Rikastuneet kaverit ja kaveruuden loppu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se pidemmän päälle käy raskaaksi, jos jonkun kanssa ei voi tehdä kuin ilmaisia juttuja, vaikka muilla olisi pätäkkää.

Ilmaiset jutut voivat olla niitä parhaita. 

Mikä on rentouttavampaa ja ihanampaa yhdessäoloa kuin pitkä kävelylenkki kaverin kanssa vaikka meren tai järven rannalla niin että on eväät ja retkituolit mukana. Saa valita parhaat maisemapaikat ruokailuun ja keskustelurauha on taattu.

Tai pojilla. joku pilkkiretki kaverin mökille, missä laitetaan itse ongittua kalaa ?

Pojilla? Tarkotit varmaan miehillä.

Kertoo ehkä enemmän sun piireistä ja arvoista kuin rikastuneista.

Kyllä meillä on sama vanha porukka ja tehdään samoja juttuja kuin ennenkin, vaikka osa on rikastunut ja osa ei.

Oletkohan itse vaihtanut arvosi johonkin katkeruuteen viittaavaan?

Niitä rikastuneita tuskin haittaa tehdä vanhoja juttuja vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

Kuinka moni on ottanut kadehtiessaan huomioon, että perittävät ovat yleensä omat kuolleet vanhemmat, jotka asuvat jakamattomassa pesässä. Kun molemmat ovat kuolleet, perijällä on keskimäärin ehkä 5 - 30 vuotta elinaikaa jäljellä, ja on ehkä itse jo eläkkeellä.

Itse perintö on harvemmin rahaa, kultaa ja pörssiosakkeita, vaan huomattavasti vaikeammin realisoitavaa omaisuutta, josta valtio nappaa viidenneksen tai jopa kaksi viidennestä. Lisäksi realisoiminen maksaa, ja jotkut perivät yrityksen, jonka realisointi ei ole vaihtoehto - muuta kuin verottajan pakottamana.

Mikäli kaverinne ovat alle 60 v. vanhoja, he ovat yleensä saavuttaneet taloudellisen asemansa aivan itse. Jos se kaikki tulee ansiotyöstä, nurkan takana vaanii viimeinen YT ennen eläkkeelle siirtymistä. Siitäkin pitää omin avuin selvitä. Turhaan kadehditte, oman tontin hoitaminen on paljon tuottoisampaa joka mittarilla mitattuna.

Oletko sinä ottanut huomioon, että Suomessa on myös ihmisiä, jotka ovat perineet miljoonia eivätkä ole tehneet minkäänlaisia töitä sen eteen. Siinä ei vaadita ahkeruutta, tienaamista ja säästämistä eikä se tule ansiotyöstä. Tässä ei kadehdita sinun vanhempiesi omakotitaloa. 

Entä sitten? Se perinnön jättäminen on niiden kuolleiden vanhempien valinta, ei sen perinnönsaajan. Eikö Suomessa saisi halutessaan jälkikasvulleen antaa rahaa? Minulle ainakin perinnön jättäminen on hyvin tärkeää. Mihin sitä rahaa saa käyttää jos ei omiin lapsiinsa ja lapsenlapsiin? 

Suomessa nimenomaan ei voi jättää lastaan perinnöttömäksi vaikka niin tahtoisi tehdä. Voi yrittää, mutta seurauksena vuosien riitely oikeudessa. Tähän olisi tultava muutos, että saa aidosti tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa ilman pakkoa jättää ahneille ja laiskoille lapsille mitään. 

Tietysti voi. Käyttää ne rahansa eläessään. Se on valinta jättää perintöä. Asunnonkin voi myydä etukäteen ja pitää oikeuden asua siinä. 

Voi kuolla yllättäen ennen kuin ehtii tehdä järjestelyjä ja sitten lapset perivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

Kuinka moni on ottanut kadehtiessaan huomioon, että perittävät ovat yleensä omat kuolleet vanhemmat, jotka asuvat jakamattomassa pesässä. Kun molemmat ovat kuolleet, perijällä on keskimäärin ehkä 5 - 30 vuotta elinaikaa jäljellä, ja on ehkä itse jo eläkkeellä.

Itse perintö on harvemmin rahaa, kultaa ja pörssiosakkeita, vaan huomattavasti vaikeammin realisoitavaa omaisuutta, josta valtio nappaa viidenneksen tai jopa kaksi viidennestä. Lisäksi realisoiminen maksaa, ja jotkut perivät yrityksen, jonka realisointi ei ole vaihtoehto - muuta kuin verottajan pakottamana.

Mikäli kaverinne ovat alle 60 v. vanhoja, he ovat yleensä saavuttaneet taloudellisen asemansa aivan itse. Jos se kaikki tulee ansiotyöstä, nurkan takana vaanii viimeinen YT ennen eläkkeelle siirtymistä. Siitäkin pitää omin avuin selvitä. Turhaan kadehditte, oman tontin hoitaminen on paljon tuottoisampaa joka mittarilla mitattuna.

Oletko sinä ottanut huomioon, että Suomessa on myös ihmisiä, jotka ovat perineet miljoonia eivätkä ole tehneet minkäänlaisia töitä sen eteen. Siinä ei vaadita ahkeruutta, tienaamista ja säästämistä eikä se tule ansiotyöstä. Tässä ei kadehdita sinun vanhempiesi omakotitaloa. 

Entä sitten? Se perinnön jättäminen on niiden kuolleiden vanhempien valinta, ei sen perinnönsaajan. Eikö Suomessa saisi halutessaan jälkikasvulleen antaa rahaa? Minulle ainakin perinnön jättäminen on hyvin tärkeää. Mihin sitä rahaa saa käyttää jos ei omiin lapsiinsa ja lapsenlapsiin? 

Suomessa nimenomaan ei voi jättää lastaan perinnöttömäksi vaikka niin tahtoisi tehdä. Voi yrittää, mutta seurauksena vuosien riitely oikeudessa. Tähän olisi tultava muutos, että saa aidosti tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa ilman pakkoa jättää ahneille ja laiskoille lapsille mitään. 

Tietysti voi. Käyttää ne rahansa eläessään. Se on valinta jättää perintöä. Asunnonkin voi myydä etukäteen ja pitää oikeuden asua siinä. 

Voi kuolla yllättäen ennen kuin ehtii tehdä järjestelyjä ja sitten lapset perivät. 

Asiat kannattaa järjestellä ajoissa. Kyllä ne onnistuvat kun ottaa asioista selvää. Asunnon tosiaan voi vaikka lahjoittaa jonnekin ja pitää itsellään asumisoikeuden, ja muut varat myös siirtää ulottumattomiin. Aivan oma valinta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

Kuinka moni on ottanut kadehtiessaan huomioon, että perittävät ovat yleensä omat kuolleet vanhemmat, jotka asuvat jakamattomassa pesässä. Kun molemmat ovat kuolleet, perijällä on keskimäärin ehkä 5 - 30 vuotta elinaikaa jäljellä, ja on ehkä itse jo eläkkeellä.

Itse perintö on harvemmin rahaa, kultaa ja pörssiosakkeita, vaan huomattavasti vaikeammin realisoitavaa omaisuutta, josta valtio nappaa viidenneksen tai jopa kaksi viidennestä. Lisäksi realisoiminen maksaa, ja jotkut perivät yrityksen, jonka realisointi ei ole vaihtoehto - muuta kuin verottajan pakottamana.

Mikäli kaverinne ovat alle 60 v. vanhoja, he ovat yleensä saavuttaneet taloudellisen asemansa aivan itse. Jos se kaikki tulee ansiotyöstä, nurkan takana vaanii viimeinen YT ennen eläkkeelle siirtymistä. Siitäkin pitää omin avuin selvitä. Turhaan kadehditte, oman tontin hoitaminen on paljon tuottoisampaa joka mittarilla mitattuna.

Oletko sinä ottanut huomioon, että Suomessa on myös ihmisiä, jotka ovat perineet miljoonia eivätkä ole tehneet minkäänlaisia töitä sen eteen. Siinä ei vaadita ahkeruutta, tienaamista ja säästämistä eikä se tule ansiotyöstä. Tässä ei kadehdita sinun vanhempiesi omakotitaloa. 

Entä sitten? Se perinnön jättäminen on niiden kuolleiden vanhempien valinta, ei sen perinnönsaajan. Eikö Suomessa saisi halutessaan jälkikasvulleen antaa rahaa? Minulle ainakin perinnön jättäminen on hyvin tärkeää. Mihin sitä rahaa saa käyttää jos ei omiin lapsiinsa ja lapsenlapsiin? 

Suomessa nimenomaan ei voi jättää lastaan perinnöttömäksi vaikka niin tahtoisi tehdä. Voi yrittää, mutta seurauksena vuosien riitely oikeudessa. Tähän olisi tultava muutos, että saa aidosti tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa ilman pakkoa jättää ahneille ja laiskoille lapsille mitään. 

Kuolleena riitely ei monilta onnistu, mutta suomalainen on eri maata, se jaksaa riidellä kuoleman jälkeenkin asioista, joille se ei voi mitään.

Nyt olisi mökki- ja työttömyyssimulaattorin jälkeen uuden pelin paikka: Postmortal combat 1 Inheritance edition.

Tästäkin keskustelusta selviää, että moni on todella kateellinen jos joku on onnistunut kerryttämään varallisuuttaan tai saa hyvää palkkaa. Muutaman keskustelijan mielestä omaisuutta kerryttäneen arvot ovat huonoja, jos haluaa varmistaa, että puskuria on elämän taloudellisiin mylleryksiin tai eläkevuosiin (jotka ovat loppupäässä yleensä hyvin kalliita kun palveluita joutuu ostamaan). 

Juuri tästä syystä en ole kertonut sukulaisille enkä ystäville, että vajaa kuusikymppisenä minulla on sijoitusomaisuutta puoli miljoonaa. He toki tietävät, että meillä on arvoalueella n. 400000€ asunto ja käytetty auto, mutta muusta varallisuudestä pysyn hiljaa, se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Eikä se, että olen kerännyt varallisuuden mediaanituloisena säännöllisellä sijoittamisella muuttaisi asiaa paremmaksi (pientä perintöä lukuunottamatta, suurin osa suomalaisista saa perintöä, joten tämä on ihan normaalia) . Heti palkkapäivänä tietty summa sijoituiksiin ja säästöön. Pikkuhiljaa korkoa korolle-ilmiö on tuottanut tulosta. Suomessahan hyväksyttävää on vaurastua vain lottoamalla. Teen kyllä sitäkin, pieni muutaman euron panos silloin tällöin, lähinnä unelmointiin. 

Autot on ostettu käytettynä, mökkiä tai venettä ei ole. Televisio on 15 vuotta vanha, sisustus ei vaihdu, harrastukset ovat edullisia. Suuret hankinnat (auto, sohva, sänky yms.) hankitaan harkinnan jälkeen kun rniihin tarvittava aha on jo olemassa, puskuria on myös tätä varten. Omistan yhden merkkilaukun, jonka pitkäaikainen työnantaja osti viimeisellä työmatkalla kiitokseksi yhteisistä työvuosista myydessään yrityksensä. Sekin jo "vintagea", sillä tästä on jo parikymmentä vuotta. Lomilla käydään muutaman kerran vuodessa, osaan luoda meille hienoja matkoja etsimällä hyvän hinta-laatusuhteen majoitukset ja muut matkadiilit. Niitä matkoja saattavat sitten kahdehtia nekin, joilla on veneet ja mökit.

Ystävien kanssa ei puhuta rahasta, kutsumme yleensä vieraat kotiin syömään ja tarjoamme illan, tavataan kävelyillä tai korkeintaan kahvikupposen äärellä kahvilassa. Muistan opiskeluajoilta, kuinka yksi kahvilakäyti lohkaisi budjetista ison palan.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin keskustelusta selviää, että moni on todella kateellinen jos joku on onnistunut kerryttämään varallisuuttaan tai saa hyvää palkkaa. Muutaman keskustelijan mielestä omaisuutta kerryttäneen arvot ovat huonoja, jos haluaa varmistaa, että puskuria on elämän taloudellisiin mylleryksiin tai eläkevuosiin (jotka ovat loppupäässä yleensä hyvin kalliita kun palveluita joutuu ostamaan). 

 

Juuri tästä syystä en ole kertonut sukulaisille enkä ystäville, että vajaa kuusikymppisenä minulla on sijoitusomaisuutta puoli miljoonaa. He toki tietävät, että meillä on arvoalueella n. 400000€ asunto ja käytetty auto, mutta muusta varallisuudestä pysyn hiljaa, se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Eikä se, että olen kerännyt varallisuuden mediaanituloisena säännöllisellä sijoittamisella muuttaisi asiaa paremmaksi (pientä perintöä lukuunottamatta, suurin osa suomalaisista saa perintöä, joten tämä on ihan normaalia) . Heti palkkapäivänä tietty summa sijoituiksiin ja säästöön. Pikkuhiljaa korkoa korolle-ilmiö on tuottanut tulosta. Suomessahan hyväksyttävää on vaurastua vain lottoamalla. Teen kyllä sitäkin, pieni muutaman euron panos silloin tällöin, lähinnä unelmointiin. 

 

Autot on ostettu käytettynä, mökkiä tai venettä ei ole. Televisio on 15 vuotta vanha, sisustus ei vaihdu, harrastukset ovat edullisia. Suuret hankinnat (auto, sohva, sänky yms.) hankitaan harkinnan jälkeen kun rniihin tarvittava aha on jo olemassa, puskuria on myös tätä varten. Omistan yhden merkkilaukun, jonka pitkäaikainen työnantaja osti viimeisellä työmatkalla kiitokseksi yhteisistä työvuosista myydessään yrityksensä. Sekin jo "vintagea", sillä tästä on jo parikymmentä vuotta. Lomilla käydään muutaman kerran vuodessa, osaan luoda meille hienoja matkoja etsimällä hyvän hinta-laatusuhteen majoitukset ja muut matkadiilit. Niitä matkoja saattavat sitten kahdehtia nekin, joilla on veneet ja mökit.

Ystävien kanssa ei puhuta rahasta, kutsumme yleensä vieraat kotiin syömään ja tarjoamme illan, tavataan kävelyillä tai korkeintaan kahvikupposen äärellä kahvilassa. Muistan opiskeluajoilta, kuinka yksi kahvilakäyti lohkaisi budjetista ison palan.

Eikö ole vähän hassua. Nuorempina kulutamme rahaa, jota meillä ei ole. Tämä tapahtuu osittain olosuhteiden pakosta ja osittain kun lainasta jäi tilille, vähän samoin kuin Suomen valtio. Toisin kuin valtio, alamme tienaamaan omaa rahaa ja maksamme pienissä erissä velkamme pois. Rahaakin kertyy ja se löytyy sijoituksia ja säästötileiltä. Kaikkea on ja kun tulee aika matkustaa, hankkia uusi huonekalu loppuun palvelleen tilalle, rahaa ei muka ole. Kokoajan raha on olevinaan tiukassa, vaikka omaisuutta olisi seitsemännumeroisesti. Ehkä toisten tapa levitellä rahojaan etäännyttää kavereita toisistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin keskustelusta selviää, että moni on todella kateellinen jos joku on onnistunut kerryttämään varallisuuttaan tai saa hyvää palkkaa. Muutaman keskustelijan mielestä omaisuutta kerryttäneen arvot ovat huonoja, jos haluaa varmistaa, että puskuria on elämän taloudellisiin mylleryksiin tai eläkevuosiin (jotka ovat loppupäässä yleensä hyvin kalliita kun palveluita joutuu ostamaan). 

 

Juuri tästä syystä en ole kertonut sukulaisille enkä ystäville, että vajaa kuusikymppisenä minulla on sijoitusomaisuutta puoli miljoonaa. He toki tietävät, että meillä on arvoalueella n. 400000€ asunto ja käytetty auto, mutta muusta varallisuudestä pysyn hiljaa, se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Eikä se, että olen kerännyt varallisuuden mediaanituloisena säännöllisellä sijoittamisella muuttaisi asiaa paremmaksi (pientä perintöä lukuunottamatta, suurin osa suomalaisista saa perintöä, joten tämä on ihan normaalia) . Heti palkkapäivänä tietty summa sijoituiksiin ja säästöön. Pikkuhiljaa korkoa korolle-ilmiö on tuottanut tulosta. Suomessahan hyväksyttävää on vaurastua vain lottoamalla. Teen kyllä sitäkin, pieni muutaman euron panos silloin tällöin, lähinnä unelmointiin. 

 

Autot on ostettu käytettynä, mökkiä tai venettä ei ole. Televisio on 15 vuotta vanha, sisustus ei vaihdu, harrastukset ovat edullisia. Suuret hankinnat (auto, sohva, sänky yms.) hankitaan harkinnan jälkeen kun rniihin tarvittava aha on jo olemassa, puskuria on myös tätä varten. Omistan yhden merkkilaukun, jonka pitkäaikainen työnantaja osti viimeisellä työmatkalla kiitokseksi yhteisistä työvuosista myydessään yrityksensä. Sekin jo "vintagea", sillä tästä on jo parikymmentä vuotta. Lomilla käydään muutaman kerran vuodessa, osaan luoda meille hienoja matkoja etsimällä hyvän hinta-laatusuhteen majoitukset ja muut matkadiilit. Niitä matkoja saattavat sitten kahdehtia nekin, joilla on veneet ja mökit.

Ystävien kanssa ei puhuta rahasta, kutsumme yleensä vieraat kotiin syömään ja tarjoamme illan, tavataan kävelyillä tai korkeintaan kahvikupposen äärellä kahvilassa. Muistan opiskeluajoilta, kuinka yksi kahvilakäyti lohkaisi budjetista ison palan.

Eikö ole vähän hassua. Nuorempina kulutamme rahaa, jota meillä ei ole. Tämä tapahtuu osittain olosuhteiden pakosta ja osittain kun lainasta jäi tilille, vähän samoin kuin Suomen valtio. Toisin kuin valtio, alamme tienaamaan omaa rahaa ja maksamme pienissä erissä velkamme pois. Rahaakin kertyy ja se löytyy sijoituksia ja säästötileiltä. Kaikkea on ja kun tulee aika matkustaa, hankkia uusi huonekalu loppuun palvelleen tilalle, rahaa ei muka ole. Kokoajan raha on olevinaan tiukassa, vaikka omaisuutta olisi seitsemännumeroisesti. Ehkä toisten tapa levitellä rahojaan etäännyttää kavereita toisistaan?

Jos tarkoitit kommentilla minua, etten malta ostaa uutta huonekalua tarpeeseen tai matkustaa, vaikka rahaa olisi, en sanonut näin. Kerään säästöjä = puskuria myös äitä varten. Mutta esim. uusi sohva ostettiin harkiten. Se sai maksaa enemmän, oletus on myös, että se kestää käytössä kauan ja raha otettiin säästöistä, ei ostettu tarjotulla kulutusluotolla. Samoin kesän kolmen viikon lomamatkaan rahat on kerätty etukäteen. Puskuria on myös mm. uuteen televisioon, koska sen aika tulee varmaan pian ja puskurisäästöistä maksoin myös ison, tuhansien eurojen hammasremontin, joka tuli aivan puskista. Nuorena en asuntolainaa ja pientä opintolainaa lukuunottamata kuluttanut rahaa, jota minulla ei ollut (jollet tarkoita verorahoilla kustannettua koulua, terveydenhoitoa, infraa jne). Lainatkin maksoin niin nopeasti pois kuin pystyin. Olen siis säästäväinen ja elämän yllätyksiin varautuva, mutta en pihi. Näen kuitenkin tarpeen rahoile vielä tulevaisuudessa, jos elää saan. Vanhuus on kallista, jos kunto huononee.

Ei pelkästään eriytyvät harrastukset vaan erityisesti se, että köyhyys on tarttuvaa.

Älä anna köyhien tulla lähipiiriisi myrkyttämään ajatusmaailmaasi.

Kun minä rikastuin niin kaverit pyysi koko ajan rahaa ja koska en antanut niin eivät ole soitelleet enää.

Rikkaat matkustaa rikkaiden kanssa pidennetylle viikonlopulle hotelliin hyviä viinejä maistelemaan, osallistuvat viinikurssille, käyvät oopperajuhlilla. Kutsuvat kaltaisiaan illalliselle kotiinsa tai ravintolaan. Ei mulla ole varaa mihinkään näistä.

Kyllä on tylyä.

Vierailija kirjoitti:

Rikkaat matkustaa rikkaiden kanssa pidennetylle viikonlopulle hotelliin hyviä viinejä maistelemaan, osallistuvat viinikurssille, käyvät oopperajuhlilla. Kutsuvat kaltaisiaan illalliselle kotiinsa tai ravintolaan. Ei mulla ole varaa mihinkään näistä.

Eikö sinulla ole varaa mennä syömään jonkun luo? Vastavuoroisesti voit tarjota vaikka edullisesti italialaisia lihapullia tomaattikastikkeessa ja pastaa (yksi parhaista aterioista, jonka ystävät ovat tarjonneet).