Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nykyajalla on mielenkiintoisia yhtymäkohtia Raamatussa kerrottuihin viimeisiin aikoihin

Uzkiz
29.06.2019 |

En yleensä mieti lopunaikoja, koska maailmanloppua on ennustettu tuhansia kertoja pieleen.

Mutta nämä jutut alkaa täyttyä. Raamattu sanoo että viimeisinä aikoina...

-Sodoman synti on yleistä, ja se synti oli "luonnottomat himot." On tutkittu että Sodomassa harrastettiin seksiä kadullakin, tulee mieleen Suomessa seksimessujen päälava.
Mikähän paraati mahtaa olla muuten parhaillaan Helsingissä?
-Ilmestyskirjan mukaan viimeisten aikojen ihmiset kärventyvät helteessä. Ilmastonmuutos?
-valvonta lisääntyy, nyt jo sirutetaan ihmisiä. Ilmestyskirja sanoo että pankkikortti lätkäistään lopuksi käteen tai otsaan ja muilla välineillä ei voi ostaa tai myydä->pedon merkki
-ihmiset ovat Raamatun mukaan lopussa "itsekeskeisiä, ylpeitä, vanhemmilleen tottelemattomia...jne". Tulee mieleen insta-sukupolvi ja haistattelevat nuoret.
Perushokema on "mulla on oikeus, koska mä voin, jne"
-ääri-ilmiöt säässä lisääntyvät
-sitten toisenlainen esimerkki:juutalaisia on v.1948 jälkeen muuttanut sankoin joukoin Israeliin. Tämä on ennustettu Vanhassa Testamentissa:"aikojen lopussa minä kokoan kansani..."
Tässä ihan muutamia. Jos joku haluaa noista Raamatun jakeet niin voin laittaa.

Kommentit (140)

Vierailija
41/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvaitsematon kirjoitti:

Kun uskovaiset eivät hyväksy homoja, niin miksi muiden pitäisi hyväksyä uskovaiset? Miettikää nyt vähän: Vähän kuin järjenjuoksussaan lapsen tasolle jääneet, jotka uskovat joulupukkiin, jumalaan ja kaikkeen muuhun mielikuvitukselliseen.

Minä ajattelen niin että hyväksyn ihmisten mieliteet ja arvot kunhan ne eivät aiheuta pahaa muille. Jos olet uskova ja annat silti ihmisten olla omanlaisiaan ja pidät tuomitsevat ajatuksesi omana tietonasi niin se ok. Jos taas alat minulle väittämään, että homot ovat jotain "syntisiä hulluja" joita saakin pilkata tai ainakin käänntyttää ja yrittää johdattaa oikeaan elämään alkaa kärsivällisyyteni loppumaan. Ideaa ei ole pakko hyväksyä, mutta toista pitää silti kohdella hyvin. Myönnän silti, että minun välillä vaikeaa samaistua uskovaisiin. Olen sellainen  "tavisuskova" ainakin vielä, mutta en pidä siitä ajatuksesta, että vain jotkut ovat oikeita uskovia ja enkä halua korostaa sitä, että jotkut pitäväy itseään parempina ihmisinä jos tekevät omasta mielestään asiat oikein. Uskonnon tarkoitus ei ole minusta tämä vaan ihan toinen ja ihminen ei ole sellainen joka voi tuomita toisen. Ihmisillä ei ole siihen oikeutta ja niinkuin joku viisas kirjoitti niin raamattu ei käytä valtaa vaan ihmiset käyttävät tuomitessaan muita. Oikeasti ihmiset ovat samalla viivalla ja teot sekä sanat merkitsevät. Ihminen ei ole hyvä ihminen jos elää raamatun oppien mukaan, mutta samalla aiheuttaa pahaa jollekin. Ihminen ei voi leikkiä Jumalaa ja toista pitää kohdella niin kuin itseäänkin haluaisi kohdeltavan.

Vierailija
42/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio ap! Sitten kun tutustut historiaan vielä tarkemmin, niin huomaat että jokaisella aikakaudella on ajateltu samalla tavalla :) Homoseksuaalisuus oli todella yleistä ja avointa antiikin kreikassa, Afrikassa kuninkaillakin oli poikaystäviä ennen kuin kristillisyys rantautui jne.

Loppupäätöksenä lienee, että ihmisyys on aina ollut ihmisyyttä ja kauhistelijoita pohtimassa, miten nyt on hirveämpää kuin koskaan ennen, on aina ollut.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Ja Jumala on aina pyyhkinyt pois tällaiset liian syntisiksi menneet kansat tai rankaissut heitä muuten tai lähettänyt sanansaattajia varoittamaan ja kertomaan synneistä.

Lopussa vaan koko maailman mittapuulla. Sitä lopullista loppua ei ole vielä tapahtunut eikä sen merkkejä ole ennen täyttynyt.

Hassua, minä kun luulin että Jumala rakastaa kaikkia kansoja ja sen takia lähetyskäskyäkin on noudatettu. Ja että Jumala pelastaa kaikki jotka uskovat häneen.

Mutta onhan nyt joku seksielämä niin hurja asia, että Jumalaan iskee viha ja hän tappaa sen kansan. Sitä odotellessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/140 |

Raamatun jumalahan on vain israelin kansan jumala. Muilla kansoilla on omat jumalansa. Siksi tämä israelilaisten jumala voi tuhota muita kansoja vapaasti heinäsirkoilla ja vedenpaisumuksilla kun ei omat seuraajat kärsi.

Vierailija
44/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miltä mahtoi tuntua kun Roonan valtakunta kääntyi kristinuskoon, sitten valtakunta luhistui kansainvaelluksissa?

Entä keskiajalla pienten ruhtinaskuntien sotiessa keskenään, mustan surman riehuessa...

Entä satavuotinen sota, 30- vuotinen sota?

1. maailmansota, 2. maailmansota?

Miten niin tämä maailmanaika on erityisen kamala?

Eikös joh.ilm. ole kirjoitettu juutalaisten/kristittyjen vainojen aikoihin rohkaisuksi uskoville.

Jeesuksen toista tulemista odotettiin tapahtuvaksi pian...

Vierailija
45/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai täällä on ollut jo siitä että niitä yhtymäkohtia on nähty jo viimeiset 900 vuotta vähintään? 

Vierailija
46/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan meno Qullicaruselleineen, lepsoiluineen, homoisteluineen sekä että naiset eivät enää tee lapsia eikä niiden vastuualeeseen kuuluvia töitäkään, saatikka että näyttäisivät edes naisilta, on jo yksi yhteen Sodoman & Gomorran kanssa. Kannattaa repiä sitä stetsonia vain syvemmälle päähän, kohta mennään !

Olen pahoillani jos olen sellainen syntinen nainen joka ei edes lapsia halua. Kun vaan ajattelen, että parempi olla lapsia saamatta jos elämäntilanne sellainen etten koe esim rahatilanteen siihen riittävän. Ja ei kai minun ole pakko lapsia saada ollakseni hyvä normaali nainen? En tiedä edes pystyisinkö saamaan lapsia kun äidilleni oli jo vaikeuksia saada minut monista asioista johtuen. Minusta on aina parempi olla saamatta lapsia jos ei koe pystyvänsä heistä huolehtimaan. Ehkä se naapurin suurperheen äiti voi sitten saada ne minunkin puuttuvat lapseni ja onhan täällä maapallolla jo niin paljon väkeä, että enempää ei kohta mahdu. Kukaan ei voi myöskään määritellä miltä naisen kuuluu näyttää. Maailmassa kun on niin paljon eri naisia ja kaikki erilaisia omalla tavallaan ja myös hämmästyttävän samanlaisia ja  mikä täällä on erikoista voi muualla olla tavallista. Eikä minua homot todellakaan pelota vaan täysin eriasiat kuten se miten rahat riittää, miten löydän töitä tai muuten pärjään elämässä. Se minua pelottaa ja vähän ilmastonmuutos myös, mutta sitä vatsaan on Suomessa aika vähän tehtävissä jos isot maat jatkavat samalla linjalla. Ehkä olen niin mitätön ihminen, että omat huoleni ovat hyvin arkielämään liittyviä ja tavallisia, enkä jaksa maalailla mitään maailmanlopun kauhukuvia päässäni. Jollakin sitä energiaa ja hyvää mielikuvitusta näköjään silti riittää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio ap! Sitten kun tutustut historiaan vielä tarkemmin, niin huomaat että jokaisella aikakaudella on ajateltu samalla tavalla :) Homoseksuaalisuus oli todella yleistä ja avointa antiikin kreikassa, Afrikassa kuninkaillakin oli poikaystäviä ennen kuin kristillisyys rantautui jne.

Loppupäätöksenä lienee, että ihmisyys on aina ollut ihmisyyttä ja kauhistelijoita pohtimassa, miten nyt on hirveämpää kuin koskaan ennen, on aina ollut.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Ja Jumala on aina pyyhkinyt pois tällaiset liian syntisiksi menneet kansat tai rankaissut heitä muuten tai lähettänyt sanansaattajia varoittamaan ja kertomaan synneistä.

Lopussa vaan koko maailman mittapuulla. Sitä lopullista loppua ei ole vielä tapahtunut eikä sen merkkejä ole ennen täyttynyt.

Näinpä, esim.Pompeiji oli aikansa erotiikan keskus, mitä arkeologit ovat kuvia ym.kolunneet.

Suura 21:11

And how many a city which was unjust have We shattered and produced after it another people.

Kertoo juurikin näistä hävitetyistä kansoista

https://quran.com/21/11

Vierailija
48/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkina aikoina on ollut sotia, luonnonkatastrofeja ja muita "lopun ajan merkkejä". Moni ennusti, että maailmanloppu tulee vuonna 2000 ja sitten 2012 ja mitä lieneekään tullut sen jälkeen. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan 50-luvulla myös ennusteltiin maailmanloppua ja häntä pelotti.

Ainoa ero nykyaikaan on se, että ilmastonmuutos on tulossa ja aiheuttaa enemmän ääri-ilmiöitä luonnossa.

"Insta-sukupolvi" on ainakin minun mielestäni huomattavasti mukavampi kuin suurten ikäluokkien ihmiset, joissa on paljon katkeria ja aggressiivisia ihmisiä. Kysy keltä tahansa kaupan kassalta tai myyjältä, niin vanhemmat naiset ovat varsinkin tosi negatiivisia ja käyttäytyvät huonosti.

"Suomen seksimessujen päälava". Tajuat kai, että joku Suomen seksimessut ei ole millään tavalla merkki siitä, että ihmiset alkavat harrastaa seksiä kaduillakin? Jos ihmiset alkaisivat harrastaa seksiä kadullakin, niin osaavat ainakin hyvin peitellä sen, koska en ole koskaan nähnyt moista vaikka asun suht isossa kaupungissa. 

Älä ole naiivi. Nyt on jo ryhmittymiä jotka vaativat julkisen alastomuuden hyväksymistä, ja Usa:ssa on ryhmiä jotka ovat sitä mieltä, että seksin harjoittaminen on sama kuin söisit voileivän.

Ei mene ehkä kuin 20 vuotta. Katso kehitystä pitkällä aikavälillä.

"Mixei...?"

Usassa on myös uskonnollisia ryhmittymiä, jotka kieltävät abortin, avioeron ja polkevat naisten oikeuksia. Tuomiten tietysti myös ne homot ja muuten erilaiset siinä samassa. Muuttakaa sinne asumaan tai valitkaa Suomesta joku samankaltainen lahko niin saatte elää sitä synnitöntä ja puhdasta elämäänne mikäli että jo kuullu sellaiseen ja valmiiksi. Itse valitsen jo sen keskitien jo sen takia etten halua, että yksikään nainen menettää henkensä saamatta jääneen aborin vuoksi tai kukaan homo nyt enää kuolee vaan sen takia ettei uskonnollinen yhteisö hyväksy. Minulla on Usasta tullut aika konservatiivinen kuva monessa suhteessa ja itse en kannata sitä linjaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/140 |

Minunkin mielestäni instagram-tytöt ovat suurten ikäluokkien naisia mukavampia, mutta hutkitaan vasta sitten, kun ko. tytöt ovat sen ikäisiä kuin suuret ikäluokat nyt. :D

Vierailija
50/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nin eikö Simsoneissakin ennustettu jo vuonna 2000 Trumpin nouisu presidentiksi ja monia muitakin juttuja on tullut toteen.

No Simsonejen tekijä onkin JUUTALAINEN, joten kaikki on mahdollista näille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihmetellyt kun uskoville on samaa sukupuolta olevien aikuisten seksi väärin mutta kun se tapahtuu aikuisen ja puolustuskyvyttömän lapsen välillä niin se on joka uskontokunnassa ja lahkossa ihan ok ja silloin saa olla samaa sukupuoltakin.

Tuo on VALHETTA ja tiedät sen itsekin - Häpeä!!!

Vierailija
52/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkina aikoina on ollut sotia, luonnonkatastrofeja ja muita "lopun ajan merkkejä". Moni ennusti, että maailmanloppu tulee vuonna 2000 ja sitten 2012 ja mitä lieneekään tullut sen jälkeen. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan 50-luvulla myös ennusteltiin maailmanloppua ja häntä pelotti.

Ainoa ero nykyaikaan on se, että ilmastonmuutos on tulossa ja aiheuttaa enemmän ääri-ilmiöitä luonnossa.

"Insta-sukupolvi" on ainakin minun mielestäni huomattavasti mukavampi kuin suurten ikäluokkien ihmiset, joissa on paljon katkeria ja aggressiivisia ihmisiä. Kysy keltä tahansa kaupan kassalta tai myyjältä, niin vanhemmat naiset ovat varsinkin tosi negatiivisia ja käyttäytyvät huonosti.

"Suomen seksimessujen päälava". Tajuat kai, että joku Suomen seksimessut ei ole millään tavalla merkki siitä, että ihmiset alkavat harrastaa seksiä kaduillakin? Jos ihmiset alkaisivat harrastaa seksiä kadullakin, niin osaavat ainakin hyvin peitellä sen, koska en ole koskaan nähnyt moista vaikka asun suht isossa kaupungissa. 

Älä ole naiivi. Nyt on jo ryhmittymiä jotka vaativat julkisen alastomuuden hyväksymistä, ja Usa:ssa on ryhmiä jotka ovat sitä mieltä, että seksin harjoittaminen on sama kuin söisit voileivän.

Ei mene ehkä kuin 20 vuotta. Katso kehitystä pitkällä aikavälillä.

"Mixei...?"

Usassa on myös uskonnollisia ryhmittymiä, jotka kieltävät abortin, avioeron ja polkevat naisten oikeuksia. Tuomiten tietysti myös ne homot ja muuten erilaiset siinä samassa. Muuttakaa sinne asumaan tai valitkaa Suomesta joku samankaltainen lahko niin saatte elää sitä synnitöntä ja puhdasta elämäänne mikäli että jo kuullu sellaiseen ja valmiiksi. Itse valitsen jo sen keskitien jo sen takia etten halua, että yksikään nainen menettää henkensä saamatta jääneen aborin vuoksi tai kukaan homo nyt enää kuolee vaan sen takia ettei uskonnollinen yhteisö hyväksy. Minulla on Usasta tullut aika konservatiivinen kuva monessa suhteessa ja itse en kannata sitä linjaa.

Kukahan nyt konservatiiveistäkään esittänyt että äidin henkeä ei saisi pelastaa riskiraskauksissa ja -synnytyksissä? Eikä homoja siellä, kuten Suomessakaan, tapeta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihmetellyt kun uskoville on samaa sukupuolta olevien aikuisten seksi väärin mutta kun se tapahtuu aikuisen ja puolustuskyvyttömän lapsen välillä niin se on joka uskontokunnassa ja lahkossa ihan ok ja silloin saa olla samaa sukupuoltakin.

Eikä ole OK.

Joissakin kirkkokunnissa - nyt tulee mieleen katolilaiset ja lestadiolaiset - on korruptiota, jonka vuoksi on katsottu sormien läpi lasten ahdistelua.

Se ei missään nimessä tapahdu kaikkialla eikä ole Raamatun mukaista. Tämä väite on turha olkinukke.

Vierailija
54/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihmetellyt kun uskoville on samaa sukupuolta olevien aikuisten seksi väärin mutta kun se tapahtuu aikuisen ja puolustuskyvyttömän lapsen välillä niin se on joka uskontokunnassa ja lahkossa ihan ok ja silloin saa olla samaa sukupuoltakin.

Joka yhteisössä on mätämunia, vaikka se yhteisö ei virallisesti pedariutta hyväksy.

Eniten pedareita on tutkimusten mukaan ei-uskonnollisissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Assburger kirjoitti:

Miltä mahtoi tuntua kun Roonan valtakunta kääntyi kristinuskoon, sitten valtakunta luhistui kansainvaelluksissa?

Entä keskiajalla pienten ruhtinaskuntien sotiessa keskenään, mustan surman riehuessa...

Entä satavuotinen sota, 30- vuotinen sota?

1. maailmansota, 2. maailmansota?

Miten niin tämä maailmanaika on erityisen kamala?

Eikös joh.ilm. ole kirjoitettu juutalaisten/kristittyjen vainojen aikoihin rohkaisuksi uskoville.

Jeesuksen toista tulemista odotettiin tapahtuvaksi pian...

Olet kyllä täällä nyt varmasti aika ainoita, joka ET tiedä, että Ilmestyskirja kuvaa vähän nykyistä, mutta enemmänkin pian koittavaa ahdistuksen aikaa, tuhatvuotista valtakuntaa, tuomioita ja ikuisuutta.

Vierailija
56/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävin päivällä syömässä ja lautaseni ympärillä pyöri sontakärpänen jota sain hätistellä. Sinänsä kärpäset eivät ole ihme ja eivät varsinkaan kun viereisessä pöydässä istui sateenkaarilipuin koristeltua väkeä. Tuli mieleen Egyptin vitsaukset.

Vierailija
57/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio ap! Sitten kun tutustut historiaan vielä tarkemmin, niin huomaat että jokaisella aikakaudella on ajateltu samalla tavalla :) Homoseksuaalisuus oli todella yleistä ja avointa antiikin kreikassa, Afrikassa kuninkaillakin oli poikaystäviä ennen kuin kristillisyys rantautui jne.

Loppupäätöksenä lienee, että ihmisyys on aina ollut ihmisyyttä ja kauhistelijoita pohtimassa, miten nyt on hirveämpää kuin koskaan ennen, on aina ollut.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Ja Jumala on aina pyyhkinyt pois tällaiset liian syntisiksi menneet kansat tai rankaissut heitä muuten tai lähettänyt sanansaattajia varoittamaan ja kertomaan synneistä.

Lopussa vaan koko maailman mittapuulla. Sitä lopullista loppua ei ole vielä tapahtunut eikä sen merkkejä ole ennen täyttynyt.

Hassua, minä kun luulin että Jumala rakastaa kaikkia kansoja ja sen takia lähetyskäskyäkin on noudatettu. Ja että Jumala pelastaa kaikki jotka uskovat häneen.

Mutta onhan nyt joku seksielämä niin hurja asia, että Jumalaan iskee viha ja hän tappaa sen kansan. Sitä odotellessa.

Vielä 50 vuotta sitten homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena - sä puhut vain tämän aikakauden mukaisesti.

Jumala on itse luonut ihmiset (btw, luomisessa jo sanottiin että mieheksi ja naiseksi). Ja vaikka hoetaan että kaikki mikä ei toista satuta on oikein, niin Jumalalla on oikeus puuttua perversioihin.

Periaatteessahan ei ole olemassa isompia tai pienempiä syntejä. Mutta on eroa sillä, sättiikö joku Pirkko liikaa Peraa avioliitossaan, vai rupeaako olemaan kokonaan jonkun Seijan kanssa.

Jos homoilee niin rikkoo luomisjärjestystä, luomisen perustuksia vastaan.

Vierailija
58/140 |

Niin Jumala rakastaakin ja pelastaa häneen turvautuvat. Mutta ei pelkkä uskominen riitä. Seksi ei itsessään ole missään nimessä tuomittavaa, mutta yhteiskunta joka elää täydessä hedonismissä ja juhlii ihmissuhteita jotka perustuu vain sille tai seksille, on kyllä jo kaukana Jumalasta ja pyhästä elämästä. He ovat unohtaneet keitä ovat, miksi ovat täällä, ja Jumala on sellaisia kansoja hävittänyt. Kaikki kyllä saa ansionsa mukaan. Jos ihminen ei ymmärrä tekevänsä syntiä, ei häntä voi tuomita kuten sitä, joka tietää ja ei välitä.

Seksi kuuluu avioliittoon. Vaikka olisi koko elämänsä harrastanut irtosuhteita ja kerran kokee heräämisen ja katuu, Jumala antaa kyllä anteeksi. Nuo tietyt säännöt on vain ihmisen hyväksi. Irtosuhteet eivät satuta Jumalaa, vaan ihmistä tai yhteiskuntaa laajemmassa mittakaavassa.

Vierailija
59/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio ap! Sitten kun tutustut historiaan vielä tarkemmin, niin huomaat että jokaisella aikakaudella on ajateltu samalla tavalla :) Homoseksuaalisuus oli todella yleistä ja avointa antiikin kreikassa, Afrikassa kuninkaillakin oli poikaystäviä ennen kuin kristillisyys rantautui jne.

Loppupäätöksenä lienee, että ihmisyys on aina ollut ihmisyyttä ja kauhistelijoita pohtimassa, miten nyt on hirveämpää kuin koskaan ennen, on aina ollut.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Ja Jumala on aina pyyhkinyt pois tällaiset liian syntisiksi menneet kansat tai rankaissut heitä muuten tai lähettänyt sanansaattajia varoittamaan ja kertomaan synneistä.

Lopussa vaan koko maailman mittapuulla. Sitä lopullista loppua ei ole vielä tapahtunut eikä sen merkkejä ole ennen täyttynyt.

Hassua, minä kun luulin että Jumala rakastaa kaikkia kansoja ja sen takia lähetyskäskyäkin on noudatettu. Ja että Jumala pelastaa kaikki jotka uskovat häneen.

Mutta onhan nyt joku seksielämä niin hurja asia, että Jumalaan iskee viha ja hän tappaa sen kansan. Sitä odotellessa.

Vielä 50 vuotta sitten homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena - sä puhut vain tämän aikakauden mukaisesti.

Jumala on itse luonut ihmiset (btw, luomisessa jo sanottiin että mieheksi ja naiseksi). Ja vaikka hoetaan että kaikki mikä ei toista satuta on oikein, niin Jumalalla on oikeus puuttua perversioihin.

Periaatteessahan ei ole olemassa isompia tai pienempiä syntejä. Mutta on eroa sillä, sättiikö joku Pirkko liikaa Peraa avioliitossaan, vai rupeaako olemaan kokonaan jonkun Seijan kanssa.

Jos homoilee niin rikkoo luomisjärjestystä, luomisen perustuksia vastaan.

Ei ole ihmisen asia päättää mikä synti on pieni tai suuri. Homous on synti ja synnistä ei sikiä kuin rappiota ja uusia syntejä.

Vierailija
60/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä aloitus.

Tuo pitää paikkansa täysin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä viisi