Mitä PARANORMAALIA tai siltä tuntuvaa olet kokenut tai joku tuttusi on?

Lisäys tuohon äskeiseen tapaukseen (hautajaiset). Olen ateisti eli en usko Raamattuun tai Jumalaan. Uskon kyllä henkimaailman juttuihin eli paranormaaliin. Se ei ole ristiriidassa minun tieteellisen maailmankuvani kanssa. Uskon, että paranormaaleina pidetyt asiat ovat joko aistiharhoja tai todellisia ilmiöitä joita ei ole tutkittu tarpeeksi. Ja miksi tutkittaisiin, kun on helpompaa leimata ihmiset hulluiksi kuin ruveta tekemään tieteellistä tutkimusta ilmiöistä, joita ei voi selittää putkiaivoisen insinöörin laskukaavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Olin alle kouluikäinen, kun usein nousin muun perheen nukkuessa yöllä kun kuulin puheensorinaa. Luulin, että se tuli telkkarista kun isä usein katsoi telkkua vielä kun muu perhe nukkui. No ei siellä ollut ketään eikä televisiota auki.

Yhdessä kämpässä kuului öisin keittiöstä kolinaa ja TV käynnistyi öisin päälle itsekseen. En onneksi ajatellut asiaa enempää. Myöhemmin kuulin, että aiempi asukas oli ampunut itsensä juuri siihen nurkkaan missä TV oli. Kerran tunsin jonkun tarttuvan mua jalasta, mutta veikkaan että se johtui ihan oman psyyken ylikuormituksesta.

Eka poikakaveri asui vanhassa rintamamiestalossa. Öisin musta tuntui, että joku on läsnä ja tuijottaa mua ja valvoin katsoen oviaukkoa. Keittiöstä kuului ääniä. Kello pysähtyi usein olikohan vartin yli kolme. Laitoin taas vaan liian vilkkaan mielikuvituksen piikkiin mutta möhemmin mies sanoi että joo, hänellä on oma kummitus siellä joka pysäyttää kellon tuohon aikaan ja tykkää rymistää keittiössä.

Viimeisimmän exän kotipaikka sijaitsee uskonnollisessa pikkukylässä keskellä ei mitään. Heräsin usein aamukuudelta ja mielestäni kuulin hienoa naiskuoron laulua. En uskaltanut sanoa mitään ettei pidä mua ihan hulluna. Myöhemmin hän kertoi, että äitinsä oli usein sanonut kuulleensa samaa.

Isäni hirttäytyi kun olin teini. Puoli vuotta myöhemmin olin sisareni sairaalasängyn vieressä, kun hän veti viimeisiä hengenvetojaan syövän kourissa. Silloin tunsin isän kädet olkapäilläni, niinkuin hän usein eläessään teki. Kai hän tuli hakemaan sisareni luokseen ja suojelemaan mua vielä. Ei siinä mennyt kuin ihan hetki kun hengitys loppui. Tästäkään en ole uskaltanut kenellekään kertoa.

Oishan näitä.

Oi, aivan varmasti hän oli isäsi. Itku tuli. <3

Ufot kävivät yökylässä 70-luvulla, kun olin pieni. 

Ne olivat juuri sellaisia pieniä, harmaita ja lapsen näköisiä, miksi niitä on myöhemmin kuvattu. (Tietenkään en ollut tietoinen populaarikulttuurin kuvastosta, saati avaruusolioista 5-vuotiaana.)

Ne osasivat puhua ajatuksen voimalla, mutta eivät leikkiä. Niillä ei ollut inhimillistä huumorintajua. Eivätkä ne suostuneet selittämään, miten pystyivät kommunikoimaan huulia liikuttamatta. Ukkelit olivat aikuisia lapsen näköisessä ilmiasussa.

Nähtävästi ne vierailivat useaankin otteeseen, ensin pienemmällä ja sitten isommalla porukalla. Viimeksi mainittu jäi mieleen, koska unessa  -mitä se oikeasti oli- käytiin aiheesta keskustelua. Siinä unessani heräsin ja koin heidän kanssaan merkillisen seikkailun. 

Vaikka se oli vain unta, ihmettelen mistä sen tyypilliset ufokontaktin piirteet olivat peräisin, koska esim. tv:tä en nähnyt tuolloin käytännössä lainkaan.