Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nykyajalla on mielenkiintoisia yhtymäkohtia Raamatussa kerrottuihin viimeisiin aikoihin

Uzkiz
29.06.2019 |

En yleensä mieti lopunaikoja, koska maailmanloppua on ennustettu tuhansia kertoja pieleen.

Mutta nämä jutut alkaa täyttyä. Raamattu sanoo että viimeisinä aikoina...

-Sodoman synti on yleistä, ja se synti oli "luonnottomat himot." On tutkittu että Sodomassa harrastettiin seksiä kadullakin, tulee mieleen Suomessa seksimessujen päälava.
Mikähän paraati mahtaa olla muuten parhaillaan Helsingissä?
-Ilmestyskirjan mukaan viimeisten aikojen ihmiset kärventyvät helteessä. Ilmastonmuutos?
-valvonta lisääntyy, nyt jo sirutetaan ihmisiä. Ilmestyskirja sanoo että pankkikortti lätkäistään lopuksi käteen tai otsaan ja muilla välineillä ei voi ostaa tai myydä->pedon merkki
-ihmiset ovat Raamatun mukaan lopussa "itsekeskeisiä, ylpeitä, vanhemmilleen tottelemattomia...jne". Tulee mieleen insta-sukupolvi ja haistattelevat nuoret.
Perushokema on "mulla on oikeus, koska mä voin, jne"
-ääri-ilmiöt säässä lisääntyvät
-sitten toisenlainen esimerkki:juutalaisia on v.1948 jälkeen muuttanut sankoin joukoin Israeliin. Tämä on ennustettu Vanhassa Testamentissa:"aikojen lopussa minä kokoan kansani..."
Tässä ihan muutamia. Jos joku haluaa noista Raamatun jakeet niin voin laittaa.

Kommentit (137)

Vierailija
121/137 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt poistun kun koen, että taon onttua puuta. Ihmisten silmiä on vaikeaa avata ja mieltä muuttaa.  Jotkut on siihen aivopesty jo nuorina ja toiset kokevat vielä aikuisinakin olevansa jotain tuomareita, jotka tuomitsevat muut ja nostavat itsensä pyhimyksen arvoon. Silloin on parempi luovuttaa, laskea kymmeneen ja alkaa miettiä jotain hyvää asiaa jonka itse tekisi muiden hyväksi. Uskon ettei se ole toisten pilkkaaminen ja muiden halveksunta vaan jokin ihan erilainen asia jolla tehdään tästä maailmasta vähän parempi. Hyvää yötä niin syntisille ( jollainen itsekin varmasti olen) ja pyhimyksillekin ( toivon, että avaatte sydäntänne myös muille).

Vierailija
122/137 |
30.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se on hassua, että jotkut ihmiset elävät vain taivasta varten miettien jokaisen tekonsa ja ajatuksensa Raamatun mukaan ettei vaan olisi syntinen ja ajattelevat että muidenkin pitäisi elää niin. Kuin elämästä pitäisi tehdä jokin kilpailu kuka olisi paras ja elämästä kurjuus ettei vaan olisi syntinen. Sitten on ne jotka elävät ihan hyvää tavallista elämää omilla arvoillaan ja eivät käytä tekosyynä mitään oppimaansa aatetta vaan oikeasta miettivät arvonsa itse. Minäkään en todellakaan ole mikään kauhea irstas ihminen vaan ihan tavallinen nuori nainen, joka yrittää parantaa maailmaa omilla arvoillani kuten kasvissyönnillä ja sillä, että otan ympäristön huomioon. Suvaitsen myös todellakin erilaiset ihmiset ja en voisi koskaan tuomata muita, koska minulla ei ole valtaa siihen. Sitten on tietenkin se joukko joka tekee pahaa muille ja on ihan oikeasti sellainen jonka muut voivat tuomita kuten rikolliset, mutta homot eivät kuulu näihin ihmisiin ja uskovaiset voisivat oikeasti jättää heidät rauhaan. Olen koko päivän miettinyt sitä miten joku voi nähdä tästäkin asiasta vieläkin niin paljon vaivaa. En voi ymmärtää sitä. Pride ei edusta kaikkea homoja ja monet ovat hyvinkin tavallisia ihmisiä, vaikka täällä näyttää silti kuinka heidät rinnastetaan murhaajiin ja tappajiinkin kun ovat niin kauheita. Minä en sorru siihen. Ole sellainen perususkova eli teidän mielestänne varmasti täysin syntinen, mutta jos joudun helvettiin niin menen sinne sitten mieluummin kuin elän toisten käskyjen mukaan väärää elämää ja väärillä arvoilla. Ja en siis ole mikään homo, enkä edes muutenkaan mikään syntistä elämää oleva vaan ihan tavallinen empaattinen nuori. Jos en ole tarpeeksi hyvä en ei voi mitään. 

Ei tässä kenenkään hyvyyksiä mitata, ihme kun et fariseuskorttia käyttänyt. Vaan puhuin siitä, että on kirja, jonka kertomukset kuvaavat jo aika hyvin sitä aikaa missä elämme. Objektiivinen huomioni.

En kerro näistä huvikseni. Mä en haluaisi edes ajatella näitä asioita.

Mieluiten eläisin vanhuuteni rauhallista elämää jossain hoivakodissa ja lapsillani olisi tasainen elämä, olisi kiva työ, ihmisiä ympärillä, koti, jne.

Valitettavasti se lopunaikojen tilanne näyttää mulle (lapsistani en tiedä, valitkoot minkä tien haluavat) erittäin kovaa vainoa, sitä että en pysty kaupassa käymään, mut erotetaan puolisoni kanssa suunnilleen yhteiskunnasta.

En todellakaan mieti mitään "hyvä uskova -huono uskova" -settiä vaan olen huolissani.

Mutta Raamatusta ei voi ottaa rusinoita pullasta. Jeesus ja apostolit puhuvat näistä aivan samalla tavalla, kuin puhuvat rakkaudesta ja anteeksiannosta. Jumala on ennenkin laittanut omiaan vaaraan -no, Taivaan rinnalla se on kuin hyttynen Itämerellä.

Ei ole olemassa kristinuskoa jossa pelataan vain positiivisilla asioilla. Jeesus antaa rauhan, ilon ja pelastuksen, mutta uskovat ovat kovilla siinä vaiheessa kun tää maailmanaika loppuu (ja ihan lopussa myös ei-uskovatkin kärsivät mullistuksista).

T:Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/137 |
30.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harvemmin puhutaan on myös vapaamielisiksi itseään väittäviä jotka silti ovat pidättyneitä.

Vierailija
124/137 |
22.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun lopunaikoja eletään ketju poistettiin. Pska.

Vierailija
125/137 |
22.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valerauha. Enää puuttuu iranin ja muiden musu,maiden hyökkäys Israeliin ja se sota ja sitten onkin loppu. Vapahtaja saapuu! Odotan.

Vierailija
126/137 |
22.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin lähellä loppua ollaan jo.kello on siinä suhteessa jo noin 23.58.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/137 |
22.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvaitsematon kirjoitti:

Kun uskovaiset eivät hyväksy homoja, niin miksi muiden pitäisi hyväksyä uskovaiset? Miettikää nyt vähän: Vähän kuin järjenjuoksussaan lapsen tasolle jääneet, jotka uskovat joulupukkiin, jumalaan ja kaikkeen muuhun mielikuvitukselliseen.

 

 

 

Onhan se jonkunlainen loppu jos olisi pelkkää homoutta.  Sopinee kaikille.

Vierailija
128/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio ap! Sitten kun tutustut historiaan vielä tarkemmin, niin huomaat että jokaisella aikakaudella on ajateltu samalla tavalla :) Homoseksuaalisuus oli todella yleistä ja avointa antiikin kreikassa, Afrikassa kuninkaillakin oli poikaystäviä ennen kuin kristillisyys rantautui jne.

Loppupäätöksenä lienee, että ihmisyys on aina ollut ihmisyyttä ja kauhistelijoita pohtimassa, miten nyt on hirveämpää kuin koskaan ennen, on aina ollut.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Siinä olet oikeassa että entisaikoina osattiin myös elää miten sattuu, mutta viimeisten aikojen tunnistaminen Raamatussa vaatiikin monen kohdan täyttymistä.
Luonto, ihmisten käytös, kansojen vaiheet, juutalaisen kansan vaiheet, ja pedon merkki.

Mutta se check-lista alkaa vaan täyttyä.

Lisäksi Ilmestysk

Kaikilla kansoilla tarkoitettiin tuon kirjoittamisen aikaan tietenkin ainoastaan lähialueen kansoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Armon aikakausi päättyy pian. 

Vierailija
130/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Armon aikakausi päättyy pian. 

 

Vain harvat ja valitut pelastuu, itse jään tänne koska en ole yrittänyt tarpeeksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mehän eletään lopunajan viimeisiä hetkiä. Olen itsekin miettinyt ja pohtinut noita mutta jos rupean liikaa miettimään iskee paniikki ja kauhu, mutta kun katsoo ympärille saatamme nähdä kaikki nämä asiat ihan mediaa myöten, syntiä puolustellaan ja sitä vähätellään mm varkautta. 

Vierailija
132/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Armon aikakausi päättyy pian. 

 

Vain harvat ja valitut pelastuu, itse jään tänne koska en ole yrittänyt tarpeeksi

Minäkin ajattele, että ole mennyt liiaksi maailman mukana, sortunut sen houkutuksiin ja priorisoinut ne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun lopunaikoja eletään ketju poistettiin. Pska.

 

Sensuuri lisääntynyt, totuus yritetään vaientaa, suosittelen erään nuoren youtubettajan videoita; kiellettyjä ajatuksia, aika hyvin kuvaa Agenda 2030 tavoitteita, modernia orjuutta yms

134/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sata vuotta sitten uskovaiset pitivät ennusmerkkien toteutumisena kommunismin globaalia leviämistä ja juuri päättynyttä suursotaa. Sitten suurta lamaa, ja toinen maailmansota nyt täytti kaikki kauheuden merkit, sitten ydinaseet, ympäristökayastrofit.

Jos miettii 1800-lukua, niin silloinkin näitä merkkejä oli näkyvillä, lennätin ja rautatiet, höyrylaivat, eli kaikki kansat pystyvät seuraamaan, lääketieteen kehitys, eli ihminen puuttuu Luojan luomaan ja leikkii tulella.

1700-luvulla sodat ja väkivaltaisuudet, tehokkaammat tuliaseet ja vallankumoukselliset aatteet...maanjäristykset, selkeitä ilmestyskirjan toteutumia.

1600-luvun katovuodet, sodat ja vitsaukset...

(...)keskiaika, rutto, pyhien paikkojen siirtyminen muslimien haltuun, ristiretket, toisaalta niiden myötä pohjoisten pakanakansojen, kuten suomalaiset, saaminen kristinuskon piiriin.

Päästään 2000 vuotta taaksepäin ja AINA ne merkit on ollut ihan siinä usk

 

 

 

 

Se on aivan totta. Kati Mikkola on tutkinut uusien asioiden vastustamista maaseuturahvaan keskuudessa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, ja kertoo niistä kirjassaan "Tulevaisuutta vastaan".  Kansakoulua, maallisia kirjoja, naisten alusvaatteita, polkupyöriä, radiota, valokuvausta, maatalouskoneita ja vaikka mitä tulkittiin suuriksi synneiksi ja maailmanlopun merkiksi.

Katso artikkeli "Päättömiä hevosia ja perkeleen puhallustorvia" Hiidenkivi-lehdessä vuonna 2010.

 

https://yle.fi/a/3-5536435

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon pitkälti samaa mieltä siitä, että lopunaikoja on ennustettu pieleen siksi en itsekään jaksa juosta jokaisen otsikon perässä. Mutta rehellisesti: moni ilmiö nykyajassa muistuttaa hämmästyttävän paljon niitä yleisiä linjoja, joita Raamatussa kuvataan viimeisistä ajoista.

Seksuaalinen rajojen hämärtyminen ja julkinen mässäily (kaikki muuttuu näytökseksi ja normalisoidaan mitä ennen pidettiin häpeällisenä). Tää näkyy viihteessä, somessa, tapahtumissa ja yleisessä ilmapiirissä.

Helteet / luonnon ääri-ilmiöt tuntuvat lisääntyvän vähintäänkin puhutaan niistä eri tavalla ja ne koskettaa arkea enemmän kuin ennen.

Valvonta ja kontrolli menee koko ajan pidemmälle: biometria, tunnistautuminen, maksaminen, algoritmit. Ja jos ostaminen/myyminen kytkeytyy lopulta järjestelmään niin Ilmestyskirjan teemat ei tunnu enää kaukaisilta.

Ihmisten asenne muuttuu: itsekeskeisyys, ylpeys, piittaamattomuus, auktoriteettien halveksunta, mulla on oikeus koska mä voin -henki. Tämä on ihan silmin nähtävää.

Ja Israelin/juutalaisten paluu historian käännekohtana (etenkin 1948 jälkeen) on myös sellainen asia, jota moni pitää profetioiden kannalta merkittävänä.

Lisäksi jos katsoo kulttuuria laajemmin, niin ei puhuta enää vain uskonnottomuudesta, vaan myös siitä, että hengellisyys ja suorastaan kristinuskoa vastustava symboliikka on monelle ihan ok tai jopa trendikästä (tästä esimerkkinä vaikka Saatanan kirkko -ilmiö, jos joku haluaa lukea aiheesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Saatanan_kirkko).

En silti väitä tietäväni aikatauluja. Mutta kyllä tämä aika herättää: jos Raamatun kuvaama kehityssuunta on tosi, niin järkevin reaktio ei ole paniikki vaan se, että ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja ottaa Jeesuksen tosissaan.

 

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sodoma_ja_Gomorra

 

https://en.wikipedia.org/wiki/Sex_work

Vierailija
136/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ilmestyskirja sanoo että pankkikortti lätkäistään lopuksi käteen tai otsaan ja muilla välineillä ei voi ostaa tai myydä"

Enpä usko, että sanoo.

Muutenkin koko juttu on tehty sillä samalla tavalla, kuin millä piru lukee raamattua.

Vierailija
137/137 |
23.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Ilmestyskirja sanoo että pankkikortti lätkäistään lopuksi käteen tai otsaan ja muilla välineillä ei voi ostaa tai myydä"

Enpä usko, että sanoo.

Muutenkin koko juttu on tehty sillä samalla tavalla, kuin millä piru lukee raamattua.

Joo ei tosiaan ilmestyskirja sano mitään pankkikorteista. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kolme