Miksi ystävyyteni loppuvat aina dissaamiseen ja haukkumiseen?

Kun muistelen päättyneitä ystävyyksiä niin yleensä minulle on tultu kertomaan suoraan että olen ruma, en ole ansainnut elämäni saavutuksia tai onnea tai persoonani ei miellytä. Pari kertaa joku ulkopuolinen on tullut kertomaan nämä asiat ns. ystävän tietämättä eli ovat puhuneet pahaa selkäni takana ja siihen se ystävyys sitten on loppunutkin. Olen perustavallinen, rauhallinen, en kuvittele itsestäni liikoja tai leuhki, olen sinnikäs ja siksi saanut jotain elämässäni aikaan (opinnot, työ, remontit, harrastukset) mutta tietty paljon tuuriakin ollut (puoliso, lapset). En ole kaunis ja yksi kasvojen arpi näkyvästi esillä mutta asia ei itseä haittaa kun on ollut lapsuudesta alkaen.

Näitä on ollut viidenkympin ikään jo reilun puolen kymmentä ns. ystävää, ja joskus ystävyys on kestänyt kymmeniäkin vuosia kunnes ystävä päättää avautua ajatuksistaan. En siis ole kuulemma heille tehnyt mitään pahaa mutta pelkkä olemiseni ärsyttää ja se tullaan yksityiskohtaisesti kertomaan.

Onko tämä yleistä ja tavallista? Mitä voisin tehdä toisin vastaisuudessa välttääkseni nämä purkaukset ja ystävyyksien katkeamiset?