Rikastuneet kaverit ja kaveruuden loppu

Nämä on vaikeita asioita. Vaurastuminen on työn takana Suomessa, kun tuloista menee leijonanosa veroihin jo aika pienestä palkasta lähtien. Saa olla tarkkana niiden jäljelle jäävien rahojen kanssa, jos aikoo laittaa niitä sijoituksiin poikimaan tai edes maksaa lainat pois nopeasti. Silloin tuntuu pahalta, jos ympärillä ns ystävät olettavat, että onhan sulla rahaa, voit tuhlata mielin määrin eikä tunnu missään, jos tarjoat. Ani harvalla ei tunnu.

Sitten kun vuosikymmenten jälkeen alkaa ollakin väljempi talous, köyhemmät olettavat sinun olleen onnekas. Itse ovat käyttäneet rahaansa vapautuneemmin arkeen ja lomailuun ja ehkä tottuneet elämään aluksi leveämmin kuin se vaurastunut. No nyt sitten jos tarjoat, se on leveilyä ja suorastaan vttuilua. Itse asiassa et voi kertoa juuri mitään kuulumisiasi, koska ne ovat jonkun mielestä leveilyä.

Vierailija kirjoitti:

Nämä on vaikeita asioita. Vaurastuminen on työn takana Suomessa, kun tuloista menee leijonanosa veroihin jo aika pienestä palkasta lähtien. Saa olla tarkkana niiden jäljelle jäävien rahojen kanssa, jos aikoo laittaa niitä sijoituksiin poikimaan tai edes maksaa lainat pois nopeasti. Silloin tuntuu pahalta, jos ympärillä ns ystävät olettavat, että onhan sulla rahaa, voit tuhlata mielin määrin eikä tunnu missään, jos tarjoat. Ani harvalla ei tunnu.

Sitten kun vuosikymmenten jälkeen alkaa ollakin väljempi talous, köyhemmät olettavat sinun olleen onnekas. Itse ovat käyttäneet rahaansa vapautuneemmin arkeen ja lomailuun ja ehkä tottuneet elämään aluksi leveämmin kuin se vaurastunut. No nyt sitten jos tarjoat, se on leveilyä ja suorastaan vttuilua. Itse asiassa et voi kertoa juuri mitään kuulumisiasi, koska ne ovat jonkun mielestä leveilyä.

Minä sain ison perinnön, eikä tulisi mieleenikään mainita asiasta. Tiedän tasan tarkkaan miten homma menisi. Köyhäilen köyhien kavereideni kanssa köyhäilypaikoissa vanhaan tapaan, kukaan ei tiedä mitään, ja kaikki on tältä osin ennallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä on vaikeita asioita. Vaurastuminen on työn takana Suomessa, kun tuloista menee leijonanosa veroihin jo aika pienestä palkasta lähtien. Saa olla tarkkana niiden jäljelle jäävien rahojen kanssa, jos aikoo laittaa niitä sijoituksiin poikimaan tai edes maksaa lainat pois nopeasti. Silloin tuntuu pahalta, jos ympärillä ns ystävät olettavat, että onhan sulla rahaa, voit tuhlata mielin määrin eikä tunnu missään, jos tarjoat. Ani harvalla ei tunnu.

Sitten kun vuosikymmenten jälkeen alkaa ollakin väljempi talous, köyhemmät olettavat sinun olleen onnekas. Itse ovat käyttäneet rahaansa vapautuneemmin arkeen ja lomailuun ja ehkä tottuneet elämään aluksi leveämmin kuin se vaurastunut. No nyt sitten jos tarjoat, se on leveilyä ja suorastaan vttuilua. Itse asiassa et voi kertoa juuri mitään kuulumisiasi, koska ne ovat jonkun mielestä leveilyä.

Minä sain ison perinnön, eikä tulisi mieleenikään mainita asiasta. Tiedän tasan tarkkaan miten homma menisi. Köyhäilen köyhien kavereideni kanssa köyhäilypaikoissa vanhaan tapaan, kukaan ei tiedä mitään, ja kaikki on tältä osin ennallaan. 

Perinnöstä on helpompi olla hiljaa, kun sehän ei sillä lailla suoraan näy tai muuta arkea, ellei sen anna näkyä. Hyvä työura on paljon näkyvämpi asia ja vaikuttaa enemmän arkeenkin. 

Pitkäjänteinen sijoittaminen vaatii myös jatkuvaa pohtimista ja sitten pitää varoa, ettei näistä itselle tärkeistä asioista vaan puhu mitään ikinä väärässä seurassa.  Että vaikuttaakohan maailmantilanne korkoihin tai osakekursseihin, tai miten rakennusbuumi vaikuttaa asuntomarkkinoihin. 

Älkää missään nimessä kertoko kenellekään, jos olette perineet merkittävästi. Älkää kertoko silloinkaan jos peritte edes vähän. 

Olen myös vaurastunut hieman, mutta harrastan edelleen lähiretkeilyä, museoita ja työväenopiston kursseja. Hyvin on kaverit säilyneet. Matkustan ehkä kerran vuodessa ja sen teen sitten yhden tietyn henkilön kanssa, jolla sama tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon lähtöisin ihan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, olen elänyt hyvinkin pienillä rahoilla opiskeluaikana ja ollut nuorena aikuisena keskituloinen ja nyt 50 vuotiaana olen erittäin varakas. Mun ystävät ovat kyllä pysyneet samoina. Toki uusiakin ystäviä on tullut. Suurin osa mun vanhoista kavereista ei edes tiedä mun varallisuudesta. Asun nykyisin ulkomailla ja näen heitä harvoin. Mun paras ystävä tietää, että mulla on paljon enemmän rahaa kuin hänellä, ja jos haluan tehdä jotain kalliimpaa hänen kanssaan kun harvoin satutaan olemaan samaan aikaan Suomessa, maksan joka kerta myös hänen kulunsa. Mielummin teen hänen kanssaan jotain kivaa ja maksan siitä aiheutuvat kulut kuin jätän tekemättä koska hänellä ei olisi siihen varaa. 

Noin se alkuun menee. Hiipiikö missään vaiheessa mieleen, että yksi syy ystävyyteen on ilmaiset asiat, vaikka eivät oikeasti olisikaan? Kun muutat asetelmaa, etkä enää toimi rahoittajana (jota kukaan ei ole pyytänyt), tekemisen mahdollisuudet kutistuvat todella vähäisiksi.

Toiselle jo pelkkä siirtyminen kotoa voi olla ylimääräinen kustannus, johon rahaa ei haluta käyttää. Ihmiselle, jolla aina on ollut edes jotain rahaa ja ymmärrystä sen hankkimiseksi, on erittäin vaikea ymmärtää, miksi kaveri elää vain samaa elämää päivästä toiseen, täysin näköalattomana.

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

Kuinka moni on ottanut kadehtiessaan huomioon, että perittävät ovat yleensä omat kuolleet vanhemmat, jotka asuvat jakamattomassa pesässä. Kun molemmat ovat kuolleet, perijällä on keskimäärin ehkä 5 - 30 vuotta elinaikaa jäljellä, ja on ehkä itse jo eläkkeellä.

Itse perintö on harvemmin rahaa, kultaa ja pörssiosakkeita, vaan huomattavasti vaikeammin realisoitavaa omaisuutta, josta valtio nappaa viidenneksen tai jopa kaksi viidennestä. Lisäksi realisoiminen maksaa, ja jotkut perivät yrityksen, jonka realisointi ei ole vaihtoehto - muuta kuin verottajan pakottamana.

Mikäli kaverinne ovat alle 60 v. vanhoja, he ovat yleensä saavuttaneet taloudellisen asemansa aivan itse. Jos se kaikki tulee ansiotyöstä, nurkan takana vaanii viimeinen YT ennen eläkkeelle siirtymistä. Siitäkin pitää omin avuin selvitä. Turhaan kadehditte, oman tontin hoitaminen on paljon tuottoisampaa joka mittarilla mitattuna.

Vierailija kirjoitti:

Kaverit ovat pysyneet samoina, mutta raha-asioista en voi heidän kanssaan puhua. Tarjoan myös mielelläni ravintoloissa ja kahviloissa, vaikka välillä v*tuttaa, koska kukaan ei enää edes kohteliaisuudesta etsi lompakkoaan maksun hetkellä, katsovat vain minua.

Lainaus-keskustelu on käyty jo vuosia sitten eli en ole mikään pankki, en vippaa, takaa tai lainaa. Enkä maksa pöydän piikkiä, jos liityn seuraan myöhemmin. Toisaalta, ihan uskomatonta, että nämäkin keskustelut on joskus pitänyt käydä. En kuulemma laskun maksamisesta köyhdy. Ymmärrän myös vaurastuneita, jotka eivät "jaksa" köyhiä ystäviään, raha pilaa helposti ystävyyden, varsinkin jos on pitkämuistinen, kaikenlaista kommenttia itsekin olen vuosien varrella kuullut. Meillä kaikilla on huonoja hetkiä, jolloin toisen onnistuminen on itseltä pois.

On siinä toinenkin aspekti. Eräät nyt vaan ovat menossa pohjalle, eikä siinä mikään auta. Sitä yrittää auttaa, piristää ja ymmärtää, mutta ainut asia mitä se tekee, on vie itsensä mukanaan, ellei ystävyyttä laita tauolle. Kaikilla meillä on pimeät hetkemme ja niiden kesto sekä vakavuus ovat eri. Sen kanssa pitää vain elää. Laittamalla välit kokonaan poikki ystävään joka on menossa väärään suuntaan, vain poistaa yhden ystävän elämästä - pysyvästi. Joskus sekin on paras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä useampikin kommentoi, että ärsyttää rikkaampana se, että köyhemmät olettavat tarjoavan  vaikka kahvilassa, kun se lasku ei tunnu kuitenkaan kukkarossa. 

Itse olen elänyt tiukassa rahatilanteessa jo vuosikymmeniä, ja minua taas ihmetyttää se, että kukaan rikkaammista ei tarjoa koskaan mitään. Minulla on pari oikeasti rikasta ystävää, ja kun he ehdottavat tapaamista kahvilassa tai lounaalla, ja joudun sanomaan, että se on rahallisesti mahdollista vaikka puolentoista kuukauden päästä, niin odottavat sitten siihen saakka harmitellen, että en pääse aikaisemmin, eikä tule mieleen sanoa "nähdään vaan jo ensi viikolla, minä tarjoan silloin, tarjoa sinä sitten joskus myöhemmin". 

Tämä vielä menisi, mutta minulla on ollut aikanaan uhriutuvia köyhiä ystäviä, jotka ovat tarjoamisehditukseen todenneet, että mulla ei ole ehkä koskaan varaa tarjota takaisin. Tuohan on täytyyä shittiä; ihmisellä ei ole halua tarjota takaisin, koska röyhkeyksissään ajattelee, ettei hänen köyhänä tarvitse. Siksi en enää tarjoudu. 

Ei vaan hän uskoo ettei hänellä tule koskaan olemaan varaa tarjota takaisin vaikka haluaisikin. 

Koen ilmiötä molempiin suuntiin. Olen vaurastunut sillä tavalla, että useimpiin verrattuna se on tuntuvaa, mutta pari kolme ystävääni ovat vaurastuneet huomattavasti enemmän. He joskus tarjoavat esimerkiksi pullon kuohuvaa ravintolassa, mutta tekevät sen fiksusti niin, ettei siitä aiheudu numeroa. Silti tulee olo, että minunkin pitää. Minä pystyn tarjoamaan, mutta se tekee isomman loven budjettiini.  Porukassamme on niitäkin, jotka eivät pysty. Mietin, onko parempi, että tarjoan ns vuorollani vai että jätän sen rikkaiden hommaksi, jotka sen aloittivat. Voi olla osoittelevaa köyhemmille, jos minäkin liityn tarjoajiin.

On havaittavissa, että nämä tosivarakkaat eivät halua mennä liian epätrendikkääseen tai halpisravintolaan. Ja köyhemmät eivät raski mennä kallisiin trendipaikkoihin. Minä budjetoin kalliin paikan illallisen erikseen ja voin kyllä välillä käyttää sen 200€ iltaan ystävien kanssa.  Rehellisesti en välittäisi ottaa tuollaista menoerää jokaiseen kuukauteen. Koen syyllisyyttä pihiydestäni, vaikka se on olennaista oman talouteni kannalta. 

Koti-illallisissa on melkein vielä enemmän mietittävää. Toisilla on upeat miljoonakämpät, toisilla tavallisemmat asunnot. Iso illallinen ruokajuomineen käy köyhemmän lompakolle, mutta varakkaampi haluaa tarjota vain tosi hyviä viinejä. Tosivarakkaat eivät ehkä täysin ymmärrä, että jos he nostavat tason liian korkealle, muut eivät pysty tai kehtaa enää järjestää illanviettoja.  Joukkomme perfektionistisin juhlanjärjestäjä tuntee vähän katkeruutta, kun muut eivät tee samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se pidemmän päälle käy raskaaksi, jos jonkun kanssa ei voi tehdä kuin ilmaisia juttuja, vaikka muilla olisi pätäkkää.

Ilmaiset jutut voivat olla niitä parhaita. 

Mikä on rentouttavampaa ja ihanampaa yhdessäoloa kuin pitkä kävelylenkki kaverin kanssa vaikka meren tai järven rannalla niin että on eväät ja retkituolit mukana. Saa valita parhaat maisemapaikat ruokailuun ja keskustelurauha on taattu.

Tai pojilla. joku pilkkiretki kaverin mökille, missä laitetaan itse ongittua kalaa ?

Ihan tosissaan joku tekee tuollaista paskaa? Kuolen tylsyyteen jo tuota lukeissa. Kalan onkiminen, safkan roudaaminen ulos, pitkä kävelylenkki kaverin kanssa....... kroooooooh. Zzzzzz.

Vierailija kirjoitti:

Älkää missään nimessä kertoko kenellekään, jos olette perineet merkittävästi. Älkää kertoko silloinkaan jos peritte edes vähän. 

Hyvä neuvo. Kannattaa pitää itsellään raha-asiat. Mitään ei kannata kertoa perheen ulkopuolisille, vaikka kuinka yritettäisiin kysellä, joko suoraan tai ovelasti kautta rantain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

Kuinka moni on ottanut kadehtiessaan huomioon, että perittävät ovat yleensä omat kuolleet vanhemmat, jotka asuvat jakamattomassa pesässä. Kun molemmat ovat kuolleet, perijällä on keskimäärin ehkä 5 - 30 vuotta elinaikaa jäljellä, ja on ehkä itse jo eläkkeellä.

Itse perintö on harvemmin rahaa, kultaa ja pörssiosakkeita, vaan huomattavasti vaikeammin realisoitavaa omaisuutta, josta valtio nappaa viidenneksen tai jopa kaksi viidennestä. Lisäksi realisoiminen maksaa, ja jotkut perivät yrityksen, jonka realisointi ei ole vaihtoehto - muuta kuin verottajan pakottamana.

Mikäli kaverinne ovat alle 60 v. vanhoja, he ovat yleensä saavuttaneet taloudellisen asemansa aivan itse. Jos se kaikki tulee ansiotyöstä, nurkan takana vaanii viimeinen YT ennen eläkkeelle siirtymistä. Siitäkin pitää omin avuin selvitä. Turhaan kadehditte, oman tontin hoitaminen on paljon tuottoisampaa joka mittarilla mitattuna.

Oletko sinä ottanut huomioon, että Suomessa on myös ihmisiä, jotka ovat perineet miljoonia eivätkä ole tehneet minkäänlaisia töitä sen eteen. Siinä ei vaadita ahkeruutta, tienaamista ja säästämistä eikä se tule ansiotyöstä. Tässä ei kadehdita sinun vanhempiesi omakotitaloa. 

Vierailija kirjoitti:

Meitä on 5 naisen kaveriporukka ja kaikki muut on vuosien saatossa saavuttaneet ihan hyvän tulotason ja taloudellisen vakauden, paitsi yksi. Ollaan koitettu järkätä yhteistä tekekemistä niin, että kaikki voi osallistua. Vaeltamista, ilmaistapahtumia, ym halpaa. Todella ärsyttää kun menty tämän yhden erityistarpeiden mukaan ja yleensä hän peruu viime tipassa. Me muut oltaisiin voi järjestää jotain ihan muuta, jos olisi jo alusta asti tiedossa, ettei tämä yksi aio osallistua

Totta, mutta se voi olla, että jopa ne "ilmaistapahtumat" muodostuvat liian kalliiksi teidän elintavoillanne. Yksi kahvi kahvilassa ei ole mitään. Köyhälle on. Keskituloisen on vaikea ymmärtää oikeasti pientuloista. Kun se selviää, keskituloisellekin aukeaa, miksi häntä ei kutsuta mukaan ulkomaille metsästysretkille, eikä varsin vaurastunutta (tai sellaista esittävää) kaveria tapaa samalla tavalla kuin ennen, jos ollenkaan.

No voi ne asiat olla toisinkin päin, että ne vähemmän tienaavat "ystävät" alkavat siipeilemään ja maksattamaan paremmin tienaavalla menojaan.

Jonka jälkeen paremmin toimeentuleva toteaa, että sellaisia ystäviä ne sitten olivatkin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

75% suomalaisista saa perintöä. Jos on fiksu, perintörahat voi laittaa rahastoon tai osakkeisiin ja ajan kuluessa säästö kasvaa. 

kuitenkin vain pieni osa suomalaisista näkee sen vaivan että oikeasti alkaa sijoittaa vaikka osakkeisiin ja saa perintöomaisuutensa kasvamaan. 

Ihmiset tulaavat rahojaan tai pitävät niitä nollakorkoisilla tileillä.

Loput ihmiset voisivat säästää palkastaan ja sijoittaa vähitellen . Suurimmalla osalla kansasta olisi mahdollisuus vaurastua, jos vain asettaa tavoitteita ja näkee vaivaa asian eteen. 

Sijoittaa ja vaurastua perinnöllä, kun omat vanhemmat kuolevat ja perintöä saa ollessaan 50-70 vuotias? 

 

25% ei saa perintöä silloinkaan. 

Siinä iässä sille rahalle ei enää ole tarvetta, sen voisi hyvin sijoittaa poikimaan. Kasvaneen potin voi jättää sitten lapsilleen perinnöksi. Ehkä joskus köyhyys loppuisi, vai onko ylisukupolvinen ajattelu myrkkyä muualla kuin rikkaiden keskuudessa?

Seitsemänkymppisenä vasta rahalle onkin tarvetta! Attendon ja Esperi Caren tiloihin ei tyhjätasku pääse. Perinnöt menevät niille eikä perheenjäsenille. 

Et ole oikein vielä ymmärtänyt tätä nykysuomalaisten elämää oikein, huomaan. No, tulee se asia sinunkin eteesi vielä. 

Eikö raha kannata antaa ennakkoperintönä ennen kuin pääsee nauttimaan Attendon hoidosta? Hyvän eläkkeen he kyllä niistävät omiin taskuihinsa, sille ei voi mitään.

Kannattaa, mutta niin ei tehdä. Oma tupa, oma lupa, hautaan asti. Valtio ja Esperi ei edes kiitä, ottavat vain rahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä useampikin kommentoi, että ärsyttää rikkaampana se, että köyhemmät olettavat tarjoavan  vaikka kahvilassa, kun se lasku ei tunnu kuitenkaan kukkarossa. 

Itse olen elänyt tiukassa rahatilanteessa jo vuosikymmeniä, ja minua taas ihmetyttää se, että kukaan rikkaammista ei tarjoa koskaan mitään. Minulla on pari oikeasti rikasta ystävää, ja kun he ehdottavat tapaamista kahvilassa tai lounaalla, ja joudun sanomaan, että se on rahallisesti mahdollista vaikka puolentoista kuukauden päästä, niin odottavat sitten siihen saakka harmitellen, että en pääse aikaisemmin, eikä tule mieleen sanoa "nähdään vaan jo ensi viikolla, minä tarjoan silloin, tarjoa sinä sitten joskus myöhemmin". 

Tämä vielä menisi, mutta minulla on ollut aikanaan uhriutuvia köyhiä ystäviä, jotka ovat tarjoamisehditukseen todenneet, että mulla ei ole ehkä koskaan varaa tarjota takaisin. Tuohan on täytyyä shittiä; ihmisellä ei ole halua tarjota takaisin, koska röyhkeyksissään ajattelee, ettei hänen köyhänä tarvitse. Siksi en enää tarjoudu. 

Ei vaan hän uskoo ettei hänellä tule koskaan olemaan varaa tarjota takaisin vaikka haluaisikin. 

Höpö höpö. Jokaisella on varaa tarjota joskus kahvit/lounas. Kyse on siitä, että varakkaammalle uhriudutaan ja köyhän roolissa katsotaan etuoikeudeksi olla jonkin tason hyväksikäyttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä useampikin kommentoi, että ärsyttää rikkaampana se, että köyhemmät olettavat tarjoavan  vaikka kahvilassa, kun se lasku ei tunnu kuitenkaan kukkarossa. 

Itse olen elänyt tiukassa rahatilanteessa jo vuosikymmeniä, ja minua taas ihmetyttää se, että kukaan rikkaammista ei tarjoa koskaan mitään. Minulla on pari oikeasti rikasta ystävää, ja kun he ehdottavat tapaamista kahvilassa tai lounaalla, ja joudun sanomaan, että se on rahallisesti mahdollista vaikka puolentoista kuukauden päästä, niin odottavat sitten siihen saakka harmitellen, että en pääse aikaisemmin, eikä tule mieleen sanoa "nähdään vaan jo ensi viikolla, minä tarjoan silloin, tarjoa sinä sitten joskus myöhemmin". 

Tämä vielä menisi, mutta minulla on ollut aikanaan uhriutuvia köyhiä ystäviä, jotka ovat tarjoamisehditukseen todenneet, että mulla ei ole ehkä koskaan varaa tarjota takaisin. Tuohan on täytyyä shittiä; ihmisellä ei ole halua tarjota takaisin, koska röyhkeyksissään ajattelee, ettei hänen köyhänä tarvitse. Siksi en enää tarjoudu. 

Ei vaan hän uskoo ettei hänellä tule koskaan olemaan varaa tarjota takaisin vaikka haluaisikin. 

Höpö höpö. Jokaisella on varaa tarjota joskus kahvit/lounas. Kyse on siitä, että varakkaammalle uhriudutaan ja köyhän roolissa katsotaan etuoikeudeksi olla jonkin tason hyväksikäyttäjä.

Jokaisella ei muuten ole varaa tarjota edes lounas, ei edes itselleen. Tämän olen hämmästyksekseni kokenut ja aidoksi todennut. Sitä on vaikea asennoitua sellaiseen tilanteeseen, mutta monille se on arkea ja juhlaakin. 600.000 henkilöä ulosotossa on tosiasia. Moni sinnittelee juuri ja juuri sen ulkopuolella. Jotkut, vaikka ulkokuorella yrittäisi sen peittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jotta saa osinkoja osakkeista täytyy ensin olla ahkera, tienata ja säästää rahaa jotta voi ostaa osakkeen josta sitä osinkoa maksetaan"

 

Tai periä niitä

Kuinka moni on ottanut kadehtiessaan huomioon, että perittävät ovat yleensä omat kuolleet vanhemmat, jotka asuvat jakamattomassa pesässä. Kun molemmat ovat kuolleet, perijällä on keskimäärin ehkä 5 - 30 vuotta elinaikaa jäljellä, ja on ehkä itse jo eläkkeellä.

Itse perintö on harvemmin rahaa, kultaa ja pörssiosakkeita, vaan huomattavasti vaikeammin realisoitavaa omaisuutta, josta valtio nappaa viidenneksen tai jopa kaksi viidennestä. Lisäksi realisoiminen maksaa, ja jotkut perivät yrityksen, jonka realisointi ei ole vaihtoehto - muuta kuin verottajan pakottamana.

Mikäli kaverinne ovat alle 60 v. vanhoja, he ovat yleensä saavuttaneet taloudellisen asemansa aivan itse. Jos se kaikki tulee ansiotyöstä, nurkan takana vaanii viimeinen YT ennen eläkkeelle siirtymistä. Siitäkin pitää omin avuin selvitä. Turhaan kadehditte, oman tontin hoitaminen on paljon tuottoisampaa joka mittarilla mitattuna.

Oletko sinä ottanut huomioon, että Suomessa on myös ihmisiä, jotka ovat perineet miljoonia eivätkä ole tehneet minkäänlaisia töitä sen eteen. Siinä ei vaadita ahkeruutta, tienaamista ja säästämistä eikä se tule ansiotyöstä. Tässä ei kadehdita sinun vanhempiesi omakotitaloa. 

Oletko harkinnut kadehtimisesta luopumista kokonaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverit ovat pysyneet samoina, mutta raha-asioista en voi heidän kanssaan puhua. Tarjoan myös mielelläni ravintoloissa ja kahviloissa, vaikka välillä v*tuttaa, koska kukaan ei enää edes kohteliaisuudesta etsi lompakkoaan maksun hetkellä, katsovat vain minua.

Lainaus-keskustelu on käyty jo vuosia sitten eli en ole mikään pankki, en vippaa, takaa tai lainaa. Enkä maksa pöydän piikkiä, jos liityn seuraan myöhemmin. Toisaalta, ihan uskomatonta, että nämäkin keskustelut on joskus pitänyt käydä. En kuulemma laskun maksamisesta köyhdy. Ymmärrän myös vaurastuneita, jotka eivät "jaksa" köyhiä ystäviään, raha pilaa helposti ystävyyden, varsinkin jos on pitkämuistinen, kaikenlaista kommenttia itsekin olen vuosien varrella kuullut. Meillä kaikilla on huonoja hetkiä, jolloin toisen onnistuminen on itseltä pois.

Ai kamala. En suostuisi tuollaiseen ikinä. Että siis oletetaan että minä maksan. Voin tarjota jos huvittaa, mutta en jos sitä edellytetään.

Monesti on helpompi maksaa se lasku.

Miksi mennä sinne ravintolaan ensinnäkään heidän kanssaan jos joutuu maksamaan ja ei tykkää maksaa?

En koskaan suostuisi siihen, että joku maksaisi minun kahvit tai syömiseni. Jos ei ole varaa, jätän menemättä. Enkä myöskään makselisi muille. Kavereiden kanssa tehdään sitä, mihin kaikilla on tasapuolisesti varaa. Näin me teemme. Ymmärrystä tulee, eikä tarvitse köyhän ottaa armopaloja. Jos rikkaammat ei pysty tekemään jotain vaatimatonta silloin tällöin niin pitäköön tunkkinsa. Näitä kun lukee, niin en ihmettele ystävyyssuhteiden katkeamista. Ja ei en ole se varaton.