näin. Ehkä nyt osaat suhteuttaa ajatuksesi nk. ystäviin. Ystävyys on pudotuspeli.
Kerrotko tästä lisää? Mikä siinä pelissä on tavoitteena? Pudottaa mahdollisimman monta ystävää pois pelistä? Miksi ihmeessä? Eikö silloin jää ilman ystäviä?
Kaffebulla kirjoitti:
Missä ihmeen junttilassa olet töissä, ap?
Naisvaltainen virasto, suurin osa ollut samalla työpaikalla 25-40 vuotta. :) - ap
Millaisia nämä sinua haukkuneet ihmiset ovat itse olleet? Ovatko he olleet kestotyytymättömiä, aina jokin huonosti, ulkonäkö sitä itseään, työ sitä ja perhe tätä? Perusnegatiiviset ja kaikessa jotain vikaa näkevät voivat olla alitajuisesti kateellisia sellaiselle, joka vaikuttaa ulospäin tyytyväiseltä elämäänsä ja on sinut itsensä kanssa. Varsinkin ulkonäköön liittyvät seikat provosoivat helposti ja monelle on sietämätön ajatus, että joku pystyy elämään elämäänsä sen näköisenä kuin on ja olemaan stressaamatta asiasta. Tämmöiset pahansuovat marisijat eivät yleensä ole kovin älykkäitä tai eteenpäinpyrkiviä, joten he turvautuvat siihen ainoaan keinoon, jonka osaavat: haukkumiseen, lyttäämiseen ja mitätöintiin.
Ehkä vedät tietynlaisia ihmisiä puoleesi? Itse olen muutamaankin kertaan pistänyt ystävyyden täysin poikki. Taustalla tässä on ollut oman elämän kriisiytyminen, mikä on saanut ystävyyden huonot puolet liian näkyviksi. Tavalla tai toisella olen kokenut, että ystävä ei arvosta minua riittävästi ja siinä missä normitilanteessa annan tällaisen mennä läpi sormien ja siedän kaikenlaista valittamatta, niin yhtäkkiä se ei vain onnistu.
Itse pistän tosiaan vain välit poikki, mutta toki minulta tulisi täyslaidallinen arvostelua, jos minut pakotettaisiin puhumaan. Välit eivät varmasti korjautuisi. Kenenkään ulkonäköä ei tulisi tosin mieleenkään arvostella ja tuntuu aivan absurdilta, että joudut tällaista kohtaamaan jopa työpaikalla.
Selvennyksenä vielä, että tosiaan pidän itse itseäni ja omaa konfliktin pelkoani näiden tilanteiden pääasiallisena aiheuttajana. Onkohan sinun ex-ystävissäsi jotain yhteisiä epävakaita piirteitä?
Kaffebulla kirjoitti:
Missä ihmeen junttilassa olet töissä, ap?
Ilmeisesti jollain strippiklubilla.
Nämä suorat sanat sanoneet ovat kaikki olleet älykkäitä, menestyneitä ja ihan hyvin elämässään pärjänneitä, on opintoja, työ, puoliso, osalla lapsia, oma asunto ja ulkoisesti kaikkea paljon. He ovat ehkä keskimääräistä itsevarmempia, esillä olevampia, ylpeähköjäkin ja eteenpäin pyrkiviä. Kaikilla heillä on ollut merkkilaukut ja aktiivinen some-elämä, huomaan. Minulla ei kumpaakaan enkä sellaista halua. Olen elämääni tyytyväinen enkä halua sitä esitellä sen suuremmin. Tämän eron tajuan nyt. Joku heistä joskus antoikin palautetta että ei ole normaalia nykypäivänä ettei ole somessa. - ap
Tuossa ei ole kyseessä se, että näkemisesi inhottaisi, vaan se, että olet niin paljon poissa, että kummastellaan, vieläkö olet täällä töissä. Inhottamisen tunne nousee sinusta itsestäsi, ehkä vain kohdistat tunteesi toisiin.